Blade Runner

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Videopeliä käsittelee artikkeli Blade Runner.
Blade Runner
399px-Blade Runner poster.jpg
Ohjaaja Ridley Scott
Käsikirjoittaja
Perustuu Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä
Tuottaja Michael Deeley
Säveltäjä Vangelis
Kuvaaja Jordan Cronenweth
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 117 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 28 miljoonaa dollaria
Tuotto 33 139 618 dollaria
Seuraaja Blade Runner 2049
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Blade Runner on vuonna 1982 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen neo-noir tieteiselokuva, jonka on ohjannut Ridley Scott. Sen pääosia esittävät Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young ja Edward James Olmos. Hampton Fancherin ja David Peoplesin kirjoittama käsikirjoitus perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä vuodelta 1968. Elokuva sijoittuu dystopiseen Los Angelesiin vuonna 2019 ja kuvaa tulevaisuutta, jossa vaikutusvaltainen Tyrell-yhtiö on rakentanut synteettisiä ihmisiä eli replikantteja työskentelemään avaruussiirtokunnissa. Kun Roy Battyn (Hauer) johtama joukko replikantteja pakenee takaisin Maahan, ylirasittunut poliisi Rick Deckard (Ford) ottaa viimeiseksi toimeksiannokseen vastahakoisesti vastaan tehtävän etsiä heidät. Tutkinnan aikana Deckard tapaa kehittyneen replikantin, Rachaelin (Young), joka saa hänet kyseenalaistamaan tehtävänsä.

Alkujaan Blade Runner tuotti odotettua vähemmän Pohjois-Amerikan teattereissa ja jakoi kriitikkoja; osa kehui sen teemallista monimutkaisuutta ja visuaalia ilmettä, kun taas toiset olivat tyytymättömiä sen epätavanomaiseen tahditukseen ja juoneen. Siitä on kuitenkin sittemmin muodustunut suosittu kulttielokuva, ja monet kriitikot pitävät sitä tänä päivänä yhtenä parhaista tieteiselokuvista kautta aikojen. Lavastuksestaan kehuttu Blade Runner on säilynyt neo-noir-elokuvien johtavana esimerkkinä ja sillä on ollut suuri vaikutus moniin myöhempiin tieteiselokuviin, -videopeleihin, -animeihin ja -televisiosarjoihin. Vangelisin säveltämä elokuvan soundtrack oli kehuttu ja se oli ehdolla parhaan sävellyksen Baftaan ja Golden Globeen vuonna 1983.

Philip K. Dickin teokset saivat elokuvan myötä huomiota ja myöhemmin hänen töihinsä perustuvia elokuvia tehtiin useampi. Ridley Scott pitää Blade Runneria ”todennäköisesti” hänen elokuvistaan kokonaisimpana ja henkilökohtaisempana. Vuosi ensi-iltansa jälkeen elokuva voitti arvostetun Hugo-palkinnon parhaasta dramaattisesta esityksestä, ja vuonna 1993 se valittiin säilytykseen Yhdysvaltain National Film Registryyn ”kulttuurillisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä”.

Elokuvasta on tehty seitsemän eri versiota elokuvastudioiden johtohenkilöiden tehtyä kiisteltyjä muutoksia. Ohjaajan versio julkaistiin vuonna 1992 testinäytösten tuotettua voimakkaita reaktioita yleisössä. Elokuva julkaistiin ensimmäisten joukossa DVD:nä — tosin keskinkertaisella ääni- ja videolaadulla. Vuonna 2007 Warner Bros. julkaisi 25-vuotisjuhlaksi digitaalisesti remasteroidun The Final Cut -version, joka on ainoa johon Scottilla on ollut täydellinen luova toimivalta. Tätä versiota esitettiin valikoiduissa teattereissa ja se julkaistiin DVD:nä, HD DVD:nä ja Blu-raynä.

Jatko-osa Blade Runner 2049 sai ensi-iltansa lokakuussa 2017.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Los Angelesissa, marraskuussa 2019, eläkkeelle jäänyt poliisi Rick Deckard (Harrison Ford) joutuu konstaapeli Gaffin (Edward James Olmos) pidättämäksi ja viedään entisen esimiehensä Harry Bryantin (M. Emmet Walsh) luokse. Deckard oli aiemmin toiminut ”blade runnerina” (alkuperäinen suomennos ”teräratas”), jonka tehtävä oli jäljittää ja ”siirtää syrjään” (eli eliminoida) replikantteja, bio- ja geeniteknologialla luotuja androideja. Bryant kertoo kuinka neljä vanhentunutta tekniikkaa edustavaa replikanttia on saapunut laittomasti Maahan. Kyseiset replikantit edustavat Tyrell-yhtiön Nexus-6 -mallia, joiden elinkaari on vain neljä vuotta, ja nyt ne ovat tulleet Maahan kenties pidentääkseen elämäänsä.

