Ron Perlman

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ron Perlman
Perlman vuonna 2010
Perlman vuonna 2010
Syntymäaika 13. huhtikuuta 1950 (ikä 64)
Syntymäpaikka New York, New York, Yhdysvallat
Aktiivisena 1979–
Oikea nimi Ronald Francis Perlman
Merkittävät roolit Hellboy
Hellboy II: The Golden Army
Kaksin karkuteillä – hiuksia nostattava seikkailu
Drive
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot
  • Q Award (1988, 1989)
  • Golden Apple (1988)
  • Golden Globe (1989)
Ehdokkuudet
  • Genie (1983)
  • Emmy (1988, 1989)

Ronald Francis Perlman (s. 13. huhtikuuta 1950 New York, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perlmanin näyttelijänura sai alkunsa teatterinäytöksissä, minkä jälkeen 1980- ja 1990-luvulla hän näytteli ensi kerran televisiossa eri televisiosarjoissa vierailevissa rooleissa. Tänä aikana Perlman sai ensimmäisen roolin, josta hän tuli tunnetuksi: sarjassa Beauty and the Beast (1987–1990) hän näytteli Vince-nimistä miestä, jolla on leijonan kasvot. Sittemmin Perlman onkin usein näytellyt rooleja, joihin tarvitaan paljon meikkausta. Vincen roolista hänet palkittiin Golden Globe -palkinnolla. Perlman on esiintynyt useissa elokuvissa, tosin usein sivurooleissa, kuten Sean Conneryn tähdittämässä Ruusun nimessä (1986) sekä elokuvissa Mafian otteessa (1993), Poliisiopisto 7: Moskovan keikka (1994), Alien – ylösnousemus (1997) ja Blade II (2002) sekä Star Trek: Nemesis (2002). Ensimmäisen pääroolinsa Perlman teki vuonna 1995 valmistuneessa elokuvassa Kadonneiden lasten kaupunki. Toisen kerran hän sai esittää pääroolia vuonna 2004 Hellboy-elokuvassa, ja neljä vuotta myöhemmin elokuvan jatko-osassa Hellboy II: The Golden Army.

Vuodesta 2008 alkaen Perlman on näytellyt Clay Morrowia televisiosarjassa Sons of Anarchy.

