Eumenes Kardialainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eumenes (muinaiskreikaksi Ευμένης, noin 362 eaa.316 eaa.) oli Kardiasta kotoisin oleva sotapäällikkö, joka toimi aluksi Aleksanteri Suuren kirjurina. Eumenes otti osaa diadokkisotiin, joissa hän puolusti Aleksanteri Suuren perillisten oikeutta Makedonian kruunuun. Hän tuli kuuluisaksi monien parempina sotilaina pidettyjen makedonialaisten kukistamisesta. Lopulta Eumenes jäi Antigonoksen vangiksi hänen omien sotilaidensa petettyä hänet.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filippos II oli Makedonian kuningas 359 eaa.–336 eaa. Hän teki Makedoniasta suurvallan, joka sai valtansa alle Makedoniaa ympäröivät alueet Kreikkaa myöten. Filippos arvosti suuresti kreikkalaista kulttuuria.

Eumenes oli alkujaan kreikkalainen ja kotoisin Traakian Khersonesokselta, nykyiseltä Gallipolin niemimaalta. Plutarkhos kirjoittaa Eumeneen elämäkerrassaan, että tämä oli alkujaan köyhästä perheestä, mutta oli kuitenkin saanut hyvän koulutuksen kirjallisuudessa ja urheilussa. Kardiassa vieraillessaan Makedonian kuningas Filippos II näki Eumeneen muiden nuorukaisten kanssa harrastamassa pankrationia ja painia. Filippos ihastui Eumeneen niin, että otti tämän mukaan seurueeseensa ja palkkasi hänet yksityiskirjurikseen.[1] Plutarkhos kertoo Eumeneen ja Filippoksen tapaamisesta myös toisen version, jota hän pitää luotettavampana. Filippos olisi version mukaan ollut Eumeneen isän kestiystävä, ja Filippos avusti ystävänsä poikaa etenemään urallaan. Filippoksen tultua murhatuksi Aleksanteri Suuri otti Eumeneen omaan palvelukseensa. Eumenes seurasi Aleksanteria tämän sotaretkellä Persiaa vastaan.[2]

Persian ja Intian sotaretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuri oli Makedonian kuningas 336 eaa.–323 eaa. Hän valloitti Persian valtakunnan, mutta hänen kuolemansa jälkeen hänen seuraajansa eli ns. diadokit taistelivat toisiaan vastaan valtakunnan hallinnasta.

Eumenes toimi Aleksanteri Suuren pääsihteerinä, mutta toimi myös muissa tehtävissä. Intiassa Eumenes johti 300 ratsumiestä hyökkäyksessä kahta kaupunkia vastaan, jotka olivat ryhtyneet Sangalan kaupungin kanssa kapinaan Aleksanteria vastaan.[3]

Eumenes riiteli usein Hefaistionin kanssa ja oli vähällä joutua Aleksanterin epäsuosioon. Eräässä tapauksessa Hefaistion antoi huilunsoittaja Euiukselle asuinsijaksi huoneen, jonka Eumeneen palvelijat jo olivat valinneet Eumeneelle. Kun Eumenes sai kuulla tästä, hän meni raivoissaan valittamaan Aleksanterille. Aluksi Aleksanteri torui Hefaistionia, mutta suuttui pian Eumeneelle, koska tämä oli toiminut näin hävyttömästi Aleksanteria itseään kohtaan.[4]

Hefaistionin kuoltua vuonna 324 eaa. Eumenes sai Aleksanterin leppymään imartelemalla kuollutta vihamiestään ja juhlimalla tämän muistoa. Hefaistionin kuoltua Eumenes nimitettiin Perdikkaan tilalle komentamaan ratsuväen osastoa. Perdikkas puolestaan nousi Hefaistionin tilalle.

