Thomas Bernhard

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thomas Bernhard
Thomas Bernhard.jpg
Syntynyt 9. helmikuuta 1931
Heerlen, Alankomaat
Kuollut 12. helmikuuta 1989
Gmunden, Itävaltab
Ammatit kirjailija
Kansallisuus hollantilais-itävaltalainen
Aikakausi saksa
Ensiteokset Auf der Erde und in der Hölle. 1957 (runoja)
Frost. 1963 (proosaa)
Tuotannon kieli saksa
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Nicolaas Thomas Bernhard (9. helmikuuta 1931 Heerlen, Alankomaat12. helmikuuta 1989 Gmunden, Itävalta) oli itävaltalainen proosakirjailija, näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä kirjallisuuden tärkeimmistä eurooppalaisista modernisteista. Erityisesti Ranskassa ja Yhdysvalloissa hänen tuotantoaan pidetään "yhtenä kirjallisuuden suurimmista saavutuksista toisen maailmansodan jälkeen", mutta toisaalta hän on varsinkin kotimaassaan kiistelty kirjailija.[1].

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas Bernhard syntyi aviottoman suhteen seurauksena Hollannissa vuonna 1931. Bernhardin isä, itävaltalainen puuseppä Alois Zuckerstätter, ei osallistunut lapsensa kasvattamiseen,[2], niinpä Thomas Bernhardin kasvattivat hänen äitinsä Herta Bernhard ja tämän avioiduttua tämän puoliso Emil Fabjan. Alois Zuckerstätter teki sittemmin 1940 Berliinissä itsemurhan, joskin Bernhard itse väittää hänen kuolleen 1943. Herta Bernhard kuoli 1950 syöpään.[3].

Bernhard vietti lapsuutensa isovanhempiensa luona Wienissä ja Seekirchenissä. Isoisä, kirjailija Johannes Freumbichler, antoi pojalle kasvatuksen, joka muokkasi tästä sen kirjailijan, joka tuotannosta tulee vastaan:[2] Freumbichler oli Bernhardin tavoin sivistynyt mutta äärimmäisen kriittinen kotimaataan ja sen instituutioita, erityisesti koulua ja kirkkoa kohtaan. Bernhard meni 1941 Salzburgiin kansallissosialistiseen kouluun, jossa opiskellessaan hän joutui kokemaan toisen maailmansodan kauhut. Omaelämäkerroissaan Bernhard kertoi pelon olleen fasistisen kasvatuksen paineessa ainoa koulumenestyksen, varsinkin liikunnan, motiivi. Hänen mukaansa toisen maailmansodan ja natsivallan päätyttyä ja koulun muututtua katoliseksi ainoa muutos koulussa oli Adolf Hitlerin kuvan vaihtuminen Jeesuksen kuvaan.

Bernhard keskeytti koulun 1947. Hän työskenteli sittemmin oppisopimuksella ruokakaupassa, mutta sai kosteassa kellarissa vakavan keuhkosairauden. Hän vietti seuraavat kaksi vuotta toipilaana, osan ajasta jopa kuolemansairaiden osastolla. Sairausaika oli Bernhardin kirjailijanuralla tärkeä vaihe, sillä silloin hän alkoi kirjoittaa,[4] ja kuolemasta tuli hänelle tärkeä teema.[5] Työskennellessään ruokakaupassa Bernhard oli paljon tekemisissä tavallisten mutta äärimmäisen köyhien ihmisten kanssa, joilta hän omaksui myöhemmin kirjoissaan käyttämän puhetyylin, jossa mitään ei jätetä sanomatta vaan ajatus saa virrata vapaasti.

Toivuttuaan Bernhard aloitti musiikin ja teatteritaiteiden opiskelun Salzburgin Mozarteumissa, josta hän valmistui 1957. Opiskellessaan hän työskenteli toimittajana ja kirjoitti lyhyttarinoita.[6] Valmistuttuaan Bernhard kirjoitti runokirjoja, ja vihdoin vuonna 1963 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Frost, joka kiinnitti heti Itävallan kirjallisuuspiirien huomion.[5]

Bernhard oli suosionsa huipulla seuraavalla teoksellaan Amras (1964), jossa kerronta kulkee päiväkirjamerkintöjen, fragmenttien varassa. Hän sai teoksesta Julius Campe -palkinnon.[7]. Vuonna 1967 hän sai toisesta romaanistaan Verstörung (1967) Wildgans-palkinnon ja kolme vuotta myöhemmin romaanilla Das Kalkwerk (1970) Georg Büchner -palkinnon. Das Kalkwerkillä Bernhard alkoi vahvistaa asemaansa erinomaisena prosaistina. 1970 hän aloitti näytelmien kirjoittamisen, ja Ein Fest für Boris sai ensi-iltansa.

