Miami Vice

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee televisiosarjaa, sen pohjalta tehdystä vuoden 2006 elokuvasta kertoo artikkeli Miami Vice (elokuva).

Miami Vice on yhdysvaltalainen televisiosarja, jonka Michael Mann tuotti NBC-tv-yhtiölle. Sarjaa tehtiin viisi tuotantokautta vuosina 1984-1989. Sarjassa Don Johnson ja Philip Michael Thomas esittivät peitetoimissa työskentelevää miamilaista poliisiparia, James "Sonny" Crockettia ja Ricardo "Rico" Tubbsia.

Sarjan ensimmäiset kaudet olivat sävyltään varsin keveitä, ja sarjassa nähtiin Noogien ja Izzyn kaltaisia koomisia sivuhahmoja. Myöhemmin sarjan tyyli muuttui synkemmäksi ja kyynisemmäksi.

Sarjan musiikki herätti huomiota, erityisesti Jan Hammerin instrumentaalimusiikki. Hammer vastasi myös sarjan tunnusmusiikista. Se oli käytännössä ensimmäinen tv-sarja jossa populaarimusiikilla oli merkittävä osa niin kutsutun kasari-tunnelman luomisessa. Tunnetuin kohtaus lienee pilottijaksossa nähty Sonnyn ja Ricon öinen autoajelu Phil Collinsin In The Air Tonightin soidessa taustalla.

Crockettin ensimmäisenä ajokkina toimi musta Ferrari Daytona Spider, joka itse asiassa oli Chevrolet Corvetten rungolle rakennettu kopio eli replika. Kolmannelle tuotantokaudelle Ferrarin maahantuoja toimitti Sonnyn ajokiksi valkoisen Ferrari Testarossan. Stunt-kohtauksia varten autoja oli useampia. Tarinassa automalli vaihtui, kun rikollinen asekauppias räjäytti Daytonan esitellessään myymiään Stinger-merkkisiä ilmatorjuntaohjuksia.

Sarjassa vieraili myös monia myöhemmin tunnetuksi ja kuuluisaksi tulleita näyttelijöitä kuten Steve Buscemi, Benicio Del Toro, Bruce Willis, Viggo Mortensen, Julia Roberts, Helena Bonham Carter, Gene Simmons ja Chris Rock. Muita vierailevia tähtiä olivat esimerkiksi Leonard Cohen, James Brown ja Miles Davis.

Suomessa sarjan ensimmäinen jakso esitettiin 6. syyskuuta 1986 Mainostelevisiolla.

[muokkaa] Näyttelijät

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut