Torinon käärinliina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Torinon käärinliina.

Torinon käärinliina on Italiassa Torinossa Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä pellavakangas, jossa uskotaan näkyvän ristiinnaulitun miehen hahmon. Jotkut kristityt ja käärinliinaa tutkineet henkilöt uskovat, että kyseessä on Jeesuksen hahmo, joka on siirtynyt liinaan tämän ylösnousemuksen hetkellä.[1] Epäilijät ovat sitä mieltä, että kyseessä on keskiaikainen väärennös.[2]

Käärinliinan osa Secondo Pian kuvaamana vuodelta 1898.

Käärinliina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torinon käärinliina on suorakaiteen muotoinen, 437 x 111 cm pitkä, yhdestä kappaleesta valmistettu pellavakangas, joka on kudottu ns. kolme-yhteen kalanruototoimikas – tekniikalla. Käärinliinan vasemmassa laidassa kulkee yksinkertaisella saumalla kiinnitetty noin 8 cm levyinen kaista, joka on samaa materiaalia kuin pääkangaskin. Kankaalta erottuu paljain silmin epäselvä miehen hahmo sekä etu- että selkäpuolelta. Hahmo on voimakasrakenteinen, pitkätukkainen ja -partainen ja se on vainajan asennossa. Hahmon kädet on asetettu sukuelinten eteen. Syvän punertavat läiskät, joiden on tutkimuksissa todettu olevan oikeaa verta, erottuvat selkeämpänä kuin itse hahmo.[3][4]

Joidenkin arvioiden mukaan käärinliinan mitat vastaisivat syyropalestiinalaista kyynärää suhteessa 2 x 8. Jotkut tekstiilialan tutkijat ovat myös esittäneet sivukappaleen saumaustavan vastaavan Kuolleenmeren ympäristöstä löydettyjen ajanlaskun alun hautakankaiden saumausta.[5]

Pyhäinjäännöksen aitouteen uskovien mukaan kuva on muodostunut siten, että ruumis on laskettu ensin liinan toiseen päähän, jonka jälkeen liinan toinen pää on vedetty ruumiin yli pääpuolelta jalkoihin saakka. Mies olisi ollut noin 179–181 cm pitkä, 79 kg:n painoinen ja noin 30–45-vuotias. Hahmon tukka on pitkä, takahiukset ovat palmikolla (tai vain kiertyneet yhteen), ja parrassa on jakaus keskellä.[1] Liinassa näkyvän kuvan pohjalta tietokoneavusteisesti luodun 3d-mallin perusteella miehellä olisi ollut kyömy nenä.[6]

Hahmossa näkyvät seuraavanlaiset jäljet:[7][8][1][9]

  • yhden käden ranteessa on suuri pyöreä pistohaava (alimmainen ranne peittyy päällimmäisen alle).
  • isot pistohaavat jalkapöydässä edessä ja alla ikään kuin ne olisi läpäisty yhdellä piikillä.
  • oikeassa kyljessä (viidennen ja kuudennen kylkiluun välissä) syvä haava, joka on aiheutunut pistosta rintaonteloon. Siitä on vuotanut runsaasti verta.
  • pieniä pistohaavoja otsalla ja eri puolilla päänahkaa.
  • lukuisia pitkittäisiä ja poikittaisia haavoja eri puolilla ruumista, etenkin selkäpuolella. Joidenkin tutkimusten mukaan haavojen muoto vastaa roomalaisen flagrum – ruoskan jälkiä.
  • kasvojen ruhjeita ja turpoamista lyöntien jäljiltä. Nenärusto vääntynyt vasemmalle. Sieraimista ja suupielestä valunut runsaasti verta.
  • oikeanpuoleinen viiksen pää repeytynyt, samoin parta oikealta puolelta ja keskeltä.
  • oikeassa polvessa hiertymä ja vasemmassa suuri ruhjevamma.
  • hiertymiä olkapäillä.
  • kummassakaan jalassa ei merkkejä luiden vahingoittamisesta.

