Vaskitsa

Vaskitsa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Matelijat Reptilia Lahko: Suomumatelijat Squamata Alalahko: Liskot Sauria Heimo: Vaskitsat Anguidae Suku: Anguis Laji: fragilis
Kaksiosainen nimi
Anguis fragilis Linnaeus, 1758
Katso myös
Vaskitsa Wikispeciesissä   Vaskitsa Commonsissa

Vaskitsa (Anguis fragilis) on raajaton lisko, josta on käytetty myös kansanomaista nimeä vaskikäärme. Suomenkielisen nimensä se on saanut vaskenhohtoisesta väristään.

Vaskitsa voi elää luonnossa jopa 30-vuotiaaksi. Vankeudessa vanhin yksilö on saavuttanut peräti 54 vuoden iän. Vaskitsa on Suomessa rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävä laji. Rauhoitusmääräyksen rikkomisesta joutuu maksamaan 202 euroa .

Levinneisyys

Vaskitsa esiintyy harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa Vaasan ja Lieksan korkeudelle saakka. Ahvenanmaalta laji hävisi tuntemattomasta syystä 1900-luvun alussa.

Vaskitsaa tavataan Manner-Euroopassa Skandinaviasta Espanjan pohjoisosiin, Lähi-idässä ja Siperian länsiosassa sekä Britteinsaarilla lähinnä Itä-Englannissa.

Vaskitsalla on pyöreä silmäterä ja liikkuvat silmäluomet

Ulkonäkö

Vaskitsa on kiiltävän hiekan- tai kuparinruskea, raajaton ja pitkäruumiinen lisko, jonka pituus on 25–40 cm. Sen selässä on usein pitkittäisjuovia ja monilla koirailla selässä lisäksi sinisiä täpliä. Toisin kuin käärmeillä, vaskitsalla on liikkuvat silmäluomet. Siltä myös puuttuu käärmeen notkeus ja sulavuus, ja se liikkuu kömpelön oloisesti ruumistaan kääntelemällä. Vatsapuolella suomut ovat pienet, eivät isot, levymäiset ja pitkittäin järjestäytyneet kuten käärmeillä.

Elintavat

Vaskitsa on hämäräeläin, mutta voi pilvisellä säällä liikkua myös päiväsaikaan, etenkin sateen jälkeen, kun sen mieliruokaa kastematoja ja etanoita on liikkeellä runsaasti. Auringon paahtaessa vaskitsa piilottelee kivien alla ja kuivien lehtien seassa. Tämän vuoksi vaskitsa suosii seutuja, joissa on runsaasti pintakasvillisuutta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat metsien aukkopaikat, pensaikot, rehevät multavat lehdot, ruohikot, laidunmaat, teiden varret ja lämpimät rinteet. Vaskitsa pystyy katkaisemaan häntänsä kuten sisilisko. Vaskitsojen vihollisia ovat mm. siili, kettu, supikoira, mäyrä sekä varis- ja petolinnut.

Vaskitsat hakeutuvat mielellään lämmittelemään teille; niitä kuolee paljon liikenteessä

Ravinto

Ravintonaan vaskitsa käyttää monenlaisia selkärangattomia pikkueläimiä hyönteisistä ja hämähäkeistä pieniin etanoihin ja kastematoihin asti.

Lisääntyminen

Vaskitsan paritteluaika on keväällä touko-kesäkuun vaihteessa. Koiraat kamppailevat tuolloin rajusti keskenään naaraista. Parittelussa koiras pitää naarasta aloillaan puremalla tätä niskasta ja kiertymällä sen ympärille. Raskausaika on noin kolme kuukautta. Kuten sisilisko, myös vaskitsa on ovovivipaarinen laji ja sen munat kuoriutuvat jo naaraan munanjohtimissa, jolloin poikaset (yleensä 6-12) syntyvät valmiiksi kuoriutuneina. Vastasyntyneet poikaset ovat 7–10 cm pitkiä.

Talvehtiminen

Vaskitsat viettävät talven horrostamalla kompostikasoissa, maakoloissa tai muurahaispesissä usein yhdessä lajitovereidensa kanssa. Jos sopivaa talvehtimispaikkaa ei löydy valmiina, vaskitsa pystyy kuononsa avulla porautumaan itsekin löyhään maaperään.

Vaskitsa Suomessa

Vaskitsat ovat vähentyneet Suomessa monin paikoin voimakkaasti lisääntyneen asutuksen ja tihentyneen tieverkoston takia. Päivällä lämmennyt tienpinta houkuttelee vaskitsoja lämmittelemään. Sileällä tienpinnalla vaskitsat ovat kuitenkin avuttomia, eivätkä pääse liikkumaan kunnolla, ja niitä jää suuria määriä auton alle. Lisäksi vaskitsoja surmataan kyykäärmeinä, vaikka ne ovat vaarattomia, eivätkä muistuta tätä. Vaskitsahavaintoja toivotaan ilmoitettavaksi Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään matelijoiden ja sammakkoeläinten levinneisyyskartoitukseen Hatikka-havaintopäiväkirjan kautta.

Lähteet

• Sammakkolampi.fi: vaskitsa
• Herpetomania: Vaskitsa
• Suomen eläimet. Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat. Weilin+Göös 1984.

• 
• 
•