Torinon käärinliina
Tätä sivua ei ole 
Torinon käärinliina on Torinossa Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä pellavakangas, jossa uskotaan näkyvän ristiinnaulitun miehen hahmon. Jotkut kristityt ja käärinliinaa tutkineet henkilöt uskovat, että kyseessä on Jeesuksen hahmo, joka on siirtynyt liinaan tämän ylösnousemuksen hetkellä.[1] Skeptikot ja osa tutkijoista on sitä mieltä, että kyseessä on keskiaikainen väärennös.[2] Radiohiiliajoitus paljastaa liinan olevan yli tuhat vuotta liian uusi, noin vuosilta 1262–1384 jaa.[3][4]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käärinliina
Torinon käärinliina on 4,4 m pitkä ja 1,1 m leveä. Kangas on valmistettu yhtenä kappaleena, jonka vasempaan laitaan on yksinkertaisella saumalla kiinnitetty noin 9 cm:n levyinen kaistale. Kankaalta erottuu paljain silmin epäselvä miehen hahmo, sekä etu- että takapuolelta. Hahmo on voimakasrakenteinen, pitkätukkainen ja -partainen, asetettuna vainajan asentoon. Pyhäinjäännöksen aitouteen uskovien mukaan kuva on muodostunut siten, että ruumis on sijoitettu ensin liinan toiseen päähän, jonka jälkeen liinan toinen pää on vedetty ruumiin yli pääpuolelta jalkoihin saakka. Mies olisi ollut noin 179–181 cm pitkä, 79 kg:n painoinen ja noin 30–45-vuotias. Hahmon tukka on pitkä, takahiuksissa on jonkinlainen palmikko, ja parrassa on jakaus keskellä.[1]
Hahmo näyttää olleen ristiinnaulittu (kankaalle ovat hahmottuneet verivanat ja naulanjäljet ranteissa ja nilkoissa) ja pään ihossa on ruhjeita. Hahmon piirteissä on nähty myös esimerkiksi verta vuotava, turvonnut nenä, turvonnut poski ja ruoskittu selkä. Kuvasta väitetään tutkimusten perusteella olevan nähtävissä silmien päällä olleen pienet kolikot.[1]
[muokkaa] Historia
Vanhin luotettava maininta pyhäinjäännöksestä on peräisin vuodelta 1357, jolloin käärinliina oli esillä Lireyn kaupungissa Ranskassa. Esineen omisti tuolloin ranskalainen aatelinen ja ritari Geoffrey de Charny, joka järjesti pyhäinjäännöksen julkisia esityksiä pyhiinvaeltajille ansaitakseen rahaa perustamansa Lireyn kollegiaattikirkon ylläpitokuluihin. Piispa Henri de Poitiers ei uskonut kyseessä olevan aidon pyhäinjäännöksen ja esitykset jouduttiin keskeyttämään suunniteltua aiemmin. Huhtikuussa 1389 käärinliinan julkiset esittelyt alkoivat uudelleen vastapaavi Klemens VII:n (jota ei pidä sekoittaa paavi Klemens VII:hin, joka eli yli sata vuotta myöhemmin) annettua niihin luvan.[1]
Käärinliina pysyi de Charnyn suvun hallussa 23. maaliskuuta 1453 saakka, jolloin ilman perillisiä jäänyt Geffrey de Charnyn pojantytär Margaret luovutti kankaan Savoijin herttua Ludvigille. Vastalahjaksi hän sai herttualta Varambonin linnan sekä Lyonin lähellä sijaitsevan Miribelin maatilan. Sadan vuoden kuluessa kirkon suhtautuminen Torinon käärinliinan aitouteen oli muuttunut. Kun Margaret ei suostunut luovuttamaan pyhäinjäännöstä Lireyn kaniikeille, hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen 1459, joka tosin pian peruttiin heidän havaittuaan käärinliinan takaisinsaamisen mahdottomaksi.[1]
