Sierra Entertainment

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sierra Entertainment (aikaisemmin Sierra On-Line) oli vuodesta 1980 vuoteen 2008 asti toiminut amerikkalainen videopelien kehittämiseen ja julkaisuun keskittynyt yritys. Vuonna 2008 Sierra Entertainment liitettiin osaksi Activisionia.

Yritys tuli kuuluisaksi etenkin seikkailupeleillään, joista monet saivat lukuisia jatko-osia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 Ken Williams ja hänen vaimonsa Roberta Williams perustivat Sierra On-Line Systemsin, ja aloittivat pelien tuottamisen omassa kodissaan. Samana vuonna valmistui Sierran ensimmäinen peli, Apple II:lle tehty Mystery House. Vuonna 1982 yritys muutti Oakhurstiin Kaliforniaan ja vaihtoi nimeksi Sierra On-Line.

Vuonna 1984 Sierra julkaisi Roberta Williamsin suunnitteleman King's Quest pelisarjan ensimmäisen osan IBM:lle. Peli oli ensimmäinen lajiaan ja siitä tuli suuri menestys. Sierran ohjelmoijat Mark Crowe ja Scott Murphy saivat idean scifi-parodia Space Questista, mikä pääsi suostuttelun kautta kehitykseen. Menestyksen kannustamana Sierra julkaisi myös muita aloitusosia tuleville seikkailupelisarjoille, joita olivat pornahtava Leisure Suit Larry, poliisielämään keskittyvä Police Quest, sekä myöhemmin julkaistu RPG-elementtejä yhdistävä Quest for Glory. Tuohon aikaan Sierra ilmoitti pahimmaksi vastustajakseen television, ja tehtäväkseen estää nuorisosta tulemasta "sohvaperunoita".

Vuodesta 1990 alkaen Sierra aloitti alan yritysten ostamisen: Dynamix (1990), Bright Star Technologies (1992), Coktel Vision (1993) ja Impressions Games (1995). Myöhemmin Sierra osti myös Green Thumb Softwaren (1995), Arion Softwaren (1995), Papyrus Design Groupin (1995), Berkeley Systemsin (1997), Books That Workin (1997), PyroTechnixin (1997) ja Headgaten (1997).

Vuonna 1991 Sierra julkaisi The Sierra Networksin, eräänlaisen esi-WWW-järjestelmän jonka alla käyttäjät pystyivät liikkumaan graafisessa ympäristössä eri teemojen alla, lähettämään viestejä keskustelualueille sekä paljon muuta. Vuonna 1994 järjestelmä myytiin AT&T:lle suurella voitolla ja nimettiin ImagiNation Networkiksi, joka taas myi järjestelmän eteenpäin vuonna 1996 AOLille. Järjestelmä tuotti tasaisesti tappiota ja lopulta se suljettiin.

Vuonna 1994 Sierra muutti uuteen pääkonttoriin Bellevueen Washingtoniin.

Heinäkuussa 1996 yritys myytiin CUC Internationalille, ja vuosi tämän jälkeen Ken Williams jätti Sierran. Huhtikuussa 1998 ilmaantuneiden taloussotkujen vuoksi Sierra ja yrityksen muut pelistudiot, mukaan lukien Blizzard Entertainment myytiin ranskalaiselle julkaisijalle, Havakselle, jonka Vivendi myöhemmin hankki.

Vuonna 1998 Sierra jaettiin viiteen erilaiseen yksikköön:

  1. Sierra Attractions – Tämä yksikkö tuotti pelejä kuten Hoyle, You Don't Know Jack sekä muita.
  2. Sierra Home – Tämä yksikkö julkaisi käyttäjäystävällisiä ohjelmistoja kuten Print Artist, Hallmark Card Studios, MasterCook series ja niin edelleen.
  3. Sierra Sports – Tämä yksikkö julkaisi urheilupelejä.
  4. Sierra Studios – Tämä yksikkö julkaisi isot pelit kuten King's Quest sekä kaikki Sierran pelit.
  5. Dynamix – Sama yritys jonka Sierra osti vuonna 1990, erikoistui 3D taistelusimulaattoreihin kuten Red Baron, Starsiege ja Pro Pilot.

