Nurmon Jymy
Nurmon Jymy on urheiluseura, joka toimii Nurmossa. Seuralla on monia lajeja, joista tunnetuin on pesäpallo. Seura perustettiin vuonna 1925. Jymyn pesäpallon edustusjoukkue pelaa Suomen pääsarjatasolla Superpesiksessä ja kakkosjoukkuekin Suomensarjassa.
-
Pääartikkeli: Nurmon Jymy (pesäpallo)
Lentopallossa Jymynnaisten joukkue pelaa 1-sarjassa eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue pelaa kotiottelunsa Nurmon liikuntahallilla. Jymyn naiset nousivat Ykkössarjaan kaudeksi 2007–2008. Myös Jymyn miehet pelasivat Ykkössarjassa noustuaan sinne kauden 2002–2003 päätteeksi, mutta sarjapaikka luovutettiin Seinäjoen Kuutosille kauden 2008–2009 päätteeksi. Miehet etenivät vuosina 2006 ja 2007 SM-liigan karsintoihin asti. Nurmon Jymy on lentopallossa 2000-luvulla myös Suomen suurin seura.
-
Pääartikkeli: Nurmon Jymy (lentopallo)
Myös seuran salibandyjoukkue on pelannut liigassa, mutta pelaa tällä hetkellä III divisioonassa. Sen liigakaudet olivat 1999-2000 ja 2000-2001. Jälkimmäisen kauden jälkeen seura kuitenkin luopui liigapaikastaan. Salibandytoiminta Jymyssä alkoi vuonna 1994. Salibandyssä joukkueen kotikenttänä toimii Nurmon liikuntahalli.
-
Pääartikkeli: Nurmon Jymy (salibandy)
Jymy on tunnettu myös painista, jossa Jymystä on tullut jopa olympiavoittajia. Tällaisia ovat esimerkiksi Jouko Salomäki ja Hermanni Pihlajamäki. Myös jääkiekko oli vielä 2000-luvun alussa seuran laji, mutta jäähallin puute Nurmossa pakotti seuran jääkiekkotoiminnan lopettamaan. jääkiekkojaoston yhteydessä Jymyssä on harrastettu myös ringetteä. Lisäksi lajeja ovat olleet muun muassa pyöräily, tennis ja suunnistus. Yleisurheilukin on kuulunut seuran lajivalikoimaan, mutta nykyisin sitä toimintaa Nurmossa pyörittää NU-99. Yleisurheilussa seuran urheilija on ollut esimerkiksi Tero Pitkämäki. Jymyn uusin jaosto on koripallojaosto.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Nurmon Jymy perustettiin 5.5.1925. Jymy valittiin useiden nimiehdotusten joukosta. Tuolloin nuorisoseurojen yhteydessä toimineet Ylipään Kaverit ja Alapään Koitto yhdistyivät[1]. Niiden taloudellinen tilanne oli vaikea. Yhdistymisen takana oli monia tärkeitä henkilöitä, kuten Kustaa Pihlajamäki ja Kyösti Luukko. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Viljo Peltola.[2] .
