Berndt Ivar Aminoff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Berndt Ivar Aminoff 1880-luvulla. Kuva Hjalmar Sjöman.

Berndt Ivar Aminoff (8. lokakuuta 1843 Helsinki28. helmikuuta 1926 Viipuri)[1] oli suomalainen arkkitehti. Hän toimi Viipurin ja Vaasan läänien lääninarkkitehtina.[2]

Peräseinäjoen kirkko 1900-luvun alussa

Aminoffin isä Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff (1809–1875) oli valtiopäivämies, eversti ja kuvernöörin adjutantti ja äiti Ida Matilda Avellan (1817–1859) historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär.[3] Aminoff avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1870 porvarissukuun kuuluvan Ebba Örnin (5. kesäkuuta 1851 Helsinki – 24. joulukuuta 1889 Viipuri) kanssa, joka oli eversti Carl Ferdinand Örnin ja Natalia Frankenheuserin tytär.[4] Ebba Aminoff menehtyi 38-vuotiaana vuonna 1889, jonka jälkeen Aminoff jäi leskeksi.[4] Aminoffin toinen puoliso vuodesta 1893 oli Olga Maria Thesleff, joka oli kenraalimajuri Alexander Adam Thesleffin ja Eugenia Amalia Thesleffin tytär.[4] Thesleff menehtyi 62-vuotiaana vuonna 1911 ja Aminoff jäi toistamiseen leskeksi.[4] Aminoffin kolmas vaimo oli Anna Ottilia Häggman vuodesta 1913 vuoteen 1919.[4][1]

Aminoffilla ja Ebba Örnillä oli kolme lasta:

  • Asemantarkastaja Bruno Roland Aminoff (2. elokuuta 1871 Helsinki – 3. maaliskuuta 1929 Käkisalmi)[5]
  • Elsa Iduna Michailoff, yrittäjä Johannes Georg Michailoffin vaimo (24. heinäkuuta 1872 Kausala – 17. kesäkuuta 1959 Helsinki)[6]
  • Kruunun apulaisnimismies Leon Harald Aminoff (3. maaliskuuta 1879 Sortavala – 28. lokakuuta 1942 Ruovesi).[7]

Kenraalimajuri Adolf Petter Johannes Aminoff oli Aminoffin veli.

Aminoff aloitti opinnot Haminan kadettikoulussa 1858, josta hän siirtyi opiskelemaan insinööriksi Helsinkiin ja valmistui Helsingin teknillisestä reaalikoulusta vuonna 1869.[1] Välillä vuosina 1866–1867 hän opiskeli vapaita taiteita Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa Tukholmassa. Valmistumisen jälkeen Aminoff lähti työhön rautatietutkimuksille Venäjälle 1869-1870, jonka jälkeen hän palasi Suomeen.[8] Valmistuttuaan rautatietutkimusten parissa työskennellyt Aminoff tuli ensin vt. ja sitten vuodesta 1872 vakinaiseksi asemapäälliköksi Kausalaan mutta siirtyi Helsinkiin Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdiksi 1873. Hän muun muassa johti majakoiden rakentamista Laatokalle ja Viipurin lääninvankilan rakentamista 1870-luvun lopussa ja 1880-luvun alussa. Vuonna 1889 Aminoff määrättiin Suomen valtion puolesta jäseneksi komissioon, jonka tuli arvioida Suomen Kaartinpataljoonan rakennukset Krasnoje Selossa.[9] Vaasan lääninrakennuskonttorin esimies ja lääninarkkitehti Aminoffista tuli 1884 ja vastaava virkamies Viipurissa huhtikuussa 1887. Viimeksi mainitusta tehtävästä hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 1914. Viipurin läänin vakinaisena lääninarkkitehtina Aminoffia seurasi toukokuussa 1915 Allan Schulman, joka hoiti virkaa tammikuuhun 1932 saakka.[1]

Aminoff oli vuonna 1890 perustetun Viipurin Taiteenystävien yhdistyksen perustajajäsen. Muita perustajia olivat teollisuusmies, konsuli Eugen Wolff, Taideyhdistyksen Viipurin asiamies, hovioikeuden varapresidentin puoliso Lilli Fabritius, taidekauppias Conrad Oldenburg, kaupunginarkkitehti Brynolf Blomqvist, kauppaneuvos Wilhelm Hackman, kauppaneuvos Paul Wahlin tytär Thella Frankenhaeuser ja Mathilda Lagerspetz. Aminoff toimi myös 20 vuotta sihteerinä Viipurin Taiteenystävien yhdistyksessä. Yhdistys vaikutti voimakkaasti Viipurin taidemuseon syntyyn.[10]

Viipurin Taiteenystävien yhdistys perusti Viiipurin taiteenystäväin piirustuskoulun. Aminoff piti piirustuskoulua vuodesta 1891. Piirustuskoulun tunnetuin oppilas oli Hugo Simberg. Piirustuskoulu loi Viipuriin oman taiteilijayhteisön.[10]

Aminoff toimi vuonna 1912 perustetun Viipurin arkkitehdit -klubin ensimmäisenä puheenjohtajana.[11] Hän oli myös yksi Viipurin Teknillisen klubin perustajista ja toimi klubin varapuheenjohtajana 1896-1899.[12] Aminoff toimi Viipurin amatöörivalokuvaajain klubin puheenjohtajana.[13] Aminoff oli ahkera puhuja ja esitelmöitsijä.[13]

Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Aleksanteri III myönsi Aminoffille Pyhän Stanislauksen ritarikunnan kolmannen luokan ristin vuonna 1887.[14]

Viipurilaiset kutsuivat Aminoffia ""Allas vår farbror Aminoff', "kaikkien setä Aminoff".[1]

Viipurin lääninarkkitehtina Aminoff laati Sortavalan kaupungin asemakaavan (1891) ja Vaasan lääninarkkitehtina Kokkolan kaupungin asemakaavan (1884).

