Michael Mann (elokuvaohjaaja)
| Michael Mann | |
|---|---|
Michael Mann heinäkuussa 2009. |
|
| Syntymäaika | 5. helmikuuta 1943 (ikä 70) |
| Syntymäpaikka | Chicago, Illinois, Yhdysvallat |
| Aktiivisena | 1971– |
| Oikea nimi | Michael Kenneth Mann |
| Puoliso | Summer Mann (1974–) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Michael Kenneth Mann (s. 5. helmikuuta 1943) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.
Mann opiskeli Wisconsinin yliopistossa ja myöhemmin suoritti tutkinnon Lontoon kansainvälisessä elokuvakoulussa. Hän vietti valmistumisensa jälkeen seitsemän vuotta Isossa-Britanniassa ja muutti sitten takaisin Yhdysvaltoihin. Aluksi hän kirjoitti televisiosarjoihin kuten Vega$ ja Starsky and Hutch. Mannin ensimmäinen pitkä elokuva oli televisioelokuva Veren maku suussa (The Jericho Mile, 1979). Nykyään hänen tunnetuin televisiosarjansa on Miami Vice, jonka tuottajana hän toimi.
Mannin elokuvia on tullut verrattain harvakseltaan muutaman vuoden välein. Elokuvat ovat olleet huolellisia töitä ja useimmat niistä ovat hyvinkin arvostettuja kuten Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1992), Ajojahti (Heat, 1995) ja Collateral (2004).
Valikoitu filmografia [muokkaa]
- Veren maku suussa (The Jericho Mile, 1979) televisiolle
- Suurkaupungin lait (Thief, tunnetaan myös nimellä Violent Streets, 1981)
- Paholaisen pesä (The Keep, 1983)
- Psykopaatin jäljillä (Manhunter, tunnetaan myös nimellä Red Dragon: The Pursuit of Hannibal Lecter, 1986)
- Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans, 1992)
- Heat – ajojahti (Heat, 1995)
- The Insider – sisäpiirissä (1999)
- Ali (2001)
- Collateral – väärä aika, väärä paikka (2004)
- Miami Vice (2006)
- Public Enemies (2009)
Sivulta puuttuu