Suomen Ammattijärjestö (1960)
Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli vuosina 1960–1972 toiminut SAK:sta eronneiden ammattiliittojen muodostama keskusjärjestö, jota johtivat leskisläiset sosiaalidemokraatit.
SAK:n ja SDP:n hajaannus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SAJ:n syntyyn vaikuttaneet ristiriidat saivat alkunsa 1950-luvun puolivälissä SDP:n skogilaisten ja leskisläisten välisistä kiistoista. Vuoden 1956 yleislakko pahensi tilannetta, sillä osa sosiaalidemokraateista vastusti sitä. Vuoden 1957 puoluekokouksessa puolue hajosi kahteen siipeen, mikä käynnisti hajaannuksen myös ay-liikkeessä, koska leskisläisten mielestä skogilaiset yhdessä kommunistien kanssa hallitsivat silloista SAK:ta. Hajaannukseen vaikutti myös monien liittojen tyytymättömyys SAK:n tiukkaan ohjailuun 1950-luvulla hinta- ja palkkasäännöstelyn ollessa voimassa. Vuoden 1951 edustajakokouksessa SAK:n valtaa jäsenliittoihin nähden kasvatettiin ja jäsenjärjestöjä kiellettiin lakkoilemasta ilman keskusliiton lupaa. Toinen hajaannukseen johtanut tekijä oli henkilöiden välinen kilpailu johtopaikoista ja vallasta.
1957 SAK:sta lähtivät auto-, meri- ja sähkömiesten ja kirjaltajien liitot. Nämä liitot sekä SAK:n liittojen rinnalle perustetut uudet liitot muodostivat kattojärjestökseen Ammattiliittojen yhteisjärjestön (AYJ) 1959. SAK:ta johtanut Eero Antikainen siirtyi Lomaliiton johtoon vuoden 1959 alussa. Hänen tilalleen puheenjohtajaksi tuli KTV:n puheenjohtaja Reino Heinonen, joka yritti sovitella liittojen välisiä kiistoja mutta epäonnistui ja joutui eroamaan keväällä 1960. SAK:n vt. johtajaksi nousi kesäkuussa 1960 Paperiliiton entinen puheenjohtaja Vihtori Rantanen ja puheenjohtajan tehtävä julistettiin yleiseen hakuun. SAK:n toimistossa syntyneiden erimielisyyksien vuoksi niin sanottu sihteerijuntta – johon kuuluivat muun muassa pääsihteeri Jaakko Rantanen, järjestösihteeri Olavi Järvelä ja lakimies Mikko Laaksonen – sai kesällä lähtöpassit SAK:sta.
Poliittinen jakautuminen oli nyt tapahtunut: SAK jäi skogilaisten ja kommunistien hallintaan ja leskisläiset sosiaalidemokraatit perustivat sihteerijuntan johdolla kilpailevan keskusliiton marraskuussa 1960. Kuukautta ennen SAJ:n perustamista alkoi ilmestyä sen samanniminen viikkolehti vastapainona SAK:n Palkkatyöläiselle. Yksittäisistä liitoista Liikeliitto ja KTV jäivät kummankin keskusjärjestön ulkopuolelle.
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Jäsenmäärä[1] | |||
| vuosi | liitot | henkilöt | |
| 1961 | 14 | 60 343 | |
| 1962 | 14 | 64 872 | |
| 1963 | 17 | 96 510 | |
| 1964 | 17 | 103 176 | |
| 1965 | 18 | 105 445 | |
| 1966 | 18 | 107 412 | |
| 1967 | 17 | 106 744 | |
| 1968 | 17 | 95 166 | |
SAK menetti SAJ:lle 12 jäsenliittoa vuosina 1960–1962 ja jäljelle jääneet liitot menettivät jäseniä SAJ:hin kuuluneille rinnakkaisliitoille. Kuitenkin vain osa eronneista liitoista liittyi SAJ:n jäseniksi ja SAK säilytti asemansa maan suurimpana ammatillisena keskusjärjestönä. Vuonna 1966 SAK:ssa oli 25 jäsenliittoa ja 260 000 jäsentä, SAJ:ssä 18 liittoa ja 107 000 jäsentä. Keskusjärjestöjen ulkopuolelle jääneissä kolmessa liitossa oli tuolloin 94 000 jäsentä.
Eheytysneuvottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset yritykset sekä SDP:n että ay-liikkeen eheyttämiseksi alkoivat syksyllä 1964. Silloin sosiaalipolitiikan professori Heikki Wariksen johdolla alkoi kokoontua 18 ay-johtajan ryhmä, joka noin sadan istuntokerran jälkeen sai valmiiksi eheytyssäännöt vuoden 1965 lopulla. SAJ:n hallituksen enemmistö paheksui sitä että SAJ:n puheenjohtaja Veikko Oksanen oli osallistunut neuvotteluihin. Oksanen erosi puheenjohtajan paikalta ja hänen tilalleen valittiin SAJ:n pääsihteeri Jaakko Rantanen. Eheytystä ajettiin liittotasolla, koska keskusjärjestöjen johtotasolla kontaktit olivat mahdottomia luottamuspulan takia. Wariksen johtamiin keskusteluihin osallistuneet ammattiyhdistysjohtajat antoivat maaliskuussa 1966 julkilausuman, jossa vaadittiin voimien kokoamista, esitettiin eheytymiselle periaatteellinen pohja ja sääntöluonnos Suomen ammattiyhdistysliikkeen yhteiselle keskusjärjestölle.
