Ympäristöpuolue Vihreät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ympäristöpuolue Vihreät
Miljöpartiet de Gröna
Miljöpartiet.png
Perustettu 1981
Johto Gustav Fridolin (pj.)
Åsa Romson (pj.)
Anders Wallner (sihteeri)
Ideologia vihreä liike
Toimisto Pustegränd 1-3
Tukholma
Valtiopäivät
25 / 349
(2010)
Euroopan parlamentti
4 / 20
(2014)
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan vihreä puolue
Global Greens
Kotisivu www.mp.se

Ympäristöpuolue Vihreät (ruots. Miljöpartiet de Gröna) on puolue Ruotsissa. Se on perustettu 1981 ja pääsi valtiopäiville ensimmäisen kerran 1988, menetti kaikki paikkansa seuraavissa vaaleissa (1991), mutta palasi takaisin 1994 ja on ollut siitä lähtien jatkuvasti edustettuna valtiopäivillä. Puolue sai vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa 19 kansanedustajaa. Jäseniä puolueella on noin 8 000 (1999).

Miljöpartiet de Grönan sisarpuolue Suomessa on Vihreä liitto. Suomalaisessa lehdistössä puolueesta käytetään yleensä nimeä Ympäristöpuolue.

Puolueen symboli eli tunnus on voikukka. Valinta perustuu käsitykseen siitä, että se tunkeutuu asfaltinkin läpi; todiste siitä, että luonto on vahva voima, joka pystyy voittamaan kaikki vastustajansa. Monilla muilla vastaavilla puolueilla on tunnuksenaan auringonkukka.

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue perustaa ideologiansa ”solidaarisuuteen eläimiä, luontoa ja ekologista järjestelmää, tulevia sukupolvia, maailman kaikkia ihmisiä kohtaan” (puolueohjelma 1§).

Puolue on perustamisestaan alkaen sanonut, että se ei ole osa vanhaa puolueideologiaa oikeisto–vasemmisto-akselilla, vaan edustaa vihreää ideologiaa. Ympäristöpuolue sai arvosanan 5 kun äänestäjät luokittelivat sen vuonna 1982 asteikolla 1–10, jonka ääripäät olivat äärivasemmisto (1) ja äärioikeisto (10). Tosin vuonna 1994 puolue sai samassa luokittelussa arvosanan 3,9. Viime vuosien yhteistyö valtiopäivillä sosiaalidemokraattien ja Vasemmistopuolueen kanssa on saanut aikaan sen, että joidenkin mielestä Ympäristöpuolue Vihreät on vasemmistopuolue. Tosin noin 15 kunnassa eri puolilla maata puolue on tehnyt yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa.

Nuorisojärjestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolueen nuorisojärjestö on Grön Ungdom (suom. Vihreä nuoriso). Nuorisojärjestö on osa puoluetta eli nuorisojärjestön jäsen on automaattisesti myös puolueen jäsen. Tämä on ainutlaatuista Ruotsin valtiopäiväpuolueiden keskuudessa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolue perustettiin 1981. Se osallistui vuosien 1982 ja 1985 valtiopäivävaaleihin, mutta vasta 1988 se pystyi ylittämään äänikynnyksen. Tuolloin Ympäristöpuolue Vihreät oli ensimmäinen uusi puolue Ruotsin valtiopäivillä 70 vuoteen. Tosin seuraavissa vaaleissa 1991 puolue kärsi suuren tappion menettäen kaikki kansanedustajansa, kunnes se palasi jälleen valtiopäiville 1994. Vuonna 1995 ensimmäisissä europarlamenttivaaleissa puolue sai ennätyssuuren 17,2 %:n kannatuksen. 1998 puolue koki pienen tappion, mutta voitti poliittista vaikutusvaltaa sen avulla, että sosiaalidemokraatit saivat huonoimman vaalituloksen vuosikymmeniin, minkä vuoksi heidän oli pakko tehdä yhteistyötä Ympäristöpuolueen ja Vasemmistopuolueen kanssa valtiopäivillä saadakseen toimintakykyisen vähemmistöhallituksen.

Puoluejohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluejohtajat vuosina 2002–2011, Peter Eriksson ja Maria Wetterstrand

Ympäristöpuolue Vihreät on valinnut puoluejohtajan sijasta itselleen kaksi ”puhetorvea” (språkrör), yhden miespuolisen ja yhden naispuolisen. Tätä ratkaisua puolue perustelee pyrkimyksellä tasa-arvoon kaikilla tasoilla ja pitkien työsuhdeiden puolestapuhumisella.lähde? Puolueen mukaan kaksi ”puhetorvea” voi myös paremmin jakaa työtä keskenään. Puolue määrittelee puhetorven tehtäväksi puolueen politiikan edistämisen, ei niinkään puolueen johtamisen.

”Puhetorvet”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1984–1985 Pehr Gahrton ja Raghild Pohanka
  • 1985–1986 Birger Schlaug ja Raghild Pohanka
  • 1986–1988 Birger Schlaug ja Eva Goës
  • 1988–1990 Anders Nordin ja Fiona Björling
  • 1990–1992 Jan Axelsson ja Margarete Gisselberg
  • 1992–1999 Birger Schlaug ja Marianne Samuelsson
  • 1999–2000 Birger Schlaug ja Lotta Nilsson Hedström
  • 2000–2002 Matz Hammarström ja Lotta Nilsson Hedström
  • 2002–2011 Peter Eriksson ja Maria Wetterstrand
  • 2011- Åsa Romson ja Gustav Fridolin

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiopäivävaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Edustajia Osuus
1982 0 1,7 %
1985 0 1,5 %
1988 20 5,5 %
1991 0 3,4 %
1994 18 5,0 %
1998 16 4,5 %
2002 17 4,6 %
2006 19 5,2 %
2010 26 7,2 %

Ympäristöpuolueen säännöissä on määräys, että kukaan kansanedustaja ei saa olla valtiopäivillä kuin korkeintaan kolme istuntokautta peräkkäin. Sen jälkeen kyseinen henkilö ei saa tulla valituksi samaan tehtävään kolmeen vuoteen.

Ruotsissa on valtiopäivävaaleissa 4,0 %:n äänikynnys eli puolueen on saatava vähintään 4,0 % äänistä tai muuten se ei saa lainkaan kansanedustajia.

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Edustajia Osuus
1995 4 17,22 %
1999 2 9,5 %
2004 1 5,96 %
2009 2 10,9 %

Puolueen säännöissä on määrätty, että sama henkilö saa edustaa puoluetta korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta. Tämän jälkeen kyseinen henkilö ei saa tulla valituksi uudestaan kolmeen vuoteen.

Valtiopäiväedustajat 2010–2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Lista över ledamöter av Sveriges riksdag 2010–2014
  • Agneta Börjesson
  • Agneta Luttropp
  • Annika Lillemets
  • Bodil Ceballos
  • Esabelle Dingizian
  • Gunvor G. Ericson
  • Gustav Fridolin
  • Helena Leander
  • Jabar Amin
  • Jan Lindholm
  • Jonas Eriksson
  • Kew Nordqvist
  • Lise Nordin
  • Magnus Ehrencrona
  • Maria Ferm
  • Mats Pertoft
  • Mehmet Kaplan
  • Per Bolund
  • Peter Eriksson
  • Peter Rådberg
  • Stina Bergström
  • Tina Ehn
  • Ulf Holm
  • Valter Mutt
  • Åsa Romson

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]