Käärinliina sijoitettiin Ranskassa Chambéryn kaupungissa herttuan kirkon kappeliin 11. kesäkuuta 1502. Käärinliinaa aletaan näyttää yleisölle vuosittain vuodesta 1506. 4. joulukuuta 1532 kappelissa syttyi tuhoisa tulipalo, joka oli vähällä tuhota myös kankaan. Hopea-arkku, jossa liinaa säilytettiin säästyi kuitenkin yllättävän hyvin liekeiltä. Arkku oli sulanut yhdestä kulmastaan ja sula metalli oli polttanut reikiä käärinliinaan. Kuva kuitenkin säilyi ehjänä. Klarissalaisnunnat ompelivat käärinliinaan takakappaleen hollanninpalttinasta ja paikkasivat vaurioituneita kohtia vuonna 1534.[1]
Monien vaiheiden jälkeen kirkko sai tavoittelemansa pyhäinjäännöksen haltuunsa ja se siirrettiin Torinoon 14. syyskuuta 1578, osana herttua Emmanuel Filibertin suunnitelmaa pääkaupungin siirtämiseksi Torinoon. Vuonna 1694 se sijoitettiin Torinon katedraalin kuninkaalliseen kappeliin, sille erityisesti rakennettuun Guarino Guarinin suunnittelemaan pyhäkköön. Käärinliinaa esiteltiin yleisölle ainakin vuosina 1804, 1815, 1842 ja 1868, jolloin Savoijin prinsessa Clotilde ompeli siihen uuden taustakankaan punaisesta silkistä.[1]
25. toukokuuta 1898 alkoi kahdeksan päivän mittainen käärinliinan näytös Italian kuningaskunnan 15-vuotisjuhlan kunniaksi, jolloin valokuvaaja Secondo Pia pääsi ensimmäistä kertaa kuvaamaan käärinliinaa. Tulos hämmästytti, koska valokuvaus sai aikaan ”elävän näköisen” kuvan, joka näkyy käärinliinassa ainoastaan negatiivin avulla. Toisin sanoen käärinliina itsessään on eräänlainen ”negatiivi”, josta varsinainen kuva tulee selkeästi esille valokuvanegatiiveissa.[1]
21. huhtikuuta 1902 Yves Dalege, ranskalainen vertailevan anatomian professori piti Ranskan akatemiassa esitelmän käärinliinan aitoudesta, joka aiheutti kohua. Toukokuussa 1931 Giuseppe Enrie pääsi kuvaamaan liinaa, jolloin sen ”negatiivinen kuva” näkyi silloisella kuvaustekniikalla entistä selvemmin. Käärinliina selviytyi sodasta, mutta tuntematon henkilö yritti polttaa sen 1. lokakuuta 1972.[1]
[muokkaa] Tutkimukset
22.–23. marraskuuta 1973 sveitsiläinen kriminologi, tohtori Max Frei sai ottaa näytteitä käärinliinan pinnalta analyysia varten kohdista, joissa näyttää olevan verijälkiä, sekä kaksi pientä näytettä kankaasta. Hän löysi kankaasta siitepölyhiukkasia, jotka olivat peräisin Palestiinasta ja Turkista, mistä pääteltiin kankaan jossain vaiheessa ennen 1300-lukua olleen kyseisillä alueilla. Samana vuonna professori Gilbert Raes sai käyttöönsä kankaasta pieniä näytteitä. Ensimmäinen käärinliinatutkijoiden konferenssi järjestettiin 1977 Yhdysvalloissa.[1]
1978 Torinon käärinliinan erikoisnäytöksen yhteydessä kansainvälinen STURP-tutkimusryhmä sai tutkia liinaa useita päiviä. Ryhmä otti siitepölynäytteitä, kuitunäytteitä ja kuvasi liinaa sen ajan uusimmilla laitteilla, muun muassa VP8 kuva-analysaattorilla, joka paljasti kankaassa olevan kuvan olevan kolmiulotteinen. STURP tuotti suuren määrän informaatiota, jota edelleenkin hyödynnetään sindonologiassa, Torinon käärinliinaan kohdistuvassa tutkimushaarassa.