Vaikka Eumenes ei ollut makedonialainen, nautti hän kuitenkin arvostusta Aleksanterin ja tämän sotilaiden keskuudessa. Osoituksena tästä arvostuksesta Aleksanteri esimerkiksi antoi Eumeneelle vaimoksi Artabazoksen tyttären Artoniksen. Aleksanteri arvosti Artabazosta suuresti ja oli tehnyt tästä Baktrian satraapin. Aleksanterilla oli myös suhde Artabazoksen tyttären Barsinen kanssa, ja pari sai yhden lapsen, Herakleen. Artabazoksen kolmannen tyttären Artakama Aleksanteri antoi vaimoksi Ptolemaiokselle, josta myöhemmin tuli Egyptin kuningas.[2]

Kuninkaallinen päiväkirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eumenes toimi Aleksanteri Suuren kirjurina (grammateus), ja hänen oletetaan olleen kuninkaallisen päiväkirjan (efemerides) kirjoittaja. Plutarkhos, Arrianos ja Aelianus viittaavat päiväkirjaan teoksissaan. Päiväkirjassa selostettiin kuninkaan päivittäisistä toimista. Plutarkhos ja Arrianos siteeraavat päiväkirjaa käsitellessään Aleksanteri Suuren sairautta juuri ennen tämän kuolemaa. Aelianus siteeraa myös päiväkirjaa Varia Historiassaan. Aelianuksen siteeraamat tapahtumat sijoittuivat luultavasti vuoden 324 eaa. syksylle. Vuonna 1955 Lionel Pearson ehdotti, että päiväkirja oli hellenistisellä ajalla tehty väärennös. Muun muassa Peter Brunt kannatti tätä näkemystä. A.B. Bosworth on väittänyt, että päiväkirja olisi ollut Eumeneen sepittämää propagandaa.[5] Vanhaa käsitystä, että päiväkirja oli aito, edustavat muun muassa William Tarn ja N.G.L. Hammond.[6]

Aleksanteri Suuren kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren kuolema. Piirros Karl von Pilotyn maalauksen mukaan vuodelta 1886.

Aleksanteri Suuren kuoltua vuonna 323 eaa. alkoi valtataistelu hänen upseeriensa, niin sanottujen diadokkien, välillä. Aleksanterin kilvenkantaja Neoptolemos rehvasteli sillä, että oli seurannut Aleksanteria kantaen hänen kilpeään Eumeneen kantaessa vain hänen kirjoitusvälineitään. Muut paikalla olleet naureskelivat, koska tiesivät Aleksanterin suuresti arvostaneen Eumenesta.[2]

Aleksanterin kuoleman jälkeen makedonialaiset jakaantuivat pian kahteen leiriin. Jalkaväki halusi tehdä Aleksanterin velipuolesta Arridaioksesta uuden kuninkaan, kun taas ratsuväki Perdikkaan johdolla suosi Aleksanterin ja Roksanen syntymätöntä lasta. Eumenes oli jalkaväen kannalla, mutta pysytteli aluksi puolueettomana. Eumeneella ei myöskään ollut mitään sananvaltaa uuden kuninkaan valitsemisessa, koska hän ei ollut syntyperältään makedonialainen. Lopulta hän otti komentoonsa suuren joukon makedonialaisia ja kreikkalaisia, jotka kannattivat Aleksanterin nuorta poikaa Aleksanteri IV:ä. Eumenes suostutteli sotilaat hyväksymään ehdotetun kompromissin, jossa Arridaios ja Roksanen syntymätön lapsi jakaisivat kruunun, samalla kun Perdikkas toimisi hallitsijana.[7]

