Eva Tamminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eva Tamminen
Eva Tamminen
Eva Tamminen
Näyttelijä(t) Tiia Elg
Kesto 2014–
Ensiesiintyminen Osa 2649: Kristiinan tavara on tiukassa (3. kesäkuuta 2014)
Henkilötiedot
Ammatti tarjoilija
Sukupuoli nainen
Kotipaikka Helsinki
Asuinpaikka Helsinki
Suhteet
Lapset Nella Tamminen ja Rebekka/Nadia

Eva Tamminen (es. Tiia Elg) on kuvitteellinen henkilö sarjassa Salatut elämät, jossa hän on ollut vuodesta 2014 lähtien. Eva poistui sarjasta vuoden 2019 keväällä näytetyistä jaksoista näyttelijän raskauden vuoksi, mutta palasi takaisin syksyllä. [1] Eva on hahmona myös Salattujen elämien spin-off-sarjassa Pihlajasatu vuonna 2019.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva seurusteli nuoruudessaan Jiri Viitamäen kanssa, mutta jätti tämän katoamalla Amsterdamissa, jossa he silloin asuivat. Suhteesta syntyi Nella, josta Jiri sai tietää vasta vuosia eron jälkeen Evan tuodessa tyttärensä Jirin näytille Pihlajakadulle. Helsingissä Eva asui Pihlajakatu 23:n asunnossa B7. Eva synnytti vuoden 2019 päätösjaksossa tyttövauvan olleessaan Aaron ja Annin vankina.

Työelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva oli pitkään rahaton ja joutui asumaan autossa tyttärensä kanssa, kun heidän talonsa meni ulosottoon. Eva sai töitä Aki Nikkisen Vinotar-yrityksen viiniesittelijänä ja toimi rahanpuutteessa myös escorttina Akin seuralaispalvelussa. Eva irtisanoutui töistään, kun Virtasena esiintynyt Heikki Pohjonen yritti raiskata tämän. Myöhemmin Jiri antoi Moose-kahvilansa Evan hoidettavaksi ostettuaan itse puolet majatalo Amandasta.

Elämä Pihlajakadulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raiskausyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva tarvitsi kipeästi rahaa, jolloin Aki tarjosi hänelle escort-keikkoja. Eva suostui vasten tahtoaan ja alkoi pitämään seuraa miehille. Yksi miehistä oli Heikki, Pihlajakadulla asuvan Sannin isä ja Kristiinan entinen mies. Kun Eva ei suostunut viettämään yötä Heikin kanssa mehevästä rahasummasta huolimatta, Heikki sulki autonsa ovet. Heikki sai Evan hiljaiseksi ja alkoi ottaa vaatteitaan pois. Eva pääsi pakoon potkaistuaan Heikkiä jalkojen väliin ja seuraavana päivänä Jiri löysi hänet itkuisena ja vaisuna kadulta kävelemästä.

Ihastus Monicaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evalle selvisi, että Heikki oli raiskannut Monican vuosia sitten. Eva rohkaistui kertomaan omasta kokemuksestaan ja pian heistä tuli läheiset ystävät. Eräänä saunailtana naiset huomasit että heidän välinsä ovat ystävyyttä lämpimämmät, kun Eva pyyhkäisi ripsen Monican poskelta. Myöhemmin he päätyivät vaihtamaan muutamia suudelmia vuorotellen kummankin aloitteesta. Suhde ei kuitenkaan edennyt sen pidemälle tai vakavammaksi naisten ollessa epävarmoja siitä, mitä haluavat.

Eva kertoi Mariannalle olevansa kiinnostunut yhdestä henkilöstä kun taas toisaalla Monica paljasti Kallelle, että eräs nainen saa hänet sekaisin. Kalle kuitenkin kertoi Monicalle, että tämä saattaa olla vain vaihe, olihan Kalle aikoinaan lyhyessä parisuhteessa Katariinan kanssa, vaikka hän onkin homo. Tämä sai Monican perääntymään ja hän kertoi myöhemmin Evalle, että heidän kannattaisi pitää etäisyyttä ja miettiä omaa elämäänsä. Niinpä naiset alkoivat välttelemään toisiaan. Monica jopa meni Evaa piiloon pusikkoon, kun näki tämän. Myös Eva teki samoin toisella puolella pusikkoa ja pari törmäsi toisiinsa ja jakoivat jälleen kiusallisen hetken. Sen seurauksena he nauraen päättivät lopettaa välttelyn ja pelleilyn.

