Okariina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etu- ja takanäkymä kahdesta klassisesta 12-reikäisestä okariinasta. Etupuolen kaksoisaukotus on kehitetty 1900-luvulla Japanissa.

Okariina eli okariino on astiahuilu, joka eroaa puupuhallinsoittimista siten, että se on umpinainen, ja näin ollen ääni syntyy hiukan eri tavalla. Se on yksi maailman vanhimmista soittimista. Keski- ja Etelä-Afrikan heimot käyttivat astiahuiluissaan omia virityksiään erottuakseen[1]. Nykyaikainen okariina (okariino) on keraaminen, mutta jotkut valmistajat tekevät myös muovisia, puisia, lasisia ja metallisia soittimia. Muodoltaan okariina on suljettu kammio, jossa on sormille tavallisimmin neljästä kahteentoista reikää, ääniaukko ja puhallusaukko.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astiahuilu, josta okariina on periytynyt, saattaa olla jopa 12 000 vuotta vanha soitin[2]. Se oli tunnettu jo kivikaudella ja vanhoissa korkeakulttuureissa kaikkialla maailmassa.

  • Espanjalaiset valloittajat tutustuivat 1500-luvulla mayojen ja asteekkien huilutaiteeseen. Heidän mukanaan keraamisen astiahuilun idea tuli Eurooppaan.
  • Ennen okariinan keksimistä tavataan Euroopassa muun muassa eläimen sarvesta tehty versio.
  • Nykyaikaisen länsimaisen okariinan kehitti 1800-luvulla italialainen keksijä Giuseppe Donati[2]. Soittimen italiankielinen nimi, ocarina, tarkoittaa pientä hanhea. Donatin 10-reikäinen okariina oli ensimmäinen jolla voitiin tuottaa diatoninen asteikko. Hänen tuotantoonsa 1830 alkaen kuului erikokoisia soittimia eri sävellajien toteuttamiseksi. Materiaalina oli terrakotta, jonka lisäksi Donati käytti myös muita materiaaleja, esimerkiksi alumiinia.
  • Pian Donatin aloitettua tuotantonsa perustettiin Budriossa okariinaorkesteri, joka teki kiertueita Euroopassa. Okariinon suosio kasvoi, ja monet muutkin soitinrakentajat ryhtyivät niitä valmistamaan. Budrio on yhä okariinakulttuurin keskus.
  • 1900-luvun alussa aloitettiin okariinojen postimyynti Amerikkaan. Suosittu soitin sai nimekseen "Sweet Potato"
  • Yhdysvaltain maavoimat otti toisen maailmansodan aikana käyttöön okariinan moraalin kohottamiseksi. "Sota-okariinat" oli valmistettu joko bakeliitista tai metallista.
  • 1950-luvulla monissa amerikkalaisissa kouluissa otettiin okariina opetuskäyttöön. Muovista valmistettu soitin sai nimekseen tonetti.
  • 1960-luvulla englantilainen matemaatikko John Taylor keksi 4-reikäisen okariinan. Hän loi mallin jossa diatoninen asteikko onnistuu vain neljän aukon avulla. Aukot ovat erikokoiset ja siksi niillä voi tuottaa riittävästi eri yhdistelmiä 13 säveltä varten. Lisäämällä 1 tai 2 pohjareikää saavutetaan liki 1,5 oktaavia. Tämä "englantilainen tyyli" on tullut hyvin suosituksi ja myös nuottikirjoja otetaulukoineen on saatavilla.[3]
Kuinka okariina toimii:
1. Ilma kulkee puhallusaukosta sisään
2. Ilma törmää okariinan reunoihin synnyttäen äänen
3. Ilma värähtelee okariinan sisällä
4. Äänenkorkeus muuttuu avaamalla ja peittämällä aukkoja

Äänentuotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksikammioinen Focalink Double Alto C -okariina. Suukappaleessa näkyy kaksi puhallusaukkoa. Kahden kammion avulla saavutetaan yhteensä 2 ¼ oktaavin ääniala.

Toisin kuin esimerkiksi huilun tai nokkahuilun, okariinan tuottaman äänen korkeus ei riipu puhalletun ilman kulkemasta matkasta. Sen sijaan äänenkorkeuteen vaikuttaa kammion avonaisen pinta-alan ja tilavuuden suhde. Sen vuoksi äänen vireeseen vaikuttaa enemmän aukkojen koko kuin niiden sijainti.

Puhallettava ilmavirtaus saa okariinan kammion resonoimaan, jolloin kammio tuottaa siniääntä muistuttavan äänen. Okariinalla ei siten voi soittaa huiluääniä, eli puhallusvoimalla soittimen äänialaa ei voi laajentaa. Sen sijaan intonaatioon puhallusvoima vaikuttaa merkittävästi. Soittaessa äänenkorkeutta voi vaihdella sulkemalla ja avaamalla sormiaukkoja joko osittain tai kokonaan.

Jotkin okariinanvalmistajat ovat laajentaneet soittimen äänialaa tekemällä kaksi- tai kolmekammioisia okariinoja (joista englanniksi usein käytetään yksinkertaisesti nimiä "double" ja "triple"). Kammiot on viritetty soimaan esim. oktaavin tai desiimin välein. Jokaisella kammiolla on oma puhallusaukkonsa, ja puhaltamalla useampaan aukkoon samanaikaisesti on mahdollista soittaa myös harmonioita.

Okariina populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historical Folk Toys Historical Folk Toys LLC. Viitattu 30.syyskuuta 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]