Testikuva

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Testikuva, joka vastaa Ylen käyttämää.

Testikuva eli virityskuva on kuva, jonka avulla vastaanottimen käyttäjä voi säätää televisiokuvan värikylläisyyden, valoisuuden ja kontrastin mieleisekseen. Testikuvan avulla voi myös huoltomies tehdä vastaanottimen sisäisiä hienosäätöjä esimerkiksi korjata TV-kuvan geometriavirheitä, mikäli hänellä ei ole käytettävissään erillistä testikuvageneraattoria. Testikuvasta on apua myös antennijärjestelmien asennus- ja huoltotöissä.

Testikuvan tyypillisiä osia ovat väripalkisto ja harmaasävypalkisto. Väripalkiston värit ovat yleensä vasemmalta oikealle vaaleanharmaa, keltainen, syaani, vihreä, magenta, punainen, sininen ja musta. Joidenkin testikuvien väripalkistoissa on vain kuusi väriä, jolloin vaaleanharmaa ja musta puuttuvat. Testikuvasta yleensä ilmenee lähettävän televisioaseman nimi.

Ensimmäiset testikuvat olivat paperille tai pahville piirrettyjä. Kun televisiossa lähetettiin testikuvaa, oli kamera suunnattuna kohti paperi- tai pahvialustaa, jolla testikuva oli. 1970-luvulla otettiin käyttöön elektroninen testikuva, joka tuotettiin erityisellä testikuvageneraattorilla.

Television alkuajoista lähtien 1990-luvulle saakka testikuvaa on tyypillisesti lähetetty muutamia minuutteja ennen varsinaisen ohjelmalähetyksen alkua, joskus koko aamu- ja iltapäivän ajan. Nykyään harva televisiokanava lähettää testikuvaa, sillä monet televisiokanavat ovat siirtyneet ympärivuorokautisiin lähetyksiin. Ruotsin kanavat SVT1 ja SVT2 ovat niitä harvoja televisiokanavia, jotka lähettävät testikuvaa.

Vuonna 2007 vain yksi Suomen entinen valtakunnallinen televisiokanava, YLE Extra, oli lähettänyt testikuvaa yöaikaan kello 23.00–08.00, mutta ei välttämättä päivittäin tai edes kovin säännöllisesti. Tätä lähetystä ei pidä sekoittaa YLE Extran päivisin lähetettämään Testikuva-nimiseen ohjelmalähetykseen, jolla ei ole mitään tekemistä aidon testikuvasignaalin kanssa. Aiheesta tarkemmin tämän artikkelin luvussa Testikuva Suomen digitaalisessa televisiossa.

YLE TV1:ssä testikuvan on korvannut Uutisikkuna. YLE TV2:ssa, MTV3:ssa ja Nelosella testikuvan ovat korvanneet erilaiset chatit ja mobiilipelit.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Testikuva Suomessa 1980-luvulla

YLE TV1 lähetti 1980-luvulla testikuvaa kello 9.00 jälkeen maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Sitä lähetettiin ohjelmalähetyksen alkuun sekä päivisin silloin, kun ei tullut ohjelmaa. YLE TV1 lähetti testikuvaa myös lauantaisin ja sunnuntaisin aamuohjelman päätyttyä iltaohjelman alkuun asti.

YLE TV2 ja Kolmoskanava lähettivät testikuvaa maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin kello 9.00–15.00. Keskiviikkoisin testikuvalähetys jatkui kello 15.00 jälkeenkin, mikäli sitä ennen ei alkanut ohjelmaa. Lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä testikuvaa lähetettiin vain muutamia minuutteja ennen ohjelmalähetyksen alkua.

Torstaisin ei lähetetty testikuvaa, paitsi joitakin minuutteja ennen ohjelmalähetyksen alkua. Tämä johtui siitä, että lähettimiä huollettiin silloin. Kaikilla kolmella kanavalla lähetettiin testikuvaa muutaman minuutin ajan ennen ohjelmalähetyksen alkua joka päivä.

Öisin ei lähetetty testikuvaa, vaan lähettimet sammutettiin yöksi. Illan viimeisen ohjelman jälkeen ennen lähettimien sammuttamista lähetettiin harmaata ruutua. Muutaman sekunnin päästä kuului sammuttamisen ääni ja näkyi lumisadetta.

