Halo 3

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Halo 3
Kehittäjä Bungie Studios
Microsoft Game Studios
Julkaisija Microsoft Game Studios
Julkaistu 25. syyskuuta Yhdysvallat,
26. syyskuuta EU,
28. syyskuuta Japani
2007
Lajityyppi FPS
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Alusta Xbox 360
Tallennusväline DVD-9

Halo 3 on jatko-osa Halo 2 -Xbox-pelille, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 8 miljoonaa kappaletta. Peli oli Microsoftille vuoden 2007 syksyn tärkein peli, ja sen oli tarkoitus voittaa uuden sukupolven pelikonsoleiden joulumarkkinoiden alla oleva kilpailu. Peli lanseerattiin massiivisesti 26. syyskuuta 2007 ympäri maailmaa. Suomessa Helsingin Kolmen sepän aukiolle oli pystytetty Halo 3 -areena, ja pelin myynti alkoi saman päivän aamuna klo. 01.00. Peliä oli saapunut ostamaan satoja pelisarjan faneja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yhdysvaltain tuottoisin viihdejulkaisu

Microsoftin mukaan Halo 3 nousi julkaisupäivänsä myynnin kokonaisarvolla mitattuna Yhdysvaltain kautta aikain tuottoisimmaksi viihdejulkaisuksi, ohittaen sekä Hämähäkkimies 3 -elokuvan että uusimman Harry Potter -kirjan. Kappalemäärältään Halo 3:n avausmyynti ei ole edellä mainituista suurin, mutta pelin elokuvaa ja kirjaa korkeampi yksittäishinta nostaa myynnin kokonaisarvon näistä korkeimmaksi.[1]

Halo 3 ilmestyi Pohjois-Amerikassa 25. syyskuuta. Ensimmäisen vuorokauden aikana pelin myynti kipusi Yhdysvalloissa noin 170 miljoonaan dollariin.[2]

[muokkaa] Tarina

Pelin tarina jatkuu edellisen pelin lopputilanteesta. Geneettisesti ja fyysisesti paranneltu kyborgisoturi Spartan-117, joka tunnetaan myös nimellä Master Chief, puolustaa maapalloa Covenant-nimistä muukalaislajien liittoutumaa vastaan. Covenant-liittouman uskonnollisena päämäränä on aloittaa "Suuri matka", mutta avain matkan alkamiseen saattaa löytyä maapallolta. Ihmiskunta yhdessä uusien liittolaistensa, Covenant-liittouman Elite-soturien, kanssa yrittää estää tätä tapahtumasta, sillä matkan alkaminen vaatisi Halo-superaseiden käynnistämistä. Käynnistyessään aseet tuhoaisivat kaiken elämän galaksissa. Ihmiskunnan taistellessa maapallon kohtalosta Master Chief tekee kaikkensa estääkseen aseita käynnistymästä. Pelin lopussa Master Chief ja Cortana katoavat avaruuteen, mutta loppuleikkeessä näytetään että Master Chief ja Cortana ajautuvat tuntemattomalle planeetalle rikkoutuneessa aluksessa.

Halo 3 on trilogian päätös, jossa taistellaan maassa vuonna 2553. Alussa Chief ja sotilaat ovat laskeutuneet metsään ja kaikki luulevat että Chief on kuollut.

[muokkaa] Ääninäyttelijät

 Steve Downes  – Master Chief  
 Keith David  – Arbiter  
 Jen Taylor  – Cortana  
 David Scully  – kersantti Johnson, Elite #1  
 Terence Stamp  – totuuden profeetta  
 Dee Baker  – Gravemind  
 Ron Perlman  – lordi Hood  
 Tim Dadabo  – 343 Guilty Spark  
 Jeff Steitzer  – moninpelaaja kuuluttaja  
 Pete Stacker  – merijalkaväen kersantti 1  
 David White  – merijalkaväki #4  
 Mikey Kelley  – merijalkaväki, Officer 2  
 Nika Futterman  – naismerijalkaväki 2, pilotti  
 Mary Kae Irvin  – naissiviili 1  
 Chris Edgerly  – Grunt 4, pilotti, merijalkaväki  
 Joseph Staten  – Grunts 1  
 Adam Baldwin  – ODST merijalkaväki  
 Steven Jay Blum  – Brute #3, pilotti, merijalkaväki 3  
 John DiMaggio  – Brute päällikkö, Hocus, merijalkaväki  
 Nolan North  – merijalkaväki 4, liikenteen ohjaaja  
 Fred Tatasciore  – Brute 2, taisteleva pilotti, merijalkaväki  