Satraappina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun diadokit jakoivat Aleksanterin valtakunnan keskenään, tuli Eumeneesta Kappadokian ja Paflagonian satraappi. Kumpikin näistä maakunnista oli kuitenkin vielä valloittamatta ja kuningas Ariaratheen hallinnassa. Perdikkas, joka oli valittu valtakunnan hallitsijaksi, määräsi Fryygian satraapin Antigonoksen ja Hellespontoksen Fryygian satraapin Leonnatoksen auttamaan Eumenesta valtaamaan nämä alueet. Nämä eivät kuitenkaan eri syistä olleet halukkaita auttamaan Eumenesta. Antigonos ei välittänyt käskystä, ja Leonnatos puolestaan auttoi aluksi Eumenesta. Kardian tyranni Hekataeus suostutteli kuitenkin Leonnatoksen lähtemään Kreikkaan avustamaan Antipatrosta, joka oli joutunut vaikeuksiin kreikkalaisia vastaan niin sanotussa Lamian sodassa. Leonnatos yritti suostutella Eumenesta lähtemään hänen mukanaan Kreikkaan. Eumenes ja Hekataeus olivat kuitenkin vanhoja vihamiehiä. Eumenes oli usein yrittänyt saada Aleksanterin syrjäyttämään kotikaupunkinsa tyrannin, mutta ilman tulosta. Yrittäessään saada Eumeneen lähtemään kanssaan Leonnatos kertoi tälle todellisista aikeistaan. Antipatroksen auttaminen oli nimittäin vain tekosyy, jolla hän voisi saada Makedonian omaan valtaansa. Leonnatoksella oli myös kirjeitä Aleksanterin siskolta Kleopatralta, joka oli kutsunut Leonnatoksen Pellaan ja luvannut mennä naimisiin hänen kanssaan. Eumenes pelkäsi kuitenkin Antipatrosta ja Hekataeusta, joita hän piti vihamiehinään. Cornelius Nepoksen mukaan Leonnatos yritti murhata Eumeneen, kun tämä ei suostunut lähtemään hänen mukaansa. Eumenes pakeni keskellä yötä Leonnatoksen leiristä Perdikkaan luokse. Mukaansa Eumenes sai 300 ratsuväen sotilasta ja 5000 talentin verran kultaa.[8]

Eumenes kertoi Perdikkaalle Leonnatoksen suunnitelmista ja pääsi näin tämän suosioon. Eumenes pääsi Perdikkaan lähipiirin jäseneksi. Perdikkas auttoi henkilökohtaisesti Eumenesta valtaamaan Kappadokian. Perdikkas sai näin myös kunniaa laajentamalla valtakuntaa yli Aleksanterin saavuttamien rajojen. Kun Ariarathes oli saatu vangittua, Eumenes julistettiin Kappadokian satraapiksi. Eumenes nimitti omia ystäviään varuskuntien ja Kappadokian kaupunkien hallitsijoiksi. Tämän jälkeen hän matkusti Perdikkaan luokse.[9] Mutta Perdikkas lähetti Eumeneen takaisin, koska uskoi, ettei tarvinnut tämän apua ja että Kappadokia tarvitsi luotettavan satraapin. Eumeneen tehtäväksi tulikin nyt auttaa Neoptolemosta Armenian valtauksessa. Babylonin jaossa Neoptolemoksesta oli tehty Armenian satraappi, mutta hän ei ollut saanut maakuntaa taltutettua. Neoptolemos oli aikaisemmin[10] haukkunut Eumenesta.

Eumenes huomasi, että Neoptolemoksen joukot olivat turhamaisia ja röyhkeitä. Hän päättikin perustaa oman ratsuväkiyksikön alueen asukkaista. Joukoilleen hän lupasi vapautuksen verotuksesta. Eumenes lahjoitti myös tarvitseville hevosia, joita hän osti ystäviltään. Hän nosti joukkojensa mielialoja lahjoilla ja kunnianosoituksilla. Eumenes panosti myös paljon joukkojensa harjoitteluun ja kuriin. Nähdessään nämä uudet joukot makedonialaiset olivat hämmästyneitä. Lyhyessä ajassa Eumenes oli värvännyt ja kouluttanut 6300 ratsuväen sotilasta.[11]

