Suomen Ammattijärjestö
Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli vuosina 1907–1930 toiminut Suomen ensimmäinen ammatillinen keskusjärjestö.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Perustaminen [muokkaa]
Suomen ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907 pidetyssä kokouksessa. Ammatillinen järjestäytyminen oli muutaman edellisen vuoden aikana lähtenyt nopeaan kasvuun ja keskusjärjestölle nähtiin tarvetta. Läsnä perustavassa kokouksessa oli 365 virallista delegaattia, jotka edustivat monenlaisia työväenyhdistyksiä tai tilapäisiä komiteoita.[1]
SAJ päätti toimia yhteistyössä Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueen kanssa luokkataistelulinjalta. Työnantajat perustivat maaliskuussa 1907 työläisten pyrkimyksille vastineeksi Suomen yleisen työnantajaliiton.[1]
SAJ:n jäsenmäärä nousi heti perustamisvuonna 25 000:een, mutta se laski seuraavina vuosina ja oli alimmillaan vain noin 16 000 vuonna 1910. Järjestäytymisaste teollisuudessa, kaupassa ja liikenteesä oli tuolloin vain noin 10–15 prosenttia. Vuonna 1909 SAJ liittyi Kansainväliseen ammattiyhdistysliittoon, johon yhteydet kuitenkin katkesivat 1914.
Sota-ajat [muokkaa]
Ensimmäisen maailmansodan aikana SAJ ei sitoutunut työrauhaan, mutta sen toimintamahdollisuudet olivat varsin rajoitetut eikä se kyennyt juuri vaikuttamaan harjoitettuun politiikkaan. Sodan loppuvaiheessa SAJ:n liittojen jäsenmäärä alkoi kuitenkin nousta ja se suorastaan räjähti Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Nopeinta järjestäytyminen oli maaseudun sekatyöläisten keskuudessa.
SAJ:n ylimääräisessä edustajakokouksessa marraskuussa päätettiin aloittaa yleislakko ja se alkoi 14. marraskuuta 1917. Lakon tavoitteena oli kahdeksan tunnin työpäivä sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnallisvaaleissa. Eduskunta hyväksyi nämä vaatimukset 16. marraskuuta ja lakko loppui 18. marraskuuta, mutta lakon aikana sattuneet yhteenotot osaltaan kärjistivät Suomen sisäistä tilannetta.
Suomen sisällissotaan SAJ:n jäsenet ja aktiivit osallistuivat pääosin punaisten puolella. Tuhansia SAJ:n jäseniä kuoli taisteluissa tai sodan jälkeen valkoisen puolen koston ja vankileirien seurauksena. Monet pakenivat Venäjälle. Sodan päätyttyä valkoiset hajottivat kaikki ammatilliset järjestöt, mutta joulukuussa 1918 SAJ sai luvan jatkaa toimintaansa, joskin veturimiesten ja rautatieläisten ammattiliitot pysyivät kiellettyinä.
1920-luku [muokkaa]
Sisällissodan jälkeen uudelleen rakennetussa SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit. Näiden ja sosiaalidemokraattien puoluepoliittiset kiistat repivät keskusjärjestöä koko 1920-luvun. Keväällä 1920 SAJ oli perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta (SSTP). 1920-luvun alussa valtiovalta käytännössä tunnusti SAJ:n roolin työmarkkinaosapuolena, sillä se esimerkiksi sai joihinkin komiteoihin edustajansa.
Kansainvälinen suuntautuminen oli eräs SAJ:tä jakanut kysymys. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet järjestön liittyvän niin sanottuun Amsterdamin internationaaliin, ja asiasta järjestettiin jäsenäänestys 1921. Liittymistä kannatti 4 765 äänestäjää ja riippumattomana pysymistä 10 930. Sosiaalidemokraattien tullessa kukistetuiksi ehdotti vasemmisto puolestaan liittymistä Punaiseen ammattiyhdistysinternationaaliin (Profintern). Uudessa äänestyksessä näin päätettiinkin, äänin 12 215–5 957, mutta SAJ:n johto katsoi silti viisaammaksi olla toteuttamatta päätöstä, joka olisi luultavasti johtanut liiton hajoamiseen. Vasemmisto luopui Profintern-kannastaan vuonna 1926, jolloin tehtiin tilapäinen sopu ja puheenjohtajaksi valittiin sosiaalidemokraatti Matti Paasivuori ja sihteeriksi kommunisti Arvo Tuominen.
