Nicolae Ceaușescu
Sivulta puuttuu | Nicolae Ceaușescu | |
|---|---|
 |
|
| Romanian kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri | |
|
|
|
| Edeltäjä | Gheorghe Gheorghiu-Dej |
| Romanian presidentti | |
|
|
|
| Seuraaja | Ion Iliescu |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 26. tammikuuta 1918 Scornicești, Romania |
| Kuollut | 25. joulukuuta 1989 (71 vuotta) Târgoviște, Romania |
| Puolue | Romanian kommunistinen puolue |
| Uskonto | ateisti |
| Puoliso | Elena Ceaușescu |
Nicolae Ceaușescu (26. tammikuuta 1918 – 25. joulukuuta 1989) oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri 1965–1989, valtioneuvoston puheenjohtaja vuodesta 1967 ja Romanian sosialistisen kansantasavallan presidentti 1974–1989. Ceaușescun ympärille luotiin mittava henkilökultti ja sukulaisia suosiva hallintojärjestelmä.
Ceaușescu kieltäytyi mukautumasta itäblokin läpi käyneeseen muutosten aaltoon 1980-luvun viimeisinä vuosina, mikä maksoi hänen henkensä vallankumouksessa, kun häntä vastaan kääntyneet turvallisuuspalvelun sotilaat teloittivat pikaoikeudenkäynnin jälkeen vallasta syöstyn diktaattorin ja hänen vaimonsa Elenan joulupäivänä 1989. Ceaușescun itselleen keräämät arvonimet, kuten Karpaattien nero ja Ajatusten Tonava, olivat hallinnon kaaduttua yleisen pilkan kohteena.
Sisällysluettelo |
Varhainen elämä [muokkaa]
Nicolae Ceaușescu syntyi Scorniceștissa Olteniassa. Vuonna 1929 11-vuotias Ceaușescu jätti perheensä ja kotikaupunkinsa päästäkseen Bukarestiin suutarin oppipojaksi.
Vuoden 1932 alkupuolella hän liittyi laittoman Romanian kommunistipuolueen jäseneksi ja joutui seuraavana vuonna vankilaan syytettynä lakon agitoinnista. Hän joutui vankilaan seuraavan kerran vuonna 1934 kerättyään nimiä rautatietyöläisten oikeudenkäyntiä vastaan. Kahden lisäpidätyksen jälkeen poliisi luokitteli hänet vaaralliseksi kommunistiagitaattoriksi ja kommunistisen ja fasismin vastaisen propagandan levittäjäksi. Hän joutui uudelleen vankilaan vuonna 1936 fasismia vastustavasta toiminnasta.
Vankila-aikanaan Ceaușescu kohtasi tulevan vaimonsa Elenan ja Târgu Jiun vankileirillä Romanian tulevan kommunistijohtajan Gheorghe Gheorghiu-Dejin. Toisen maailmansodan jälkeen Romania jäi Neuvostoliiton vaikutusvallan alaiseksi, ja Ceaușescu toimi kommunistisen puolueen nuorisoliiton sihteerinä. Vuonna 1946 Nicolae ja Elena menivät naimisiin. Kommunistit ottivat vallan Romaniassa vuonna 1947, ja Ceaușescusta tuli Romanian maatalousministeri ja myöhemmin puolustusministeri. Vuonna 1952 Gheorghiu-Dej toi hänet keskuskomiteaan, kun Ana Paukerin moskovanmielinen ryhmä oli puhdistettu puolueesta. Vuonna 1954 hänestä tuli politbyroon täysjäsen ja viimein puolueen toiseksi korkein johtaja.