Ensimmäinen diadokkisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 321 eaa. Antipatros ja Krateros, jotka olivat kukistaneet kapinoivat kreikkalaiset Lamian sodassa, päättivät yhdessä syrjäyttää Perdikkaan, jolle oli heidän mielestään kertynyt liian paljon valtaa. Perdikkasta vastaan hyökkäsi samaan aikaan myös Egyptin satraappi Ptolemaios, ja Perdikkas jätti Eumeneen puolustamaan Vähää-Aasiaa. Perdikkas nimitti Eumeneen Kappadokian ja Armenian joukkojen komentajaksi. Perdikkas lähetti myös kirjeet Alketaalle[12] ja Neoptolemokselle, joissa hän määräsi heitä tottelemaan Eumeneen käskyjä. Alketas kieltäytyi heti taistelemasta, koska hänen mukaansa joukot häpesivät taistella Antipatrosta vastaan ja olivat valmiita antautumaan Kraterokselle, jota he ihailivat. Neoptolemos puolestaan ei vastannut Eumeneen käskyihin vaan hyökkäsi tätä vastaan. Aluksi vaikuttikin siltä, että Neoptolemos veisi voiton Eumeneesta. Neoptolemoksen joukot kukistivat Eumeneen jalkaväen, mutta tämä teki ratsuväkensä kanssa rynnäkön, joka ajoi vihollisen pakosalle. Eumenes valtasi myös Neoptolemoksen kuormaston, ja tämän joukot antautuivat Eumeneelle, joka sai heidät liittymään omiin joukkoihinsa.[13]

Neoptolemos pakeni taistelun jälkeen Antipatroksen ja Krateroksen luokse. Krateros ja Antipatros olivat jo lähettäneet Eumeneelle kirjeen, jossa he pyysivät tätä liittymään heihin. Eumeneelle tarjottiin enemmän joukkoja ja suurempaa aluetta, jota hän saisi hallita satraappina. Eumenes vastasi, että ei voinut liittoutua Antipatroksen kanssa, joka oli ollut hänen vihamiehensä pidemmän aikaa. Krateroksen, jota hän piti ystävänään, hän halusi sopivan riitansa Perdikkaan kanssa.[14]

Taistelu Kraterosta vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neoptolemos kertoi Kraterokselle, että makedonialaiset jättäisivät Eumeneen heti, kun he näkisivät tämän. Krateros päätti lähteä Eumenesta vastaan seuraansa liittyneen Neoptolemoksen kanssa. Samalla Antipatros lähti auttamaan Ptolemaiosta, jota vastaan Perdikkas oli hyökännyt. Eumenes kertoi joukoilleen, että vihollisia johti Neoptolemos, koska pelkäsi joukkojensa muuten jättävän hänet. Ennen taistelua Eumenes näki unen, jota hän piti enteenä. Unessaan hän näki kaksi Aleksanteria taistelussa - toista avusti Demeter ja toista Athene. Demeterin avustama Aleksanteri voitti. Eumenes piti tätä hyvänä enteenä, sillä Eumeneen hallitsema alue oli viljava. Eumeneen usko ennustukseen kasvoi hänen kuullessaan, että vihollisen tunnussana oli "Athene ja Aleksanteri". Hän määräsi oman armeijansa tunnussanaksi "Demeter ja Aleksanteri".[15]

Krateros luuli yllättäneensä Eumeneen, mutta Eumenes pääsikin yllättämään hänet. Eumenes ei kuitenkaan uskaltanut laittaa makedonialaisia joukkoja Kraterosta vastaan, vaan antoi kappadokialaisen ratsuväkensä kantaa raskaimman vastuun taistelussa. Taistelussa mukana Eumeneen puolella olivat Artabazoksen poika ja Eumeneen vaimon veli Farnabazos. Upseereilla oli tiukat ohjeet hyökätä heti, vaikkeivat joukot näkisikään, keitä heidän vastassaan oli. Eumenes kukisti Krateroksen ja Neoptolemoksen Hellespontin lähellä käydyssä taistelussa vuonna 320 eaa. Krateros haavoittui pahasti taistelussa. Eräs Eumeneen upseereista Gorgias näki Krateroksen makaavan maassa ja jäi vartioimaan häntä. Plutarkhos kertoo, kuinka Eumenes ja hänen vanha vihamiehensä Neoptolemos taistelivat mies miestä vastaan taistelun tiimellyksessä. Eumenes voitti tämän kaksintaistelun, mutta haavoittui myös itse. Tämän jälkeen hän ratsasti katsomaan Kraterosta, joka pian kuoli saamiinsa haavoihin. [16]

Taistelu Antigonosta vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antigonos Monofthalmos eli yksisilmäinen oli Antigonidien hallitsijasuvun kantaisä. Rahassa on teksti "ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΑΝΤΙΓΟΝΟΥ" eli "kuningas Antigonoksen [raha]".