Deckard näkee videon blade runnerista nimeltä Holden (Morgan Paull), joka suorittaa nauhalla paraikaa Voight-Kampffin testiä. Kyseistä testiä käytetään erottamaan ihmiset replikanteista arvioimalla testattavan haastattelukysymyksiin antamien vastausten empaattisuutta. Videolla testattu yksilö, Leon (Brion James), ampuu Holdenia, kun Holden kysyy Leonin äidistä. Bryant tahtoo Deckardin eliminoivan Leonin sekä kolme muuta replikanttia: Roy Battyn (Rutger Hauer), Zhoran (Joanna Cassidy) ja Prisin (Daryl Hannah). Deckard yrittää kieltäytyä, mutta joutuu lopulta suostumaan, kun Bryant vihjaa, että kieltäytymisestä saattaa seurata Deckardille jotain ikävää.

Deckard lähtee Tyrell-yhtiön toimistolle yhdessä Gaffin kanssa varmistaakseen, että testi toimii myös Nexus-6 -mallien kanssa. Siellä hänelle selviää, että Eldon Tyrellin (Joe Turkel) apulainen Rachael (Sean Young) on kokeellinen replikantti, joka uskoo olevansa ihminen. Rachaelin tajuntaan on istutettu ylimääräisiä muistoja, jotka toimivat eräänlaisena ”emotionaalisena vallina”. Sen seurauksena Rachaelille täytyy suorittaa tavallista laajamittaisempi Voight-Kampffin testi, jotta hän paljastuisi replikantiksi.

Samaan aikaan kun Deckard etsii johtolankoja replikanttien olinpaikasta, ne pyrkivät pääsemään Tyrellin puheille pakottaakseen tämän pidentämään heidän elinkaartaan. Roy ja Leon saapuvat laboratorioon, jossa Hannibal Chew (James Hong) valmistaa replikanttien silmiä. Chew ohjaa replikantit Tyrellin kanssa työskentelevän lahjakkaan suunnittelijan, J. F. Sebastianin (William Sanderson), luokse. Rachael käy tapaamassa Deckardia tämän asunnolla ja yrittää todistaa ihmisyytensä näyttämällä tälle erästä perhevalokuvaa. Mutta kun Deckard paljastaa muistojen kuuluvan todellisuudessa Tyrellin jo menehtyneelle sukulaistytölle, Rachael pudottaa valokuvan lattialle ja lähtee kyynelehtien pois. Sillä välin Pris tapaa Sebastianin tämän Bradbury Buildingissa sijaitsevassa asunnossa ja onnistuu saavuttamaan tämän luottamuksen.

Käydessään Leonin hotelihuoneessa Deckard löytää Leonin valokuvien joukosta Zhoran kuvan sekä replikanttikäärmeen nahan, joka johdattaa Zhoran työpaikkana toimivalle strippiklubille. Deckard eliminoi Zhoran, mutta saa Bryantilta käskyn tappaa myös Rachaelin, joka on kadonnut Tyrell-yhtiön päämajasta. Deckard sattuu näkemään Rachaelin väkijoukossa, mutta saa kimppuunsa Leonin. Rachael kuitenkin tappaa Leonin Deckardin pudottamalla pistoolilla. Kaksikko palaa yhdessä Deckardin asunnolle ja intiimin keskustelun jälkeen Deckard lupaa olla eliminoimatta Rachaelia. Kun Rachael yrittää sitten lähteä tiehensä, Deckard suutelee häntä.