Yleisradion kanavien testikuvan tekstikentän vasemmalla puolella luki ”YLE” ja oikealla puolella TV-kanavan nimi, esimerkiksi ”TV1”. Kolmoskanavan testikuvan tekstinä oli ”YLE TV3”, vaikka Kolmoskanava ei ollutkaan Yleisradion, vaan Oy Kolmostelevisio Ab:n kanava. Muuten kaikkien kolmen kanavan testikuvat olivat samannäköisiä.

TV4:llä/SVT4:llä (nykyisellä SVT Worldilla) lähetettiin yleensä samanlaista testikuvaa kuin Suomessa, tekstinä oli ”YLE TV4”. Muutamia minuutteja ennen ohjelmalähetyksen alkua lähetettiin kuitenkin samanlaista testikuvaa kuin Ruotsissa, jolloin testikuvan ylemmässä mustassa tekstikentässä luki ”SVT4” ja alemmassa ”SVERIGE”.

[muokkaa] Testikuva Suomessa 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä

Testikuvan kirjasinlaji vaihtui Helvetican kaltaisesta tasalevyiseksi.

YLE TV1 alkoi lähettää testikuvaa myös torstaisin ja öisin. Öisin testikuvaa lähetettiin kello 1.00 asti.

YLE TV2:n testikuvan testikuvan lähetysaikaa pidennettiin siten, että testikuvalähetys sai jatkua kello 15.00 jälkeenkin paitsi torstaisin, ellei ohjelmalähetys alkanut sitä ennen. Lauantaisin ja sunnuntaisin testikuvaa lähetettiin vain muutamia minuutteja ennen ohjelmalähetyksen alkua.

Kun MTV3 oli korvannut Kolmoskanavan vuonna 1993, se alkoi lähettää testikuvaa myös lauantaisin ja sunnuntaisin aamun viimeisen ohjelman päättymisen jälkeen ennen iltapäivän tai illan ensimmäistä ohjelmaa. Sen sijaan torstaisin testikuvaa lähetettiin edelleen vain muutamia minuutteja ennen ohjelmalähetyksen alkua. MTV3:n testikuvan tekstinä oli ”MTV3” tekstikentän vasemmalla puolella.

Lähettimet sammutettiin yöksi MTV3:lla vuoteen 2000 asti (MTV3 Chatin korvattua testikuvan) ja YLE TV2:lla vuoteen 2003 asti. Kun YLE TV2:lla mobiilipelit olivat korvanneet testikuvan, analogiset lähettimet sammutettiin vuosina 20032007 aikaisintaan kello 01.00. Digitaalisessa verkossa lähettimiä ei ole sammutettu. Illan viimeisen ohjelman jälkeen näytettiin entiseen tapaan harmaata ruutua vuoteen 2002, jonka jälkeen lähettimet sammutettiin.

Kaikilla kanavilla testikuvan taustaäänenä oli YLE Radio Suomi. Siten Uudenmaan maakuntalähetys Ylen aikainen, joka radiosta kuuluu vain Uudellamaalla, kuului muuallakin Suomessa testikuvan kautta. Vuonna 1997 alkoi MTV3:n testikuvan taustaäänenä soida Radio Nova.

1990-luvun alkupuolella SVT4:llä (nykyisellä SVT Europalla) lakattiin lähettämästä sellaista testikuvaa kuin Suomessa oli totuttu näkemään ja se korvattiin sellaisella, jota on totuttu näkemään Ruotsissa.

Nelosella oli aluksi samanlainen testikuva kuin muillakin Suomen kanavilla, tekstinä oli ”Nelonen”. Myöhemmin tekstin kirjasinlaji vaihdettiin ja testikuvaan lisättiin päivämäärä ja kellonaika. Nelosen testikuvan mustan kolmion hypotenuusa oli oikealla, kun taas muilla kanavilla kolmion hypotenuusa oli vasemmalla.

[muokkaa] MTV3:n alueellinen testikuva

Kun MTV3 lähetti testikuvaa, muualla Suomessa paitsi Uudellamaalla lähetettiin alueellista testikuvaa. Alueellinen testikuva oli muuten samannäköinen kuin valtakunnallinen testikuva, eroina olivat, että tekstin ”MTV3” perässä luki näkyvyysalueen nimi ja että tekstin kirjasinlaji oli erilainen. Esimerkiksi Turun seudulla lähetetyssä alueellisessa testikuvassa tekstinä oli ”MTV3 Vars.-Suomi”.

