Duan Qirui

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Duan Qirui vuonna 1913.

Duan Qirui (Wade-Giles: Tuan Tši-jui; 6. maaliskuuta 1865 Hefei, Anhui2. marraskuuta 1936 Shanghai)[1] oli kiinalainen poliitikko ja sotaherra, joka oli useita kertoja Kiinan tasavallan johdossa niin sanottuna sotaherrojen aikana. Hän oli neljästi pääministerinä vuosien 1913 ja 1916–1918 aikana sekä toimi 1924–1926 väliaikaisena valtionpäämiehenä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yuan Shikain alaisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duan opiskeli sotatieteitä Saksassa.[1] Hän toimi vuonna 1901 Zhilin maakunnan varakuninkaaksi nimitetyn kenraali Yuan Shikain sotilaallisena neuvonantajana. Duan ylennettiin 1906 prikaatinkenraaliksi ja nimitettiin 1909 divisioonankomentajaksi. Vuonna 1911 hän tuli Yuanin tilalle Hubein ja Hunanin kuvernööriksi, ja komensi armeijaa taisteluissa vallankumouksellisia vastaan.[2] Duan kuitenkin siirtyi Yuanin mukana tammikuussa 1912 vaatimaan keisarin eroa. Presidentiksi kohonnut Yuan nimitti hänet sotaministeriksi tasavallan ensimmäiseen hallitukseen.[2][1] Toukokuusta heinäkuuhun 1913 Duan toimi pääministerinä ja sen jälkeen Hubein sotilaskuvernöörinä sekä 1914–1915 uudelleen sotaministerinä. Hänet ylennettiin syyskuussa 1912 kenraaliksi ja 1915 sotamarsalkaksi. Kun presidentti Yuan kaavaili julistautuvansa keisariksi, Duan vetäytyi palveluksesta terveyssyihin vedoten.[2] Vuoden 1916 alussa Yuanin monarkiasuunnitelmat saivat useat eteläisistä maakunnista nousemaan kapinaan. Duan ja kenraali Feng Guozhang kieltäytyivät auttamasta presidenttiä kapinan kukistamisessa, jolloin tämän oli peruutettava suunnitelmansa keisariksi julistautumisesta. Huhtikuussa 1916 hän nimitti Duanin uudelleen pääministeriksi.[3]

Kiinan johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yuan Shikai kuoli kesäkuussa 1916 ja uudeksi presidentiksi tuli Li Yuanhong. Duan jatkoi pääministerinä ja alkoi pian kasata valtaa itselleen. Hänen asemaansa vahvisti useiden Beyangin armeijan kenraalien tuki.[3] Duan palautti voimaan vuoden 1912 väliaikaisen perustuslain, jonka Yuan oli kumonnut vuonna 1913.[1] Duan kannatti Kiinan liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolelle, mitä presidentti Li Yuanhong vastusti. Duan ajoi keväällä 1917 läpi diplomaattisuhteiden katkaisemisen Saksaan, mutta kun hän Yhdysvaltain sotaan liittymisen jälkeen yritti toukokuussa painostaa Kiinan kansalliskokousta julistamaan sodan Saksalle, presidentti Li erotti hänet pääministerin paikalta 23. toukokuuta. Kolme viikkoa myöhemmin kenraali Zhang Xun kuitenkin kaappasi vallan Pekingissä ja yritti palauttaa Qing-dynastian viimeisen keisarin Pu Yin valtaan. Lin pyynnöstä Duan valtasi Pekingin takaisin 14. heinäkuuta ja pelasti tasavallan. Hän palasi samalla pääministeriksi, ja presidentiksi Lin tilalle tuli varapresidenttinä toiminut Feng Guozhang. Fengin ja Duanin välille syntyi kilpailuasetelma, jossa kummallakin oli Pekingissä oma armeija tukenaan. Presidentti Fengiä tuki niin sanottu Zhilin klikki ja Duania Anhuin klikki.[3]

Duan ajoi lopulta läpi Kiinan sodanjulistuksen Saksalle 14. elokuuta 1917. Vallankumousjohtaja Sun Yat-sen perusti Kantoniin kilpailevan hallituksen, joka antoi oman sodanjulistuksensa syyskuussa.[3] Kun presidentti Feng ei halunnut ryhtyä sisällissotaan kilpailevan hallituksen kukistamiseksi, Duan erosi pääministerin paikalta. Hän sai kuitenkin lopulta painostettua Fengin ryhtymään sotatoimiin Sun Yat-senin hallitusta vastaan. Fengin väistyttyä Duan palasi pääministeriksi ja sai vallan hallituksessa.[3] Uudeksi presidentiksi Fengin tilalle valittiin syyskuussa 1918 Xu Shichang.[4] Duan ja häntä tukenut Anhuin klikki saivat taloudellista ja sotilaallista tukea Japanilta vastineeksi poliittisista myönnytyksistä. Nojaaminen imperialistisena ulkovaltana pidettyyn Japaniin vähensi Duanin hallituksen suosiota Kiinassa, varsinkin kun maailmansodan jälkeen Saksalle Kiinassa kuuluneet etuoikeudet siirrettiin Japanille. Toukokuussa 1919 Kiinassa puhkesi Japanille myönnettyjä oikeuksia vastustaneiden opiskelijoiden käynnistämiä mellakoita ja mielenosoituksia, jotka tunnetaan toukokuun neljännen päivän liikkeenä.[1][3]

Viimeiset vuodet vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan ajautuessa yhä suurempaan sisäiseen hajaannukseen joukko muita sotaherroja liittoutui Duania vastaan. Heinäkuussa 1920 Cao Kun, Wu Peifu ja Zhang Zuolin löivät taisteluissa Duanin joukot ja hän joutui vetäytymään vallasta sekä pakenemaa japanilaisten turviin. Hän oli sen jälkeen syrjässä neljän vuoden ajan. Marraskuussa 1924 Pekingin miehittäneet Zhang Zuolin ja Feng Yuxiang kuitenkin kutsuivat hänet johtamaan uutta hallitusta ja toimimaan sovittelijana heidän välillään.[2][1] Väliaikaisena presidenttinä Duan muun muassa valmisteli uuden perustuslain, joka vähensi parlamentin valtaa.[2] Zhang Zuolin kukisti Feng Yuxiangin huhtikuussa 1926, jonka jälkeen tarpeettomaksi käynyt Duan sai myös väistyä, tällä kertaa lopullisesti.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Duan Qirui (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.3.2014.
  2. a b c d e Nordisk familjebok, täydennysosa (1926), s. 965–966 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.3.2014.
  3. a b c d e f China: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.3.2014.
  4. Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 1014 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 30.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]