[muokkaa] Julkaisu

Peli julkistettiin E3-messuilla keväällä 2006, jossa siitä julkaistiin myös ensimmäinen traileri. Pelin tekijöiden mukaan Halo 3 on viimeinen Halo-universumiin sijoittuva FPS-peli ja se päättää Halo-trilogian. Tosin kaksi muuta Halo-universumiin perustuvaa peliä on myös työn alla, Halo Wars ja Halo: Chronicles, jota tekee Peter Jacksonin yhtiö Wingnut Interactive.

Yhdysvalloissa pelin ensimmäinen televisiomainos esitettiin 4. joulukuuta 2006, ja se saapui tuolloin ladattavaksi myös Xbox Liven kauppapaikalle ja Crackdown pelin mukana sai koodin lataamiseen. Halo 3:sta julkaistiin Xbox Liven kautta ladattava monipeli-beta toukokuussa 2007 ja se loppui kesäkuun kymmenes päivä. Betaan pääsi joko Crackdown-pelin mukana tulleesta kutsusta tai osallistumalla Microsoftin järjestämään Halo 2 -kilpailuun, jossa palkintoina oli kutsuja Halo 3:n betaan. Bungien omalla foorumilla pystyi vaikuttamaan pelin suunnitteluun. Keskustelupalstalle tuli ehdotuksia usean sivun verran. Yksi hyväksytyistä ehdotuksista oli ensimmäisestä Halo-pelistä tuttu pistooli ja rynnäkkökivääri, joita tosin on muutettu Halo 3:seen. Halo 3:selle oli myös järjestetty huutokauppa jossa korkeimman hinnan tarjonnut henkilö osti itselleen ääniroolin Halo 3 peliin. Hinta ehti ylittyä yli 2000 dollarilla .

[muokkaa] Xbox Live

Halo 3-peliä voi pelata myös Xbox Live -palvelussa. Peli sisältää lukuisia erilaisia karttoja, joita ilmestyy tietyin väliajoin lisää. Uudet kartat ovat yleensä aluksi maksullisia, mutta seuraavan paketin ilmestyessä vanhemman paketin kartat tulevat ilmaisiksi.

Vastuksenhaku (matchmaking) on Halo 3:sen ominaisuus, jota pääsee pelaamaan Xbox Live -kultajäsenyydellä. Vastuksenhaku ryhmittelee samantasoiset pelaajat pelaajaluetteloihin, joissa pelataan kaikkia suosituimpia pelityyppejä. Vastuksenhaku myös rekisteröi kaikki pelaajien ansaitsemat mitalit, tapot ja kuolemat talteen, ja niitä pystyy selaamaan kuka tahansa Bungien virallisella sivustolla.

Vastuksenhaussa on normaalisti 4 pysyvää tyyppiä, ja ne ovat:

  • Ranked, jonka jokaisessa omassa pelilistassa pelaajalla on taso, jota voi nostaa ja joka voi tippua pelaajan hävitessä pelejä.
  • Social, jonka pelilistoissa pelaajalla ei ole määritettyä tasoa ja se on samalla ainoa pelityyppi, johon vieraatkin pääsevät mukaan samalta konsolilta.
  • DLC, jonka pelilistojen peleissä käytetään vain erikseen ladattavia kenttiä.
  • Hardcore, joka sisältää Team Swat sekä MLG -pelilistat.

Lisäksi vastuksenhaussa ilmestyy silloin tällöin lyhytaikaisia pelilistoja sekä turnauksia, joita ovat olleet mm. Halloweenina ilmestynyt Living Dead ja ystävänpäivänä ilmestynyt Valentine's Tourney.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Henkilökohtaiset työkalut