Alueellisen testikuvan taustaäänikin poikkesi valtakunnallisen testikuvan taustaäänestä. Kun YLE Radio Suomi lähetti maakuntalähetyksiä, alueellisen testikuvan kautta kuului saman alueen maakuntaradio, esimerkiksi Turun seudulla Turun radio. Valtakunnallisen testikuvan kautta maakuntalähetyksenä kuului Ylen aikainen riippumatta näkyvyysalueesta.

Valtakunnallista testikuvaa lähetettiin aina muutamia minuutteja ennen ohjelman alkua. Alueellista testikuvaa lähetettiin pitkien lähetystaukojen aikana aamuohjelmien jälkeen ennen iltaohjelmia.

Alueellinen testikuva tuli tutuksi jo Kolmoskanavalla, mutta tuolloin se oli vain sininen ruutu, jonka keskellä luki näkyvyysalueen nimi (esimerkiksi Turussa luki "TV3 TURKU").

[muokkaa] Testikuva Suomen digitaalisessa televisiossa

Digitaalisessa televisioverkossa testikuvaa ei yleensä lähetetä. Sitä voidaan kuitenkin tarvita esimerkiksi digitaalisen televisiojärjestelmän mahdollistamien erilaisten kuvasuhteiden toiminnan testaamiseksi, perinteisiä testikuvan käyttötarkoituksia unohtamatta. Lisäksi testikuvan taustaäänenä voidaan lähettää kuvan ja äänen synkronoinnin testaamiseksi tietyn taajuista testiääntä (yleensä 1 kHz siniaalto).

Maksukanava Big Brother lähetti testikuvaa marraskuusta 2007 koko ajan vuoteen 2008 asti.

Suomessa Yleisradion entinen digitaalinen televisiokanava YLE Extra lähetti testikuvaa elokuun alkupuolella 2007 joka yö kello 23.00 - 08.00 ja kerran 23.00 - 04.00 ennen mielensäästäjää. Testikuvalähetysten aikataulu ei kuitenkaan ole ollut täysin säännöllinen. Yle Extra on lähettänyt testikuvaa myös ennen elokuuta 2007 tiettyinä lyhyinä ajanjaksoina. Kanava siis lähettää testikuvaa yöaikaan toistaiseksi, ilman kiinteää aikataulua, kuitenkin yleensä kello 23.00 - 08.00 ennen ohjelmalähetysten alkua. Viimeksi se on aloittanut testikuvan lähettämisen 8.9.2007 kello 23.

YLE Extran testikuva on pääpiirteittäin samanlainen kuin perinteinen Yleisradion testikuva. Poikkeuksia ovat:

  • Testikuva mahdollistaa televisiosignaalin digitaalisessa vastaanotossa esiintyvien erilaisten kuvasuhteiden testaamisen. (16:9, 4:3 ja 16:9 letterbox-kuvana). Kuvasuhde voi muuttua testikuvalähetyksen aikana ja sitä voidaan 16:9 -lähetyksen aikana muuttaa myös lähetystä vastaanottavasta laitteesta käsin.
  • Kanavatunnuksen kohdalla ei lue mitään, vaan sen alueella kulkee valkoinen pystyviiva edestakaisin tasaista vauhtia
  • Kuvan alaosassa toiseksi alimman testiväripalkin alueella lukee YLE/MCR
  • Testiväripalkkien alapuolella hilaristikon vasemmalle ja oikealle puolelle on varattu tilaa päivämäärän ja kellonajan esittämiseksi
  • Testikuvalähetyksessä on toisinaan käytetty taustaäänenä 1 kHz -taajuista siniaaltosignaalia, joka kuulostaa jatkuvalta vinkuvalta ääneltä. Tasaiseen äänisignaaliin voidaan lisätä lyhyt, säännöllisin väliajoin toistuva katkos kohtaan, jossa testikuvassa liikkuva valkoinen pystyviiva on liikkunut kuvan keskellä olevan mustan palkin keskiosassa olevien valkoisten toleranssipisteiden väliin. Tällä ominaisuudella voidaan testata kuvan ja äänen oikeaa ajoitusta, ja siten havaita mahdollinen synkronointivirhe, jossa ääni kulkee eri tahdissa liikkuvan kuvan kanssa.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Testikuva.
Henkilökohtaiset työkalut