Åbo IFK
| ÅIFK | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1908[1] |
| Paikkakunta |  Turku, Suomi |
| Värit | |
| Lajit | jalkapallo, käsipallo, yleisurheilu, keilailu |
| Mitalit | ||
|---|---|---|
| Mestaruussarja | ||
 Kultaa | 1910, 1920, 1924 | |
 Hopeaa | 1911, 1913, 1915, 1916, 1917 | |
 Pronssia | 1963 | |
| Suomen Cup | ||
| Kultaa | 1965 | |
Åbo Idrottsföreningen Kamraterna (ÅIFK) on vuonna 1908 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Ruotsinkielisen seuran tärkeimmät lajit ovat käsipallo, jalkapallo ja yleisurheilu. Keskeisiä nimiä perustamisvaiheessa olivat lehtori August Blomberg ja aikakauden turkulainen urheilumies Sigfrid Strandberg.[2]
Seurassa on pelattu aikoinaan myös jääkiekkoa, jossa joukkue voitti Suomen kolmanneksi korkeimman sarjatason mestaruuden vuonna 1967. Samana vuonna seuran jääkiekkojoukkueen rungolle perustettiin uusi erikoisseura, Kiekko-67.
Jalkapallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen jalkapalloilun alkuvaiheen menestysseuroja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jalkapallossa seura on 1900-luvun alkupuoliskolla saavuttanut hyvääkin menestystä. Se on voittanut kolme Suomen mestaruutta ja viisi SM-hopeaa. Vuonna 1910 seura voitti Suomen-mestaruuden, kun se kaatoi loppuottelussa Viipurin Reippaan maalein 4–2. Seuraavana vuonna ÅIFK ylsi SM-hopealle, kun Helsingin Jalkapalloklubi oli loppuottelussa vahvempi lukemin 7–1. Vuosina 1913–1917 seura sai neljä peräkkäistä SM-hopeaa, sillä vuonna 1914 ei järjestetty SM-kilpailuja. Kolme ensimmäistä SM-loppuottelutappiota tulivat Kiffeniä vastaan. Vuonna 1913 ÅIFK hävisi 3–5, vuonna 1915 0–1 ja 1916 maalein 2–3. Vuonna 1917 ÅIFK kohtasi jälleen HJK:n, mutta hävisi loppuottelun 2–4. Toisen Suomen-mestaruutensa seura voitti 1920. Se kohtasi loppuottelussa HPS:n ja voitti sen 2–1. ÅIFK oli mestari myös vuonna 1924, jolloin se voitti loppuottelussa HPS:n lukemin 4–3.[3] Alkuvaiheen menestyskauden voi katsoa päättyneen syksyllä 1935 tapahtuneeseen putoamiseen silloisesta pääsarjasta.
Talvisotaa edeltäneellä aikakaudella ÅIFK:lla oli maaottelujalkapalloilijoita, joista eniten maajoukkue-edustuksia oli Charles Storbomilla (15). Muita maaottelupelaajia olivat Einar Grannas, Ivar Grannas, Arthur Hestenaes, Adolf Höglander, Martin Jansson, Armas "Amme" Karlsson, Paul Kuffschinoff, myöh. Kulves, Torsten Österlund.[2]
Nousu pääsarjatasolle 1960-luvulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1959 ÅIFK:n valmentajana aloitti Turun Pyrkivästä menestystä saavuttanut Reino Koskinen. Hän nosti seuran neljäntenä valmentajakauteenaan Mestaruussarjaan syksyllä 1962.[4] Seura saavuttikin heti kaudella 1963 Mestaruussarjassa pronssia. Seura pysyi vielä kaksi seuraavaa kautta Mestaruussarjassa eli ÅIFK:n 60-luvun Mestaruussarjajakso päättyi syksyllä 1965. Samana syksynä tuli kuitenkin menestystä seuran voitettua Suomen cupin loppuottelussa paikallisvastustajansa TPS:n 1-0. Seura teki vielä "ranskalaisen visiitin" kaudella 1967 pudotakseen heti Mestaruussarjasta. Aikakauden näkyvimpiä pelaajia silloisessa ÅIFK:n menestyksessä olivat Hans Martin, Aulis Laine ja Raumalta seuraan siirtynyt Simo Syrjävaara. Heistä Laine ja Syrjävaara nousivat maaottelupelaajiksi.
TPS:n farmiseuraksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2016 seuran edustusjoukkue pelaa Kolmosessa.[5]
Turun Palloseura perustettiin vuonna 1922 ÅIFK:n vastavoimaksi. Kuitenkin vuodesta 2008 ja hetken aikaa myös 1990-luvulla ÅIFK on toiminut TPS:n reserviseurana.
Käsipallo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käsipallo tuli seuran ohjelmaan 1940-luvulla, ja se on tällä hetkellä seuran tärkein laji, ainakin edustustasolla. ÅIFK:n miehet pelaavat SM-liigaa ja naiset 1-divisioonaa. ÅIFK:n miesten päävalmentajana toimii Aku Kuusisto.
