Wärtsilä Meriteollisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Wärtsilä Meriteollisuus rakensi M/S Cinderellaa.
Sekä M/S Silja Serenadea, jotka valmistuivat lopulta Masa Yardsilta.

Wärtsilä Meriteollisuus oli Valmetin ja Wärtsilän telakkatoimintojen yhteenliittämisestä vuonna 1986 muodostunut yhtiö. Se aloitti toimintansa vuoden 1987 alussa ja ajautui konkurssiin 23. lokakuuta 1989, minkä jälkeen sen toimintaa jatkoi Masa Yards.

Telakoiden yhdistymisen takana oli läntisiä teollisuusmaita koetellut telakkakriisi, jonka seurauksena laivanrakennus oli muuttunut voimakkaasti tappiolliseksi. Yhdistämisellä haluttiin hakea tehokkuutta ja karsia kapasiteettia. Käytännössä tämä tarkoitti Valmetin Vuosaaren (Helsinki) ja Pansion (Turku) telakoiden sulkemista. Osana omistusjärjestelyjä Valmetin ja Wärtsilän paperikoneteollisuus yhdistettiin ja siirrettiin kokonaan Valmetille.

Wärtsilä Meriteollisuuden johtoon nimettiin oikeustieteen kandidaatti Pekka Laine, joka sai myöhemmin yrityksen sisällä kutsumanimen Musta-Pekka. Suomen valtio tuki Wärtsilä Meriteollisuuden syntyä 700 miljoonan markan verohuojennuksella. Vuosaaren telakka ajettiin alas vuoden 1987 loppuun mennessä. Pansiossa ollut Laivateollisuus (Late) suljettiin jo heinäkuussa. Osa Valmetin Neuvostoliittoon myymistä tilauksista siirrettiin Wärtsilän muille telakoille, kuten Pernoon.

Laine alkoi haalia ahkerasti tilauksia. Heti tammikuussa allekirjoitettiin sopimus Carnival Cruise Linesin (CCL) kanssa loistoristeilijästä joka oli määrä rakentaa Hietalahden telakalla. Sopimus sisälsi myös option kahdesta sisaraluksesta. Samassa kuussa norjalainen Kloster Cruise A/S tilasi risteilyaluksen Pernon telakalta. Seuraavassa kuussa tuli tilaus Rederi AB Sliteltä matkustajalaivasta ja optio sisaraluksesta joka tilattiin heinäkuussa. Syyskuussa CCL käytti optionsa kahdesta risteilyaluksesta, ja tätä seurasi lokakuussa Effoan tilaus suuresta autolautasta sekä optio sisaraluksesta joka tilattiin maaliskuussa 1988.

Yhtäkkiä paisunut tilauskirja asetti yhtiön uuden haasteen eteen, ja Wärtsilä Meriteollisuuden rakenteelliset ongelmat paljastuivat.

  • Yrityksen osakepääoma oli vain 1 500 miljoonaa markkaa (Wärtsilä 1 050 miljoonaa, Valmet 450 miljoonaa). Siitä noin 90 % oli sijoitettu yhtiöön kiinteistöinä ja muuna omaisuutena ja vain noin 150 miljoonaa markkaa käteisenä rahana.
  • Valmetin telakoilta periytynyt neuvostoliittolaisista aluksista koostunut tilauskanta oli alun perinkin myyty liian alhaisella hinnalla; osin syynä oli virhelaskelmat, osin tietoinen työllistämissyistä tehty valinta. Jo vuonna 1987 paljastui, että tästä seuraisi 200–400 miljoonan markan tappiot.
  • CCL:lle myydyt kolme loistoristeilijää oli niin ikään myyty alihintaan. On kuitenkin todettava, että tilaaja olisi todennäköisesti saanut alukset vielä halvemmalla muualta Euroopasta joltain subventoidulta telakalta, mutta hyvä maine risteilyalusten rakentajana ratkaisi asian Wärtsilän eduksi.
  • Wärtsilän telakoilta oli saneerattu työntekijöitä ulos muutamaa vuotta aiemmin, mutta yht’äkkiä yritys oli joutunut pahan työvoimapulan eteen. Töitä jouduttiin teettämään alihankkijoilla kalliiseen hintaan. Henkilöstöpula lisäsi telakoilla ennestäänkin korkeaa lakkoalttiutta.

Wärtsilä ajautui riitoihin Valmetin kanssa Valmetin alihintaan myymien tankkerien takia. Tappioita kasvatti entisestäänkin se, että osa aluksista täytyi teettää Rauma-Repolalla ja Hollmingilla alihankintatyönä. Wärtsilä vaati Valmetilta hyvitystä tappioista.

Laine siirtyi vuoden 1988 heinäkuussa emoyhtiö Wärtsilän varatoimitusjohtajaksi ja hänen tilalleen tuli Kari Airaksinen. Vuoden 1989 alkupuolella häntä seurasi Ingmar Ingvesgård. Jo kesällä 1988 Wärtsilä Meriteollisuuden tilanne näytti niin huonolta, että emoyhtiö mietti keinoja pelastaakseen itsensä Meriteollisuuden tappioilta, jotka olivat tuossa vaiheessa nousseet jo 1 000 miljoonaan markkaan. Omistajien usko oli hiipunut eivätkä ne olleet valmiita sijoittamaan lisää rahaa tappiollisen yrityksen pelastamiseksi. Wärtsilä Meriteollisuutta yritettiin myydä valtiolle, mutta Kauppa- ja teollisuusministeriön toimistopäällikkö Bror Wahlroos ilmoitti, että valtio ei ole halukas ryhtymään osakkaaksi.

Elokuun lopussa Wärtsilä myi 51 % Wärtsilä Meriteollisuuden osakkeista Yhdyspankille, Yhdyspankin sijoitusyhtiölle Oy Pomi Trading Ab:lle, Wärtsilän Eläkesäätiölle ja Wärtsilän Työeläkesäätiölle. Osakkeiden yhteishinta oli neljä markkaa. Tällä Wärtsilä saavutti sen, että se omisti Wärtsilä Meriteollisuudesta enää 19%, jolloin sitä ei tarvinnut käsitellä tytäryhtiönä yhtiön tilinpäätöksessä.

Maanantaina 23. lokakuuta Wärtsilä Meriteollisuuden johto kutsuttiin pikaisesti koolle. Todettiin, että yhtiön käteisvarat olivat loppuneet kokonaan ja tappiot olivat kohonneet jo 1 600 miljoonaan markkaan. Konkurssihakemus jätettiin samana päivänä Helsingin raastuvanoikeuteen. Konkurssi oli Pohjoismaiden historian siihen mennessä suurin.

Hietalahden telakan johtaja Martin Saarikangas otti heti konkurssin jälkeen aktiivisen roolin. Vain kaksi viikkoa konkurssin jälkeen perustettiin uusi valtio-omisteinen telakkayhtiö, Masa-Yards, joka käynnisti telakkatoiminnan uudelleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Wärtsilä_Meriteollisuus&oldid=22077411”