Virtahepo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Virtahepo
Hroch obojzivelny.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Virtahevot Hippopotamidae
Suku: Hippopotamus
Laji: amphibius
Kaksiosainen nimi
Hippopotamus amphibius
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Vihreällä lajin nykyiset elinalueet, punaisella entiset
Vihreällä lajin nykyiset elinalueet, punaisella entiset
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Virtahepo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Virtahepo Commonsissa

Virtahepo (Hippopotamus amphibius) on suurikokoinen Afrikassa elävä nisäkäslaji. Se on kasvinsyöjä. Muinaiskreikaksi eläimen nimi oli hippopotamus, joka tarkoittaa kirjaimellisesti jokihevosta. Virtahepo on toinen kahdesta elossa olevasta virtahepojen (Hippopotamidae) heimon lajista.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtahevon pääkallo

Virtahevot ovat todella suuria nisäkkäitä, ja niillä on pyöreä tynnyrimäinen vartalo, lyhyet jalat ja leveä pää.[2] Virtahevot ovat 1,5–1,65 metriä korkeita ja painavat 1 300–3 200 kg. Niiden pituus on 209–505 senttimetriä, ja niillä on noin 35 senttimetriä pitkä häntä.[3] Virtahevot ovat harmahtavasta ruskeisiin päältä ja alta haalean vaaleanpunaisia.[2] Niiden turkki on hyvin harvaa, lukuun ottamatta päässä ja hännässä kasvavia harjasmaisia karvoja.[3]

Virtahevoilla on suuri suu ja suuret kaareutuneet kulmahampaat. Silmät, korvat ja sieraimet työntyvät esiin pään yläosassa, mikä mahdollistaa virtahepojen olemisen vedenpinnan alla niin, että lähes koko vartalo muuten on veden alla.[3]

Virtahevoilla ei ole hikirauhasia, mutta niillä on rauhasia, jotka erittävät paksua öljymäistä nestettä. Punaista nestettä luultiin pitkään veren ja hien sekoitukseksi. Se on kuitenkin kahden hapon yhdiste, joka aiheuttaa eräänlaisen aurinkovoidemaisen vaikutuksen, sillä öljy imee itseensä auringon ultraviolettisäteet. Neste on alkujaan kirkas, mutta auringon vaikutuksesta siitä tulee nopeasti oranssinpunainen.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtahepoja tavataan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta savannien ja Keskisen Afrikan metsien joista.[1] Suurimmat populaatiot elävät nykyään Itä-Afrikan valtioissa Tansaniassa, Sambiassa ja Mosambikissa.[2] Rooman valtakunnan aikana virtahepoja esiintyi myös Egyptissä ja 180 000 vuotta vanhoja luita on löydetty Maltalta asti. Länsi-Afrikassa elää toinen virtahepolaji kääpiövirtahepo (Hexaprotodon liberiensis).

Matalat järvet, joet ja suot ovat virtahepojen elinympäristöä. Veden pitää olla kuitenkin niin syvää, että virtahepo pystyy upottautumaan kokonaan sinne. Noin kahden metrin syvyiset vedet ovat mieluisimpia.[3] Laji välttelee koskia, mieluisimpia elinympäristöjä ovat lievästi viettävät ja kiinteäpohjaiset vedet. Lisäksi läheisyydessä pitäisi olla hyviä laidunmaita.[2]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauma virtahepoja

Virtahevot ovat laumaeläimiä. Virtahepolaumassa voi olla jopa 40 yksilöä. Trooppisissa joissa ne viettävät suurimman osan päivästä sieraimiin asti vedessä, koska niiden iho palaa herkästi. Virtahevot voivat sulkea sieraimensa ja pysyä veden alla jopa 10 minuuttia. Virtahevot oleskelevat maalla lähinnä öisin. Ne voivat syödä vuorokaudessa jopa 50 kiloa kasveja. Maalla ne pystyvät juoksemaan ainakin 30 km/h ja vedessä niiden nopeus on 8 km/h.

Virtahepo sukelluksissa

Virtahepourokset puolustavat reviiriään hyvin tarkasti. Sen vuoksi ne ovat leppoisasta ulkonäöstään huolimatta vaarallisia myös ihmisille ja ne tappavat Afrikassa vuosittain enemmän ihmisiä kuin mikään muu nisäkäs.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtahevot käyttävät 4–5 tuntia joka yö ruokailuun. Ne yleensä laiduntavat lähellä vettä, mutta saattavat kulkea ruoan perässä useitakin kilometrejä, jos ruokaa on harvassa. Niiden pääruoka muodostuu pienistä versoista, ruohoista ja ruo’oista, joita ne syövät joka yö noin prosentin verran painostaan. Virtahepojen elimistö ei ole tottunut lihaan, mutta ne saattavat joskus syödä raatoja. Tapa johtuu todennäköisesti jostain sairaudesta tai puutostilasta.[3]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka virtahevot pystyvät lisääntymään ympäri vuoden, vuoden synnytyshuippu on yleensä sadekauden ollessa runsaimmillaan.[2] Kumppania etsivä koiras etsii laumasta kiimassa olevaa naarasta haistelemalla naaraiden peräpäätä. Löydettyään tällaisen koiras ajaa naaraan syvään veteen ja pakottaa naaraan alleen. Yhdynnän aikana naaraan pää on veden alla. Syytä tähän ei tiedetä, mutta jos naaras yrittää nostaa pään veden ylle, koiras pakottaa sen takaisin.[3]

Noin 240 päivää kestävän raskauden jälkeen naaras synnyttää yhden poikasen. Poikanen seuraa emoaan usean vuoden ajan, ja yhdellä emolla saattaa olla kasvatettavanaan yhtä aikaa neljäkin poikasta. Koiraat saavuttavat sukukypsyyden 7–9-vuotiaina ja naaraat 8–10-vuotiaina.[2]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtahepojen nimi kertoo siitä, että antiikin Kreikassa niitä pidettiin hevosten lähisukulaisina. Vuoteen 1985 asti tieteilijät pitivät virtahepoa sikaeläimiin kuuluvana. Proteiinien, DNA:n, RNA:n ja uusien fossiililöytöjen perusteella nyt tiedetään kuitenkin, että virtahevot ovat lähintä sukua valaille.[4]

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmastonmuutoksen arvellaan vaikuttavan jonkin verran virtahevonkin uhanalaisuuteen, mutta varsinainen syy siihen, että Maailman luonnonsuojeluliitto nosti virtahevon uhanalaisten listalle on se, että Kongon demokraattisen tasavallan virtahevot on metsästetty niin vähiin, että kanta on pienentynyt peräti 95 % vuodesta 1994.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lewison, R. & Oliver, W. (IUCN SSC Hippo Specialist Subgroup): Hippopotamus amphibius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f Hippopotamus (Hippopotamus amphibius) ARKive. Wildscreen. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Mason, K.: Hippopotamus amphibius Animal Diversity Web. 2013. Viitattu 11.5.2013. (englanniksi)
  4. Ks. esim. Katajisto, Jonna (päätoim.): Nisäkkäät: luonnossa 1., s. 135–137. [Helsinki]: Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-34255-8.
  5. Mitä missä milloin junior 2007, s. 47, Otava 2006, ISBN 951-1-20459-9]