Wiljo Einar Tuompo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viljo Einar Tuompo
Wiljo Einar Tuompo
Muut nimet Viljo (Wiljo) Einar Thompe
Syntynyt 23. syyskuuta 1893
Pornainen
Kuollut 25. marraskuuta 1957
Helsinki
Ammatti ennen
värväytymistä
opiskelija, toimittaja
Liittymispäivämäärä 27. helmikuuta 1915
Komppania 2. komppania
Taistelut
jääkäriaikana
Asemasota Misse-joella, Asemasota Riianlahden rannikkoasemisa, Aa-joen talvitaistelu
Korkein arvo
jääkäriaikana
Zugführer
Palasi Suomeen 25. helmikuuta 1918
Arvo Suomeen
tultaessa
kapteeni
Korkein sotilasarvo kenraali

Viljo (Wiljo) Einar Tuompo (23. syyskuuta 1893 Pornainen25. marraskuuta 1957 Helsinki)[1] oli suomalainen jääkärikenraali, Pohjois-Suomen Ryhmän komentaja talvisodassa ja Päämajan komento-osaston päällikkö jatkosodassa. Sotien jälkeen Tuompo toimi pankinjohtajana.[2][3]

Perhetausta ja vaiheet ennen jääkäriaikaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljo Einar Tuompo syntyi pornaislaiseen maanviljelijäperheeseen. Hänen isänsä oli Johan Erik Tuompo ja äitinsä Ida Fredika Mikkonen Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ingrid Solweig Oleonin kanssa.[2] Hänen nuoremmat veljensä ryhtyivät myös sotilasuralle ja etenivät eversteiksi: Yrjö Tuompo s. 1897 toimi mm. JR 44:n komentajana ja Eino Tuompo s. 1902 ilmatorjunnan aselajissa.

Tuompo kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon suomalaista yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historialliskielitieteellisellä osastolla vuosina 1912–1915. Opiskeluaikanaan hän toimi Perä–Pohjolan kansanopiston johtajan viransijaisena kevätlukukauden 1913 ja työskenteli kesätoimittajana Tornionaakso–nimisessä sanomalehdessä vuonna 1914.[2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuompo liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder–kurssi, joka järjestettiin Pohjois–Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan. Pataljoonasta hänet komennettiin kesäkuussa vuonna 1915 etappitehtäviin Tukholmaan, josta hän jatkoi edelleen Haaparantaan, missä hänen tehtävänään oli toimia etappiaseman hoitajana ensin yhdessä jääkäri Kaarle Heikki Kekonin kanssa. Marraskuun lopulla Tuompo toimi hetken yksin etappiaseman hoitajana kunnes hänen seuraansa liittyi muun muassa jääkäri Oiva Willamon. Takaisin Saksaan komppaniaansa hän palasi 8. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Tuompo suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun A-kurssin ja osallistui Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimitustyöhön.[2][3]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuompo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 8. maaliskuuta 1918 komppanioineen 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonaan ja 25. maaliskuuta 1918 alkaen 11. jääkäripataljoonaan, missä komppaniasta muodostettiin pataljoonan 1. komppania. Tuompo osallistui sisällissodan taisteluihin Rotanpesällä ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin Yleisesikuntaan, sieltä 2. divisioonaan esikuntapäälliköksi ja edelleen Savon jääkärirykmenttiin pataljoonankomentajaksi. Polkupyöräpataljoona 2:n komentajan paikalta hän palasi yleisesikuntaan ulkomaaosastolle. Vuonna 1927 hän sai johtoonsa Pohjois-Savon rykmentin ja seuraavana vuonna Suomen valkoisen kaartin.[2][3]

Vuodesta 1929 Tuompo oli jälleen Yleisesikunnassa komento-osaston päällikkönä hoitaen myös Yleisesikunnan päällikön tehtäviä sekä vuonna 1935 Rajavartiostojen päällikkyyttä.[2][3]

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämajan linnoitusosaston päällikkö kenraaliluutnantti Edvard Hanell vasemmalla ja päämajan komentoesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti W. E. Tuompo.

Jatkosodassa Tuompo oli Mikkelissä nykyisessä Päämajakoulussa, entisessä kansakoulussa toimineen Päämajan komento-osaston päällikkönä. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1941. [4]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen jääkärit I, 1918
  • Suomen jääkärit II, 1918
  • Suomen armeija sanoin ja kuvin (yhdessä L. Grandellin kanssa), 1920
  • Konekivääriase nykyaikaisessa sodassa, 1920
  • Sukellusveneellä UC 57 vapaussotaan, 1934
  • Sotilasaiheisia kirjoituksia kokoelmateoksissa ja aikakauslehdissä[2]

Hän kuului Suomen Sotilasaikakauslehden, Suomen vapaussota -lehden ja Jääkäri-invaliidin toimituskuntaan (päätoimittaja 1936-1939). Lisäksi Tuompo piti päiväkirjaa sota-aikana ja sen jälkeen, joiden pohjalta Tauno Kuosa toimitti kirjan "W.E.Tuompo: Päiväkirjani päämajasta 1941-1944" (ISBN 951-0-19593-6).

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuompo toimi upseerien ylentämiskysymyksiä pohtineen komitean jäsenenä vuonna 1919 ja valtionhoitaja–ylipäällikön asettaman tarkastuslautakunnan sihteerinä vuonna 1919 sekä vapaussodan avustuskomitean jäsenenä vuosina 1919–1922. Hän toimi myös rannikkopuolustuskomitean jäsenenä vuonna 1922 ja valtion tapaturmalautakunnan jäsenenä vuosina 1922–1923. Yleisesikunnan historiakomitean puheenjohtajana hän toimi vuosina 1927–1928 ja Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä vuosina 1918–1919 ja varapuheenjohtajana vuosina 1920–1923 ja 1930–1934 sekä jäsenenä vuosina 1929 ja 1935. Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1919–1920 sekä 1923 ja Suomen sotilaskotiliiton varapuheenjohtajana vuodesta 1933 alkaen. Hän kuului apujäsenenä suomenkielessä suoritettavia tutkintoja varten asetettuun tutkintolautakuntaan vuodesta 1934 alkaen. Lapin rajaseutuystävien Helsingin osaston puheenjohtajana hän toimi taasen vuodesta 1936 alkaen ja Rajaseuduuystäväin liiton puheenjohtajana vuodesta 1938 alkaen. Korkeimman oikeuden sotilasjäsenen varajäsenenä hän toimi vuodesta 1933 alkaen ja oli 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1928 ja 1. Divisioonan vuonna 1929 sekä Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1927 ja 1930–1935. Hän toimi myös armeijan edustajana Lützenin taistelun 300–vuotisjuhlilla vuonna 1932 ja oli Suomen Sotilasaikakauslehden toimituskunnan jäsenenä vuosina 1919 ja 1929–1941 sekä Suomen Vapaussota–lehden toimituskunnan jäsenenä 1933–1938. Jääkäri–Invaliidin toimituskunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1934–1935 ja toimittajana vuosina 1937–1938.[2][3]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Anonyymi: Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957. ISBN puuttuu kirjasta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Uola: Tuompo, Viljo (1893 - 1957) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Tuolloin Tuompo piti päiväkirjaa. Päiväkirjat julkaistiin Tauno Kuosan toimittamina.Tuompo, W.E. (toimittanut Tauno Kuosa): Päiväkirjani Päämajasta 1941-1944. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19593-6.