Bernhard osti 1960-luvun puolivälissä suuren talon Itävallan Obernathalista, jossa hän vietti loppuelämänsä lukuun ottamatta säännöllisiä matkoja ulkomaille kirjoittamaan. Hän ei avioitunut mutta asui lähes 37 vuotta itseään vanhemman Hedwig Stavianicekin kanssa. Bernhard kuoli 12. helmikuuta 1989 kotonaan velipuolensa Peter Fabjanin läsnä ollessa.[8]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Bernhardia pidetään yleisesti yhtenä kirjallisuuden tärkeimmistä modernisteista, hän ei elinaikanaan saavuttanut suosiota kotimaassaan, lähinnä siksi, että hän kritisoi Itävaltaa kirjoissaan ja niiden ulkopuolella voimakkaasti. Kirjoitukset saivat kuitenkin hänen kuolemansa jälkeen yllättävän suosion. Viimeisenä vastalauseena Bernhard kielsi testamentissaan kirjojensa uudelleenjulkaisun ja näytelmiensä esittämisen Itävallassa. Kieltoa on tosin sittemmin kierretty,[9] ja esimerkiksi Bernhardin näytelmiä on saatu esittää, kunhan ne kunnioittavat alkuperäistä materiaalia.

Bernhardin useimmat proosateokset ovat pitkiä monologeja, joiden kertoja ja toinen keskeinen henkilö ovat yleensä oppineistoa, taiteilijoita tai yhteiskunnasta syrjäytyneitä. Toinen on dominoivampi persoonallisuus, ja useimpien romaanien aihe käsittelee näiden henkilöiden suhdetta, persoonallisuutta ja sen autenttisuutta: esimerkiksi romaaneissa Der Untergeher (1983) ja Hakkuu (Holzfällen: Eine Erregung, 1984) joku keskeinen hahmo on taiteellisen menestyksen taatakseen omaksunut vahvemman roolin. Bernhardin kirjoitustyyli on hyvin kaukana perinteisestä: lauseet ovat spiraalinomaisia, itseään toistavia, pitkiä – joskus jopa yli sivun mittaisia – ja rakenteellisesti monimutkaisia. Kerronta ei ole lineaarista, vaan se siirtyy luontevasti assosiaatioiden avulla asiasta toiseen. Tämä yhdistettynä kappalejakojen puuttumiseen tekee Bernhardin kirjoitustyylistä musiikillista ja tajunnanvirtaa muistuttavaa. Vakavista teemoista huolimatta myös huumori on Bernhardin romaaneissa läsnä kirjoittajalle hyvin ominaisella tavalla. Bernhardin näytelmät puolestaan liitetään yleensä niin sanottuun absurdiin teatteriin.

Bernhardin viisiosainen omaelämäkerrallinen teos ilmestyi 1975-1982. Se on julkaistu Olli Sarrivaaran suomentamana 2011-2013 nimillä: Syy, Kellari, Hengitys, Kylmyys ja Muuan lapsi. Bernhard perusteli niiden kirjoittamista sillä, että hän halusi varmistaa, ettei joku toinen kirjoita asioista väärin.[1]

Bernhardia kritisoitiin aiemmin siitä, että hän kävi menneisyyden tuulimyllyjen kimppuun, varsinkin kun suvaitsevaisuus voitti Euroopassa alaa. Kari Hukkila kuitenkin näkee hänen tekstiensä ajankohtaisuuden nyt, kun vihapuhe on vallannut alaa Euroopassa. Bernhard iskee tätä vihapuhetta vastaan yksinpuheluillaan, jopa sitä läheten. Hukkilan näkee eron vihapuheen ja Bernhardin korkeakirjallisen taiteen välillä komiikassa, jonka nauravien lauseiden "nauru on mustaa, elämänmyönteistä, ironista ja itseironista".[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die heiligen drei Könige von St. Vitus, 1955
  • Der Schweinehüter, 1956
  • Frost, 1963
  • Amras, 1964
  • Vertsörung, 1967
  • Prosa, 1967
  • Ungenachm 1968
  • Watten: Ein Nachlass, 1969
  • An der Baumgrenze, 1969
  • Ereignisse, 1969
  • Das Kalkwerk, 1970
  • Gehen, 1971
  • Midland in Stilfs, 1971
  • Der Ignorant und der Wahnsinnige, 1972
  • Der Kulterer, 1974
  • Die Salzburger Stücker, 1975
  • Korrektur, 1975
  • Die Ursache, 1975
  • Der Keller, 1976
  • Der Wetterfleck, 1976
  • Der Stimmenimitator, 1978
  • Der Atem, 1978
  • Ja, 1978
  • Vor dem Ruhestand, 1979
  • Der Weltverbesserer, 1979
  • Die Erzählungen, 1979
  • Der Billigesser, 1980
  • Die Kälte, 1981
  • Über allen Gipfeln ist Ruh, 1981
  • Am Ziel, 1981
  • Ein Kind, 1981
  • Beton, 1982
  • Wittgensteins Neffe, 1982
  • Die Stücke, 1983
  • Der Untergeher, 1983
  • Der Schein trügt, 1983
  • Der Theatermacher, 1984
  • Holzfällen: Eine Erregung, 1984
  • Alte Meister: Komödie, 1985
  • Auslöschunbg: Ein Zerhall, 1986
  • Elisabeth II, 1987
  • Der deutsche Mittagstisch, 1988
  • Claus Peymann kauft sich eine Hose und geht mit mir essen, 1990
  • Meine Preise, 2009

Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auf der Erde und in der Hölle, 1957
  • Unter dem Eisen des Mondes, 1958
  • In hora mortis, 1958
  • Ave Vergil, 1981
  • Gesammelte Gedichte 1–4, 1991

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die Rosen der Einöde, 1959
  • Der Berg, 1970
  • Ein Fest für Boris, 1970
  • Der Italianer, 1971
  • Die Jagdgesellschaft, 1974
  • Die Macht der Gewohnheit, 1974
  • Der Präsident, 1975
  • Die Berühmten, 1976
  • Minetti, 1976
  • Immanuel Kant, 1978
  • Heldenplatz, 1988

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kolme kertomusta. (Der Kulterer, Der Italiener, An der Baumgrenze, 1969.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2014. ISBN 978-952-5850-41-3.
  • Syy. (Die Ursache, 1975.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2011. ISBN 978-952-585-010-9.
  • Kellari: Vetäytyminen. (Der Keller: Eine Entziehung, 1976.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2011. ISBN 978-952-5850-19-2.
  • Hengitys: Päätös. (Der Atem: Eine Entscheidung, 1978.) Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2012. ISBN 978-952-5850-24-6.
  • Kyllä. (Ja, 1978.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2013. ISBN 978-952-5850-35-2.
  • Kylmyys: Eristys. (Die Kälte: Eine Isolation, 1981.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2012. ISBN 978-952-5850-25-3.
  • Muuan lapsi. (Ein Kind, 1982.). Suom. Olli Sarrivaara. Helsinki: Lurra Editions, 2013. ISBN 978-952-5850-27-7.
  • Betoni. (Beton, 1982.). Suom. Olli Sarrivaara. Kisko: Lurra Editions, 2008. ISBN 978-952-99442-5-5.
  • Haaskio. (Der Untergeher, 1983.). Suom. Tarja Roinila. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-170-3.
  • Hakkuu: Muuan mielenkuohu. (Holzfällen: Eine Erregung, 1984.). Suom. Tarja Roinila. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-095-9.
  • Vanhat mestarit. (Alte Meister: Komödie, 1985.). Suom. Tarja Roinila. Helsinki: Teos, 2013. ISBN 978-951-851-392-9.
  • Palkintopuhetta. (Meine Preise, 2009.). Suom. Tarja Roinila. Helsinki: Teos, 2014. ISBN 978-951-851-393-6.
Näytelmä
  • Teatterintekijä, 1988

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Roinila Tarja: "Jälkisanat". Teoksessa: Bernhard, Thomas, Hakkuu. Muuan mielenkouhu. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-095-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kari Hukkila. Välit selviksi Salzburgin kanssa, Helsingin Sanomat 12.2.2012 sivu C 2
  2. a b Roinila, s. 168
  3. Petri Liukkonen: Thomas Bernhard (1931–1989) Pegasos. 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 21.8.2009. (englanniksi)
  4. Roinila, s. 167–168
  5. a b Roinila, s. 169.
  6. Roinila, s. 168–169.
  7. Cousineau, Thomas: Thomas Bernhard – Introductory Essay Review of Contemporary Fiction. 2001. Viitattu 21.8.2009. (englanniksi)
  8. Fleischmann, Krista (toim.): Thomas Bernhard – Eine Erinnerung. Interviews zur Person, s. 164. Wien: Österreichische Staatsdruckerei, 1992. ISBN 3-7046-0299X.
  9. Roinila, s. 170.

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]