Näiden lisäksi itse käärinliinassa näkyy palojälkiä useassa kohdin kangasta, kulkien jonkinlaisessa linjassa kuvahahmon molemmin puolin. Käärinliina vaurioitui pahoin vuonna 1532 tulipalossa sen silloisessa säilytyspaikassa Savoijien pääkaupungissa Chambéryssä. Liinan jäljet aiheutti kuumuudessa sulanut säilytysarkun hopea. Vauriojälkien säännönmukaisuus johtuu kankaan taitostavasta. Paikalliset klarissanunnat saivat tehtäväkseen korjata vauriot, minkä he tekivät mm. ompelemalla palojälkien taakse paikkapalat ja peittämällä koko tekstiilin nurjalta puoleltaan hollanninpalttinasta tehdyllä tukikankaalla.[10][11][12]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin luotettava maininta pyhäinjäännöksestä on peräisin vuodelta 1357, jolloin käärinliina oli esillä Lireyn kaupungissa Ranskassa. Esineen omisti tuolloin ranskalainen ritari Geoffrey de Charny, joka järjesti pyhäinjäännöksen julkisia esittelyitä pyhiinvaeltajille ansaitakseen rahaa perustamansa Lireyn kollegiaattikirkon ylläpitokuluihin.[1] Maininta käärinliinasta löytyy myös vuodelta 1389 olevasta asiakirjasta jota kutsutaan piispa Pierre d’Arcisin Memorandumiksi. Memorandumissa kerrotaan käärinliinan näytöksistä pienessä Lireyn kirkossa 1300-luvun puolivälissä ja piispa kertoo pitävänsä käärinliinaa maalattuna väärennöksenä.[13] Memorandumin löytäjien on sittemmin kuitenkin väitetty tehneen asiakirjaan muutoksia ja lisäyksiä koskien piispan uskoa käärinliinan aitouteen.[14]

Käärinliina pysyi de Charnyn suvun hallussa vuoteen 1453 saakka, jolloin ilman perillisiä jäänyt Geffrey de Charnyn pojantytär Margaret luovutti kankaan Savoijin herttua Ludvigille. Vastalahjaksi hän sai herttualta Varambonin linnan sekä Lyonin lähellä sijaitsevan Miribelin maatilan. Sadan vuoden kuluessa kirkon suhtautuminen Torinon käärinliinan aitouteen oli muuttunut. Kun Margaret ei suostunut luovuttamaan pyhäinjäännöstä Lireyn kaniikeille, hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen 1459. Se tosin pian peruttiin kaniikkien havaittua käärinliinan palauttamisen mahdottomaksi.[1]

Käärinliina sijoitettiin vuonna 1502 Ranskaan Chambéryn kaupunkiin herttuan kirkon kappeliin. Käärinliinaa aletaan näyttää yleisölle vuosittain vuodesta 1506. Kappelissa syttyi joulukuussa 1532 tuhoisa tulipalo, joka oli vähällä tuhota myös kankaan. Hopea-arkku, jossa liinaa säilytettiin säästyi kuitenkin yllättävän hyvin liekeiltä. Arkku oli sulanut yhdestä kulmastaan, ja sula metalli oli polttanut reikiä käärinliinaan. Kuva kuitenkin säilyi ehjänä. Klarissalaisnunnat ompelivat käärinliinaan takakappaleen hollanninpalttinasta ja paikkasivat vaurioituneita kohtia vuonna 1534.[1]

Monien vaiheiden jälkeen kirkko sai tavoittelemansa pyhäinjäännöksen haltuunsa, ja se siirrettiin Torinoon 1578 osana herttua Emmanuel Filibertin suunnitelmaa pääkaupungin siirtämiseksi Torinoon. Vuonna 1694 se sijoitettiin Torinon katedraalin kuninkaalliseen kappeliin Guarino Guarinin suunnittelemaan tarkoitusta varten rakennettuun pyhäkköön. Käärinliinaa esiteltiin yleisölle ainakin vuosina 1804, 1815, 1842 ja 1868, jolloin Savoijin prinsessa Clotilde ompeli siihen uuden taustakankaan punaisesta silkistä.[1]

