Berndt Ivar Aminoff

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Berndt Ivar Aminoff 1880-luvulla

Berndt Ivar Aminoff (8. lokakuuta 1843 Helsinki28. helmikuuta 1926 Viipuri)[1] oli suomalainen arkkitehti. Hän toimi Viipurin ja Vaasan läänien lääninarkkitehtina.[2]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peräseinäjoen kirkko 1900-luvun alussa

Aminoffin isä Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff (1809–1875) oli valtiomies, eversti ja kuvernöörin adjutantti ja äiti Ida Matilda Avellan (1817–1859) historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär. Aminoff avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1870 aatelissukuun kuuluvan Ebba Örnin (5. kesäkuuta 1851 Helsinki – 24. joulukuuta 1889 Viipuri) kanssa. Heillä oli kolme lasta, Bruno Roland (2. elokuuta 1871 Helsinki – 3. maaliskuuta 1929 Käkisalmi), Elsa Iduna (24. heinäkuuta 1872 Kausala – 17. kesäkuuta 1959 Helsinki) ja Leon Harald (3. maaliskuuta 1879 Sortavala – 28. lokatuuta 1942 Ruovesi). Aminoffin toinen puoliso vuodesta 1893 oli Olga Maria Thesleff ja kolmas vuodesta 1913 vuoteen 1919 Anna Ottilia Häggman[1].

Ammattiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aminoff aloitti opinnot Haminan kadettikoulussa 1858, josta hän siirtyi opiskelemaan insinööriksi Helsingin, valmistuen Helsingin teknillisestä reaalikoulusta vuonna 1869.[1] Välillä vuosina 1866–1867 hän opiskeli vapaita taiteita Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa Tukholmassa. Valmistuttuaan rautatietutkimusten parissa työskennellyt Aminoff tuli ensin vt. ja sitten vuodesta 1872 vakinaiseksi asemapäälliköksi Kausalaan, mutta siirtyi Helsinkiin Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdiksi 1873. Hän muun muassa johti majakoiden rakentamista Laatokalle ja Viipurin lääninvankilan rakentamista 1870-luvun lopussa ja 1880-luvun alussa. Vaasan lääninrakennuskonttorin esimies ja lääninarkkitehti Aminoffista tuli 1884 ja vastaava virkamies Viipurissa huhtikuussa 1887. Viimeksi mainitusta tehtävästä hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 1914. Viipurin vakinaisena lääninarkkitehtina Aminoffia seurasi toukokuussa 1915 Allan Schulman, joka hoiti virkaa tammikuuhun 1932 saakka.[1]

Aminoff toimi myös 20 vuotta sihteerinä Viipurin Taiteenystävien yhdistyksessä, joka oli perustettu 1890. Hän myös piti piirustuskoulua vuodesta 1891.

Töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin lääninarkkitehtina Aminoff laati Sortavalan kaupungin asemakaavan (1891) ja Vaasan lääninarkkitehtina Kokkolan kaupungin asemakaavan (1884).

Hän oli erityisen kiinnostunut egyptiläisestä arkkitehtuurista ja hän suoritti useita tutkimusmatkoja Aleksandriaan. Sortavalan kirkon laajennustyössä (1895) hän käytti egyptiläisiä vaikutteita, mutta kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa. Tunnetuin Aminoffin suunnittelema rakennus lienee Peräseinäjoen kirkko (1892). Lisäksi hän suunnitteli useita kirkkoja Karjalankannakselle. Viipurissa hänen töitään olivat muun muassa seuraavat:[1]

  • Valtion rakennuksen korottaminen Pohjoisvallilla (1887)
  • Lääninhallituksen rakennuksen laajentaminen (1889)
  • Teatteritalon uudistus (1881–1883)
  • Puinen asuinrakennus Maununkadulle (1895)
  • Kolmikerroksiset kivitalot Uudenportinkadulla ja Vaasankadulla (1896 ja 1902)
  • Varastorakennuksen jatke Papulankadulle (1897).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Meurman, Otto-Iiivari: ”Johan Jacob Ahrenberg”, Viipurin arkkitehdit, s. 36-39. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 2. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 1976. ISBN 951-95402-2-9.
  2. Hieta, Marjatta – Hieta, Raimo: Pyhän Paavalin kirkko ja sen suunnittelija (Julkaistu Peräseinäjoen Joulu -lehdessä 1992, s. 5–6.) Porstua. 2002. Viitattu 26.5.2012. [vanhentunut linkki]