Samoihin aikoihin Eumeneen kukistaessa Kraterosta murhattiin Perdikkas Egyptissä. Hän oli yrittänyt hyökätä Ptolemaiosta vastaan. Tieto Eumeneen suuresta voitosta saapui perille vain kaksi päivää Perdikkaan murhan jälkeen. Perdikkaan viholliset päättivät, että Eumenes oli myös tapettava. Antigonos ja Antipatros määrättiin kukistamaan Eumenesta. Aluksi Eumenes aikoi taistella Antipatrosta vastaan Lyydiassa, jonka tasainen maasto sopi hänen ratsuväelleen. Aleksanterin siskon Kleopatran pyynnöstä Eumenes ei kuitenkaan alkanut taisteluun vaan perääntyi Fryygiaan, jossa hän vietti seuraavan talven. Talven aikana Eumeneen armeijan leirissä kiersi kirjeitä, joissa Eumeneen murhaajalle luvattiin 100 talenttia kultaa. Eumeneen makedonialaiset joukot raivostuivat tästä niin, että perustivat Eumeneelle tuhatpäisen henkivartioston. Näitä sotilaita Eumenes kunnioitti erilaisilla lahjoilla, joita yleensä vain Makedonian kuninkaat jakoivat ystävilleen.[17]

Antigonoksen ja Eumeneen joukot kohtasivat Orkyniksessä Kappadokiassa. Antigonos oli lahjonut Eumeneen ratsuväkikomentajan Apollonideksen, joka loikkasi joukkoineen vihollisen puolelle taistelun aikana. Kuitenkin Eumenes ehti taistelun tiimellyksessä vangita Apollonideksen ja antoi hirttää hänet. Paetessaan vihollisiaan Eumenes hämäsi heitä kiertämällä heidän taakseen ja palaamalla taistelukentälle, jossa hän antoi polttaa taistelussa kaatuneiden ruumiit. Antigonos ihaili jälkikäteen Eumeneen rohkeutta. Eumeneella olisi myös ollut mahdollisuus ryöstää Angigonoksen kuormasto, jonka mukana matkusti myös sotilaiden perheet. Eumenes halusi kuitenkin jättää kuormaston rauhaan, koska ei halunnut sotilaidensa kantavan mukanaan ryöstösaalista joka hidastaisi heitä. Eumeneen joukot halusivat kuitenkin hyökätä kuormaston kimppuun. Eumenes lähetti kuormastoa johtaneelle Menandrokselle, joka oli hänen vanha ystävänsä viestin, että tämän pitäisi pikaisesti paeta vaunujensa kanssa. Pian Eumenes sai kuulla tiedustelijoiltaan, että kuormasto oli päässyt pakoon. Menandros kertoi tapahtuneesta Antigonokselle, ja makedonialaiset alkoivat suuresti ihailla Eumenesta.[18]

Tämän jälkeen Eumenes yritti paeta vihollisiaan. Plutakhoksen mukaan hän vapautti suurimman osan sotilaistaan palveluksestaan, koska joukkoja oli liian vähän taisteluun ja liian paljon piileskelyyn. Diodoros Sisilialaisen mukaan suuri osa Eumeneen joukoista loikkasi kuitenkin Antigonoksen puolelle.[19]