Italian kuningaskunnan 15-vuotisjuhlan kunniaksi käärinliinaa pidettiin näytteillä 25. toukokuuta 1898 alkaen kahdeksan päivän ajan, ja valokuvaaja Secondo Pia pääsi ensimmäistä kertaa kuvaamaan käärinliinaa. Tulos hämmästytti, koska valokuvaus sai aikaan ”elävän näköisen” kuvan, joka näkyy käärinliinassa ainoastaan negatiivista. Toisin sanoen käärinliina itsessään on eräänlainen ”negatiivi”, josta varsinainen kuva tulee selvästi esille valokuvanegatiiveissa.[1]

Vuonna 1902 ranskalainen vertailevan anatomian professori Yves Dalege piti Ranskan akatemiassa kohua herättäneen esitelmän käärinliinan aitoudesta. Vuonna 1931 Giuseppe Enrie pääsi kuvaamaan liinaa, jolloin sen ”negatiivinen kuva” näkyi silloisella kuvaustekniikalla entistä selvemmin. Käärinliina selviytyi toisesta maailmansodasta, mutta tuntematon henkilö yritti polttaa sen vuonna 1972.[1]

Tieteellinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläinen kriminologi, tohtori Max Frei sai 22.–23. marraskuuta 1973 ottaa analyysia varten näytteitä varten käärinliinan pinnalta kohdista, joissa näyttää olevan verijälkiä, sekä kaksi pientä näytettä kankaasta. Hän löysi kankaasta siitepölyhiukkasia, jotka olivat peräisin Palestiinasta ja Turkista, mistä pääteltiin kankaan jossain vaiheessa ennen 1300-lukua olleen kyseisillä alueilla. Samana vuonna professori Gilbert Raes sai käyttöönsä kankaasta pieniä näytteitä. Ensimmäinen käärinliinatutkijoiden konferenssi järjestettiin 1977 Yhdysvalloissa.[1]

1978 järjestetyn Torinon käärinliinan esittelyn yhteydessä yhdysvaltalainen STURP-tutkimusryhmä sai tutkia liinaa useita päiviä. Ryhmä otti siitepölynäytteitä, kuitunäytteitä ja kuvasi liinaa sen ajan uusimmilla laitteilla, muun muassa VP8-kuva-analysaattorilla[15], joka paljasti kankaassa olevan kuvan olevan kolmiulotteinen. STURP tuotti suuren määrän informaatiota, jota edelleenkin hyödynnetään sindonologiassa eli Torinon käärinliinaan kohdistuvassa tutkimushaarassa.

Ensimmäinen radiohiiliajoitustutkimus käärinliinan iän selvittämiseksi tehtiin vuonna 1988. Radiohiiliajoituksen suorittivat samanaikaisesti Oxfordin yliopisto, Arizonan yliopisto ja ETH Zürich. Käärinliinasta otettiin näyte Torinon katedraalissa 21. huhtikuuta 1988, tutkijajoukon läsnä ollessa.[16] Näyte oli peräisin Raesin käyttöönsä saaman näytepalan välittömästä yhteydestä [17] Ajoituksen tulokset julkaistiin Nature-lehdessä 1989. Sen mukaan näytepala on 95 prosentin todennäköisyydellä peräisin vuosien 1260–1390 väliseltä ajalta. Vertailunäytteet otettiin nubialaisesta haudasta, jonka on arvioitu olleen 1000-luvulta, Kleopatran muumiosta ja pyhän Louis d’Anjoun kaavusta, jonka uskotaan olevan 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta. Tulosten mukaan nubialaisen haudan näyte olisi peräisin ajalta 1026–1160, Kleopatran muumio olisi vuosilta 9 eaa.–78 jaa., Louis d’ Anjoun kaapu ajalta 1264–1283 ja Torinon käärinliinan näyte ajalta 1262–1384.[16][17]

