Viipurin taidemuseo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viipurin taidemuseo
Эрмитаж-Выборг
Uno Ullberg, Viipurin taidemuseo, 1930.
Uno Ullberg, Viipurin taidemuseo, 1930.
Osoite Ul. Ladanova 1[1]
Sijainti Viipuri, Leningradin alue, Venäjä
Rakennustyyppi taidemuseo
Valmistumisvuosi 1930
Suunnittelija Uno Ullberg
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Viipurin taidemuseo (ven. Эрмитаж-Выборг, Ermitaž-Vyborg) on Viipurissa toimiva Eremitaašin taidemuseon filiaali.[1] Museon ja taidekoulun rakennus valmistui vuonna 1930, ja sen on suunnitellut Uno Ullberg.

Valmistuttuaan rakennus toimi museona talvisodan alkamiseen saakka eli vuoteen 1939. Toisen maailmansodan aikana Viipurin Taideyhdistyksen kokoelmat evakuoitiin Viipurista muualle ja sijoitettiin myöhemmin valmistuneisiin Lahden taidemuseoon ja Hämeenlinnan taidemuseoon sekä Etelä-Karjalan taidemuseoon Lappeenrannassa. Evakointi tapahtui museon intendentin Rurik Lindquistin johdolla.

Taidemuseorakennus paloi sodassa, mutta se kunnostettiin 1970-luvulla toimistotiloiksi. Vuonna 2010 valmistuneiden korjausten jälkeen rakennus on suojeltu, vaikka sisätilat eivät vastaa alkuperäisiä ja puupuitteiset ikkunat on korvattu muovisilla. Museon suurikokoinen kultakirjaiminen nimi oli korjaustöiden yhteydessä sijoitettu museon seinään, mutta julkisen hälyn vuoksi se on nyt kivimuurissa.[2]

Taidemuseo avattiin yleisölle Eremitaašin taidemuseon viidentenä sivutoimipisteenä kesäkuussa 2010. Museossa järjestetään vaihtuvia näyttelyjä sekä koulutusta ja luentoja. Lasten taidekoulu aloitti korjatussa siivessä jo vuonna 2003. Näyttelytilan ensimmäinen näyttely pohjautui Eremitaašin perustajan Katariina Suuren kokoelmiin.

Viipurin Akropolis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidemuseon rakentamista ajoi vuonna 1890 perustettu Viipurin Taideyhdistys. Yhdistys oli perustanut myös taidekoulun, joka toimi myös taidemuseorakennuksessa. Syksyllä 1930 valmistuneesta rakennuksesta otetuissa kuvissa lukee ”Viipurin Taidehalli”.[3] Rakennuksen lähellä oleva vanha ruutikellari kunnostettiin Taideyhdistyksen käyttöön.[4]

Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema taidemuseorakennus on Alvar Aallon kirjaston ohella Viipurin merkittäviä moderneja julkisia rakennuksia. Sitä on verrattu Akropoliihin kauniin pylväikön ja sijainnin takia.[5] Rakennus on rakennettu korkealle paikalle 1500-luvun lopulla rakennetun Pantsarlahden bastionin päälle, josta avautuu maisema Suomenvedenselälle. Valkoinen taidemuseo edustaa uusklassismin ja funktionalismin välimuotoa.

Taidemuseon omisti Viipurin kaupunki ja piirustuskoulun Viipurin Taideyhdistys. Myös valtio tuki rakennustyötä, joka alkoi kesäkuussa 1929. Rakennus valmistui lokakuussa 1930, kun taideyhdistys täytti 40 vuotta.[4]

Valkoiseksi rapatut seinät ovat voimakkaassa kontrastissa linnoitusympäristön kanssa. Rakennus hallitsee näkymää eteläsatamaan ja näkymää mereltä lähestyttäessä. Rakennus koostuu kahdesta siivestä: taidemuseo suunniteltiin itäsiipeen ja piirustukoulu länsisiipeen. Siipiä erottaa kiilan muotoinen, päällystetty piha. Sen leveämpi osa suuntautuu lounaaseen, satamaan, ja siinä on näyttävä kaksirivinen, klassistinen pylväikkö, joka tukee kaarevaa arkkitraavia, jonka päällä on kahta rakennusta yhdistävä puolipyöreä käytävä. Museota lähestytään kaupungista käsin kulmittain sijoitettujen portaiden kautta, jotka ovat pohjoissiipien välissä. Etelään suuntautuvien seinien karuus kiinnittää huomion keskuspylväikköön.[4]

Kuvia rakennuksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The State Hermitage Museum: The Hermitage-Vyborg Exhibition Centre Viitattu 16.2.2016. (englanniksi)
  2. Pöppönen, Hannu: Viipurin taidemuseo syntyi uudestaan Eremitaasina. Helsingin Sanomat, 17.10.2010, s. C3.
  3. Viipuri, Taidehalli Jns.fi. Viitattu 1.12.2007.
  4. a b c Viipuri Art Museum and Drawing School The Transformation, The Classicism. 2000. e t dankwa. Viitattu 20.10.2014. (englanniksi)
  5. Rönkkö, Marja-Liisa: Taidemuseon roolista: taiteelle vai arkkitehtuurille Taiteentutkija 2/2000. Viitattu 1.12.2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannu Takala: Karjalan museot ja niiden tuhoutuminen talvi- ja jatkosodassa. SKS, 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]