Ensimmäinen hiiliajoitustutkimus käärinliinan iän selvittämiseksi tehtiin vuonna 1988. Radiohiiliajoituksen suorittivat samanaikaisesti Oxfordin yliopisto, Arizonan yliopisto ja ETH Zürich. Käärinliinasta otettiin näyte Torinon katedraalissa 21. huhtikuuta 1988, tutkijajoukon läsnä ollessa.[3] Näyte oli peräisin Raesin käyttöönsä saaman näytepalan välittömästä yhteydestä, jonka Raymond N. Rogers sai käyttöönsä vuoden 2005 analyysiaan varten.[4] Ajoituksen tulokset julkaistiin Nature-lehdessä 1989. Sen mukaan näytepala on peräisin vuosien 1260–1390 väliseltä ajalta, jota ajoitustulosta pidetään 95-prosenttisen varmana. Vertailunäytteet otettiin nubialaisesta haudasta, jonka on arvioitu olleen 1000-luvulta peräisin, Kleopatran muumiosta ja pyhän Louis d’Anjoun kaavusta, jonka uskotaan olevan 1200- ja 1300-lukujen vaihteesta. Tulosten mukaan nuubialaisen haudan näyte oli peräisin ajalta 1026–1160 jaa, Kleopatran muumio oli vuosilta 9 eaa.–78 jaa. Louis d’ Anjoun kaapu 1264–1283 jaa. ja Torinon käärinliinan näyte ajalta 1262–1384 jaa.[3][4]
Ajoitusta syytettiin kontaminoitumisesta: mahdollisia lähteitä olisivat olleet bakteerit ja se, että käärinliina oli kerran pelastettu tulipalosta. Samoin pala voisi olla osa nuorempaa osaa, jolla käärinliinaa olisi paikkailtu. Kuitenkin riittävä määrä bakteereja olisi näkynyt jo paljaalla silmällä, ja kangas oli sellaista, että sen kuiduista voitiin hyvin puhdistaa palojäljet ennen ajoittamista. Virheajoitus on lisäksi niin suuri, että vaatisi, että 64 % kaikesta näytteen hiilestä olisi kontaminaatiota. [5]
Vuonna 2005 Raymond N. Rogers toi esille todistusaineistoa kemiallisista testeistä, jotka näyttäisivät, että vuoden 1988 radiohiilitutkimuksessa käytetty käärinliinan näytepala ei olisi ollut osa alkuperäistä käärinliinaa. Rogers määritti käärinliinan 1 300–3 000 vuotta vanhaksi ja suositti uusien radiohiilikokeiden tekemistä eri näytteillä.[6]
Vuonna 1966 englantilainen kirjailija Geoffrey Ashe kertoi saaneensa syntymään Torinon käärinliinan kuvan kaltaista jälkeä, kun oli pitänyt kuumennettua metalliesinettä lähellä pellavakangasta.[1] Ryhmä italialaisia tutkijoita kertoi vuonna 2009 valmistaneensa Torinon käärinliinan kopion menetelmillä, joita oli käytössä 1300-luvulla. He katsoivat näin osoittaneensa, että liina olisi kyetty valmistamaan keskiajalla.[7][8]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus. (The shroud of Turin, 1979.) Suomentanut Klaus Karttunen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09056-5.
- ↑ Torinon käärinliina. Hakusana teoksessa Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
- ↑ a b c Damon, P.E. ym.: Radiocarbon Dating of the Shroud of Turin. Nature, 1989, nro Vol. 337, No. 6208, s. 611–615. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c Rogers, Raymond N.: Studies on the radiocarbon sample on the shroud of Turin. Thermochimica Acta, 2005, nro 425, s. 189–194. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi)
- ↑ Turney, Chris: Luut, kivet ja tähdet: Iänmäärityksen tiede, s. 58–61. (Bones, rocks and stars: The science of when things happened, 2006.) Suomentanut Arja Hokkanen. Ursan julkaisuja 103. Helsingissä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2007. ISBN 978-952-5329-58-2.
- ↑ Nickell, Joe: Claims of Invalid “Shroud” Radiocarbon Date Cut from Whole Cloth 2.3.2005. New York: CSICOP. Viitattu 3.4.2010.
- ↑ AP, Reuters: Italialaistutkijat osoittivat Torinon käärinliinan väärennökseksi 6.10.2009. YLE Kulttuuri. Viitattu 3.4.2010.
- ↑ Laitala, Marko: Torinon mystisen käärinliinan tekotapa paljastui Tekniikka & talous. 6.10.2009. Viitattu 3.4.2010.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hiltunen, Juha: Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-806-2.
- Wilson, Ian: Käärinliinan arvoitus (alkuteos The Shroud of Turin). Helsinki: Kirjapiiri Oy, 1979. ISBN 951-819-013-5.
- Wilcox, Robert K: Jeesuksen käärinliinan arvoitus (alkuteos Shroud). Lahti: Kuva ja Sana, 1978. ISBN 951-9073-52-3.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Koordinaatit:
