Etnofuturismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etnofuturismi (kreik. etnos, kansa ja futurismi[1]) on taiteellinen ja kirjallinen aatesuuntaus, jossa pienen kansan tai kieliryhmän omaleimaisuus ja tulevaisuus pyritään turvaamaan yhdistelemällä kansanperinteeseen uusia taiteellisia muotokokeiluja ja uutta tekniikkaa.[2] Etnofuturismia esiintyy Baltian maiden sekä Venäjän uralilaisten ja turkinsukuisten kansojen älymystön keskuudessa. Alkujaan liike on Virosta[3].[4]

Etnofuturistit voivat käyttää aineistonaan kansanperinnettä kuten taruja, loitsuja ja itkuvirsiä ja yhdistää niihin avantgardistisia kokeiluja.[5] Etnofuturismissa pyritään yhdistämään nykyaikaista maailmankulttuuria kansalliseen ja paikalliseen.[6] Etnofuturismin käsite on väljä ja monimuotoinen. Jotkut pitävät esimerkkeinä suomalaisesta etnofuturismista esimerkiksi kansanmusiikkia ja kansanperinnettä hyödyntäviä maailmanmusiikki- ja rockyhtyeitä sekä murrekirjallisuutta.[1][7] Poliittisesti etnofuturismi voi suuntautua ekologisen tietoisuuden puolesta ja kulttuurista imperialismia vastaan.[8]

Virolaisen runoilijaryhmän ohjelmana alkanutta etnofuturismia on kutsuttu ainoaksi Virosta lähteneeksi kansainväliseksi taidesuuntaukseksi.[7] Oulun yliopiston professori Kari Sallamaa on kutsunut etnofuturismia uralilaisten kansojen taiteen omimmaksi filosofiaksi ja estetiikaksi.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hytönen, Ville: Etnofuturismin palo Kirjo. Viitattu 16.1.2009.
  2. Venäjän suomalaiskansojen suosittu kulttuurivirtaus on etnofuturismi 27.7.2007. YLE Uutiset. Viitattu 16.1.2009.
  3. Viires, Piret: Karl Martin Sinijärv ja Sven Kivisildnik Tuglas-seura. Viitattu 16.1.2009.
  4. Pikkupeura, Pasi: Kolonialismin ies Kaltio-lehti, Pasi Pikkupeuran rovaniemi-blog. Viitattu 18.12.2011.
  5. Saxell, Jani: Etnofuturismi elvyttää Yliopisto. 16/2002. Helsinki: Helsingin yliopiston tiedotus. Viitattu 16.1.2009.
  6. Ropponen, Ville: Mela kusi, mulimokata ajti* Kaleva. 22.2.2009. Viitattu 18.12.2011.
  7. a b Sallamaa, Kari: Pakanuus palasi takaisin omauskona Soome-Ugri Rahvaste Infokeskus. Viitattu 16.1.2009.
  8. Rauhala, Pirkko-Liisa: Arkifuturismi – sosiaalisesti ja eettisesti kestävän arkielämän mahdollisuuksia etsimässä kesäkuu 2003. Viitattu 16.1.2009.
  9. Sallamaa, Kari: Etnofuturismin filosofia suomalais-ugrilaisten kansojen säilymisen perustana (Etnofuturismin III maailmankonferenssi, Tartto 5.5.1999) Soome-Ugri Rahvaste Infokeskus. Viitattu 16.1.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kerttu Karvonen-Kannas & Tuija Möttönen (toim.): Ugriculture 2000: Suomalais-ugrilaisten kansojen nykytaiteet: Karjala-Komi-Mari-Mordva-Udmurtia-Unkari-Viro. Näyttelyt: Gallen-Kallelan museo 6.5.2000–1.1.2001, Lönnströmin taidemuseo 12.1.2001-18.3.2001, Riihimäen taidemuseo 22.4.2001–27.5.2001. Espoo: Gallen-Kallelan museo, 2000. ISBN 952-9739-12-5.
  • Ville RopponenUralilainen ikkuna. Turku: Savukeidas, 2012. ISBN 978-952-268-050-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.