| Jymyn sijoitukset palloilulajien pääsarjoissa | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Miehet | ||||||||||
| 0 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | |
| 1950 | 4. | 3. | 5. | 6. | 9. | |||||
| 1960 | 12. | 12. | 9. | 6. | 8. | |||||
| 1970 | 7. | 12. | 10. | 9. | 11. | |||||
| 1980 | 12. | 12. | ||||||||
| 1990 | ||||||||||
| 2000 | 7. | 5. | 5. | 2. | 5. | 4. | 3. | 10. | ||
| 2010 | 10. | 9. | ||||||||
| Naiset | ||||||||||
| 1950 | 6. | |||||||||
| 1960 | 8. | |||||||||
| 1970 | ||||||||||
| 1980 | 9. | |||||||||
| Pesäpallo mustalla ja salibandy punaisella. | ||||||||||
Jymyn painin olympiamitalistit
- Kyösti Luukko hopeaa 1932
- Aatos Jaskari pronssia 1932
- Erkki Penttilä pronssia 1956
- Jouko Salomäki kultaa 1984
Lisäksi monet painijat ovat kilpailleet jo jossakin toisessa seurassa voittaessaan mitalinsa vaikka ovat edustaneet aiemmin Jymyäkin. Toisaalta esimerkiksi Kustaa Pihlajamäki voitti olympiamitalin jo vuonna 1924 Nurmon Koiton riveissä kun Jymyä ei vielä oltu perustettu.[3]
Tilastot lentopallon Ykkössarjoissa [muokkaa]
Miehet [muokkaa]
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
| Kausi | Sarja | O | V | H | VE | HE | VEP | HEP | P | Sijoitus | Sarja | O | V | H | VE | HE | VEP | HEP | P | Sijoitus | Vaihe | Ottelut | Sijoitus | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2003–2004 | Lohko 1 | 21 | 7 | 14 | 30 | 47 | 1689 | 1790 | 14 | 7. | ||||||||||||||||||||
| 2004–2005 | Lohko 1 | 20 | 8 | 12 | 34 | 41 | 1654 | 1706 | 16 | 7. | ||||||||||||||||||||
| 2005–2006 | Lohko 1 | 12 | 8 | 4 | 30 | 19 | 1145 | 1057 | 16 | 3. | Supersarja | 10 | 2 | 8 | 12 | 25 | 786 | 875 | 4 | 6. | Supersarjan puolivälierät |
NJ – Valkeakosken Isku-Veikot: voitot 0–2 (0–3, 1–3) | 6. | |||||||
| 2006–2007 | Lohko 1 | 10 | 6 | 4 | 25 | 16 | 910 | 845 | 12 | 3. | Supersarja | 10 | 1 | 9 | 8 | 29 | 723 | 862 | 2 | 6. | ||||||||||
| 2007–2008 | Lohko 1 | 19 | 9 | 10 | 40 | 38 | 1747 | 1713 | 18 | 5. | ||||||||||||||||||||
| 2008–2009 | Lohko 1 | 20 | 12 | 8 | 46 | 30 | 1711 | 1576 | 24 | 4. | Puolivälierät | NJ – Vihdin Lentopallo-90: voitot 0–2 (0–3, 0–3) | 8. | |||||||||||||||||
Naiset [muokkaa]
|
|
|
|||||||||||||||||||
| Kausi | Sarja | O | V | H | VE | HE | VEP | HEP | P | Sijoitus | Sarja | O | V | H | VE | HE | VEP | HEP | P | Sijoitus |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2007–2008 | Lohko 2 | 14 | 5 | 9 | 19 | 33 | 1088 | 1187 | 10 | 6. | Alajatkosarja lohko 1 |
12 | 4 | 8 | 17 | 31 | 926 | 1050 | 8 | 5. |
| 2008–2009 | Lohko 1 | 18 | 9 | 9 | 38 | 38 | 1602 | 1668 | 18 | 5. | ||||||||||
| 2009–2010 | Lohko 1 | 18 | 12 | 6 | 40 | 26 | 1462 | 1324 | 24 | 4. | ||||||||||
Tunnukset [muokkaa]
Seuralogot [muokkaa]
Juhlalogot [muokkaa]
Jaostojen logot [muokkaa]
Jaostot [muokkaa]
- Pesäpallo
- Lentopallo
- Salibandy
- Hiihto
- Paini
- Jumppa
- Kuntoilu
- Koripallo
Saavutukset [muokkaa]
- Pesäpallon SM-pronssia 1956, 2008
- Pesäpallon SM-hopeaa 2005
- Pesäpallon Suomen Cupin voitto 1978
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Nurmon historia III s.6
- ↑ Nurmon historia III s.52
- ↑ Suomalaisten painijoiden saavutukset kansainvälisissä arvokilpailuissa Suomen Painiliitto
Sivulta puuttuu