Hans-Georg Gadamer
Hans-Georg Gadamer | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. helmikuuta 1900 Marburg, Saksa |
Kuollut | 13. maaliskuuta 2002 (102 vuotta) Heidelberg, Saksa |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | Marburgin yliopisto |
Väitöstyön ohjaaja | Martin Heidegger |
Tutkimusalue | filosofia |
Tunnetut työt | filosofinen hermeneutiikka, hermeneuttinen kehä |
Hans-Georg Gadamer (11. helmikuuta 1900 Marburg – 13. maaliskuuta 2002 Heidelberg) oli saksalainen filosofi, joka edusti hermeneuttista suuntausta.
Gadamerin isä, kemian professori Johannes Gadamer (1867–1928) oli Marburgin yliopiston rehtori. Vastoin isänsä toiveita nuori Gadamer ei lähtenyt luonnontieteelliselle vaan humanistiselle uralle. Hän aloitti opintonsa Breslaussa, missä hän opiskeli filosofiaa ja klassillista filologiaa. Myöhemmin Gadamer perehtyi uuskantilaisiin ajattelijoihin Paul Natorpiin ja Nicolai Hartmanniin ja asui myös Freiburgissa, jossa hän opiskeli Martin Heideggerin johdolla. Heideggerin vaikutuksesta Gadamer irtautui uuskantilaisuudesta. Heideggerille tekemänsä habilitaatioväitöskirjan Interpretation des Platonischen Philebos hyväksymisen jälkeen Gadamer nimitettiin vuonna 1929 Privatdozentiksi Marburgin yliopistoon. Vuonna 1939 hän sai ensimmäisen filosofian professuurinsa Leipzigin yliopistosta.[1]
Sodan jälkeen Gadamer ei viihtynyt sosialistisessa Saksan demokraattisessa tasavallassa enempää kuin kolmannessa valtakunnassakaan, vaan siirtyi länteen, aluksi Frankfurt am Mainiin ja vuonna 1949 Heidelbergiin, jossa hänellä oli professuuri kuolemaansa asti.
Gadamerin pääteos on Wahrheit und Methode (Totuus ja metodi) vuodelta 1960. Tunnettuja ovat myös hänen väittelynsä Jürgen Habermasin ja Jacques Derridan kanssa.
Wahrheit und Methode on filosofisen hermeneutiikan merkkiteos. Gadamer esittää siinä kattavan kritiikin aiemmasta hermeneutiikasta ja muotoilee oman teoriansa tulkinnasta ja ymmärtämisestä. Hänet tunnetaan myös antiikin kreikan filosofian tutkimuksestaan. Lisäksi Gadamer kirjoitti paljon runoudesta ja sen suhteesta filosofiaan.[2]
Teoksia
Saksaksi
- Wahrheit und Methode. Grundzüge einer philosophischen Hermeneutik (1960)
- Kleine Schriften (1967)
- Philosophische Lehrjahre (1977)
- Selbstdarstellung (1977)
- Lob der Theorie (1983)
- Das Erbe Europas (1989)
- Über die Verborgenheit der Gesundheit (1993)
- Gesammelte Werke (1985–1995, 10 osaa)
- Der Anfang der Philosophie (1996)
- Erziehung ist sich erziehen (2000)
- Hermeneutische Entwürfe. Vorträge und Aufsätze (2000)
- Platos dialektische Ethik. Phänomenologische Interpretationen zum Philebos (2000)
- Im Gespräch, mit Silvio Vietta (2002)
Suomeksi
- Hermeneutiikka: Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. (Valikoinut ja suomentanut Ismo Nikander. Saksankieliset alkuperäisartikkelit vuosilta 1953–1980 sisältyvät Gadamerin teosten Gesammelte Werke osiin 2 ja 4) Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-132-1
- Tontti, Jarkko (toim.): Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-152-6
Kirjallisuutta
- Dutt, Carsten (toim.): Gadamers philosophische Hermeneutik und die Literaturwissenschaft: Marbacher Kolloquium zum 50. Jahrestag der Publikation von Wahrheit und Methode. Heidelberg: Universitätsverlag Winter, 2012. ISBN 978-3-8253-5954-6
Lähteet
Aiheesta muualla
- Gadamer, Hans-Georg: Käsitehistoria ja filosofian kieli. Suom. Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin 2/1996, 6–13.
- Nikander, Ismo: Hans-Georg Gadamer 11.2.1900–13.3.2002 (muistokirjoitus). niin & näin 2/2002, 3–4.
- Tontti, Jarkko: Sinne ja takaisin – hermeneuttisen filosofian seikkailut 1900-luvulla niin & näin 3/2002
- Tontti, Jarkko: Hans Georg Gadamer – Oikeus, traditio ja tulkinta
- Tuusvuori, Jarkko S.: Johdatus Gadameriin (johdatus Käsitehistoria ja filosofian kieli -tekstiin). niin & näin 2/1996, 4–5.
- Huttunen, Rauno: Gadamer–Habermas-debatti Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
- Stanford Encyclopedia of Philosophy (englanniksi)
- Leppälahti, Merja: Hermeneutiikkaa suomeksi. Elore 2/2004.
- Vuosisata filosofin elämässä – Hans-Georg Gadamer & Lyhyt Gadamer-bibliografia. niin & näin 2/2002, 4–5.