Roy saapuu Sebastianin asunnolle ja kertoo Prisille Leonin ja Zhoran kuolleen. Sebastian asettuu heidän puolleen ja paljastaa kärsivän ”Metusalahin syndrooman” aiheuttamasta nopeutuneesta ikääntymisestä. Sebastian ja Roy pääsevät sisään Tyrellin kattohuoneistoon, missä Roy vaatii luojaltaan pidempää elämää. Tyrell kertoo sen olevan mahdotonta. Roy tunnustaa tehneensä ”kyseenalaisia asioita”, mutta Tyrell vähättelee Royn syyllisyydentunnetta ylistäen tämän kehittynyttä muotoilua sekä saavutuksia. Roy suutelee Tyrellia ja tappaa tämän. Sebastian juoksee hissille Roy perässään, mutta ajaa hissillä alakertaan yksin. Final Cutissa Bryant kertoo Deckardille, että Sebastianin ruumis löydettiin Tyrellin asunnosta, mutta muissa versioissa Sebastianin kohtalo jää arvoitukseksi.

Deckard saapuu Sebastianin asunnolle ja saa yllättäen kimppuunsa Prisin. Deckard onnistuu tappamaan Prisin juuri ennen kuin Roy saapuu paikalle. Royn lyhyt elämä alkaa olla kuitenkin lopuillaan ja hän ajaa Deckardia takaa katolle. Deckard yrittää paeta hyppäämällä viereiseen rakennukseen, mutta hänen hyppynsä jää lyhyeksi, ja hän päätyy roikkumaan rakennuksesta törröttävään palkkiin. Kun Deckard lopulta menettää otteensa sateen liukastamasta palkista, hypystä vaivatta selvinnyt Roy pelastaa hänet. Viimeisillä hetkillään Roy pitää yksinpuhelun elämästään:

»Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Olen katsellut C-säteiden kimaltelua pimeässä lähellä Tannhäuser-porttia. Kaikki nuo hetket katoavat aikanaan kuin kyyneleet sateeseen. Aika kuolla.»

Roy kuolee Deckardin silmien edessä tämän istuessa hiljaa paikoillaan.

Gaff saapuu paikalle ja huutaa Deckardille Rachaelia koskien: ”Sääli, ettei hän jää eloon. Mutta toisaalta, kuka jää?” Deckard palaa asuntoonsa ja löytää Rachaelin elossa nukkumasta hänen sängyllään. Kun he lähtevät pois, Deckard löytää yksisarvista esittävän origamin, joka toimii Gaffin käyntikorttina. Elokuvan lopusta on tehty kaksi versiota: toisessa Deckard ja Rachael poistuvat kerrostalosta kohti epävarmaa tulevaisuutta, kun taas toisessa heidän nähdään ajavan idyllisen maiseman halki.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Harrison Ford  … Rick Deckard  
 Rutger Hauer  … Roy Batty  
 Sean Young  … Rachael  
 Edward James Olmos  … Gaff  
 M. Emmet Walsh  … Harry Bryant  
 Daryl Hannah  … Pris Stratton  
 William Sanderson  … J. F. Sebastian  
 Brion James  … Leon Kowalski  
 Joe Turkel  … Tri Eldon Tyrell  
 Joanna Cassidy  … Zhora Salome  
 James Hong  … Hannibal Chew  
 Morgan Paull  … Dave Holden  
 Kevin Thompson  … Bear  
 John Edward Allen  … Kaiser  
 Hy Pyke  … Taffey Lewis  
 Kimiko Hiroshige  … kambodžalainen nainen  
 Robert Okazaki  … Howie Lee  
 Carolyn DeMirjian  … myyjä  
 Ben Astar  … Abdul Ben Hassan  

Visuaalinen ilme[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmin suurimpia vahvuuksia on visuaalisesti kaunis ja huolellisen yksityiskohtaisesti toteutettu tummasävyinen lavastus[1] – sekoitus sadetta, pursuavaa savua ja loputtomasti muuttuvia keinovaloja, jotka yhdessä synnyttävät mielikuvan dystooppisesta yhteiskunnasta ja kurjasta, loppuunkulutetusta Maa-planeetasta.[2]

Ohjaaja Ridley Scott halusi kuvan näyttävän pimeältä, mutta sisältävän silti useita valokerroksia. Kuvaaja Jordan Cronenweth käytti työssään monimutkaisia väripaletteja. Hän valitsi usein voimakkaita valonlähteitä, jotka oli sijoitettu juuri ja juuri pois näkyvistä. Näin hän valaisi elokuvan ainutlaatuisella tavalla. Kuvaajan mantra elokuvaa tehdessä oli: ”Kyse ei ole siitä, mitä valaistaan, vaan siitä, mitä ei valaista.”.[3] Cronenwethin kanssa työskentelivät läheisesti konseptisuunnittelija Syd Mead, tuotantosuunnittelija Lawrence G. Paull, art director David Snyder, puvustajat Michael Kaplan ja Charles Knode, sekä trikkikuvausvalvoja Douglas Trumbull.[3]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan vastaanotto oli alusta asti ristiriitainen. Elokuvan koenäytöksissä studioiden johtajat eivät pitäneet siitä, vaan eräs tuottaja jopa sanoi elokuvan ”muuttuvan tylsemmäksi jokaisella katselukerralla”. Kommenteissa arvosteltiin toisaalta Vangeliksen musiikin vähäistä käyttöä, toisaalta kyseenalaistettiin kertojaäänen käyttöä elokuvassa.[4]

