Aulanko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Onnen temppeli, joka inspiroi mm. Eino Leinoa, Aulangon puistometsässä.
Ruusutemppeli, jonka ympärille piti rakentaa ruusulaakso.

Aulanko (ruots. Karlberg) on nykyisin Hämeenlinnan kaupunginosa, luonnonsuojelualue sekä harrastus- ja ulkoilualue, jossa on muun muassa hotelli, kylpylä, ravintolana ja majoitustilana toimiva kartano, kaksi golfkenttää, näkötorni, ratsastustallit sekä leirintäalue.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin tunnetun Aulangon historia alkaa vuodesta 1883, mutta paikalla on myös paljon kauemmaksi ulottuvat juurensa. Luonnonsuojelualueella kulkee Yoldiameren rantaviiva noin vuodelta 7700 eaa., sekä myös Ancylusjärven ranta noin vuodelta 6200 eaa.[1] Näin Aulangon vuoren huippu on Suomen maaperän ensimmäisiä esille nousseita pisteitä jääkauden jälkeisenä aikana.lähde?

Linnavuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulangon linnavuoresta on muodostunut eräs suomalaisen kansallismaiseman ikoneista. Kun siihen vielä liitetään ihmiskäden muovaama ympäristö, olivat kaikki osaset paikallaan kansallisen maisemaidentiteetin rakentamisessa. Tätä tarua on ehostanut myös hämeenlinnalainen säveltäjä Jean Sibelius. Matti Kurjensaari toteaa eräässä kirjassaan Sibeliuksen sanoneen juuri Aulangon maisemien olleen innoituksen lähde Finlandialle.lähde tarkemmin?

Aulangon harju ja linnavuori ovat osa Janakkalan eteläosista eli Hakoisista ja Unikonlinnasta alkavaa muinaislinnojen hämäläistä ketjua. Ketju jatkuu aina Sääksmäellä olevalle Rapolan linnavuorelle saakka.

Talonpoikaisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin alueella sijaitsi Mäkelä-niminen maatalo. Tuolta talonpoikaisajalta ei ole juuri muita tietoja kuin tavanomaiset veromerkinnät ja tiedot siellä asuneista kirkon rekistereissä. 1800-luvun keskivaiheilla tapahtui kuitenkin muutos, sillä tila joutui säätyläisten omistukseen. Ensimmäinen säätyläisomistaja, kuvernementinsihteeri Carl Rennerfelt muutti nimen Karlbegiksi, oman etunimensä ja alueella sijaitsevan linnavuoren mukaisesti. Rennerfeltin jälkeen tilan omistajat vaihtuivat nopeassa tahdissa: ensin tuli kihlakunnantuomari Carl von Knorring, sitten valtioneuvos C. W. Gyldén, sitten hänen vävynsä kauppalaivan kapteeni F. W. von Schantz, jolta tila siirtyi kenraali Georg Eberhard Galindolle.

Everstin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulangon historia alkoi sanan nykyisessä mielessä vuonna 1883, kun kapteeni ja myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld osti Karlbergin Vanajaveden rannalla olevan tilan myös Venäjällä palvelleelta kenraali Georg Eberhard Galindolta. Kauppa oli niin merkittävä muutos omistussuhteissa alueella, että paikalliset lehdet uutisoivat sen näyttävästi. Karlbergin oston taustalla oli se, että edellisen omistajan ja Standertskjöldin tuttu muutti Venäjälle ja halusi päästä eroon hämäläisestä tilastaan. Lisäksi tarkoitus oli hankkia kesäasunto, talviasunto rakennettiin Pohjoisesplanadi 3:een keisarillisen palatsin viereen. Lisäksi Aulanko sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä Hämeenlinnan rautatieasemalta, joten junayhteydet Helsingistä toimivat hyvin. Eversti itsekin oli kotoisin Hämeestä, Aulangosta etelään Janakkalasta – saman vesistön varrella oleva Vanantaan kartano oli hänen synnyinpaikkansa.