Jotkut väittivät ajoitusnäytteen saastuneen: mahdollisia virhelähteitä olisivat olleet bakteerit ja se, että käärinliina oli kerran pelastettu tulipalosta. Samoin näytepala voisi olla osa käärinliinaan jälkikäteen lisättyä nuorta kohtaa. Kuitenkin riittävä määrä bakteereja olisi näkynyt jo paljaalla silmällä, ja kangas oli sellaista, että sen kuiduista voitiin hyvin puhdistaa palojäljet ennen ajoittamista. Ajoituksen virheellisyys vaatisi, että 64 prosenttia kaikesta näytteen hiilestä olisi kontaminaatiota.[18]

Raymond N. Rogers esitti vuonna 2005 kemiallisista todistusaineistoa, joka hänen mukaansa viittaisi siihen, että vuoden 1988 radiohiilitutkimuksessa käytetty käärinliinan näytepala ei olisi ollut osa alkuperäistä käärinliinaa. Rogers määritti käärinliinan 1 300–3 000 vuotta vanhaksi ja suositti uusien radiohiilikokeiden tekemistä useilla eri näytteillä.[19]

Yksi käärinliinassa näkyvien väkivallan jälkien ja liinaan käärityn henkilön kuolinsyyn tutkija on patologi Frederick Zugibe.[20]

Pääsiäisviikolla 2013 julkaistiin Italiassa kirja Il Mistero della Sindone eli 'Käärinliinan mysteeri', jonka ovat kirjoittaneet Padovan yliopiston professori Giulio Fanti ja toimittaja Saverio Gaeta. Fanti on tutkinut samoja näytepaloja, joita käytettiin radiohiilitutkimuksessa vuonna 1988. Fanti tarkasteli kuituja infrapunan ja spektroskopian avulla. Hänen tutkimuksensa mukaan liina ajoittuisi välille 300 eaa. ja 400 jaa. ja olisi Palestiinan alueeltae, ja siten se olisi Jeesuksen ajalta. Hänen mukaansa vuoden 1988 mittaukset olisivat saastuneita. Fanti ja myös Gaeta, joka on työskennellyt katolisen kirkon tiedotusvälineissä, ovat hartaita katolisia.[21]

Miten käärinliinan ihmiskuva on syntynyt?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristiinnaulitun miehen kuvajaisen synnystä kankaalle ei ole toistaiseksi löytynyt tieteellisesti tyydyttävää selitystä, vaikka teorioita ongelman ratkaisemiseksi on useita. Nähtävästi vainajakuva on kuitenkin syntynyt kankaan pellavakuitujen palamisen seurauksena. Kuitujen pinta on palanut karrelle, mutta sisus on vahingoittumaton.[22]Juha Hiltunen kuvaa kemian ym. alojen tutkimuskonsensuksesta: "Huomattava yksimielisyys vallitsee kuitenkin siitä, että mikä prosessi kuvan synnyttikin, se aikaansai hapettumista, kuivumista ja konjugaatiota pellavakankaan mikrokuidun polysakkaridirakenteessa."[23] Vuonna 2009 esitetty teoria on niin kutsuttu koronapurkausteoria. Sen mukaan vainajan sisältä tullut pallosalaman kaltainen voimakas energiapurkaus olisi polttanut jäljet, joista kuva muodostuu.[24]