Elokuvien ja televisiosarjojen lisäksi Perlman on tehnyt äänirooleja videopeleihin ja animaatiosarjoihin, joista kenties tunnetuimmat animaatioroolit ovat olleet Savinaama (Batman) ja Slade (Teen Titans). Videopeleistä hänen kenties tunnetuin roolinsa on Halo 2 ja Halo 3 -pelien Lord Hood sekä Fallout-pelisarjan kertoja.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1981 Taistelu tulesta La guerre du feu Amoukar
1984 Jäävuoren ryöstäjät The Ice Pirates Zeno
1986 Ruusun nimi Der Name der Rose Salvatore
1988 Pelokas todistaja A Stoning in Fulham County Jacob Shuler
1992 Sokean harhautus Blind Man’s Bluff Frank Cerrillo
Stephen Kingin Unissakävelijät Sleepwalkers Soames
1993 Arly Hanks Arly Hanks Jim-Bob Buchanan
Huckleberry Finnin seikkailut The Adventures of Huck Finn Pap Finn
Cronos Cronos Angel de la Guardia
Mafian otteessa Romeo Is Bleeding Jack’s Attorney
1994 Double Exposure Double Exposure John McClure
Numeromurhat When the Bough Breaks Douglas Eben
Poliisiopisto 7: Moskovan keikka Police Academy: Mission to Moscow Konstantine Konali
Tappava tunne Sensation etsivä Pantella
1995 Original Sins Original Sins Chas Bradley
Kadonneiden lasten kaupunki La cité des enfants perdus One
Tiny Toons’ Night Ghoulery Tiny Toons’ Night Ghoulery Scratch
Onni puuttuu peliin Fluke Sylvester
The Last Supper The Last Supper Norman Arbuthnot
Mr. Stitch Mr. Stitch Frederick Texarian
Kapteeni Zoomin seikkailut ulkoavaruudessa The Adventures of Captain Zoom in Outer Space Vestronin lordi Vox
1996 Tohtori Moreaun saari The Island of Dr. Moreau Sayer of the Law
1997 Betty Betty Donnie Shank
Rajat kiinni The Second Civil War Alan Manieski
Prinssi Valiant Prince Valiant Boltar
Valekaupunki Tinseltown Cliff
Alien – ylösnousemus Alien: Resurrection Johner
1998 Frogs for Snakes Frogs for Snakes Gascone
Suojelija The Protector Ramsey Krago
A Town Has Turned to Dust A Town Has Turned to Dust Jerry Paul
1999 Iloiset veikot Happy Texas Nalhober
Supreme Sanction Supreme Sanction Director
Primal Force – pedon hyökkäys Primal Force Frank Brodie
2000 Operaatio Hiekkamyrsky Operation Sandman Harlan Jessup
Kunnian kehät Price of Glory Nick Everson
Kultaisen noutajan tapaus The Trial of Old Drum Charles Burden
The King’s Guard The King’s Guard Lordi Morton
Stroke Stroke Schumacher
2001 Vihollinen porteilla Enemy at the Gates Nikolai Kulikov
Kuoleman hissi Down Mitchell
Night Class Night Class Morgan
2002 Crime and Punishment Crime and Punishment Dusharo
Blade II Blade II Reinhardt
Star Trek Nemesis Star Trek Nemesis Shinzonin varakuningas
2003 Boys on the Run Boys on the Run Kapteeni
Killer Rats The Rats William Winslow
Absolon Absolon Murchison
Hoodlum & Son Hoodlum & Son Jim McCrae
Looney Tunes: Taas kehissä Looney Tunes: Back in Action Acme VP
2004 Hellboy Hellboy Hellboy
Quiet Kill Quiet Kill Perry
The Second Front The Second Front kenraali von Binding
2005 Missing in America Missing in America Red
2006 Local Color Local Color Curtis Sunday
Stephen Kingin Desperation Desperation Collie Entragian
How to Go Out on a Date in Queens How to Go Out on a Date in Queens Vito
The Last Winter The Last Winter Ed Pollack
5ive Girls 5ive Girls Drake
2007 In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale Norick
2008 Uncross the Stars Uncross the Stars Bobby
Outlander Outlander Gunnar
Hellboy II: The Golden Army Hellboy II: The Golden Army Hellboy
Mutant Chronicles Mutant Chronicles Samue
I Sell the Dead – kuoleman kauppamiehet I Sell the Dead Duffy
2009 The Devil’s Tomb The Devil’s Tomb Wesley
The Job The Job Jim
Dark Country Dark Country Thompson
2010 Killer by Nature Killer by Nature Julian
Acts of Violence Acts of Violence Bill
Bunraku Bunraku Nicola
2011 Musta noita Season of the Witch Felson
Drive Drive Nino
Conan the Barbarian Conan the Barbarian Corin
2012 Crave Crave Pete
2013 Pacific Rim – Hyökkäys Maahan Pacific Rim Hannibal Chau
Kid Cannabis Kid Cannabis Barry Lerner
Poker Night Poker Night Calabrese
The Virginian The Virginian Henry
2014 Sara’s Cell Sara’s Cell Miller
Savage Mutts Savage Mutts Terry ”Shotgun” Coburn
Animaatiot
Vuosi Nimi Rooli
1992–1993 Batman Savinaama
1993 Animaaniset Paholainen, kersantti Sweete
1994 Mighty Max Goar
Aladdin kenraali Gouda
1995 Ihmeneloset Hulk, Velho
1996 Rautamies Hulk
Phantom 2040 Graft
Mortal Kombat: Defenders of the Realm Kurtis Stryker
1996, 1998 Hey Arnold! Mickey Kaline
1997, 1999 Teräsmies Jax-Ur
1997–1998 The New Batman Adventures Savinaama
1997 Zorro sivuäänet
2000 Titan A.E. Sam Tucker
2003 Static Shock Heavyman
2003–2006 Teen Titans Slade
2003 Justice League Orion, Savinaama
2005 Tarzan 2: Tarzan ja Jane Kago
2005–2007 The Batman Killer Croc, Bane, Rumor
2006 Scooby-Doo: Merirosvoja, ohoi! Captain Skunkbeard, Biff Wellington
Justice League Unlimited Orion
Hellboy Animated: Sword of Storms Hellboy
2007 Hellboy Animated: Blood and Iron Hellboy
Kim Possible Warhok
Terra Elder Vorin
Avatar Tulen Valtias Sozin
2008, 2010 Chowder Arbor
2008 Espíritu del bosque Oak
Star Wars: The Clone Wars Gha Nachkt
2010 The Legend of Secret Pass Parker
Batman – pelottomat Doctor Double X/Dr. Simon Ecks
2011 The Littlest Angel Jumala
2012 Kaksin karkuteillä – hiuksia nostattava seikkailu Kelmilän veljekset
2013 Justice League: The Flashpoint Paradox Deathstroke/Slade Wilson
Ääninäyttely videopeleissä
Vuosi Nimi Rooli
1995 Chronomaster Rene Korda
1997 Fallout: A Post Nuclear Adventure kertoja / Butch Harris
1998 Fallout 2 kertoja
2001 Forgotten Realms: Icewind Dale – Heart of Winter Wylfdene
Fallout Tactics: Brotherhood of Steel kertoja
2003 Batman: Rise of Sin Tzu Savinaama/Matt Hagen
True Crime: Streets of LA Misha / muita ääniä
Lords of Everquest Lord Skass
2004 The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bay Jagger Valance
Halo 2 Lord Hood
2005 Narc Joe Kowalski
The Incredible Hulk: Ultimate Destruction Emil Blonsky / Abomination
Teen Titans Slade
Gun Hoodoo Brown
The Outfit Tommy Mac
2006 Justice League Heroes Batman
2007 Conan Conan
The Outfit Lord Hood
2008 Turok Slade
Hellboy: The Science of Evil Hellboy
Fallout 3 kertoja
2009 Afro Samurai Justice
2010 Tom Clancy’s HAWX 2 Dagger
Fallout: New Vegas kertoja
2011 Marvel Super Hero Squad Online Abomination
2013 Batman: Arkham Origins Slade Wilson/Deathstroke

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ron Perlman Biography (1950-) filmreference.com. Viitattu 16.8.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ron Perlman.