Kavaljeeriflyygeli, everstin vierasrakennus. Nykyisin rakennus toimii juuri remontoituna kokous- ja juhlapaikkana.

Eversti aloitti valtaisat rakennustyöt, jotka kohdistuivat rakennusten lisäksi myös ympäröivään luontoon. Rakennusten läheisyyteen sijoitettiin puistomaisema, ja Aulangonvuoren ja rakennusten välisestä alueesta muodostettiin puistometsä. Päärakennus rakennettiin nykyisen hotellin paikalla ollutta Karlbergin vanhaa päärakennusta laajentamalla ja muuttamalla. Tyylillisesti rakennus oli ranskalaista uusbarokkia. Samaa tyyliä voimme ihailla yhä vielä käytössä olevassa niin sanotussa kavaljeeriflyygelissä, jonka eversti rakennutti vierastalokseen.

Maastoon luotiin englantilaista tyyliä edustava puisto vuosina 1883-1938.[2] Koska nykyisen luonnonpuiston alueella oli kaksi suurta suota, niistä eversti teetti tekojärvet Joutsenlampi ja Metsälampi. Järvissä on myös tekosaaret, joskin vain lintujen käyttöön. Kaikki tämä maastorakentaminen vaati enimmillään jopa 250 samanaikaista työntekijää.lähde? Varsinaiset asukkaiden käyttöön tarkoitetut kaksi tekosaarta rakennettiin kuitenkin Vanajaveteen. Kaikki tämä vaati runsaasti kärryteitä, kävelypolkuja ja niiden tarvitsemia istutuksia. Yhteensä uusia teitä tehtiin noin 14 kilometriä.[1]

Lisäksi maanviljelyllä oli oma roolinsa kesäkartanon toiminnoissa, joskin varsinaista maanviljelyä eversti harrasti muualla, Aulangolla oli kyse enemmänkin hedelmä- ja kasvitarhasta, jossa oli runsaasti myös lämmitettäviä kasvihuoneita. Lauri Hannikaisen antaman tiedon mukaan vuonna 1912 kasvitarhassa oli 12 eri kasvi- ja hedelmähuonetta, muun muassa viini-, aprikoosi-, luumu-, ananas-, kirsikka-, viikuna-, omena- ja päärynähuoneet.lähde? Erilaisia taimilavoja oli saman lähteen mukaan yli tuhat ja vihanneslavaikkunoitakin kaksisataa.lähde? Näin kasvitarhan pinta-ala oli useita hehtaareja.

Graniittilinna, jossa on kesäisin muun muassa teatterin näyttämö.

Kivi- ja louhintatyöt olivat erityisesti eversti Standertskjöldin suosiossa, sillä erilaisia kiviaitoja ja pengerryksiä alueelle on lukuisasti. Lisäksi graniitista rakennettiin graniittilinna luomaan mielikuvaa, että alueella olisi aikoinaan ollut vanha Aulangon linna. Suurin kivityö tapahtui kuitenkin varsinaisen Aulangonvuoren kohdalla, josta mahdolliset vanhat, alkeelliset suojarakenteet raivattiin pois paikalta. Vuonna 1907 siihen rakennettiin 33 metriä korkea, arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelema graniittinen näkötorni.[3] Näkötornin juurelta laskeutuvat jyrkät kiviportaat, joita on kaikkiaan 322 kappaletta,lähde? niin sanottuun karhunluolaan, jossa on Robert Stigellin veistos ”karhuperhe”.

Kevyempiä puistorakenteita olivat erilaiset huvimajat ja niin sanotut temppelit, joissa kävelymatkoja tehnyt vaeltaja saattoi levähtää tai everstin vieraiden kärryt pysähtyä nauttimaan virvokkeita. Näistä on vielä muutamia jäljellä, joskin monet puiset rakennelmat ehtivät lahota, ennen kuin jälkipolvet tajusivat niiden arvon. Nämä puistorakennelmat herättivät nuoressa Hämeenlinnan lyseon koulupojassa, Eino Leinossa ihastusta, sillä hän kirjoitti Onnentemppelistä hurmioituneena runonsa Kell onni on, se onnen kätkeköön. Alueella oli sata vuotta sitten kaksi eläintarhaakin, joissa pidettiin muun muassa peuroja, fasaaneja ja riikinkukkoja.