Riidat kärjistyivät, kun SAJ osallistui maaliskuussa 1928 neuvotteluihin niin sanotusta Kööpenhaminan sopimuksesta, jonka tarkoituksena oli syventää Suomen, Norjan ja Neuvostoliiton ammatillisten keskusjärjestön yhteistyötä. Sosiaalidemokraatit vastustivat sopimusta. Helmikuussa 1929 kaikki sosialidemokraatit Paasivuorta lukuun ottamatta erosivat SAJ:n toimeenpanevasta valiokunnasta. Myöhemmin samana vuonna SDP aloitti järjestelmällisen eroamisen SAJ:sta, ja perustettiin kilpaileva sosialidemokraattinen yhteiselin, Ammatillisten järjestöjen valtuuskunta. SAJ:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kommunisti Iisak Heikka. Kommunistien jyrkentyneen linjan takana olivat Kominternin (ja Profinternin) niin sanotun kolmannen vaiheen kannanotot, joissa sosiaalidemokraatit tuomittiin sosiaalifasisteiksi. Uusi linja jakoi myös SAJ:n vasemmistoenemmistöä. SKP:n ulkopuolella toimineet sosialistit eivät halunneet karkottaa sosialidemokraatteja ay-liikkeestä, ja he ajautuivat konfliktiin kommunistien kanssa. SKP hyökkäsi voimakkaasti ”hoiperteluksi” kutsumaansa sovittelulinjaa vastaan ja alkoi erottaa sosialisteja johtopaikoilta. Joulukuussa 1929 sosialistit perustivat keskusjärjestökseen Suomen työväen vasemmistoryhmän, jota johti Eino Pekkala.[2]
Loppuvuodesta 1929 SAJ ryhtyi tukemaan poliittisten vankien nälkälakkoa mahdollisimman järein keinoin. Järjestö julisti yleislakon alkavaksi 16. marraskuuta, mutta päätös osoittautui epäonnistuneeksi. Vain noin 5 prosenttia työläisistä noudatti lakkokehotusta. Sosiaalidemokraattisten johtamat liitot kieltäytyivät lakosta kokonaan. Sosiaalidemokraattiset ammattiliitot alkoivat tämän jälkeen erota SAJ:sta yksi toisensa jälkeen ja SAJ jäi keväällä 1930 kommunistien ja näiden liittolaisten haltuun. Järjestö joutui myös nousevan Lapuan liikkeen vaatimusten johdosta entistä enemmän viranomaisten silmätikuksi.
Lakkauttaminen [muokkaa]
SAJ:n ja sen jäsenjärjestöjen toiminta kiellettiin 6. heinäkuuta 1930 Lapuan liikkeen talonpoikaismarssin aattona. 30. syyskuuta 1930 sisäasiainministeriö päätti lakkauttaa kaikki SAJ:hin ja sen jäsenliittoihin kuuluneet järjestöt. Oikeudessa asiasta taisteltiin vuosina 1931–1933.[3] Kommunistit perustivat tämän jälkeen pieneksi jääneen salaisen Punaisen ammattijärjestön. Sosiaalidemokraatit ja vasemmistososialistit puolestaan perustivat lokakuussa Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton (SAK).
SAJ:n jäsenmäärä kehittyi 1920-luvulla epätasaisesti ja sitä verotti mm. keskinäinen riitely. Vuoteen 1928 mennessä se kuitenkin oli noussut 90 000:een, osin teollisuuden kasvun seurauksena.
Organisaatio [muokkaa]
Naisten osuus SAJ:n jäsenistöstä oli perustettaessa 8,1 prosenttia ja vuonna 1928 korkeimmillaan 22,3 prosenttia.[4]
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Jäsenmäärän kehitys[1] | |||||
| 1907 | 25 197 | 1915 | 31 134 | 1923 | 48 146 |
| 1908 | 40 009 | 1916 | 39 814 | 1924 | 47 312 |
| 1909 | 19 928 | 1917 | 160 695 | 1925 | 50 472 |
| 1910 | 15 995 | 1918 | (-) | 1926 | 62 058 |
| 1911 | 19 640 | 1919 | 40 677 | 1927 | 75 846 |
| 1912 | 20 989 | 1920 | 59 470 | 1928 | 90 231 |
| 1913 | 28 031 | 1921 | 48 589 | 1929 | 70 435 |
| 1914 | 30 871 | 1922 | 48 176 | 6/1930 | 36 767 |
Jäsenliitot [muokkaa]
(suluissa jäsenvuodet)
- Suomen Ajurien Liitto (1907–) yhdistyi kuljetustyöntekijäin liittoon
- Suomen Jalkinetyöväen Liitto (1907–1910) yhdistyi nahkatyöväen liittoon
- Suomen Jalometallityöntekijäin Liitto (1907–1930) aiemmin Kulta- ja Hopeatyöntekijäin Liiitto
- Suomen Kaakeli-, Fajanssi- ja Uunityöntekijäin Liitto (1907–)
- Suomen Kirjansitojain Liitto (1907–1914) yhdistyi kirjatyöntekijäin liittoon
- Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto (1907–1930) aiemmin Kirjaltajain Liitto