.jpg)
Hallituskausi [muokkaa]
Ceaușescusta tuli kommunistisen puolueen pääsihteeri maaliskuussa 1965 kolme päivää Gheorghiu-Dej'n kuoleman jälkeen. Vuonna 1967 Ceaușescu nimitettiin hallituksen johtoon. Vuonna 1974 hänet valittiin vastaperustettuun presidentin toimeen, mikä vahvisti hänen valtaansa entisestään.[1]
Ceaușescu oli aluksi hyvin suosittu henkilö kotimaassaan ja ulkomailla, koska hän vastusti Neuvostoliiton ylivaltaa. Hän lopetti Romanian aktiivisen toimimisen Varsovan liitossa, joskin Romania pysyi aina sen jäsenenä, ja kieltäytyi muun muassa osallistumasta Tšekkoslovakian miehitykseen.[1] Romania oli ensimmäinen itäblokin maa, joka solmi suhteet Euroopan neuvostoon ja Kiinan ja Jugoslavian ohella ainoa kommunistimaa, joka osallistui vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisiin.[2] Ceaușescu ei kuitenkaan tehnyt liberaaleja uudistuksia, vaan jatkoi jo Gheorghiu-Dej'n aloittamaa stalinistista tietä. Salainen poliisi Securitate kontrolloi tiukasti kansaa ja mediaa, eikä hallinto suvainnut oppositiota.
Ceaușescu teki valtiovierailut Kiinaan ja Pohjois-Koreaan 1971, joissa hän kiinnostui Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Pohjois-Koreassa toteutetun ohjelman kaltaisesta valtion täydellisestä uudelleenrakentamisesta. 6. kesäkuuta 1971 hän piti puheen joka tunnetaan heinäkuun teeseinä (romaniaksi Tezele din iulie). Se oli saanut vaikutteita maolaisuudesta ja aloitti uusstalinistisen "minikulttuurivallankumouksen". Se merkitsi paluuta sosialistisen realismin tapaan asettaa kirjallisuudelle ideologinen perusta. Ceaușescu alkoi myös jäljitellä Pohjois-Korean juche-aatetta. Aatetta käsitteleviä korealaisia kirjoja käännettiin romaniaksi ja levitettiin maassa laajalle.
Vuonna 1974 Ceaușescu aloitti systematisoinniksi kutsutun ohjelman, jonka tavoitteena oli "monipuolisesti kehittynyt sosialistinen yhteiskunta". Purkaminen, uudelleenasutus ja rakentaminen alkoi maaseudulta, mutta kulminoitui yritykseen uudelleenrakentaa pääkaupunki. Yli viidennes Bukarestin keskustasta hävitettiin 1980-luvulla, mukana lukemattomia kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Tilalle rakennettiin muun muassa Kansan palatsi, maailman toiseksi suurin rakennus Pentagonin jälkeen. Ceaușescu suunnitteli myös monien kylien hävittämistä ja väestön siirtämistä kaupunkilähiöihin osana urbanisaation ja teollistamisen ohjelmia.[2] Niin kutsuttu ystävyyskaupunkijärjestelmä, joka loi suhteet Romanian ja Euroopan kuntien välille, saattoi osaltaan olla estämässä näitä suunnitelma.
Huolimatta tästä kaikesta maassa säilyi huomattavan hyvä koulujärjestelmä ja jonkin aikaa vielä yleisesti hyvä terveydenhoito. Kaikki teollistamisprojektit eivät epäonnistuneet: Ceaușescu jätti Romaniaan suhteellisen toimivan energiantuotannon ja -siirtojärjestelmän ja Bukarestiin toimivan metron.[3]
Perhelainsäädäntö [muokkaa]
Vuonna 1966 hallitus sääti ehkäisyä ja aborttia rajoittavan asetuksen ja muita lakeja, joiden tavoitteena oli nostaa syntyvyyttä. Näihin kuului korkea vero kaikille lapsettomille yli 25-vuotiaille miehille ja naisille. Abortti sallittiin ainoastaan naisen ollessa iältään yli 45-vuotias (myöhemmin tilapäisesti raja laskettiin 40 vuoteen) tai jo ennestään neljän lapsen äiti.[4] [5] Vähintään viiden lapsen äidit saivat huomattavia etuja ja kymmenen lapsen äidit julistettiin "sankariäideiksi" ja palkittiin muun muassa kultamitalilla, autolla ja oikeudella käyttää junia ilmaiseksi.
