Waldemar Aspelin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Waldemar Aspelin noin vuonna 1911.

Waldemar Johannes Aspelin (26. syyskuuta 1854, Kosken rautatehdas, Perniö10. marraskuuta 1923, Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.[1]

Waldemar Aspelinin suunnittelema entinen Radiotalo, nykyinen Korkeimman hallinto-oikeuden talo Fabianinkatu 15:ssa Helsingissä valmistui 1901.

Hänen vanhempansa olivat tehtaanisännöitsijä Wilhelm Aspelin ja Amalia Borgström. Waldemar Aspelin kävi ensin Boråsin teknillisen opiston Ruotsissa ja harjoitteli sitten arkkitehdin ammattia viisi vuotta arkkitehti Theodor Höijerin toimistossa. Hän opiskeli 1883–1886 Helsingissä Polyteknisessä opistossa. Opiskeluaikana hän työskenteli harjoittelijana osaksi arkkitehti Frans Sjöströmin ja osaksi arkkitehti Gustaf Nyströmin palveluksessa Helsingissä. Aspelin perusti 1887 oman arkkitehtitoimiston aluksi Haminaan, mutta siirsi sen 1889 Helsinkiin. Vuodesta 1894 hänellä oli yhteinen toimisto Carl Ricardo Björnbergin kanssa.[2]

Aspelin toimi myös Taideteollisen Korkeakoulun käsivarapiirustuksen opettajana. Hän suunnitteli myös kansallispukuisen jugend-neidon, Pauligin Paula-tyttö-mainoshahmon 1904 Pauligin 10 kilon kahvipurkkeihin. Tarina kertoo Gustav Pauligin, kahvipaahtimon perustajan, tavanneen Sääksmäellä kauniin kansallispukuisen tytön, jonka näköisen kuvan hän halusi kahvipurkin kylkeen. [3]

Toiminta arkkitehtina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waldemar Aspelin suunnitteli asuin- ja liiketaloja eri puolille vanhaa kantakaupunkia, mm. Puistokadulle, Bulevardille ja Yrjönkadulle. Liberalismin hengessä rakentaminen oli sangen vapaata ja sitä säätelivät lähinnä kaupungin asemakaava ja rakennusjärjestys. Helsingin kivirakennusten määrä kolminkertaistui Helsingissä vuodesta 1880 vuoteen 1910. Kerrostalot korvasivat väljän empire-kaupungin. Tilalle tuli keskieurooppalainen tiiviys js suljetut katurivistöt. Helsinki oli kasvanut voimakkaasti 1870-luvulta alkaen. Noin 100 000 asukkaan kaupunki oli alkanut muuttua agraarista kauppapaikasta moderniksi urbaaniksi kaupungiksi. Kun laitakaupunki oli ennen murrosta alkanut jo nykyisen eduskuntatalon kohdalta, niin teollistumisen lisääntyminen ja ja kasvava kaupankäynti toi paljon uusia asukkaita ja tarvittiin uusia teollisuustiloja ja asuntoja. Näissä muutospaineissa myös arkkiktehtikoulutus sai alkunsa Suomessa Helsingin Polyteknillisessä Opistossa vuonna 1872, jonka kasvatteja myös Waldemar Aspelin oli. Näyttävän uuden kaupunkiarkkitehtuurin kustantajina olivat lähinnä yksityiset rakennuttajat. Huvilat edustivat koristeellista puuarkkitehtuuria. [4]

Aspelin on 1800-luvun kertaustyylien edustaja, myöhemmässä vaiheessa hänen rakennuksensa voi osittain määritellä jugend-tyylisiksi. Aspelin ei niinkään ollut esteettisen suunnan näyttäjä, vaan hän keskittyi toteuttamaan tilaajien toiveita ja tekemään hyvää käyttöarkkitehtuuria. Myös Hankoon Aspelin suunnitteli useita huviloita Kylpyläpuiston huvila-alueelle 1800–1900 luvun vaihteessa sekä teki Hangon kylpylälaitoksen muutostyöt 1910. [3]

Rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aladinin talo, Raatihuoneentori, Hamina 1889
  • Karlbergin kartanon päärakennus, Aulanko 1890
  • Finns kansanopistorakennus [5], Espoonkartano, Espoo, 1896
  • Fiskarsin Lukaali, Fiskars 1896
  • Privatbankenin konttorin sisätilat, Helsinki 1896
  • Nordsjön kartanon päärakennuksen laajennus 1897
  • Vuorikatu 8, piharakennus 1898
  • Fazerin makeistehdas, Tehtaankatu, Helsinki 1898. Tiloissa työskentelee nykyisin mainosalan ihmisiä ja filmintekijöitä.[3]
  • Pohjoismaiden Osakepankin talo, Viipuri. 1898–1900
  • Donnerin talo Liisankadulla Kruunuhaassa, Helsinki 1900, on ehkä Aspelinin tunnetuin asuinrakennus. Hän suunnitteli sen yhdessä edinburghilaisen arkkitehti Robert S. Lorimerin kanssa. Talo tunnetaan myös Svenska Klubbenin rakennuksena. Teollisuusmies ja insinööri Ossian Donner rakennutti talon lahjaksi skotlantilaiselle vaimolleen Violet Marion MacHutchenille. Arvatenkin vaimon koti-ikävää lievittämään tämä talo on rakennettu tiilestä skotlantilaiseen tyyliin.[4]
  • Raitiovaunuhalli (nykyinen Ratikkamuseo), Töölönkatu 51 A, Helsinki 1900, on Helsingin Raitiotie- ja omnibus-Osakeyhtiön rakennuttama. Kun vuosisadan vaihtuessa raitiotielinjat sähköistettiin, Aspelinin tehtäväksi tuli tämän hallin suunnittelu sähköisille vaunuille. Yhtiö oli aloittanut julkisen hevosbussiliikenteen vuonna 1888 ja hevosraitiotieliikenteen pian sen jälkeen. Komea kaari-ikkunainen raitiovaunuhalli sijaitsee Töölönkadun ja Eino Leinon kadun kulmauksessa.[4]
  • Fabianinkatu 15, Helsinki 1901 (Yleisradion toimitalona 1934–1981)
  • Fiskarsin viljamakasiini, 1902
  • Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiön asuintalo "Sipoon kirkko", Mannerheimintie 76, Helsinki (purettu 1978). Hallin suunnittelun jälkeen Aspelin sai tehtäväkseen suunnitella asuintaloprojektin raitioliikenneosakeyhtiön henkilökunnalle. Se sijoittui Turunmaantien, nykyisen Mannerheimintien ja Humalistonkadun kulmaan ja sai liikanimen "Sipoon kirkko". Rakennus oli ulkoisesti vaikuttava, mutta asuinolosuhteet olivat ankeat. Suurin osa asunnoista oli yksiöitä ilman sähkölämmitystä ja käymälää. Perheillä oli lähes jokaisella vielä vuokrayksiössään alivuokralainen.[3]
  • Aulangon näkötorni, 1906–1907
  • Koivumäen kartanon päärakennus, Hiltulanlahti, Kuopio 1907
  • Hangon vesitorni, Hanko 1910 (tuhoutunut 1940–41)
  • Pauligin toimitalo, Satamakatu 11, Helsinki

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus: Hufvudstadsbladet 12.11.1923 s. 1.
  2. Matrikkeli sisältävä elämäkerrallisia tietoja teknillisen reaalikoulun, Helsingin polyteknillisen koulun ja Suomen polyteknillisen opiston opettajista ja oppilaista 1849–1897, Polyteknikkojen yhdistys 1899.
  3. a b c d Aalto, Laura: Arkkitehti kaupungin palveluksessa. Muoto Helmikuu maaliskuu/2004, 2004, s. 65.
  4. a b c Aalto, Laura: Arkkitehti kaupungin palveluksessa. Muoto Helmikuu maaliskuu/2004, 2004, s. 63.
  5. Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema, Erkki Härö, s. 37, ISBN 951-857-182-1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]