Eugen Wolff

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eugen Wolff
Wolff2 cropped.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt2. marraskuuta 1851
Vaasa
Kuollut20. toukokuuta 1937 (85 vuotta)
Viipuri
Kansalaisuus suomalainen
Muut tiedot
Yritys Tornator
Asema toimitusjohtaja

Carl Oskar Eugène (Eugen) Wolff (2. marraskuuta 1851 Vaasa20. toukokuuta 1937 Viipuri)[1] oli suomalainen teollisuusmies ja metsäteollisuusyhtiö Tornator Oy:n perustaja. Hän oli myös mukana politiikassa ja toimi Suomen itsenäistyttyä lyhyen aikaa diplomaattina.[2]

Yritystoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugen Wolffin vanhemmat olivat kauppaneuvos Carl Gustaf Wolff ja tämän toinen vaimo Natalia Strömsten.[3] Wolff pääsi ylioppilaaksi vuonna 1869 ja opiskeli kielitiedettä Helsingissä sekä vuosina 1872–1874 Ranskassa, Englannissa ja Saksassa. Hän toimi viipurilaisen kauppahuone Hackman & Co:n prokuristina vuosina 1879–1898. Wolff perusti Tornator Oy:n vuonna 1888 yhdessä veljensä Reguel Wolffin, Wolter Ramsayn sekä eräiden muiden kanssa, ja toimi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1900–1919. Alkuvaiheessa Tornator valmisti pelkästään lankarullia, mutta toiminta laajeni pian paperiteollisuuteen. Wolffin vaikutus varsinkin Tainionkoskella sijainneiden tehtaiden laajentamiseen oli merkittävä, ja saha ja puuhiomo syrjäyttivät nopeasti lankarullatehtaan merkityksessä. Tainionkosken sellutehtaaseen rakennettiin Suomen ensimmäiset happotornit. Wolff palkkasi metsäalan ammattilaisia huolehtimaan yhtiön metsäomaisuuden hoidosta.[1]

Wolff oli myös Suomen Höyrylaiva Oy:n perustajia ja kuului sen johtokuntaan vuosina 1883–1932. Wolff oli Pohjoismaiden Osakepankin hallintoneuvoston jäsen vuosina 1890–1899 ja puheenjohtaja vuosina 1893–1899.[3]

Yhteiskunnallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wolff oli Viipurin kaupunginvaltuuston sekä rahatoimikamarin jäsen ja toimi kaupungin edustajana porvarissäädyssä valtiopäivillä 1900 ja 1905–1906.[4] Vuosina 1886–1899 hän oli Ison-Britannian varakonsulina Viipurissa.

Wolff kuului Viipurin edustajana vuoden 1899 suureen lähetystöön, jonka tarkoituksena oli viedä Suomesta vastalauseena helmikuun manifestille kerätty suuri adressi keisari Nikolai II:lle. Kun keisarin ilmoitus olla vastaanottamatta lähetystöä tai adressia luettiin lähetystön edustajille valtiosihteerinvirastossa Pietarissa, piti Wolff lähetystön puolesta itse kirjoittamansa paatoksellisen vastauspuheen, jota levitettiin myöhemmin painettuna Suomessa. Wolffin puhe teki hänestä Suomessa tunnetun isänmaan sankarin mutta samalla venäläisten silmätikun. Hänet erotettiin sen seurauksena toimestaan Ison-Britannian konsulina.[5] Poliittisen toimintansa vuoksi Wolff oli karkotettuna Suomesta ensimmäisen sortokauden aikana 1903–1905.[3] Hän sai karkotusmääräyksen ensimmäisten joukossa huhtikuussa 1903.[6] Karkotusajan hän oleskeli Tukholmassa.[1]

Wolff oli mukana myös suomalaisessa lähetystössä, joka kävi vuosina 1917–1918 Englannin, Ranskan, Belgian, Espanjan ja Italian hallitusten sekä Pyhän istuimen luona pyytämässä näiltä valtioilta Suomen itsenäisyyden tunnustamista.[3] Vuonna 1919 hän toimi lyhyen aikaa Suomen väliaikaisena diplomaattisena edustajana Tukholmassa. Tässä yhteydessä Wolff erosi Tornatorin toimitusjohtajan paikalta, koska molempien tehtävien yhtäaikainen hoitaminen oli hankalaa. Hän myi samana vuonna Tornatorin osake-enemmistön Suomen valtiolle, mutta jatkoi vielä johtokunnan jäsenenä.[1]

Wolff lahjoitti runsaasti rahaa hyväntekeväisyyteen ja kulttuurilaitoksille. Hän oli aloitteentekijänä Viipurin taiteenystävät -seuran perustamisessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tanja Hellsten: Wolff, Eugen (1851 - 1937) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 25.8.2000 (päivitetty 29.5.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Konsuli Eugen Wolff kuollut, Helsingin Sanomat, 21.05.1937, nro 133, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b c d Kuolleita T - Ö Jukka Kemppisen blogi 12.8.2007. Viitattu 10.4.2013.
  4. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 362–364. Helsinki: Otava, 1921.
  5. Päiviö Tommila: Suuri adressi, s. 204–205, 214. WSOY, 1999.
  6. Osmo Apunen: "Rajamaasta tasavallaksi". Teoksessa: Suomen historia 6, Sortokaudet ja itsenäistyminen, s. 162, Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-2495-7

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]