Viipurin Taiteenystävät
Viipurin Taiteenystävät (lyh. VTY, ruots. Wiborgs Konstvänner) on Viipurissa vuonna 1890 perustettu yhdistys, joka nykyisin pitää yllä taidekokoelmaa ja hankkii uutta taidetta varojen mukaan.
Yhdistys järjesti Viipurissa taidenäyttelyitä ja toimi taidemuseon saamiseksi Viipuriin. Taiteenystävät piti yllä myös Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulua vuosina 1891-1939. Sotien jälkeen yhdistys jatkoi toimintaa Helsingissä pienimuotoisena. Sen kokoelma sijoitettiin Lahden ja Hämeenlinnan taidemuseoihin, sekä myöhemmin myös Etelä-Karjalan taidemuseoon Lappeenrantaan.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viipurin Taiteenystävät perustettiin Viipurissa 18.3.1890 edistämään kuvataiteita alueella. Perustavan kokouksen kutsui koolle taiteenharrastaja Thella Frankenhaeuser Viipurin Seurahuoneelle. Paikalla olivat muun muassa konsuli Eugen Wolff, joka toimi puheenjohtajana, Suomen Taideyhdistyksen Viipurin asiamies rouva Lilli Fabritius, paperi- ja taidekauppias Conrad Oldenburg, Viipurin lääninarkkitehti Berndt Ivar Aminoff, rouva Matilda Lagerspetz, kaupungin arkkitehti Brynolf Blomqvist ja kauppaneuvos Wilhelm Hackman. Uuden yhdistyksen tavoitteiksi kirjattiin piirustuskoulun perustaminen ja taidekokoelman hankkiminen.[1]
Piirustuskoulu aloitti toimintansa 15. lokakuuta 1891 Hougbergin talossa, Juusteeninkatu 3:ssa. Talosta vuokrattiin koulun käyttöön yksi sali ja kaksi pienempää huonetta. Ensimmäiseksi opettajaksi ja rehtoriksi valittiin taidemaalari Arvid Liljelund. Liljelund oli harkinnut jo vuonna 1880 Viipuriin asettumista, mutta ajatus jäi silloin toteuttamatta. Hän saapui uudelleen kaupunkiin vuonna 1886 ollessaan kiertomatkoilla Karjalassa. Kaupungissa hän sai maalatakseen Eugen Wolffin pojan muotokuvan saman vuoden syksyllä. Hän tutustui pian kaupungin merkkihenkilöihin ja sai Viipurista niin paljon lisätilauksia, että jäi kaupunkiin vuodeksi työskentelemään. Aikaisempiakin tuttuja hänellä oli kaupungissa muuan muassa Jac. Ahrenberg. Aikaisemmin Liljelund oli toiminut opettajana vuosina 1869–1876 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä.[1]
Näyttelyt ja kokoelman perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvid Liljelund oli järjestänyt vuonna 1887 Viipurissa kaksi suurta taidenäyttelyä, joissa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Näyttelyjen järjestäminen jatkui sittemmin Viipurin Taiteenystävien puitteissa 1890-luvun lopulla. Hänen toimintansa ansiosta näyttelyissä olivat edustettuina Suomen taiteen suuret nimet kuten Albert Edelfelt, Berndt Lindholm, Hjalmar Munsterhjelm, Oscar Kleineh, Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja Victor Westerholm. Viipurin kaupunki osti ensimmäiset maalaukset tulevaa taidemuseota varten vuonna 1893 Taiteenystävien järjestämästä näyttelystä. Teokset olivat Albert Edelfeltin Larin Paraske ja Berndt Lindholmin Ilta metsässä (molemmat maalaukset ovat nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa). Vuosinäyttelyt järjestettiin yleensä helmi-maaliskuussa ja näyttelyhuoneisto oli Karjaportin ja Harmaidenveljestenkadun kulmauksessa sijainneen talon ns. Pirunkirkon toisen kerroksen suuri sali. Näyttelyhuoneiston yilaongelmat nostivat 1900-luvun alkuvuosina esille kysymyksen kelvollisen näyttely- ja konserttitilan rakentamisesta kaupunkiin. Yhdistyksessä keskusteltiin asiasta ja parhaimmaksi nousi rakennushanke, joka sisältäisi taidemuseon, näyttelyhuoneiston ja koulun. Jo vuonna 1905 Uno Ullberg teki ensimmäiset suunnitelmat Viipurin taidemuseoksi.[1]