Yritys nimettiin Sierra Entertainmentiksi vuonna 2002.

Heinäkuussa 2004 Vivendi uudelleenorganisoi yritystä ja poisti Sierran kokonaan käytöstä.

Vuoden 2005 alussa Vivendi uudelleenkäynnisti Sierran. Sierran johto sijaitsi nyt Vivendin toimistoilla. Monien pelisarjojen oikeudet siirrettiin Sierralle ja joitain peliyhtiöitä yhdistettiin Sierraan.

Sierra Entertainment suljettiin kokonaisuudessaan vuonna 2008, Vivendin yhdistyttyä Activisionin kanssa [1] [2].

Sierran pelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seikkailupelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. King's Quest I: Quest for the Crown (1984)
  2. King's Quest II: Romancing the Throne (1985)
  3. King's Quest III: To Heir Is Human (1986)
  4. King's Quest IV: The Perils of Rosella (1988)
  5. King's Quest V: Absence Makes the Heart Go Yonder! (1990)
  6. King's Quest VI: Heir Today, Gone Tomorrow (1992)
  7. King's Quest VII: The Princeless Bride (1994)
  8. King's Quest VIII: The Mask of Eternity (1998)
  1. Space Quest I: The Sarien Encounter (1986)
  2. Space Quest II: Vohaul's Revenge (1987)
  3. Space Quest III: The Pirates of Pestulon (1989)
  4. Space Quest IV: Roger Wilco and the Time Rippers (1991)
  5. Space Quest V: Roger Wilco in the Next Mutation (1993)
  6. Space Quest 6: The Spinal Frontier (1995)
  1. Softporn Adventure (1981)
  2. Leisure Suit Larry In the Land of the Lounge Lizards / Leisure Suit Larry 1 (1987)
  3. Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (In Several Wrong Places) / Leisure Suit Larry 2 (1988)
  4. Leisure Suit Larry 3: Passionate Patti in Pursuit of the Pulsating Pectorals (1989)
  5. Leisure Suit Larry 5: Passionate Patti Does a Little Undercover Work (1991)
  6. Laffer Utilities (1992)
  7. Leisure Suit Larry 6: Shape Up or Slip Out! (1993)
  8. Leisure Suit Larry 7: Love for Sail (1995)
  9. Leisure Suit Larry's Casino (1998)
  10. Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude (2004)
  1. Police Quest: In Pursuit of the Death Angel (1987)
  2. Police Quest II: The Vengeance (1988)
  3. Police Quest III: The Kindred (1990)
  4. Police Quest IV: Open Season (1993)
  1. Manhunter: New York (1988)
  2. Manhunter 2: San Francisco (1989)
  1. The Colonel's Bequest (1989)
  2. Laura Bow II: The Dagger of Amon Ra (1991)
  • Conquests -sarja
  1. Conquests of Camelot: King Arthur, The Search for the Grail (1989)
  2. Conquests of the Longbow: The Adventures of Robin Hood (1992)
  1. Quest for Glory I (Hero's Quest I): So You Want to be a Hero (1989)
  2. Quest for Glory II (Hero's Quest II): Trial by Fire (1990)
  3. Quest for Glory III: Wages of War (1992)
  4. Quest for Glory IV: Shadows of Darkness (1994)
  5. Quest for Glory V: Dragon Fire (1998)
  1. EcoQuest: The Search for Cetus (1991)
  2. EcoQuest 2: Lost Secret of the Rainforest (1993)
  1. Gabriel Knight: Sins of the Fathers (1993)
  2. Gabriel Knight 2: The Beast Within (1995)
  3. Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned (1999)
  1. Phantasmagoria (1995)
  2. Phantasmagoria II: A Puzzle of Flesh (1996)
  1. Shivers (1996)
  2. Shivers 2: Harvest of Souls (1997)