Aminoff suunnitteli Hamburger Börs -hotellin rakennuksen Vahtitorninkadulle Viipuriin. Rakennus oli alun perin suunniteltu asuinrakennuskäyttöön.[15] Hän myös korotti vuonna 1897 Vahtitorninkadun ja Mustainveljestenkadun kadussa sijainnutta arkkitehti Carl Leszigin suunnittelemaa rakennusta, jotta korttelista tuli yhdenmukainen.[15] Leszigin suunnittelemassa rakennuksessa toimi Uusi Hotelli, jonka tiloissa perustettiin Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus vuonna 1891.[16][17][18] Viipurin realikoulun (Pohjoisvalli 3-5, tontti 3 & 4) korotus ja laajennus vuonna 1887.[19] Raastuvanoikeuden rakennuksen muutos ja laajennus (Karjaportinkatu 1, tontti 14).[19]

Hän oli erityisen kiinnostunut egyptiläisestä arkkitehtuurista ja hän suoritti useita tutkimusmatkoja Aleksandriaan. Tekniska föreningens förhandlingarin julkaisi Aminoffin kirjoitukset Tulevaisuuden arkkitehtuuri suhteessa kulttuuriin ja dekoratiiviseen taiteeseen, Egyptin pyramidit, Cheopsin pyramidin salaisuus ja Scrapeum ja Yhteys arkkitehtuurin ja harmonisten pituusmittojen välillä.[20] Arkitektenissa hän julkaisi 1917 kirjoituksen Geometritset sarjapituudet, niiden merkitys ja esiintyminen kuvaavassa taiteessa.[20] Sortavalan kirkon laajennustyössä (1895) hän käytti egyptiläisiä vaikutteita, mutta kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Tunnetuin Aminoffin suunnittelema rakennus lienee Peräseinäjoen kirkko (1892). Aminoff suunnitteli Haminan ortodoksisen hautausmaankirkon vuonna 1901.[21] Lisäksi hän suunnitteli useita kirkkoja Karjalankannakselle. Viipurissa hänen töitään olivat muun muassa seuraavat:[1]

  • Viipurin Hamburger Börs, Vahtitorninkatu, Viipuri
  • Valtion rakennuksen korottaminen Pohjoisvallilla (1887)
  • Nicolay-aatelissuvun omistuksessa olleen Monrepos'n kartanon verannan uudistus (1887)[22]
  • Lääninhallituksen rakennuksen laajentaminen (1889)
  • Viipurin Kaupunginteatterin uudistus (1881–1883)
  • Puinen asuinrakennus Maununkadulle (1895)
  • Kolmikerroksiset kivitalot Uudenportinkadulla ja Vaasankadulla (1896 ja 1902)
  • Varastorakennuksen jatke Papulankadulle (1897).

Aminoff laati vuosina 1908-1910 Adlercreutz-suvun omistamalle, Uudellamaalla sijaitsevalle Sjundbyn kartanolle laajan määrän mittauspiirustuksia, jotka koskettivat päärakennusta, piharakennuksia ja kartanonpuistoa.[23][24][25][26][27][28]

  1. a b c d e f Meurman, Otto-Iiivari: ”Johan Jacob Ahrenberg”, Viipurin arkkitehdit, s. 36-39. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 2. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 1976. ISBN 951-95402-2-9.
  2. Hieta, Marjatta – Hieta, Raimo: Pyhän Paavalin kirkko ja sen suunnittelija (Julkaistu Peräseinäjoen Joulu -lehdessä 1992, s. 5–6.) Porstua. 2002. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 26.5.2012.
  3. Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 25.2.2023.
  4. a b c d e Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 25.2.2023.
  5. Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  6. Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  7. Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  8. Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 36. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  9. Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Lappeenranta: Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977. ISBN 951-95402-2-9.
  10. a b Koskivirta, Anu & Paavolainen, Pentti & Supponen, Sanna: Muuttuvien tulkintojen Viipuri - Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 2016.
  11. Gardberg, C.J. & Welin, P.O.: Viipuri - kivestä rakennettu kaupunki, s. 82. Otava, 1996.
  12. Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Lappeenranta: Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977. ISBN ISBN 951-95402-2-9.
  13. a b Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  14. Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 10.6.2023.
  15. a b VirtuaaliViipuri - LN17 - Tontti 67 virtuaaliviipuri.fi. Viitattu 21.2.2023.
  16. Pekka Kantanen: Seth Sohlberg – vuorineuvos, yhtiö ja rauniokortteli | www.kantanen.net kantanen.net. Viitattu 21.2.2023.
  17. Pamaus | Seuran perustaminen pamaus.fi. Viitattu 21.2.2023.
  18. Pamaus | Suojattu: Uusi Hotelli Viipurissa pamaus.fi. Viitattu 21.2.2023.
  19. a b Neuvonen, Petri: Linnoituksesta historialliseksi kaupungiksi - Viipurin vanhakaupunki 1856-1939. Helsinki: Aalto ARTS Books, 2017. ISBN 978-952-60-7591-4.
  20. a b Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 38. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  21. Haminan hautausmaan kirkko Suomen ortodoksinen kirkko. Arkistoitu 2.3.2023. Viitattu 2.3.2023.
  22. Ivar Aminoff: Monrepos ́n kartano, verannan rakennedetaljit. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.6.2023).
  23. Berndt Aminoff: Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).
  24. Berndt Aminoff: Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).
  25. Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).
  26. Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).
  27. Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).
  28. Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2023).