Viipurin Taiteenystävien taidekokoelman kartuttamista varten perustettiin vuonna 1900 rahasto, jonka turvin hankittiin teoksia. Ensimmäiset teokset tulivat kuitenkin lahjoituksina vuonna 1895. Yksi näistä on tunnetun salonkimaalari Gunnar Berndtsonin maalaus Veneessä lammella, joka on nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa.[1]
Piirustuskoulun alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvid Liljelund kuoli yllättäen vuonna 1899. Hän ehti luoda opettajana VTY:n piirustuskoululle akateemisen piirustuskouluperinteen. Hänen jälkeensä opettajana toimi lyhyen ajan, vajaan lukuvuoden (1899–1900) Hugo Simberg, joka oli ollut piirustuskoulun oppilaana aivan sen alkuaikoina vuosina 1891-1894. Piirustuskoulun toiminta jatkui uudessa kiinteistössä, Winterin talossa Teatterikatu 3:ssa (myöhemmin Possenkatu). Tässä rakennuksessa koulu toimi vuosina 1899–1904. Syksyllä 1900 alkoi koulun rehtori ja johtajaopettaja Rurik Lindquist neljäkymmentä vuotta kestävän uransa Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulussa. Ennen Viipuriin tuloaan Lindquist toimi Haminan kadettikoulussa piirustuksenopettajana 1896–1900.[1]
Viipurissa Lindquist opetti käsivarapiirustusta ja maalausta. Perspektiivioppia ja viivoitinpiirustusta opettivat tuntiopettajat, muun muassa arkkitehti Brynolf Blomqvist, A. Schulman, Karl Hård af Segerstad, Georg Fraser, Otto V. Vartiovaara, Juhani Vikstedt, Jalmari Lankinen, Otto-Iivari Meurman, Elsi Borg ja Toivo Löyskä. Tyylioppia ja sommittelupiirustusta opettivat muuan muassa Ivar Aminoff, Axel Gyldén ja Uno Ullberg. Taideteollisia aloja kuten taidetaontaa, valokuvausta, puuveistoa ja kivipainoa opettivat Väinö Keinänen, Bruno Tuukkanen, Carl Svensson, Tage Snellman. Taidehistoriaa ja/tai maalausta opettivat muun muassa Ivar Aminoff, Juhani Vikstedt, Nils Wikberg, Jaakko Leppo, Armas Nuolivaara, Nikolai Schmakoff ja Verneri Westerdahl.[1]
Koulu sai paremmat toimitilat sotakamreeri L. Lagercrantzin talon toisesta kerroksesta Vaasankadulta vuosiksi 1904–1911. Uusissa tiloissa oppilaat pääsivät työstämään kipsi- ja rakennepiirroksiaan sähkövalossa. Tuolloin piirustuskoulun oppilasmäärä vaihteli 20 ja 40 välillä. Opintomatkoja tehtiin Helsinkiin ja Pietariin. Keisarilliseen kaupunkiin tehtiin opintomatka vuoden 1909 joulukuussa yhdessä teknisen korkeakoulun ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun kanssa.[1]
Piirustuskoulun seuraavat luokkahuoneet saatiin vuosiksi 1911–1930 Torikadun ja Linnankadun kulmatalon kolmanteen kerrokseen. Uno Ullberg sai rakennuttajalta suostumuksen suunnitella yläkerran tilat piirustuskoulun tarpeita vastaaviksi, jonne rakennettiin kolme tilavaa, valoisaa kattoikkunoin varustettua luokkahuonetta ja opettajan asunto. Nämä huoneet toimivat myös näyttelytiloina koulun lomien aikana ja muun muassa yhdistyksen vuosinäyttelyt järjestettiin siellä. Huoneiden käyttökelpoisuus ja merkitys viipurilaisena näyttelyhuoneistona selvisi jo ensimmäisen näyttelyn myötä joulukuussa 1911. Yhdistyksen näyttelytoiminta ja piirustuskoulu levittivät merkittävästi taiteen sanomaa kotikaupungissaan suurelle yleisölle.[1]