Muita huomionarvoisia pelejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sammy Lightfoot (1983)
  • Donald Duck's Playground (1984)
  • Mixed-up Mother Goose (1987)
  • Jones in the Fast Lane (1991)
  • Quarky & Quaysoo's Turbo Science (1992)
  • Diablo: Hellfire (1997)
  • Grand Prix Legends' (1998)
  • The Realm Online
  • Sierra Championship Boxing
  • Ultima II: Revenge of the Enchantress
  • No One Lives Forever (series)
  • Red Baron (developed by Dynamix)
  • Aces of the Pacific
  • SWAT (sarja)
  • NASCAR Racing
  • Tribes: Aerial Assault
  • Metal Arms: Glitch in the System
  • Homeworld ja Homeworld 2
  • Half-Life ja Half-Life 2
  • 3-D Ultra Pinball -sarja
  1. 3-D Ultra Pinball (1996)
  2. 3-D Ultra Pinball: Creep Night (1996)
  3. 3-D Ultra Pinball: The Lost Continent (1998)
  4. 3-D Ultra Pinball: Thrill Ride (2000)
  1. Castle of Dr. Brain (1991)
  2. Island of Dr. Brain (1992)
  3. The Lost Mind of Dr. Brain (1995)
  4. The Time Warp of Dr. Brain (1996)
  5. Dr. Brain Thinking Games: Puzzle Madness (1998)
  1. The Incredible Machine (1992)
  2. The Even More Incredible Machine (1993)
  3. Sid & Al's Incredible Toons (1993)
  4. The Incredible Machine 2 (1994)
  5. The Incredible Toon Machine (1994)
  6. The Incredible Machine 3.0 (1995)
  7. Return of the Incredible Machine: Contraptions (2000)
  8. The Incredible Machine: Even More Contraptions (2001)
  • Kaupunkirakennussarjat
  1. Caesar (1993)
  2. Caesar II (1995)
  3. Caesar III (1998)
  4. Pharaoh (1999) and Cleopatra: Queen Of The Nile (2000)
  5. Zeus: Master of Olympus (2001) and Poseidon: Master of Atlantis (2002)
  6. Emperor: Rise of the Middle Kingdom (2003)
  • Football Pro -sarja
  • Baseball Pro -sarja
  • Outpost -sarja
  1. Outpost (1994)
  2. Outpost 2: Divided Destiny (1997)
  • Hoyle -sarja
  1. Hoyle's Official Book of Games: Volume 1 (1989)
  2. Hoyle's Official Book of Games: Volume 2 (1990)
  3. Hoyle's Official Book of Games: Volume 3 (1991)
  4. Hoyle Casino
  5. Hoyle Board Games
  6. Hoyle Card Games
  7. Hoyle Kids Games
  8. Hoyle Puzzle Games
  9. Hoyle Table Games
  10. Hoyle Solitaire (1996)
  11. Hoyle Majestic Chess (2003)
  12. Hoyle Backgammon and Cribbage (1999)
  13. Hoyle Casino Empire (2002)
  • Field & Stream -sarja
  1. Field & Stream: Trophy Bass 3D
  2. Field & Stream: Trophy Bass 4
  3. Field & Stream: Trophy Buck 'n Bass 2
  4. Field & Stream: Trophy Hunting 4
  5. Field & Stream: Trophy Hunting 5
  • The Legend of Spyro -sarja
  1. The Legend of Spyro: A New Beginning
  2. The Legend of Spyro: The Eternal Night
  3. The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blizzard stay autonomous in Activision merger, Sierra not so lucky Viitattu 21.4.2010. englanniksi
  2. Sierra Shutting Down 21 Game Servers Viitattu 21.4.2010. englanniksi