Wariksen komitean eheytyspaperin kanssa mentiin SAK:n 9. edustajakokoukseen kesäkuussa 1966. Tässä kokouksessa SDP:n Väinö Leskisen ja SKP:n puheenjohtajan Aarne Saarisen johtama ryhmittymä syrjäytti yhdistymisen esteenä pidetyn puheenjohtaja Vihtori Rantasen ja TPSL:n SAK:n johtoelimistä ja tilalle SAK:n johtoon nousivat SDP:n Niilo Hämäläinen ja kommunistien Arvo Hautala. Varsinaiset eheytysneuvottelut alkoivat SAK:n edustajakokouksen jälkeen. Lokakuussa 1967 syntyi niin sanottu Tyrvännön sopimus, jossa SAK, SAJ ja niiden ulkopuoliset liitot hyväksyivät tavoitteeksi uuden ja yhtenäisen keskusjärjestön. SAJ:n toiveiden mukaisesti eheytys jätettiin sopimuksessa kuitenkin vain keskusjärjestötasolle ja rinnakkaisliittojen yhdistäminen lykättiin edemmäs tulevaisuuteen.
Pian Tyrvännön sopimuksen jälkeen eheytymisprosessi kuitenkin pysähtyi kun SAJ:n tutkimussihteeri Niilo Koljonen paljasti, että SAJ oli saanut rahoitusta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIAlta. CIA-jupakka heikensi SAJ:n asemaa ja Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto erosi sen vuoksi.
Uusi SAK[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
17.–18. kesäkuuta 1969 pidettiin SAK:n ylimääräinen edustajakokous, jossa syntyi 34 liiton Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, jonka puheenjohtajaksi tuli Niilo Hämäläinen. Eheytyskokoukseen osallistui 222 SAK:n liittojen, 27 SAJ:n liittojen ja 90 keskusjärjestöjen ulkopuolisten liittojen (muun muassa KTV, valtion VY ja Liiketyöntekijät) valtuutettua. Keskusjärjestö SAJ ei osallistunut kokoukseen lainkaan. Lokakuussa 1969 tehdyllä SAK-SAJ -sopimuksella SAJ:n 12 jäsenliittoa siirtyi uuteen keskusjärjestöön ja SAJ:n toiminta päättyi.
Kesäkuun eheytyskokouksessa sovittiin myös jäsenliittojen yhdistämisestä teollisuusliittoperiaatteella niin, että kullekin toimialalle tuli vain yksi elinkelpoinen liitto, jonka rungon muodosti alan suurin järjestö. SAJ ei keskusjärjestönä osallistunut eheytyskokoukseen juuri tämän yhdistämisohjelman takia - SAJ olisi halunnut, että vain keskusjärjestöt yhdistetään ja että yhdistäminen tapahtuu vapaaehtoiselta pohjalta.
Yhdistämisellä jäsenliittojen määrä putosi 46:sta 24:ään. Yhdistyneet liitot muodostettiin yleensä SAK:n jäsenliittojen pohjalta, poikkeuksena olivat SAJ:läiset AKT ja Sähköliitto. Eheytys saatiin pääosin valmiiksi tammikuuhun 1970 mennessä; poikkeuksen muodostivat puuala, jolla jäsenmäärältään lähes tasavahvat SAK:lainen Puutyöväenliitto ja SAJ:läinen Suomen puunjalostusteollisuuden työntekijäliitto neuvottelivat yhdistymisestä syksyyn 1973 saakka, sekä kumi- ja nahka-ala jolla liittojen eheytys saatiin tehtyä vasta 1974.
Eheytyminen merkitsi myös jäsenliittojen vallan kasvua verrattuna uuteen keskusjärjestöön. Lakon aloittamisesta tai sopimuksen irtisanomisesta riitti jatkossa pelkkä jäsenliiton ilmoitus keskusjärjestölle eikä keskusjärjestön lupaa tarvittu enää lakon aloittamiseen. SAK:n sääntöihin tuli myös maininta että järjestö on puolueista riippumaton.
SAJ poistettiin yhdistysrekisteristä 1972 mutta sen omaisuutta kanavoitiin sitä ennen erilaisille säätiöille.
Jäsenliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Marjaana Valkonen: Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y. 1907–87 (SAK 1989) , s. 70.
- ↑ a b c d e f Toimintakertomus 1971/1972 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Ammattijärjestö 1972