Vuonna 1966 englantilainen kirjailija Geoffrey Ashe kertoi saaneensa syntymään Torinon käärinliinan kuvan kaltaista jälkeä, kun oli pitänyt kuumennettua metalliesinettä lähellä pellavakangasta.[1] Ryhmä italialaisia tutkijoita kertoi vuonna 2009 valmistaneensa Torinon käärinliinan kopion menetelmillä, jotka olivat käytössä 1300-luvulla. He katsoivat näin osoittaneensa, että liina olisi kyetty valmistamaan keskiajalla.[25][26]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus. (The shroud of Turin, 1979.) Suomentanut Klaus Karttunen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09056-5.
  2. Torinon käärinliina. Hakusana teoksessa Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
  3. John H. Heller. Report on the Shroud of Turin. Houghton Mifflin, 1983. ISBN 0-395-33967-7.
  4. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 76-78
  5. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 50-51
  6. T. Trachtenberg, S. Clarke (30 March 2010). "Computer Artists Say They've Re-Created Christ's Face Using Shroud of Turin" Good Morning America. ABC News.
  7. Robert Bucklin. The Shroud of Turin: a Pathologist's Viewpoint. Legal Medicine Annual 1982 - Frederick Zugibe, The Crucifixion of Jesus: A Forensic Inquiry, 2nd edition, M. Evans Publ., 2005, ISBN 1-59077-070-6.
  8. Bernard Ruffin (1999). The Shroud of Turin. Our Sunday Visitor. s. 14. ISBN 0-87973-617-8.
  9. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 95-95
  10. Joan Carroll Cruz. Relics. Our Sunday Visitor. 1984. s. 49. ISBN 0-87973-701-8.
  11. Ian Wilson, The Blood and the Shroud. New York: Free Press, 1998. ISBN 0-684-85359-0
  12. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 54-55
  13. Emmanuel Poulle, Les sources de l'histoire du linceul de Turin. Revue critique, Revue d'Histoire Ecclésiastique, 2009/3-4. s. 776
  14. Bruno Bonnet-Eymard, Study of original documents of the archives of the Diocese of Troyes in France with particular reference to the Memorandum of Pierre d’Arcis. History, Science, Theology and the Shroud. Acts of the Symposium of Saint Louis (Missouri) 1991. s. 233-260.
  15. VP8 Image Analyzer& Shroud of Turin, Shroudnm.com
  16. a b Damon, P.E. ym.: Radiocarbon Dating of the Shroud of Turin. Nature, 1989, nro Vol. 337, No. 6208, s. 611–615. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  17. a b Rogers, Raymond N.: Studies on the radiocarbon sample on the shroud of Turin. Thermochimica Acta, 2005, nro 425, s. 189–194. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  18. Turney, Chris: Luut, kivet ja tähdet: Iänmäärityksen tiede, s. 58–61. (Bones, rocks and stars: The science of when things happened, 2006.) Suomentanut Arja Hokkanen. Ursan julkaisuja 103. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2007. ISBN 978-952-5329-58-2.
  19. Nickell, Joe: Claims of Invalid “Shroud” Radiocarbon Date Cut from Whole Cloth 2.3.2005. New York: CSICOP. Viitattu 3.4.2010.
  20. Crucifixion and Shroud Studies, Frederick Zugiben biografia
  21. Torinon käärinliina ei sittenkään ole keskiaikainen huijaus?, Yle uutiset 31.3.2013
  22. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? (2009), 82.
  23. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 82, jonka loppuviitteessä 22 hän kehottaa tutustumaan n. 20 tutkimuksen yleiskatsauksiin, jotka on esitelty kokouksessa The Third Dallas International Conference on the Shroud of Turin: Dallas, Texas, September 8-11, 2005, Scientific papers & articles. www.shroud.com/
  24. Hiltunen Juha. Valokuva Jeesuksesta? Kirjapaja, Helsinki 2009, s. 82-83, 310-312
  25. Italialaistutkijat osoittivat Torinon käärinliinan väärennökseksi 6.10.2009. Yle Kulttuuri. Viitattu 3.4.2010.
  26. Laitala, Marko: Torinon mystisen käärinliinan tekotapa paljastui Tekniikka & talous. 6.10.2009. Viitattu 3.4.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiltunen, Juha: Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-806-2.
  • Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus (alkuteos The Shroud of Turin). Helsinki: Kirjapiiri Oy, 1979. ISBN 951-819-013-5.
  • Wilcox, Robert K.: Jeesuksen käärinliinan arvoitus (alkuteos Shroud). Lahti: Kuva ja Sana, 1978. ISBN 951-9073-52-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 45°04′23″N, 07°41′09″E