Heikki Kekoni
Kaarle Heikki Kekoni (28. maaliskuuta 1893 Heinolan mlk – 30. maaliskuuta 1953 Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraalimajuri. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Frans Oskar Kekoni ja Adelina Wilhelmina Forssell. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Lilly Constance Eleonora du Rietzin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heikki Kekoni kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisessa osastossa vuosina 1912–1914. Ranskan sotakorkeakoulun 1. vuosikurssin hän suoritti vuosina 1919–1920.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekoni liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Hänet komennettiin kesäkuussa 1915 etappitehtäviin Haaparannalle ja Karunkiin, josta hän palasi Saksaan 4. joulukuuta 1915 ja hänet sijoitettiin hänen poissa ollessaan muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään ja sen 2. komppaniaan.
Kevättalvella 1916 hänet komennettiin Ruotsiin Uumajan etappiaseman päälliköksi. Hän hoiti 16. maaliskuuta alkaen tehtävää aina Suomen sisällissodan syttymiseen saakka. Uumajan etappiasemalla hänen tehtävänään oli huolehtia jääkäripataljoonaan pyrkivien miesten vastaanotosta ja edelleen lähettämisestä sekä pitää yllä aktivistien tärkeää yhdysliikennettä Suomen ja Ruotsin välillä. Samoin hän huolehti pakolaisina saapuneista jääkäriliikkeen toimihenkilöistä ja organisoi myöhemmin aseiden hankintaa ja kuljetusta Suomeen.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Suomen sisällissodan alettua Kekoni saapui Tornioon 18. helmikuuta 1918 ja hänet komennettiin lähettiupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin maaliskuun alussa Päämajaan Ylipäällikkö Mannerheimin adjutantiksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Kekoni määrättiin 9. kesäkuuta 1918 yleisesikunnan päällikön adjutantiksi, josta hänet siirrettiin heinäkuussa 1918 ylipäällikön esikuntaan toimistopäälliköksi (II b) ja joulukuussa 1918 valtionhoitajan adjutantiksi ja edelleen 16. huhtikuuta 1919 vanhemmaksi adjutantiksi. Yleisesikunnan sotatoimien osaston toimistoupseeriksi hänet siirrettiin 15. lokakuuta 1919 ja keskusosaston päälliköksi 1. kesäkuuta 1921. Joukko-osastopalvelukseen hänet siirrettiin 3. toukokuuta 1922 ja sijoitettiin päälliköksi Uudenmaan rykmentin 3. konekiväärikomppaniaan, josta hänet komentajaksi 1. pataljoonaan 12. joulukuuta 1923. Hänet komennettiin pataljoonan komentajana ollessaan suojeluskuntajärjestöön 1. lokakuuta 1923 ja sijoitettiin Helsingin suojeluskuntapiirin päälliköksi.[1][2] Helsingin suojeluskuntapiirin päällikön tehtävää suorittaessaan hän osallistui vuoden 1924 alussa niin sanottuun upseerikapinaan, jonka tarkoituksena oli painostaa Lauri Igmania ottamaan hallitukseensa puolustusministeriksi Lauri Malmberg tiukkoine ehtoineen, johon vaatimukseen Ingman sitten myöntyikin presidentti Ståhlbergin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta.[3]Takaisin esikuntatehtäviin hänet siirrettiin 18. maaliskuuta 1926 ja sijoitettiin Yleisesikuntaan tasavallan presidentin vanhemmaksi adjutantiksi. Tehtävästä hän erosi 26. helmikuuta 1937 ja siirtyi Strengbergin tupakkatehtaan palvelukseen apulaisjohtajaksi ja 1. elokuuta 1938 alkaen toimitusjohtajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekoni osallistui talvisotaan Päämajassa ulkomaalaisten vapaaehtoistentoimiston päällikkönä.[4] Hän toimi sodan aikana myös ylipäällikön määräämissä erikoistehtävissä.[2] Hänen poikansa Klaus palveli talvisodassa tykistössä ja kaatui helmikuussa 1940 Riihimäen ilmapommituksessa.[5] Jatkosotaan Kekoni osallistui aluksi Päämajassa ja sen määräämissä erikoistehtävissä ja myöhemmin Valtioneuvoston tiedotusosaston päällikkönä. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekoni toimi Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1921 ja 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1922 sekä Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuonna 1922. Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1922 ja 1927–1928 ja Suomen ratsastusliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1927–1928 sekä Suomen sotilaskotiliiton keskusjohtokunnan jäsenenä vuosina 1928–1929. Suomen yleisen metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1935–1936 ja Suomen tupakkateollisuusyhdistyksen puheenjohtaja vuodesta1938 alkaen. Hän oli National Geopraphic Societyn elinaikainen jäsen ja Societas pro Fauna & Flora Fennican jäsen.[1][2]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ukko-Pekka. Kuvakirja P. E. Svinhufvudin elämästä. 1936. (Yhdessä H. J. Viherjuuren kanssa.)
- C. G. Mannerheim. 1937. (Myös ruots.)
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
                          |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alapuro, Risto (toim.): Raja railona – Näkökulmia suojeluskuntiin. WSOY, Porvoo 1998. ISBN 951-0-23032-4.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
- Talvela, Paavo: Muistelmat 1. – Sotilaan elämä. Kirjayhtymä: Jyväskylä, 1976. ISBN 951-26-1220-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uola, Mikko: Kekoni, Heikki (1893–1953). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||
