Areiopagi (neuvosto)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiikin Ateenan
hallinto
Arkontit
Muut virkamiehet
Toimielimet
Muuta

Areiopagi (joskus myös Areopagi, m.kreik. Ἄρειος πάγος, Areios pagos) eli Areiopagin neuvosto (ἡ βουλὴ ἡ ἐν Ἀρείῳ πάγῳ, hē būlē hē en Areiō pagō)[1][2][3] oli antiikin Ateenassa toiminut entisistä arkonteista muodostettu tuomioistuin ja ylempi neuvosto. Se oli toinen Ateenan kahdesta bulesta eli neuvostosta 500-miehisen neuvoston ohella. Areiopagin neuvosto kokoontui sille nimen antaneella Areiopagin kukkulalla Agoran ja Akropoliin välisellä alueella.[4][5] Ainakin 300-luvulla eaa. neuvosto kokoontui joskus myös Agoralla Kuninkaallisessa stoassa (Stoa basileios).[6]

Areiopagi oli instituutiona hyvin vanha, ja aiemmin Ateenan merkittävimpiä poliittisia toimijoita. Demokratian kaudella sen valtaa vähennettiin, niin että sille lopulta kuuluivat lähinnä murhaoikeudenkäynnit sekä kaupungin moraalin ja uskonnollisten asioiden valvonta. Luonteeltaan areiopagia on verrattu parlamentin ylähuoneeseen ja korkeimpaan oikeuteen.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagin neuvosto oli ateenalaisten oman käsityksen mukaan kaupungin vanhimpia instituutioita. Se koostui alun perin ylhäisimpien sukujen edustajista, ja toimi Ateenan kuninkaan neuvostona ja oikeusistuimena kaikkein raskaimmille rikoksille.[4][6] Näin se vastasi homeerista vanhinten neuvostoa.[2] Antiikin lähteet antavat ymmärtää neuvoston olleen olemassa jo ennen ensimmäisen messenialaissodan alkua vuonna 743 eaa.[2][7] Varmuudella neuvoston tiedetään olleen olemassa ja kokoontuneen Areiopagin kukkulalla viimeistään varhaisella arkaaisella kaudella 600-luvulla eaa.[8] Se ei kuitenkaan esiinny Drakonin laeissa, mahdollisesti siksi, ettei kaupungissa vielä tuolloin ollut muita neuvostoja, joten sitä ei ollut tarvetta mainita erikseen.[2]

Areiopagin kukkula, areiopagin neuvoston kokoontumispaikka, Akropoliilta nähtynä.

Vielä 500-luvulla eaa. areiopagin neuvosto oli Ateenan merkittävin poliittinen toimija. Solonin lakien myötä neuvosto sai itselleen suurimman osan oikeudenkäytöstä, joka kuului aiemmin efetai-oikeudelle. Se myös valvoi koko hallintoa ja virkamiehiä sekä lakeja, moraalia, uskonnollisia asioita ja kuria. Sillä oli oikeus saattaa yksityiset ihmiset vastuuseen rikkeistä.[5] Solonin uudistuksista lähtien areiopagin jäseninä olivat kaikki entiset arkontit, mikäli nämä olivat suorittaneet virkakautensa moitteetta.[4][6] Myöhemmin klassisella kaudella jotkut pitivät Solonia neuvoston perustajana, mutta kuten todettua, se oli varmuudella olemassa jo ennen tätä.[2] Aristoteles näki areiopagin Solonin valtiomuodon oligarkisena piirteenä.[9]

400-luvulle eaa. tultaessa ja Ateenan demokratian laajetessa neuvoston arvovalta väheni. Neuvosto kuitenkin palautti arvostustaan toimillaan Salamiin taistelun vuonna 480 eaa. alla, sillä sen jäsenet maksoivat, valtion kassan ollessa tyhjä, omista varoistaan kahdeksan drakhmaa jokaiselle laivastossa palvelleelle. Tämä kasvatti neuvoston arvostusta ja valtaa joksikin aikaa. Areiopagi olikin Ateenan merivallan kuudentoista ensimmäisen vuoden aikana eli 478–462 eaa. jälleen kaupungin vahvin poliittinen toimija.[2]

