Diadokki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Diadokit (muinaiskreikaksi Διάδοχοι, Diádokhoi, seuraajat) olivat Aleksanteri Suuren seuraajat, jotka hänen kuolemansa jälkeen jakoivat keskenään hänen valtakuntansa. Kuollessaan Aleksanteri jätti jälkeensä valtaisan valtakunnan, joka levittäytyi aina Makedoniasta Indus-joelle asti. Valtakunta pirstoutui niin sanottujen diadokkisotien aikana pienemmiksi valtakunniksi. 300-luvun lopulla Aleksanterin valtakunnan pohjalta syntyivät Ptolemaiosten hallitsema Egypti, Seleukidien hallitsema Persia ja Antigonidien hallitsema Makedonia. Diadokkien ajan katsotaan loppuneen vuonna 281 eaa. käytyyn Korupedionin taisteluun.

Babylonin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterin kuoltua vuonna 323 eaa. hänen kenraalinsa alkoivat riidellä siitä, kenestä tulisi hänen seuraajansa. Meleagros ja jalkaväki tukivat Aleksanterin velipuolta Filipposta. Ratsuväen johtava kenraali Perdikkas suosi Aleksanterin ja Roksanen vielä syntymätöntä lasta. Päädyttiin kompromissiin, jossa Filippoksesta tulisi Makedonian kuningas ja hän hallitsisi lapsen kanssa, siinä tapauksessa että se olisi poika (kuten olikin, Aleksanteri IV). Perdikkaasta tulisi koko valtakunnan hallitsija ja Meleagroksesta hänen sijaisensa. Pian Perdikkas murhautti Meleagroksen ja muut jalkaväen komentajat ja hallitsi yksinään.

Perdikkasta kannattaneet palkittiin tekemällä heistä valtakunnan satraappeja. Perdikkaasta tuli koko valtakunnan hallitsija ja Babylonissa tehdyn jaon mukaan valtakunta jettiin seuraavasti diadokkien kesken:[1]

Itäisissä maakunnissa ei tapahtunut suurempia muutoksia Aleksanterin kuoleman jälkeen:

Diadokkisodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antigonoksen, Ptolemaioksen, Seleukoksen, Lysimakhoksen ja Kassandroksen kuningaskunnat.

Vuonna 323 eaa. kreikkalaiset kaupunkivaltiot nousivat kapinaan makedonialaisia vastaan. Antipatros kukisti kreikkalaiset ns. Lamian sodassa. Vuonna 322 eaa. alkoi ensimmäinen diadokkisota, jossa Ptolemaios, Antipatros ja Antigonos kukistivat Perdikkaan. Antipatroksesta tuli uusi hallitsija, mutta hänen kuoltuaan vuonna 319 eaa. alkoi toinen diadokkisota. Antipatroksen valitsema uusi hallitsija Polyperkhon joutui sotaan Antipatroksen pojan Kassandroksen kanssa. Polyperkhon liittoutui Eumeneksen kanssa ja Kassandros Ptolemaioksen ja Antigonoksen kanssa. Antigonos kukisti Eumeneen ja Kassandros Polyperkhonin vuonna 315 eaa.

Vuonna 314 eaa. muut diadokit huomasivat, että Antigonoksesta oli tullut liian mahtava. Kolmannessa diadokkisodassa Antigonos taisteli Ptolemaiosta, Lysimakhosta ja Kassandrosta vastaan. Sota loppui tuloksettomana vuonna 311 eaa. Antigonos jatkoi taistelua Seleukosta vastaan, ja piiritti Babylonia vuonna 309 eaa. Seleukos löi kuitenkin Antigonoksen ja tämä joutui perääntymään. Neljäs diadokkisota alkoi vuonna 308 eaa. kun Antigonos lähetti poikansa Demetrioksen valtaamaan Kreikan. Antigonoksen lyötyä Ptolemaioksen Kyproksella vuonna 306 eaa. hän ja Demetrios julistivat itsensä kuninkaiksi. Kaikkien hyväksymät kuninkaat Filippos III ja Aleksanteri IV olivat kuolleet aikaisemmin (Olympias oli antanut murhata Filippoksen ja Kassandros oli tappanut Aleksanterin). Ptolemaios, Lysimakhos, Seleukos ja Kassandros seurasivat perässä ja julistivat itsensä kuninkaiksi. Antigonos kukistettiin lopullisesti Ipsoksen taistelussa vuonna 301 eaa.

Kassandroksen kuoltua vuonna 298 eaa. alkoi kamppailu Makedoniasta uudelleen. Demetrios valtasi Makedonian vuonna 294, mutta Epeiroksen kuningas Pyrrhos ja Lysimakhos kukistivat hänet ja jakoivat maan keskenään.

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hellenistiseltä ajalta ei ole säilynyt nykypäivään ainoatakaan aikalaiskuvausta. Tärkein tuolloin eläneistä historioitsijoista oli Hieronymos Kardialainen. Muita hävinneitä lähteitä ovat muun muassa Duris Samoslainen ja Timaios. Diodoros Sisilialaisen kirjasto on ainut säilynyt teos joka käsittelee diadokkien ajanjaksoa kokonaisuudessaan. Diodoroksen päälähteenä oli Hieronymos, mutta hän käytti lähteenään myös Durista ja Timaiosta. Myös Pompeius Trogus käytti Hieronymosta lähteenään, ja hänen teoksensa on säilynyt Junianus Justinuksen yhteenvedossa. Roomalainen biografi Plutarkhos kirjoitti myös Eumeneen, Demetrioksen ja Pyrrhoksen elämäkerrat, joiden päälähteenä oli myös Hieronymos. Aleksanteri Suuren elämäkerrastaan tunnettu Arrianos kirjoitti teoksen Aleksanteri Suuren jälkeisistä tapahtumista, joka on säilynyt vain Fotioksen yhteenvetona. Myös hän käytti päälähteenään Hieronymosta.[2]

Diadokkien ajalta on säilynyt myös paljon piirtokirjoituksia ja papyruksia. Piirtokirjoitukset ovat muun muassa auttaneet tutkijoita korjaamaan kirjallisten lähteiden puutteellisen kronologian.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • F. W. Walbank (editor): The Cambridge Ancient History, VII part 1. Cambridge University, 1984. ISBN 0-521-23445-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The settlement at Babylon - Livius.org
  2. a b The Cambridge Ancient History, s.2-9