Noran piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eumenes pääsi pakoon Noran linnoitukseen Kappadokian ja Lykaonian rajalla, jossa hän piileskeli 500 ratsumiehen ja 200 jalkaväkisotilaan kanssa. Antigonos saapui pian piirittämään linnoitusta ja lähetti Eumeneelle neuvottelupyynnön. Eumenes suostui neuvottelemaan, jos Antigonos lähettäisi linnoitukseen panttivankeja. Jos Eumenes tapettaisiin, ei hänen joukoillaan olisi johtajaa, kun taas Antigonoksella oli montakin ystävää, jotka voisivat tämän kuoltua johtaa joukkoja. Lopulta Antigonos lähetti veljenpoikansa Ptolemaiosken panttivangiksi. Tavatessaan Eumenes ja Antigonos syleilivät, koska olivat aikaisemmin olleet ystäviä. Antigonoksen sotilaat tungeksivat saadakseen nähdä vilauksen Eumeneesta. Antigonoksen oli vietävä hänet turvaan henkivartiostonsa saattamana, koska pelkäsi jonkun saattavan hyökätä hänen kimppuunsa. Neuvotteluissa Eumenes vaati, että saisi pitää hänelle luovutetut maakunnat.[20] Neuvottelut loppuivat kuitenkin tuloksetta, ja Antigonos alkoi rakentaa muuria linnoituksen ympärille. Miehitettyään muurin hän lähti muualle. Eumeneen linnoituksessa oli varastossa paljon viljaa ja vedestäkään ei ollut pulaa. Eumenes yritti piti sotilaiden ja hevosten kuntoa yllä, vaikka se olikin vaikeaa pienessä linnoituksessa. Eumeneen sanotaan nostaneen hevoset ylös köysillä niin, että niiden jalat juuri ja juuri yltivät maahan. Näin hevoset saivat juosta paikoillaan väsymykseen asti. [21]

Antigonos piiritti linnoitusta yli vuoden ajan, mutta luopui aikeistaan vuonna 319 eaa. Syynä oli uudeksi hallitsijaksi valitun Antipatroksen kuolema. Antipatros jätti seuraajakseen Polyperkhonin. Antipatroksen poika Kassandros, joka oli luullut pääsevänsä isänsä seuraajaksi, liittoutui Antigonoksen ja Ptolemaioksen kanssa Polyperkhonia vastaan.

Antigonos lähetti Eumeneen vanhan ystävän Hieronymos Kardialaisen tämän luokse sopimaan rauhanehdoista. Antigonos ehdotti Eumeneelle valaa, jossa tämä vannoisi kuninkaiden[22] nimeen palvelevansa Antigonosta. Eumenes kirjoitti valasta oman versionsa, jossa viitattiin Olympiaan ja kuninkaisiin, mutta ei Antigonokseen. Hän lähetti valan kummatkin versiot häntä piirittäneille joukoille ja kysyi, että kumpi niistä oli kohtuullisempi. Sotilaiden mielestä Eumeneen vala oli parempi. Eumenes vannoi tämän valan ja hänet päästettiin vapaaksi. Eumenes keräsi pian kokoon armeijansa rippeet, ja pian hänellä oli tuhat ratsumiestä palveluksessaan. Antigonos kuuli Eumeneen vannoneen väärän valan ja määräsi hänet jälleen vangittavaksi. Eumenes lähti joukkoineen pakoon.[23]

Aasian ylipäällikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hypaspistit saivat Intian sotaretken aikana uudet hopealla koristellut varusteet, minkä takia heitä alettiin kutsua hopeakilviksi.

Pian tämän jälkeen Eumenes sai kirjeen Olympiaalta, jossa tämä pyysi häntä liittoutumaan hänen ja Polyperkhonin kanssa. Kirjeessä määrättiin Eumenesta myös hyökkäämään Antigonosta vastaan ja ottamaan 500 talenttia Kyindan kuninkaallisesta aarrekammiosta. Polyperkhon lähetti maineikkaiden hopeakilpien eli argyraspidien komentajille Antigeneelle ja Teutamokselle käskyn liittyä Eumeneen joukkoihin. Polyperkhon nimitti myös Eumeneen Aasian joukkojen ylipäälliköksi. Antigenes ja Teutamos eivät aluksi halunneet ottaa vastaan käskyjä Eumeneelta. Päästäkseen pulmasta Eumenes kertoi heille unesta, jossa Aleksanteri oli ilmestynyt hänelle ja neuvonut häntä pystyttämään teltan, johon oli asetettu valtaistuin. Jos neuvottelut ja päätökset tehtäisiin tässä teltassa, niin Aleksanteri valvoisi ja auttaisi heitä. Jatkossa kaikki päätökset tehtiin tyhjän valtaistuimen edessä.[24]