Naiset sopivat olevansa vain ystäviä. Illan hämärtyessä he joivat yhdessä viiniä ja Monican ojentaessa täyttämäänsä viinilasia heidän kätensä hipaisivat toisiaan eivätkä he enää pystyneet piilottelemaan tunteitaan. Pari päätyi harrastamaan seksiä Monican makuuhuoneessa. Naiset olivat tapahtuneesta hämmentyneitä eivätkä oikeen tienneet mitä tehdä. Etsiessään Evan paitaa (jonka Eva oli riisunut jo olohuoneessa, jossa he alkoivat suudella) Sergei ja Marianna tulivat kotiin jolloin Eva joutui piiloutumaan Mariannan huoneeseen. Monica sai harhautettua Sergeitä ja Mariannaa jolloin Eva pääsi livahtamaan pois Mustavaaroilta. Paidattomana hän törmäsi Iidaan mutta pääsi kuitenkin turvallisesti kotiin, jossa Jiri häntä odotti. Evan ja Jirin välille sattui muutama väärinkäsitys tapahtuneista asioista ja myöhemmin naiset myös jäivät puhelimitse kiinni petipuuhistaan Jirille ja Sebastianille.

Muutama kuukausi myöhemmin yksinäiset Eva ja Monica päättivät ottaa irtioton arjesta ja matkasivat etelään. Siellä he nauttivat viinistä ja kehuivat toistensa ulkonäköä. Evan aloitteesta pari päätyi jälleen sänkyyn. Loman aikana he päättivät etteivät määrittele suhdettaan vaan voivat harrastaa seksiä ilman sen suurempia tunteita.

Monican raskaus Jirille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva sai tietää, että Jiri ja Monica olivat kännissä päätyneet sänkyyn. Monica myös tuli raskaaksi Jirille. Kun Eva sai tietää hän pisti välit poikki Monicaan. Nella kinusi Evalta rahaa, jotta voisi mennä ostamaan jotain tulevalle pikkusisarukselleen. Eva ärsyyntyi tästä ja lähti pyykkituvalle tuulettumaan. Hän kuuli saunasta vauvan itkua, ja meni katsomaan mistä oli kyse. Hän järkyttyi nähdessään lattialla verisen Monican ja pyyhkeeseen käärityn vauvan.

Suhde Aaroon, raskaus ja isyyssotkut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaro ja Eva ystävystyivät, kun Evan sen aikainen avopuoliso Pietari Haukkala petti tätä yhdessä Peppi Puolakan kanssa. Vähitellen Eeva ja Aaro alkoivat lähentyä, mutta heidän välillään oli kitkaa Aaron uskonnollisuuden vuoksi. Aaron oli vaikea ymmärtää Evan päätöstä olla kuulumatta kirkkoon, mutta pariskunta sai riidat sovittua. Aaro kieltäytyi aluksi hyvin jyrkästi harrastamasta avioliiton ulkopuolista seksiä, mutta ei lopulta voinut hillitä itseään. Aikaisemmin Aaron ja Evan suhteessa oli kuitenkin ollut tauko, ja Eva oli päätynyt harrastamaan seksiä Jiri Viitamäen kanssa. Aaro tuli mustasukkaiseksi tajutessaan, että tauon aikana Eva ei ollutkaan kaivannut häntä vaan Eva ja Jiri olivat lähentyneet entisestään. Aaro päätti hankkiutua Jiristä eroon poistamalla hänen autostaan jarrunesteen, mutta autoon päätyikin Eva, joka ajoi kolarin. Jouduttuaan sairaalaan Evalle selvisi, että hän oli raskaana. Eva ei kuitenkaan tiennyt, onko lapsen isä Aaro vai Jiri. Eva yritti oman ja isäehdokkaiden mielenrauhan vuoksi selvittää, kumpi miehistä olisi tulevan lapsen isä, mutta tehdystä isyystestistä ei kuitenkaan selvinnyt, kuka lapsen isä oli. Kauden 2019 päätösjaksossa Aaro kidnappasi Evan ja tämä joutui synnyttämään lapsensa mökillä Aaron äidin, Annin avustuksella. Synnytyksen jälkeen Aaro jätti Evan ja tyttövauvan Annin hoidettavaksi mökille. Myöhemmin paljastui, että Eva haluaisi lapsensa nimeksi Nadia, mutta Aaro kutsuu vauvaa Rebekaksi.

Annin lähtiessä tapaamaan lapsenlapsenlastaan Violaa Pihlajakadulle, Eva kirjoitti salaviestin, jonka piilotti Aaron lahjaraamattuun.

Rakkauselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jiri Viitamäki: suhde, päättynyt, yhteinen tytär Nella
  • Lasse Sievinen: ihastus Lassen osalta
  • Monica Mustavaara: olivat ihastuneita toisiinsa ja päätyivät kahdesti sänkyyn, olivat sen jälkeen vain kavereita kunnes Monica muutti Espooseen ja poistui sarjasta.
  • Pietari Haukkala: suhde, asuivat yhdessä, päättyi Pietarin alkaessa seurustella Pepin kanssa
  • Aaro Vaalanne: nykyinen miesystävä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]