Everstin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eversti Standertskjöld alkoi tulla vanhaksi, ja matkat Aulangolle tulivat yhä hankalammiksi. Kun hän lisäksi oli perheetön, oli tullut aika luopua Aulangosta. Viimeisen kerran Standertskjöld vietti kesän Aulangolla vuonna 1926.lähde? Aulanko ja eritoten sen puistometsä olivat kuitenkin olleet avointa matkailualuetta kaikille hämeenlinnalaisille jo everstinkin aikana, ja niin alueen siirtyminen kaupungin omistukseen tapahtui melko kivuttomasti. Vain omistuksessa tapahtui muutoksia. Vuonna 1927 Hämeenlinnan kaupunki vuokrasi Aulangon juuri perustetulle Matkailukeskus Aulanko-Karlberg Oy:lle, jonka tarkoituksena oli tehdä paikasta monipuolinen matkailu- ja urheilukeskus.

Kartanon rakennuksiin perustettiin yleisölle avoinna oleva ravintola. Päärakennus kuitenkin paloi 28. tammikuuta 1928. Rakennuksen palon liekkien kerrottiin näkyneen aina Hyvinkäälle saakka.lähde? Palon syistä lähti liikkeelle lukematon määrän huhuja. Hämeenlinnan kaupunki rakensi palaneen rakennuksen paikalle uuden hotellirakennuksen, joka kuitenkin sai kymmenen vuoden kuluttua väistyä nykyisen pääräkennuksen tieltä. Vanha rakennus purettiin osiin ja rakennettiin uudestaan Tyrvännön Heralaan.lähde? Aulangon hotellin maine sekä kotimaassa että ulkomailla oli kasvanut, ja majoituskapasiteetti oli käynyt liian pieneksi. Niinpä vuonna 1938 valmistui nykyinen funktionalististyylinen päärakennus, jonka suunnittelivat Märta Blomstedt ja Matti Lampén.

Talvisodan aikana Aulangon hotelli toimi sotilassairaalana, jossa oli leikkaushuoneet ja muut tarvittavat aputilat. Jatkosodan aikana hotellille oli varaus myös sairaalatoimintaan, mutta sitä ei tarvittu, koska muut paikat riittivät. Sen sijaan se toimi Lappiin sijoitettujen saksalaisten joukkojen upseerien lomanviettopaikkana. Nämä lomailevat upseerit pysyttelivät pääsääntöisesti omiensa parissa, ja yhteydet kaupunkilaisiin jäivät vähäisiksi. He ruokailivatkin Katajiston tiloissa, ja näin heitä ei näkynyt edes hotellin ruokasalissa.lähde? Sota-aikana vallinnutta elintarvikepulaa torjuttiin omin keinoin, ja esimerkiksi alueen golfkenttä muutettiin perunapelloksi.

Sodan jälkeisen ajan suuri tapaus oli kesäolympialaiset 1952. Aulangolle hotelliin sekä Katajiston kartanon rakennuksiin majoittuivat neljäntoista maan viisiottelijat. Alueella sijaitsivat siis harjoitus- ja majoitustilat. Varsinaiset kilpailut käytiin kaupungin toisella laidalla Ahvenistolla.

Aulangon puistometsä julistettiin luonnonsuojelualueeksi Hämeen läänin maaherran päätöksellä vuonna 1930, ja se siirtyi Hämeenlinnan kaupungilta kokonaan valtion omistukseen vuonna 1963.lähde? Puistossa paljastettiin vuonna 1943 Hugo Standertskjöldin muistomerkki.