Hopeakilvet olivat Aleksanteri Suuren entinen valiojoukko, jonka jäsenet eivät enää olleet mitään nuorukaisia; jotkut heistä olivat palvelleet jo Filippos II:n aikana. Plutarkhos väittää heidän kaikkien olleen yli 60-vuotiaita[25].

Toinen diadokkisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen diadokkisota

Eumenes kokosi hopeakilpien ympärille Kappadokiassa taas uuden armeijan. Samalla Antigonos valtasi Lyydian ja kukisti Polyperkhonin laivaston merellä vuoden 318 eaa. syksyllä. Antigonos alkoi nyt katua, että oli päästänyt Eumeneen pakoon ja lähti kukistamaan tätä. Eumenes oli tuolloin siirtynyt Kappadokiasta Välimeren rannalle Foinikiaan. Eumenes perääntyi aluksi Babyloniin, mutta Seleukos ei suostunut yhteistyöhön vaan ajoi Eumeneen pois. Eumenes pakeni Susaan, jossa hän tapasi vanhan ystävänsä Peukestaan ja muita itäisten maakuntien satraappeja. Peukestas oli jo Aleksanterin aikana nimitetty Persian satraapiksi. Itäiset maakunnat eivät vielä olleet sekaantuneet muiden diadokkien sotaan ja olivat vielä periaatteessa Filippos III Arridaioksen ja Aleksanteri IV:n alamaisia. Peukestas ja muut satraapit olivat koonneet armeijan kukistaakseen Meedian satraapin Peithonin, joka oli hyökännyt Parthian satraappia Filipposta vastaan. Eumenes sai satraapit omalle puolelleen painottamalla, että hän taisteli laillisen hallitsijasuvun nimissä Antigonosta vastaan.[26] Antigonos saapui pian paikalle. Hän yritti ylittää Tigriksen, mutta Eumenes löi hänen joukkonsa takaisin ja otti vangiksi 4000 miestä. [27]

Paraitakenen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eumeneen ja Antigonoksen armeijat kohtasivat lopulta Paraitakenen taistelussa vuoden 316 eaa. kesäkuussa. Eumeneen puolella taistelivat aikaisemmin mainittu Peukestas, argyraspidien komentajat Antigenes ja Teutamos, Karmanian satraappi Tlepolemos, Baktrian satraappi Stasandros, Intian satraappi Eudamos ja Mesopotamian satraappi Amfimakhos. Eudamoksella oli mukanaan noin 125 intialaista sotanorsua. Antigonoksella oli myös norsuja, ehkä noin 65 kappaletta. Antigonoksen puolella taisteli muun muassa hänen poikansa Demetrios. Taistelu loppui ilman selvää voittajaa, ja molemmat osapuolet perääntyivät leireihinsä. Antigonos julisti kuitenkin itsensä taistelun voittajaksi. [28]