Efialteen uudistusten jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenan demokratian kehittyessä ja laajetessa areiopagi näyttäytyi aristokraattisuuden ja konservatiivisuuden linnakkeena, jonka demokratian kannattajat näkivät olevan kaupungin demokraattisen kehityksen tiellä. Sen valtaoikeudet estivät muiden elinten, kuten bulen, ekklesian ja heliaian, oikeuksien kasvattamisen. Efialtes, joka toimi demokraattien johtajana ennen Periklestä, vei areiopagilta suurimman osan sen valtaoikeuksista vuonna 462 eaa. Myös nuori Perikles oli uudistuksen takana.[2][10]

Aiskhyloksen tragedia Eumenidit voidaan nähdä areiopagin perinteisen aseman puolustuspuheena näitä muutoksia vastaan. Se pyrki korostamaan uhattuna olleen areiopagin arvokkuutta, pyhyyttä ja perustuslaillista arvoa. Kirjailija muistutti ateenalaisia siitä, että areiopagin oli perustanut kaupungin suojelijatar Athene itse, laittoi jumalattaren suuhun nuhdesaarnan kaikenlaisia uudistuksia vastaan ja kehotti kaupunkilaisia jättämään neuvoston vanhat ja hyvin perustellut oikeudet voimaan, jotta kaikki voisivat nukkua yönsä rauhassa sen valppaasti kaitsiessa kaupunkia.[2]

Jean-Léon Gérôme, Fryne areiopagin edessä, 1861.
Franz Georg Hermann, Paavali areiopagin edessä, 1729.

Demokraatit kuitenkin voittivat, ja areiopagi riisuttiin valtaoikeuksistaan. Tämä mahdollisti kansanvallan laajentamisen kaupungissa. Efialteen uudistusten jälkeen areiopagille kuuluivat lähinnä murhatapaukset, joissa uhri oli Ateenan kansalainen, mutta muutoin kansa otti oikeudenkäytön valamiestuomioistuimiin osaksi demokraattista prosessia. Neuvosto tuli ekklesian valvonnan alaiseksi ja menetti asemansa kaupungin politiikan ohjaamisessa. Tämä mahdollisti myös Ateenan valtapiirin laajentamisen seikkailevalla sotapolitiikalla, mikä oli aiemmin ollut kaupungille vierasta. Kriitikot vertasivat kaupunkia nyt pillastuneeseen hevoseen, jolla ei enää ollut lainkaan ohjaksia. Muutosta ei toteutettu lakien mukaisesti. Efialtes surmautti useita areiopagin jäseniä, ja lopulta hänet itsensä murhattiin.[2]

Eukleideen arkonttikaudella vuonna 403/402 eaa. areiopagi sai takaisin osan aikaisemmasta vallastaan, kun ateenalaiset halusivat palata vanhempaan, maltillisempaan demokratiaan, ja sen merkitys säilyi 300-luvulla eaa. radikaalidemokratian kautta suurempana.[2][4][6] Areiopagi sai arvostusta muun muassa Khaironeian taistelun aikaan vuonna 338 eaa., jolloin se tuomitsi maanpetturit kuolemaan, ja sitä kiitettiin valtion pelastajaksi.[2] Myöhempinä aikoina areiopagille kuuluivat ilmeisesti vakavimpien rikosten ohella myös muun muassa uskonnolliset asiat. Vuonna 375 eaa. areiopagin edessä oli syytettynä hetaira Fryne, jota syytettiin jumalattomuudesta.[11]

Vaikka areiopagi olikin tuotu osaksi demokraattista järjestelmää ja sen alaisuuteen, se ei kuitenkaan menettänyt pitkään aikaan entistä kunnioitustaan oikeusasioissa, ja se saa kirjallisuudessa ja puhujilla yleisesti kiitosta korkeasta moraalistaan ja antamastaan esimerkistä. Neuvostosta puhuttiin aina oikeudenmukaisena ja pyhänä, ja Demosthenes sanoo, etteivät sen enempää tuomitut rikolliset kuin oikeusjuttunsa hävinneet syyttäjätkään koskaan edes vihjanneet, että areiopagin tuomiot olisivat olleet jotenkin epäoikeudenmukaisia.[2]

