Xinhai-vallankumous
| Xinhai-vallankumous | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
|||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
200 000 |
100 000 | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
~170 000 |
~50 000 | ||||||||
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Xinhai-vallankumous tai Hsin-hai vallankumous, tunnettu myös vuoden 1911 vallankumouksena tai Kiinan vallankumouksena, oli vallankumous, joka syrjäytti Kiinan viimeisen keisarillisen dynastian, Qing-dynastian, ja perusti Kiinan tasavallan. Vallankumous nimettiin Xinhaiksi, koska se tapahtui vuonna 1911, Xinhain-haaran vuonna Kiinan kalenterissa.
Vallankumous käsitti monia kapinoita ja kansannousuja. Kääntymäpiste oli Wuchangin kansannousu 10. lokakuuta 1911, joka oli seurausta Rautateiden suojaliikkeen huonosta käsittelystä. Vallankumous päättyi viimeisen keisarin Pu Yin vallastaluopumiseen 12. helmikuuta 1912.[1] Se merkitsi yli 2000-vuotisen keisarillisen vallan päättymistä ja Kiinan tasavallan ajan alkua.
Vallankumouksen alkuvaiheissa etelä-Kiinan provinssit julistautuivat itsenäisiksi Wuchangin kansannousun yhteydessä ja lähes koko Etelä-Kiinan kattava Kiinan tasavalta perustettiin. Tasavalta perusti senaatin Nanjingiin ja nimesi presidentiksi Tongmenghui-puolueen johtajan Sun Zhongshanin (Sun Yat-sen). Saadakseen pohjois-Kiinan mukaan tasavaltaan Sun Zhongshan kuitenkin lupasi presidentin viran Yuan Shikaille, joka johti kapinaa kukistavia Qing-dynastian joukkoja. Yuan Shikai suostui, vaati tasavallan pääkaupungin siirtämistä Nanjingista Pekingiin ja laati Qing-dynastian hovin kanssa niin sanotun hyväntahtoisen asiakirjan. Hyväntahtoinen asiakirja takasi Qing-dynastian viimeiselle keisarille Aisin Gioro Pu Yille oikeuden asua Kielletyssä kaupungissa ja saada myös "palkkaa" Kiinan tasavallalta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rauman Lehti, 18.08.1914, nro 91, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 28.07.2017.