Aulanko tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hotellit ja ravintolat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantasipi Aulanko on alueella sijaitseva kokoushotelli ja kylpylä. Katajiston kartano on ratsutila, jonka Hugo Standertskjöld osti 1800-luvulla ja liitti omistamaansa Karlsbergin tilaan. Nykyisin Katajiston tiloissa toimii ravintola ja piharakennuksiin on tehty yksinkertaisempia majoitustiloja.

Puistometsä ja luonnonsuojelualue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulangon puistometsän hoidosta vastaa Metsäntutkimuslaitos. Puistometsää hoidetaan aktiivisesti, mutta luonnonsuojelualueeseen kuuluu myös luonnontilaista metsää.[2] Puisto on vuosikymmenien aikana muuttunut yhä enemmän luonnonvaraiseksi, sillä monet Venäjältä tuodut taimet eivät ole kestäneet suomalaista ilmastoa. Siellä ovat kuitenkin menestyneet eräät Suomen luontoon alun perin kuulumattomat puulajit, mm. lehtikuusi ja pihtakuusi.

Syksyn 2001 myrskytuhot muokkasivat Aulangon puistometsää enemmän kuin mikään muu sitten everstin rakennustöiden.lähde? Puistoalueelta on aikojen saatossa kadonnut useita everstin rakennelmia, mutta yhä on mahdollista ihailla erilaisia huvimajoja, tekojärviä vesilintuineen, tekosaarineen ja vanhoine ikipuineen. Lisäksi golfkenttä ja sillä risteilevät lehmuskujat kertovan Vanajaveden laakson vehmaasta kasvuympäristöstä. Näkyvimpänä puutteena everstin aikaan verrattuna voidaan pitää pitkän rantatien varrella olleiden kuvapatsaiden puuttumista.

Luonnonsuojelualueella käy vuosittain noin 400 000 kävijää.[2]

Graniittilinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hotellin läheisyydessä on harmaagraniitista rakennetut linnanrauniot, jotka ovat vuodesta 1955 lähtien tarjonneet paikan hämeenlinnalaiselle lapsi- ja nuorisoteatterille näytelmien esittämiseen.

Harrastusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulangon golfkenttä on yksi Suomen vanhimmista. Se otettiin ensimmäisen kerran käyttöön heti talvisodan jälkeen vuonna 1940.lähde? Ensimmäiset kilpailut voitti Helsingin Sanomien omistaja ja entinen ulkoministeri Eljas Erkko. Jatkosodan perunamaana palvelemisen jälkeen kentästä muodostettiin uudelleen 9-reikäinen golfalue, joka sai uuden lisän, kun Aulangolle valmistui vuonna 2006 uusi 18-reikäinen golfkenttä.

Golfin lisäksi ratsastus, tennis, pyöräily, patikointi yms. ovat mahdollisia Aulangon monipuolisessa luonnossa, joka käsittää niin luonnontilaista metsää kuin huolella vaalittua puistomaisemaakin.

Näkötorni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aulangon näkötorni
Pääartikkeli: Aulangon näkötorni

Aulangon näkötornin 100-vuotisjuhlia vietettiin 11. elokuuta 2007. Tornissa käy nykyään vuosittain lähes 100 000 kävijää.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Kurjensaari: Elävä Aulanko. (1983)
  • Aukusti Simojoki: Aulanko, Hämeen Helmi. (1947)
  • Vesa Mäkinen: Aulanko. (1967)
  • Taneli Eskola: Teräslintu ja lumpeenkukka. Aulankokuvaston muutosten tulkinta. Helsinki: Musta Taide 1997.
  • Taneli Eskola, Kuva-Aulanko: Aulanko Revisited. Helsinki: Musta Taide 1997.
  • Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita. Karisto 2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aulanko.
Näkymä näkötornilta Aulangonjärvelle
Näkymä näkötornilta Aulangonjärvelle

Koordinaatit: 61°01′26″N, 024°27′24″E