Gabienen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijat kohtasivat toisen kerran Gabienen taistelussa vuonna 316 eaa. Tämäkin taistelu loppui ilman selvää voittajaa. Antigonoksen joukot onnistuivat kuitenkin valtaamaan Eumeneen kuormaston, jonka mukana matkustivat muun muassa hopeakilpien vaimot, lapset ja monien vuosien sotasaalis. Kun hopeakilvet saivat kuulla perheidensä kohtalosta, heidän komentajansa Teutamos otti yhteyden Antigonokseen. Antigonos lupasi palauttaa hopeakilpien perheet sitä vastaan, että Eumenes luovutettaisiin hänelle. Hopeakilvet sitoivat Eumeneen ja luovuttivat hänet Antigonokselle. Antigonos ei halunnut tavata Eumenesta, koska miehet olivat aikaisemmin olleet ystäviä. Kun Antigonokselta kysyttiin, että miten Eumenesta pitäisi kohdella, hän vastasi, että Eumenesta piti vartioida "kuten elefanttia tai leijonaa". Pian Antigonos kuitenkin leppyi. Eumenes päästettiin kahleista ja hänelle sallittiin yksi palvelija. Eumeneen ystävät saivat myös halutessaan käydä tapaamassa häntä. Antigonoksen poika Demetrios ja Nearkhos halusivat, että Antigonos armahtaisi Eumeneen, mutta muut Antigonoksen ystävät neuvoivat häntä tappamaan Eumeneen. Lopulta Antigonos päätti antaa teloittaa Eumeneen. Cornelius Nepoksen mukaan Eumeneen vartijat murhasivat hänet Antigonoksen tietämättä. Eumeneen ruumiin Antigonos luovutti hänen ystävilleen, jotka polttivat hänen ruumiinsa ja laittoivat tuhkat hopeiseen uurnaan, jonka he antoivat Eumeneen vaimolle ja lapsille. [29]

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eumeneen ystävä Hieronymos Kardialainen kirjoitti diadokkien aikaa käsittelevän teoksen. Tämä teos ei ole säilynyt nykypäivään, mutta se oli Diodoros Sisilialaisen päälähde tämän historianteoksen kirjoille 18–20. Eumenes esiintyy Diodoroksen kirjoissa 18–19. Hieronymos oli myös tärkein lähde Plutarkhoksen ja Cornelius Nepoksen Eumeneen elämäkerroissa. Diodoros ja Plutarkhos käyttivät lähteenään myös Duris Samoslaista, jonka hävinnyt Macedonica käsitti vuodet 370 eaa.–280 eaa.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Plutarkhos 1, Plutarkohos mainitsee lähteekseen Duris Samoslaisen.
  2. a b c Plutarkhos 1
  3. Plutarkhos 1, Arrianos 5.25
  4. Plutarkhos 2
  5. Albert Brian Bosworth: From Arrian to Alexander: Studies in Historical Interpretation, s.157-. Oxford University Press, 1988. ISBN 0-19-814863-1.
  6. N.G.L. HammondAlexander the Great: King, Commander and Statesman. Bristol Classical Press, 1994. ISBN 1-85399-068-X.
  7. Plutarkhos 3
  8. Plutarkhos 3.3-5, Nepos 2.4, The Cambridge Ancient History s. 34
  9. Plutarkhos 3.6-7, The Cambridge Ancient History s. 34
  10. Aleksanterin kuoleman jälkeen. ks. Plutarkhos 1
  11. Plutarkhos 4
  12. Joka myös oli Perdikkaan veli.
  13. Plutarkhos 5.1-3
  14. Plutarkhos 5.4-5
  15. Plutarkhos 6.3-7
  16. Plutarkhos 7
  17. Plutarkhos 8
  18. Plutarkhos 9
  19. Plutakhos 10, Diodoros 18.41.1
  20. Plutakhos 10
  21. Plutakhos 11, Diodoros 18.42.3 ja Nepos 5.4
  22. Filippos III Arridaios ja Aleksanteri IV
  23. Plutakhos 12
  24. Plutakhos 13, Polyaenus 4.8
  25. Plutarkhos 16
  26. Jona Lendering: Alexander's successors: The Second Diadoch War (east) 2. elokuuta 2007. Livius.org.
  27. Plutarkhos 14
  28. Richard Pianka: Lecture Notes for Week Fourteen 2. elokuuta 2007. University of Texas at Austin. , katso myös Paraitakenen taistelujärjestys ja taistelun kulku(englanniksi)
  29. Nepos mainitsee myös Eumeneen äidin. Vaimo saattaa olla Artonis tai toinen nainen, jonka kanssa Eumenes oli mennyt naimisiin ennen Persian sotaretkeä. (Plutarkhos 17-19, Nepos 12-13)
  30. The Cambridge Ancient History, s.2-3