- Suomen Kivityöntekijäin Liitto (1907–)
- Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1907–1923, 1925–) aiemmin Satama- ja Vesiliikennetyöntekijäin Liitto
- Suomen Kutomateollisuustyöväen Liitto (1907–1929)
- Kymin Lauttausyhtiön Tukkimiesten Liitto (1907–)
- Suomen Lasiteollisuustyöväen Liitto (1907–1930)
- Suomen Läkki-, Pelti- ja Vaskiseppien Liitto (1907–) yhdistyi metallityöväen liittoon
- Suomen Liiketyöntekijäin Liitto (1912–1930) aiemmin Osuuskauppojen Palvelushenkilökunnan Liitto ja Liiketyöväen Liitto
- Suomen Maalarintyöntekijäin Liitto (1907–)
- Suomen Maatyöväen Liitto (1917–1918, 1922–)
- Suomen Maa-, Metsä- ja Uittotyöväen Liitto (–1930)
- Suomen Metalliteollisuustyöntekijäin Liitto (1907–1930)
- Suomen Muurarien, Rapparien ja Uunintekijäin Liitto
- Suomen Nahanjalostustyöntekijäin Liitto (1907–1910), yhdistyi nahkatyöväen liittoon
- Suomen Nahkatyöväen Liitto (1910–)
- Suomen Nahkateollisuustyöntekijäin Liitto
- Suomen Nahka- ja Kumiteollisuustyöväen Liitto (–1930)
- Suomen Ompelijattarien Liitto (1906–1911) yhdistyi vaatetustyöntekijäin liittoon
- Suomen Paperiteollisuustyöväen Liitto
- Pohjolan Tukkityöntekijäin Rengas (1907–)
- Suomen Putkityöntekijäin Liitto (1907–) yhdistyi metallityöväen liittoon
- Suomen Puuteollisuustyöväen Liitto (1925–1930)
- Suomen Puutyöntekijäin Liitto (1907–1925) jaettiin rakennus- ja puuteollisuustyöväen liittoihin
- Suomen Rakennustyöväen Liitto (1925–1930)
- Suomen Rautateiden Työntekijäin Liitto (1926–1930)
- Suomen Rautatieläisten Ammattiliitto (1920–1926) yhdistyi rautateiden työntekijäin liittoon
- Suomen Rautatieläisten Liitto (1907–1918) viranomaiset lakkauttivat
- Suomen Rauta- ja Metallisorvaajain Liitto (1907–) yhdistyi metallityöväen liittoon
- Suomen Ravinto- ja Nautintoainetyöväen Liitto (1907–1930), aiemmin Leipurityöntekijäin Liitto (SLTL 1906–1917), Leipomotyöväen Liitto (SLL 1917–1921) ja Elintarveteollisuustyöväen Liitto (SETTL 1921–1925)
- Suomen Räätälityöntekijäin Liitto (1907–1911) yhdistyi vaatetustyöntekijäin liittoon
- Suomen Saha-, Kuljetus-, ja Sekatyöväen Liitto (1922–)
- Suomen Sahateollisuustyöväen Liitto (1907–) yhdistyi puuteollisuustyöväen liittoon
- Suomen Satulaseppäin ja Verhoilijain Liitto (1907–1911) yhdistyi nahkatyöväen liittoon
- Suomen Sähkötyöntekijäin Liitto (1907–) yhdistyi metallityöväen liittoon
- Suomen Sukeltajain Liitto (–1930)
- Suomen Talous- ja Ravintotyöntekijäin Liitto (1907–) aiemmin Palvelijain Liitto, yhdistyi ravinto- ja nautintoaineliittoon
- Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen Liitto (1907–1923) aiemmin Sekatyöntekijäin Liitto
- Suomen Tie- ja Vesirakennustyöväen Liitto (1917–1926) yhdistyi rakennustyöväen liittoon
- Suomen Tulitikkuteollisuustyöbväen Liitto (1907–1909)
- Suomen Vaatetustyöntekijäin Liitto (1911–1930)
- Suomen Valajain Liitto (1907–) yhdistyi metallityöväen liittoon
- Suomen Valtion Rautateitten Konepajojen Työväen Liitto (?–1926) yhdistyi rautateiden työntekijäin liittoon
- Suomen Veturimiesten ja Lämmittäjäin Liitto (–1918) aiemmin Kuljettajien ja Lämmittäjäin Yhdistys, viranomaiset lakkauttivat
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c Tapio Bergholm: SAK:n vuosisata (SAK 2001).
- ↑ Jorma Virtanen: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930. Sarja F: 1. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-642-307-8 / ISSN 0359-0593.
- ↑ a b Jorma Virtanen: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930, s. 31. Sarja F: 1. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-642-307-8 / ISSN 0359-0593.
- ↑ a b c Marjaana Valkonen: Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAk r.y. 1907–87, s. 67–69. SAK, 1989. ISBN 951-714-136-x.
- ↑ a b SAK:n puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja sihteerit (SAK)
