Reino Heinonen
Reino Johannes Heinonen (29. huhtikuuta 1908 Tampere – 23. elokuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi lyhyen aikaa Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton (SAK) puheenjohtajana SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen hajaannuksen vuosina 1959–1960. Hän oli myös Suomen kunnantyöntekijäin liiton (myöhemmin Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liiton, KTV) puheenjohtaja vuosina 1951–1971. Heinonen sai sosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 1968.[1]
Heinosen isä oli tamperelainen tiilenpolttaja ja hän itse oli alkuperäiseltä ammatiltaan kivityömies. Hän työskenteli Tampereen kaupungille ja hänet valittiin Tampereen kaupungin työntekijöiden ammattiosaston puheenjohtajaksi. Hän opiskeli vuosina 1935–1936 Työväen Akatemiassa, minkä jälkeen hänet palkattiin vuonna 1938 Suomen kunnantyöntekijäin liiton järjestäjäksi. Heinonen eteni liitossa vuonna 1946 valistusohjaajaksi, vuonna 1950 toiseksi puheenjohtajaksi ja vuonna 1951 puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi 20 vuotta. Hän oli vuosina 1957–1960 yhden kauden ajan Helsingin kaupunginvaltuutettu.[1]
Heinonen valittiin SAK:n puheenjohtajaksi helmikuussa 1959 edellinen puheenjohtajan Eero Antikaisen siirryttyä Lomaliiton johtoon. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) leskisläisten ja skogilaisten ryhmittymien kiistat olivat aiheuttaneet auto-, meri- ja sähkömiesten ja kirjaltajien liittojen eroamisen SAK:sta. Nämä eronneet liitot muodostivat yhdessä SAK:n liittojen rinnalle perustettujen uusien rinnakkaisliittojen kanssa vuonna 1959 keskusjärjestökseen Ammattiliittojen yhteisjärjestön (AYJ).
Skogilaisten sosiaalidemokraattien vahvin mies SAK:ssa oli keskusjärjestön toinen puheenjohtaja Vihtori Rantanen, mutta skogilaisten enemmistö ajoi kompromissina Heinosen puheenjohtajaksi pysäyttääkseen SAK:n hajoamisen. Heinonen yritti 15 kuukautta kestäneellä puheenjohtajakaudellaan eheyttää SAK:ta, mutta ei saanut tukea Rantasen kannattajilta. Heinonen onnistui neuvottelemaan AYJ:n kanssa sopimuksen irtautuneiden liittojen paluusta SAK:hon, mutta Rantasen tukijat kieltäytyivät tukemasta sovintoa ja saivat yhdessä kommunistien kanssa enemmistön sekä SAK:n työvaliokunnassa että toukokuussa 1960 kokoontuneessa valtuustossa, jolloin AYJ:läisten liittojen paluu peruuntui. Pettynyt Heinonen erosi SAK:n johdosta heti valtuuston kokouksen jälkeen ja Rantanen valittiin hänen tilalleen.[1] SAK jäi skogilaisten ja kommunistien hallintaan, kun taas leskisläiset sosiaalidemokraatit perustivat marraskuussa 1960 kilpailevan keskusliiton Suomen Ammattijärjestön (SAJ).
Palattuaan KTV:n johtoon Heinonen erotti Rantasen tukijat liiton johtopaikoilta. KTV irtautui vuonna 1963 SAK:sta, mutta ei liittynyt SAJ:hin vaan jäi keskusjärjestöjen ulkopuolelle. Heinonen tuki 1960-luvun lopussa ay-liikkeen eheytymistä ja vei vuonna 1969 KTV:n mukaan uudelleenyhdistyneeseen SAK:hon.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- http://www.palkkatyolainen.fi/pt99/p990504-h1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Timo Soukola: Heinonen, Reino (1908 - 1981) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.10.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