Piirustuskoulun oma rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pitkällinen haave oman piirustuskoulun rakentamisesta mahdollistui vuorineuvos Seth Sohlbergin suurlahjoituksen (noin 600 000 markkaa) myötä vuonna 1917. Lahjoitukseen kuului tontti Linnoituksen kaupunginosasta, sekä rahaa rakennuskustannuksiin ja koulun ylläpitoa varten. Sohlbergin lahjoituksen määrä perustui Uno Ullbergin laatimiin suunnitelmiin ja kustannuslaskelmiin. Taidemuseohanke eteni samanaikaisesti. Lahjoituksia oli kertynyt huomattavasti ja uskottiin myös rahaston arvon kasvamiseen. Oletettiin, että näillä summilla pystyttäisiin kattamaan taidemuseon rakennuskustannukset ja mahdollisesti myös osa sen tulevaa ylläpitoa. Tavoitteena oli aloittaa molempien rakennustyöt heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Mutta sodan jälkeinen inflaatio vei lahjoitusrahastoilta pohjan pois ja uudisrakennussuunnitelma jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen. Toisaalta Suomen itsenäistyminen sisällissodan jälkeen antoi vapauden myös järjestää taide- ja kulttuurielämä uudelle pohjalle. Taide-elämä palasi Viipurissa pienen tauon jälkeen lähes ennalleen.[1]
Suurlahjoittaja Seth Sohlberg kuoli sisällissodan aikana tammikuussa. Hänen testamenttinsa luettiin vasta sodan jälkeen, ja se sisälsi 5,8 miljoonan markan lahjoitukset Suomen kulttuurille ja toi myös Viipurin Taiteenystäville lisää 400 000 markkaa jo aikaisemman lahjoituksen lisäksi. Lahjoitusrahaston korkovaroista voitiin aloittaa kunnollisten oppilasstipendien (1500 mk, 3500 mk) jako koulun oppilaille, sillä aikaisemmat stipendit olivat olleet pieniä (50 ja 350 mk). Stipendejä saivat muun muassa Olli Miettinen, Lauri Välke, Eva Gyldén, Väinö Kunnas, Jalmari Lankinen, Väinö Rautio ja Eero Lehikoinen.[1]
Taidemuseo toteutuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ajatukset ja toiveet taidemuseosta olivat jatkuvasti esillä Viipurin Taiteenystävien piirissä. Yhdistyksen ehdotuksen pohjalta Viipurin kaupunginvaltuusto teki vuonna 1928 päätöksen taidemuseon ja piirustuskoulun yhteisestä uudisrakennuksesta. Rahoitus tuli yhdistyksen lahjoitusrahastoista, kaupungin antamasta 650 000 markan avustuksesta (ehtona oli, että taidemuseo tulee kaupungin omistukseen). Lisäksi yhdistys haki valtion rahoitusta raha-arpajaisten voittovaroista 300 000 mk. Työt alkoivat kesäkuussa 1929 ja syyskuussa rakennus oli jo vesikatossa. Rakennuksen suunnitteli silloinen VTY:n sihteeri, arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944). Uno Ullbergin suunnitelmat olivat kypsyneet useiden luonnoksien myötä 1920-luvun loppuvuosina klassismista funktionalismiin. Epäsymmetrinen kahteen siipeen jakautuva rakennus nousi Pantsarlahden bastionille taiteen temppeliksi. Portaikosta ylös noustessa taidemuseo oli vasemmalla ja piirustuskoulu oikealla. Keskelle jäi aukio ja kaarevan pylväikön läpi avautui näkymä merelle satamarakenteiden yli. Viipurin taidemuseo ja taidekoulu avattiin 12. lokakuuta 1930 tasavallan presidentti Lauri Kristian Relanderin länsäollessa. Yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Leo Hackman luovutti vihkiäistilaisuudessa kultaisen avaimen taidemuseon Viipurin kaupungille.
Museoon siirrettiin raatihuoneelta Viipurin kaupungin taidekokoelma, Wilhelm Grommén lahjoituskokoelma ja Viipurin Taiteenystävien kokoelma. Molemmat laitokset saivat toimia vain vajaat kymmenen vuotta uusissa tiloissa, sillä Viipurin taidemuseon ja taidekoulun toiminta loppui sodan uhkan vuoksi syksyllä 1939. Kokoelmien teokset evakuoitiin jo lokakuussa 1939 sodan alta turvaan Savoon. Evakuoinnista vastasi taiteilija ja museointendentti Rurik Lindquist.
Sotavuosien ajan yhdistyksen teokset olivat muiden Viipurin taidemuseosta evakuoitujen teosten ohella varastoituna Rautalammilla Peuran museossa. Yhdistyksen taidekokoelmasta katosi tai tuhoutui sodan aikana 29 teosta.