Yleisurheilu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]ÅIFK:n alkuvaiheen tunnetuin yleisurheilunimi oli nauvolainen John Svanström, joka voitti vuosina 1913 ja 1914 kymmenottelun Suomen mestaruudet ja heinäkuussa 1914 merkittävät kansainväliset Balttilaiset kisat. Pian Svanströmin jälkeen Nauvosta nousi uusi kymmenottelukyky seuran riveihin, kun Sergei Andersson saavutti lajin Suomen mestaruuden vuonna 1916 ja SM-hopean 1918. Vuonna 1919 Axel Kuffschinoff siirtyi ÅIFK:n edustajaksi voittaen 800 metrin Suomen mestaruuden ja 400 metrillä SM-pronssia. Seuraavan vuoden SM-kisoissa Kuffschinoff uusi 800 metrin Suomen mestaruutensa. Samaan aikaan Axel Kuffschinoffin kanssa hänen veljensä myöhemmin jalkapalloilussa menestynyt Pehr eli Pekka-veli saavutti vuoden 1919 SM-kisoissa 200 metrillä 4. sijan ja 400 metyrillä 5. sijan. ÅIFK:lla oli 1910-luvun lopulla vielä yksi näkyvä yleisurheilija eli keskimatkojen juoksija Gösta Malmqvist, joka saavutti SM-kisojen 1 500 metrillä kultaa vuonna 1919, hopeaa vuonna 1917 ja pronssia vuonna 1918. 800 metrin juoksussa hän sai hopeaa vuonna 1919 ja pronssia vuonna 1918.[2]
_(cropped).jpg)
ÅIFK:ta edusti 1920-luvun alussa jomalalaislähtöinen keskimatkojen juoksija Frej Liewendahl, joka olympiakarsintojen perusteella nousi Pariisin vuoden 1924 olympiajoukkueeseen. Kisoissa sairastuminen pilasi suorituksen parhaan sijan ollessa 1 500 metrin 8. sija. ÅIFK:n yleisurheilumenestys alkoi hiipua 1920-luvulla eikä 1930-luvulle seurasta noussut Suomen huippunimiä, vaikka seuran edustajat kilpailivatkin SM-kisoissa. Parhaimmin menestyi kestävyysjuoksija Einar Svensson, joka alitti 5 000 metrillä vuonna 1938 15 minuuttia sijoittuen SM-kisoissa kahdeksanneksi. Välirauhan vuonna 1940 seuralla oli Suomen kärkijoukkoon kuulunut pikajuoksija Gunnar Högnäs, joka otti SM-pronssia niin 100 kuin 200 metrillä.[2]
Sodan jälkeen vuonna 1946 nousi uusi pikajuoksija Henrik Karlberg ÅIFK:n riveistä SM-mitaleille 200 metrillä. Lisäksi hän oli Suomen maajoukkueessa kaksi kertaa vuosina 1945-1946. Hänen rinnallaan toinen seuran juoksija Birger Friberg ylsi vuoden 1946 Kalevan kisoissa loppukilpailuun niin 100:lla kuin 200:lla metrillä.[6]
Entisiä lajeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jääkiekko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]ÅIFK oli ensimmäisen kerran mukana jääkiekon Suomen mestaruudesta kamppailtaessa cup-muotoisesti vuonna 1929. Joukkue eteni välieriin kokien tappion lopulliselle mestarille HJK:lle. Seuraavan kerran ÅIFK oli mukana vuoden 1936 Valtakunnansarjassa, josta seura nousi seuraavaksi kaudeksi.[7]
Seura pysyi jääkiekiekon mestaruussarjassa seuraavat kuusi kautta kevääseen 1948 asti, joka olikin seuran viimeinen pääsarjakausi. Sotavuosina osa kausista jäi pelaamatta ja osalla ÅIFK ei saanut kasattua joukkuetta menetettyään avainpelaajiaan kaatuneina joukkuuesta. Kaikkiaan ÅIFK:n jääkiekkojoukkue pelasi mestaruussarjassa seitsemän kautta ja 45 ottelua voittaen niistä viisi ottelua.[7]
Sotia ennen nimimiehiä ÅIFK:n jääkiekkojoukkueen riveissä olivat mm. Bertel Lindroos, joka välillä ennen 1930-luvun puoliväliä saavutti Helsingissä pelatessaan HSK:n riveissä kaksi Suomen mestaruutta.[8] Kurt Winstén pelasi ÅIFK:n riveissä vuodesta 1929 aina vuoteen 1945 asti eli sarjamuotoista pääsarjaa kaikkiaan viisi kautta.[9]
Seuran jääkiekkoilu päättyi keväällä 1948. Se herätettiin henkiin syksyllä 1959, jolloin seura aloitti Maakuntasarjan Turun lohkossa. Siinä se pelasi kevääseen 1967 asti, jolloin seura nousi Suomensarjaan.[7] Tässä vaiheessa seuran jääkiekkoilu eriytettiin omaksi seurakseen Kiekko-67.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Åbo IFK (ÅIFK) Suomencup.net. Arkistoitu 12.6.2010. Viitattu 3.6.2020.
- 1 2 3 4 Åbo IFK fyller 30 år. Hufvudstadsbladet, 19.11.1938, s. 13. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.12.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 168. Otava, 1970.
- ↑ Hans Martin lopettaa - kävi TPS:n miten hyvänsä. Helsingin Sanomat, 20.4.1963, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.6.2023.
- ↑ Kolmonen Palloliitto. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 18.6.2016.
- ↑ Åbo-Kamraterna 40 år. Hufvudstadsbladet, 13.11.1948, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.12.2025. (ruotsiksi)
- 1 2 3 ÅIFK History and Standings eliteprospects.com. Viitattu 26.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Bertel Lindroos eliteprospects.com. Viitattu 26.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Kurt Winstén eliteprospects.com. Viitattu 26.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Suomikiekon isäntä, herra ja hidalgo. Turun Sanomat, 6.5.2012. TS-Yhtymä. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.12.2025.