Areiopagin kunnoitus vaikuttaa kuitenkin vähentyneen hellenistisellä kaudella.[2] Se säilyi olemassa roomalaiselle kaudelle saakka. Cicero mainitsee neuvoston kirjeissään.[12] Apostolien tekojen mukaan apostoli Paavali vietiin areiopagin eteen kuultavaksi levittämistään opeista. Hän piti neuvostolle puheen, jossa hän selitti kristinuskon perusteita.[13] Paavalin käynti Ateenassa ajoitetaan vuoteen 50–54 jaa.[11][8][14] Neuvosto mainitaan vielä keisarien Gratianus ja Theodosius aikaan vuonna 380 jaa.[2]

Nykyinen Kreikan korkein oikeus (Áreios Págos) on nimetty areiopagi-tuomioistuimen mukaan.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagin alkuperäisiä jäseniä olivat eupatridit (Eupatridai) eli Ateenan ylimystösukujen jäsenet tai vanhimmat. Solonin ajoista lähtien neuvoston jäseniksi tulivat eliniäksi kaikki entiset arkontit virkakautensa jälkeen, mikäli eivät olleet syyllistyneet virkarikkeisiin. Näin neuvoston kokoa ei ollut rajoitettu henkilömäärällisesti bulen koon tavoin. Areiopagin oikeudenkäynneissä istui mukana myös kuningasarkontti.[2]

Kun arkontit alettiin valita arvalla ja virka tuli avoimeksi laajemmille yhteiskuntaluokille, myös areiopagin jäseniksi alkoi nousta muuta kuin perinteistä aristokratiaa. Neuvosto säilyi kuitenkin läpi historiansa hengeltään aristokraattisena, vaikka kehittyikin jäsenyyksien puolesta timokratiaksi. Neuvoston jäsenet nauttivat suurta arvostusta. Isokrates kirjoitti, että huonotkin miehet hillitsivät areiopagiin valintansa jälkeen paheitaan neuvoston ilmapiirin ansiosta.[2]

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagin neuvosto oli Ateenan ylempi neuvosto (ἡ ἄνω βουλή, hē anō būlē) erotuksena alemmasta neuvostosta eli bulesta, joka oli alun perin 400-miehinen ja myöhemmin 500-miehinen.[5][8] Areiopagin neuvosto toimi koko historiansa ajan oikeusistuimena, ja siksi siihen viitataan antiikin lähteissä yleensä ennen kaikkea tässä ominaisuudessa. Alun perin neuvosto oli kuitenkin Ateenan kaupunkivaltion ylin päätöksiä tekevä elin. Näin areiopagi oli, nykytermein ilmaistuna, yhtä aikaa eräänlainen ”parlamentin ylähuone” ja ”korkein oikeus”.[2]

Areiopagille kuuluivat alun perin erityisesti murhaoikeudenkäynnit. Drakon siirsi murhatapaukset efetai-oikeusistuimelle, mutta Solon palautti ne takaisin areiopagille, jonka jälkeen efetaille jäivät lähinnä rituaaliset puhdistusmenot henkirikosten jälkeen. Solon antoi areiopagille myös lukuisia uusia tehtäviä. Hän teki neuvostosta käytännössä koko kaupungin ylimmän valvojan. Se valvoi sekä lakeja, järjestystä, moraalia että uskonnollisia asioita. Solonin sanottiin asettaneen areiopagille ja bulelle niillä olleet tehtävät, jotta ne toimisivat yhdessä ikään kuin ”valtiolaivan ankkureina, jotta myrskyt eivät heittelisi sitä”.[2]

Murhaoikeudenkäynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagin murhaoikeudenkäynnit suoritettiin juhlallisesti ja oikeudenmukaisuuteen pyrkien. Kuningasarkontti esitteli oikeustapauksen neuvostolle ja istui sen joukossa yhtenä tuomareista. Kokous pidettiin ulkoilmassa, mahdollisesti siksi, että vältyttäisiin murhaan ja murhaajaan liitetyltä saastumiselta. Ensin esiin astui syyttäjä, joka vannoi juhlallisella valalla (διωμοσία, diōmosia), että hänen syytöksensä oli totuudenmukainen, ja manasi itsensä ja koko perheensä päälle kirouksen, jos näin ei olisi. Tämän jälkeen syytetty kielsi vuorollaan syytöksen todenperäisyyden samanlaisella valalla.[2]

Tämän jälkeen kumpikin osapuoli esitti näkemyksensä mahdollisimman selvästi. Heidän tuli puhuessaan pysyä asiassa, eivätkä he saaneet vedota tuomareiden tunteisiin. Syyttäjä ja syytetty puhuivat kahdelta veistämättömältä luonnonkiveltä (ἀργοὶ λίθοι, argoi lithoi), jotka ovat kukkulalla edelleen. Syyttäjän kivi tunnettiin nimellä lithos anaideias (λίθος ἀναιδείας, ”anteeksi­antamattomuuden/­leppy­mättömyyden kivi”), syytetyn kivi puolestaan nimellä lithos hybreōs (λίθος ὕβρεως, ”hybriksen kivi”).[2][15] Ensimmäisen puheen jälkeen syytetty saattoi vapaaehtoisesti jättää Ateenan, ja välttää näin Drakonin lakien murhasta määräämän rangaistuksen eli kuolemaantuomion; kyseiset lait olivat nimittäin voimassa vielä murhien osalta. Sen enempää syyttäjä kuin oikeusistuinkaan eivät voineet estää lähtöä, muutoin kuin isänmurhan tapauksessa. Tällä tavoin maanpakoon lähtenyt ei kuitenkaan saanut koskaan palata, ja aina kun ateenalaiset säätivät, että maanpakoon määrätyt saivat palata kaupunkiin, säädöksiin lisättiin aina maininta, ettei paluuoikeus koskenut areiopagista lähteneitä.[2][16]

Lakien suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagi valvoi lakeja, virkamiesten toimintaa virassa sekä kansalaisia. Se ohjasi ekklesian eli kansankokouksen toimintaa ja saattoi keskeyttää perustuslainvastaiset lakiehdotukset. Neuvosto valitsi alun perin arkontit sen jälkeen, kun tehtävä ei enää ollut perinnöllinen. Sen jälkeen kun arkonttien kaudet oli rajattu yhteen vuoteen, neuvosto myös suoritti arkonttien toimien arvioinnin näiden kauden päättyessä.[2][17]

Myöhemmin lakien valvonta siirrettiin areiopagilta erillisille virkamiehille nimeltä nomofylakes. Kyseinen virka lakkautettiin kuitenkin Eukleideen arkonttikaudella, jolloin areiopagi sai takaisin osan aikaisemmasta vallastaan. Tämän jälkeen lakien valvonta kuului erityisille nomothetai-virkamiehille, joita kutsuttiin myös nimellä anagrafeis, ja areiopagin tehtävänä oli puolestaan valvoa lakien noudattamista. Käytännössä sen enempää nomofylakes kuin areiopagikaan eivät kuitenkaan kyenneet radikaalidemokratian kaudella estämään kansaa säätämästä ekklesiassa sellaisia lakeja kuin se halusi. Ainoaksi lakien perustuslainmukaisuuden valvonnan välineeksi muodostui grafē paranomōn -menettely.[2]

Moraalin ja järjestyksen valvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Areiopagi myös valvoi julkista moraalia ja järjestystä. Neuvosto saattoi kuulustella ketä tahansa siitä, miten tämä hankki elantonsa, ja rankaista joutilaita. Ihmiset saattoivat joutua syytteeseen myös muutoin elämäntapansa vuoksi. Toisaalta neuvoston tiedetään myös palkinneen esimerkkillisinä pidettyjä henkilöitä. Areiopagin kerrotaan myös muun muassa auttaneen tarpeessa olevia rikkaampien varoilla sekä valvoneen nuorukaisten koulutusta. Naisia valvoneiden gynaikonomoi-virkamiesten ohella areiopagilla oli oikeus tehdä kotitarkastuksia, ja muun muassa valvoa, ettei vieraiden määrä pidoissa ollut liian suuri. On oletettavaa, että areiopagi saattoi toimia mainituilla tavoilla vain yleisen mielipiteen tuella.[2]