Toiminta sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan seurauksena Viipurin Taiteenystävien omaisuutta jäi taidekoulun lisäksi uuden rajan taakse tavoittamattomiin. Taidekoulu ja taidemuseo jäivät sotasaaliiksi vain vajaan kymmenen vuoden toiminnan jälkeen. Taidekokoelmalla ei ollut sijoituspaikkaa. Viipurin taidekokoelmat saivat uudet kodit 1950-luvun alussa Lahden ja Hämeenlinnan taidemuseoista. Näissä Viipurin kaupungin ja Viipurin Taiteenystävien kokoelmissa ja Kordelinin säätiön kokoelmissa ovat edustettuina keskeiset Suomen taiteen tekijät 1800–1900-luvuilta. Viipurin kaupungin kokoelma on suurelta osin Lahdessa ja vähemmän Hämeenlinnassa. Viipurin Taiteenystävien teokset sijoitettiin Hämeenlinnaan kokonaisuudessaan.
Viipurin Taiteenystävät jatkoi toimintaansa Helsingissä pienimuotoisena. Kokoelmien turvaamisen onnistuminen antoi tilaa viipurilais- ja karjalaistaiteilijoiden teosten ostoihin jo 1950-luvulta alkaen. Rahavaroja oli merkittävästi vähemmän käytettävissä, joten ostot olivat lähinnä tukiostoja. Muun muassa Aimo Tukiaiselta ostettiin marmoriteos, joka on nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa. Yhdistys keräsi uutta kokoelmaa hitaasti varojensa mukaan ja ne sijoitettiin Karjalaisen Yhteiskoulun tiloihin Helsingissä. Sodan jälkeen kerättyjä taideteoksia talletettiin myös Lappeenrantaan 1980-luvun alussa useampaan kertaan. Yhdistys halusi omalla panoksellaan tukea museota ja siten palauttaa osan karjalaiskokoelmista kotiseudulle. Viipuri ja sen perintö kuuluvat Lappeenrannan museoiden profiiliin ja tutkimusalueeseen.
1980-luvun puolivälissä Viipurin Taiteenystävät halusi siirtää osan Hämeenlinnassa olevista teoksistaan, jotka olivat olleet Viipurin taidemuseossa esillä, Etelä-Karjalan taidemuseoon Lappeenrantaan vahvistamaan uudet toimitilat saanutta museota. Yhdistyksen ja Hämeenlinnan kaupungin näkemykset talletuksen pysyvyydestä erosivat toisistaan ja asiaa käsiteltiin vuosien ajan eri oikeusasteissa. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan yhdistyksellä on omistusoikeuden lisäksi myös hallintaoikeus teoksiinsa. Viipurin Taiteenystävät siirsi vuonna 1990 kokoelmastaan 24 teosta Lappeenrantaan. Hämeenlinnan Taidemuseossa on talletettuna 47 teosta.
Viipurin Taiteenystävien kokoelma on taidehistoriallisesti merkittävä. Siinä on edustettuna kotimaisia kuvataiteen mestareita. Tunnettuja teoksia Lappeenrannassa ovat Tyko Sallisen St.Malo (1914), Victor Westerholmin Kymijoki (1902) ja Pekka Halosen Koski (n.1900) ja Maisema Laatokalta (1903). Lappeenrannan taidemuseossa on kaikkiaan 102 maalausta ja grafiikkaa. Painopiste on vanhemmassa suomalaisessa maalaustaiteessa. Hämeenlinnan Taidemuseossa on muun muassa Eero Järnefeltin suuri maalaus Heinäkuun päivä (1891) ja Wilho Sjöströmin Tanssijatar (1912). Muita tunnettuja tekijöitä ovat edellä mainittujen lisäksi Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Andreas Achenbach, Ellen Thesleff ja Hjalmar Munsterhjelm.[2]
Yhdistys toimii edelleen ja hankkii taidetta talletuskokoelmaansa varojen mukaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Etelä-Karjalan taidemuseon ja Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmainventoinnit.
- Koskimies-Envall, Marianne, 2005.Valonkuvan tarkat kasvot. Arvid Liljelundin muotokuvaus ja muotokuvatut. Pohjanmaan museon julkaisuja 32. Vaasa.
- Takala, Hannu, 2010. Viipurin Taiteenystävien kokoelman evakuointi.
- Toim. Räty, Leena, Viherluoto, Päivi, 2010. Tyttö kukkivalla niityllä - aarteita Viipurin Taiteenystävien kokoelmasta.Porvoo.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Valkonen, Onni: ”Taideyhdistyksen perustaminen”, Viipurin Taiteenystävät 1890-1940, s. 12. Sipoo: Viipurin Taiteenystävät, 1992. ISBN 951-96455-0-0.
- ↑ toim. Räty & Viherluoto: Tyttö kukkivalla niityllä - aarteita Viipurin Taiteenystävien kokoelmasta. Porvoo: Etelä-Karjalan taidemuseo, Hämeenlinnan Taidemuseo, 2010.