Blade Runner sai aluksi myös kielteisiä arvosteluja, ja elokuvateattereissa yleisön reaktiot vaihtelivat hämmennyksestä nauruun, jopa raivoon.[2] Teatterilevitys käynnistyi huonosti Yhdysvalloissa, mutta onnistui hieman paremmin muualla maailmassa. Elokuvan suosio ja kulttimaine alkoivat kuitenkin kasvaa, kun sen levityksessä kokeiltiin ajan uusia jakelukanavia: videokasetteja ja kaapeli-TV-lähetyksiä.[2][3]

Blade Runner valittiin yhdeksi kaikkien aikojen ensimmäisistä elokuvista, joka julkaistiin DVD-formaatissa.lähde?

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään monet pitävät Blade Runneria modernina klassikkona sekä 2000-luvun tärkeiden teemojen ja huolenaiheiden ennustajana.lähde? Siihen myös viitataan useissa muissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, kuten Num3roiden kolmannen kauden jaksossa Hardball.[5] Yksityiskohtaisen ja omaperäisen tulevaisuudenkuvansa ansiosta sitä myös pidetään yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista elokuvista.[6][7] Sen visuaalista tyyliä on jäljitelty runsaasti, ja sitä pidetään kyberpunk-genren määritelleenä elokuvana.[6][7] Se on myös monien tieteentekijöiden suosikkielokuva.[8] Blade Runner myös toi kirjailija Philip K. Dickin Hollywoodin tietoisuuteen ja sen jälkeen hänen kirjojensa pohjalta on tehty lukuisia elokuvia.

Elokuvan eri versiot ja niiden saatavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Workprint / Denverin ja Dallasin koenäytännöissä esitetty[9] versio (1982).[10] Toisenlainen alku, kertojanääni vasta lopussa, ei yksisarvista, ei onnellista loppua, muunneltu dialogi ja toisenlainen musiikki.[11] Esitettiin vahingossa yleisölle vuonna 1990.[9]
    • Saatavana viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[11]
  • USA San Diego Sneak Preview (kesäkuu 1982)[10]
  • USA:n sisämaan versio (Yhdysvaltalaisissa elokuvateattereissa julkaistu versio – 1982).[10] 117 min.[12] Sisältää kertojanäänen ja onnellisen lopun.[11]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[11]
  • Kansainvälinen versio (Euroopan ja Aasian teattereissa julkaistu versio – 1982)[10] 118 min.[12] Sama kuin yhdysvaltalaisissa teattereissa nähty versio, mutta sisältää enemmän väkivaltaa.[12]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[11]
  • The Director's Cut (1992).[10] 117 min.[12] Deckardin kertojanääni ja onnellinen loppu poistettu, paljonpuhuva uni yksisarvisesta lisätty.[11] Nimestä huolimatta ohjaajalla oli tämän version tekemisessä vain vähän valtaa.[12]
    • Tämä versio elokuvasta julkaistiin VHS:llä ja laserlevyllä vuonna 1993. Sama, alkujaan laserlevylle tehty siirto julkaistiin DVD:lle vuonna 1997 ja vielä uudelleen 2006.[3]
    • Saatavana neljän levyn Collector's Editionilla ja viiden levyn Ultimate Collector's Editionilla.[11]
  • The Final Cut 117 min.[13] Elokuvan eri versioista tämä on ohjaajan oma suosikki.[2] Siinä on entisöity kuva ja ääni. Tätä versiota on paikoin lyhennetty; toisaalta uutta materiaalia on lisätty. Kuvien sisältöä on muuteltu digitaalisesti. DVD-, Blu-ray- ja HD-DVD-versiot.[13]
    • Kahden levyn Special Edition.[11] Toinen levy on DVD,[12] jolla on pitkä dokumenttielokuva.[11] Ensimmäinen levy sisältää kolme kommenttiraitaa[13]
    • Neljän levyn Collector's Edition.[11] Sisältää kaiken sen, minkä kahden levyn pakkauskin ja lisäksi kolme muuta versiota elokuvasta.[11] Mukana on myös elokuvasta poistettua materiaalia ja haastatteluita.[9] American Cinematographer -lehden mukaan tämä versio paljastaa kuvan hämäristä alueista uusia yksityiskohtia ja saa elokuvan näyttämään filminkaltaisemmalta ja värikkäämmältä kuin aiemmat versiot. Kuva on puhdas pakkausjäänteistä. Ääniraita on selväpiirteinen ja ympäröivä eikä kuulosta vanhentuneelta.[3]
    • Viiden levyn Ultimate Collector's Edition, joka on pakattu matkalaukkuun. Sisältää saman minkä neljän levyn pakkaus ja lisäksi Workprint-version elokuvasta. Mukana on myös pienoismalleja ja kirje ohjaajalta. HD DVD- ja Blu-ray -formaateissa.[11]
    • Viiden levyn Complete Collector's Edition on sama kuin Ultimate Collector's Edition, mutta ilman matkalaukkua.[14]