Areiopagi suoritti myös omatoimisesti tutkintoja törkeissä rikostapauksissa, joissa syyllisistä ei ollut tietoa tai syyttäjää ei ilmaantunut. Tutkinnan tulokset (ἀπόφασις, apofasis) esitettiin ekklesialle. Ekklesia myös saattoi antaa tällaisen tutkinnan areiopagin tehtäväksi. Areiopagin tiedetään myös puuttuneen ekklesian tekemiin päätöksiin. Eräässä tapauksessa areiopagi pidätti syytetyn, Antifonin, jonka kansa oli jo kerran vapauttanut, ja vei hänet uudelleen tuomittavaksi, mikä johti hänen tuomitsemiseensa kuolemaan. Toisessa tapauksessa areiopagi perui Aiskhineen nimittämisen Ateenan edustajaksi amfiktyoniliitossa, ja nimitti tilalle Hypereideen. Myös näissä tapauksissa areiopagilla on todennäköisesti täytynyt olla jos ei yleisen mielipiteen niin suuren kansanryhmän tuki toimilleen.[2]

Uskonnolliset asiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moraalin valvontaan liittyi myös kaupungin uskonnollisen elämän valvonta. Areiopagin tehtäviin kuului yleisesti rangaista jumalattomia sekä epähurskaita tekoja tehneitä. Areiopagi myös muun muassa valvoi Attikan pyhien oliivipuiden kasvatusta ja tuomitsi ne, jotka olivat kaataneet puita. Kerran neuvoston tiedetään tarkastaneen, että kuningasarkontin puoliso eli basilissa, jolle kuului tiettyjä uskonnollisia tehtäviä, oli lain määräämällä tavalla aito ateenalainen; ja kun kävi ilmi ettei näin ollut, neuvosto määräsi kuningasarkontille sakon.[2]

Apostoli Paavalin tapaus mainitaan usein esimerkkinä areiopagin vallasta uskonnollisissa asioissa. Apostolien tekojen kertomus ei kuitenkaan tarkkaan ottaen vaadi sitä, että Paavali olisi todella ollut areiopagin neuvoston itsensä edessä tai ainakaan varsinaisesti syytettynä oikeudessa. Toisaalta areiopagi mitä suurimmalla todennäköisyydellä valvoi uusien uskonnollisten kulttien (ἐπίθετα ἱερά, epitheta hiera) tuontia kaupunkiin, vastakohtanaan kaupungin vanhat, isiltä perityt (πάτρια, patria) kultit.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hansen, Mogens Herman: The Athenian Democracy in the Age of Demosthenes: Structure, Principles, and Ideology. University of Oklahoma Press, 1991. ISBN 0806131438.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: βουλή, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Areiopagus”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio.
  3. Hansen 1991, s. 246–250.
  4. a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Areiopagi”, Antiikin käsikirja, s. 51. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  5. a b c Peck, Harry Thurston: Areopagus Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 5.11.2018.
  6. a b c d Hansen 1991, s. 288–295.
  7. Pausanias: Kreikan kuvaus 4.5.1.
  8. a b c Άρειος Πάγος Αρχαιολογία της πόλης των Αθηνών. Viitattu 5.11.2018.
  9. Aristeteles: Politiikka 1273b35–42 (2.12.)
  10. Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Kimon 10; Perikles 7, 9.
  11. a b Areopagus Visit Ancient Greece. Viitattu 5.11.2018.
  12. Cicero: Epistulae ad Familiares 13.1; Epistulae ad Atticum 1.14, 5.11.
  13. Apt. 17:19–34
  14. Hill of Areopagus Athens24. Viitattu 5.11.2018.
  15. Aristoteles: Retoriikka 1354a20–25 (1.1); Pausanias: Kreikan kuvaus 1.28.5.
  16. Vrt. Platon: Lait 871.d–e.
  17. Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Solon 100.22.