Jatko-osa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ridley Scott ilmoitti elokuussa 2011 tekevänsä elokuvalle jatkoa, joka ei tule olemaan alkuperäisen elokuvan uudelleenfilmatisointi.[15], vaan sen jatko-osa, joka sijoittuu muutaman vuoden päähän ensimmäisestä elokuvasta[16][17]

Saman ohjaajan toisen tieteiselokuvan Prometheuksen (2012) Blu-ray-julkaisu sisältää vihjauksen mahdollisesta yhteydestä Alien-universumin Weylandin ja Blade Runner -universumin Tyrellin kanssa: Blu-rayn ”pääsiäismunan” mukaan Weyland puhuu edesmenneestä mentoristaan, joka muun muassa asui pyramidin huipulla katsoen enkelten kaupunkia (Los Angeles).[18]

Helmikuussa 2015 Blade Runner 2049 -elokuvan tuotannon aloittaminen varmistui. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Michael Green ja Hampton Fancher joka kirjoitti myös ensimmäisen Blade Runner -elokuvan. Harrison Ford palaa Rick Deckardin rooliin 33 vuoden jälkeen. Ridley Scott tuottaa ja Denis Villeneuve ohjaa elokuvan. Ensi-ilta on 6. lokakuuta 2017.[19][20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blade Runner - The Final Cut: 5-Disc Ultimate Collector's Edition
  2. a b c d Metcalf, Stephen: Blade Runner: The Complete Ultimate Visionary Final Cut Collector's Edition Is Here! Slate.
  3. a b c d e Sweeney, K.: Blade Runner (2007) 4-Disc Collector’s Edition 2/2008. American Cinematographer.
  4. http://www.salon.com/2013/03/15/old_notes_show_that_movie_executives_initially_hated_bladerunner/
  5. Hardball. Num3rot, 3. tuotantokausi
  6. a b http://cinemaddicts.org/blog/2007/11/23/blade-runner-the-most-influential-science-fiction-movie-of-the-1980s/
  7. a b https://theshadowzone.wordpress.com/2012/12/31/thirty-years-later-blade-runner-1982/
  8. http://www.guardian.co.uk/science/2004/aug/26/sciencenews.sciencefictionspecial
  9. a b c http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver03.html
  10. a b c d e Paul M. Sammon: Future Noir
  11. a b c d e f g h i j k l http://www.thedigitalbits.com/articles/br2007/announce.html
  12. a b c d e f http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver02.html
  13. a b c http://www.thedigitalbits.com/reviewshd/bladerunnerfinalallver01.html
  14. http://hddvd.highdefdigest.com/bladerunner.html#vital
  15. Ridley Scott ohjaa uuden Blade Runnerin Yle.fi Viitattu 20.8.2011
  16. Blade Runner 2 virallistettu viitattu 17.7.2012
  17. Director Ridley Scott Describes a Scene from the BLADE RUNNER Sequel
  18. PROMETHEUS Blu-ray Easter Egg Reveals BLADE RUNNER Connection?
  19. Blade Runner 2049: Ryan Gosling and Harrison Ford star in sequel's first trailer The Guardian. 19.12.2016. Viitattu 19.12.2016. (englanniksi)
  20. http://www.movieweb.com/blade-runner-2-director-harrison-ford-ridley-scott

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Blade Runner