Hallitus kiristi myös aviolainsäädäntöä ja salli avioeron vain poikkeustapauksissa. 1960-luvun lopulta alkaen väkiluku alkoi kasvaa, mikä aiheutti köyhyyttä ja lisääntynyttä kodittomuutta. Lasten hylkääminen johti orpojen kasvavaan määrään ja 1980-luvun lopulla vakavaan lasten AIDS-epidemiaan. HI-viruksen arveltiin levinneen valvomattomista verensiirroista, joita annettiin ravitsemustason parantamiseksi, ja steriloimattomista neuloista.[6]
Ulkomaanvelka ja romanialaisten elintaso [muokkaa]
Ceaușescun riippumattomuus Neuvostoliitosta ja Tšekkoslovakian miehityksen vastustaminen herättivät kiinnostusta länsimaissa, jotka toivoivat voivansa luoda skisman Varsovan liiton sisään tukemalla Romaniaa lainoilla. Ceaușescu lainasi valtavasti rahaa lännestä rahoittaakseen kehitysohjelmiaan, mutta lopulta velat raunioittivat maan talouden. Korjatakseen tilanteen Ceaușescu aloitti radikaalin ohjelman velkojen maksamiseksi. Ceaușescu muutti perustuslakia siten, ettei Romania voinut tulevaisuudessa ottaa ulkomaanvelkaa ja uudelleenorganisoi 1980-luvulla pääosan maan maatalous- ja teollisuustuotannosta. Yhdessä kalliiden rakennusprojektien kanssa tämä johti vaikeaan pulaan hyödykkeistä. Palatsin ja keskustan uudelleenrakentamisen vuoksi marmoria ei riittänyt hautakiviin. Velka saatiin lopulta maksettua kesällä 1989, vähän ennen Ceaușescun kaatumista.
Elintarvikkeet [muokkaa]
Vuonna 1984 aloitettiin ruoan laajamittainen säännöstely huolimatta maan suuresta tuotannosta. Säännöstelyn piiriin kuuluivat vuoteen 1989 asti leipä, maito, voi, ruokaöljy, sokeri, sika, nauta ja kana ja paikoin jopa peruna. Elintarvikekiintiöitä pienennettiin vuosittain. Suurin osa elintarvikkeista meni vientiin, tavoitteena maksaa ulkomaanvelka ja ajaa eteenpäin uudistusohjelmia.[7] Kansalaisten saatavilla olleet elintarvikkeet olivat yleensä sellaisia, joita ei huolittu vientiin. Laadukkaammat elintarvikkeet tuotettiin ainoastaan vientiin ja romanialaiset pystyivät ostamaan niitä vain mustasta pörssistä.
Bensiini, kaasu ja sähkö [muokkaa]
Romanian suuresta öljyntuotannosta huolimatta bensiiniä säännösteltiin tiukasti, ajaminen oli sunnuntaisin rajoitettua, ja monet bussit ja taksit siirtyivät metaanikäyttöisiksi. Sähköntuotanto suunnattiin ennen muuta raskaaseen teollisuuteen ja sähköä oli käytettävissä korkeintaan 20 kWh yhdelle perheelle kuukaudessa (sen ylittävä määrä oli raskaasti verotettua). Sähkökatkot olivat säännöllisiä, tyypillisesti 1–2 tuntia päivässä. Katuvalot pidettiin yleensä sammutettuina ja TV-lähetykset oli rajoitettu kahteen tuntiin päivässä.[7] Kaasun- ja lämmönjakelussa oli katkoja. Vuoden 1988 asetus määräsi, että julkisten rakennusten lämpötila sai olla talvisin korkeintaan 16 celsiusastetta, tietyissä rakennuksissa, kuten tehtaissa, korkeintaan 14 astetta. Kauppojen piti sähkön säästämiseksi sulkea ovensa viimeistään klo 17.30. Muodostui laaja mustan pörssin markkina, jonka valuuttana käytettiin muun muassa Kent-savukkeita. Niillä ostettiin kaikkea ruoasta vaatteisiin ja lääkkeisiin.[8] Terveydenhoidon taso laski selvästi, kun lääkkeitä ei enää tuotu. Eliniänodote laski Euroopan matalimmaksi ja lapsikuolleisuusprosentti nousi 83 lapseen tuhannesta, kun Länsi-Euroopassa vastaava arvo oli alle 10 tuhannesta.[9]
Teollisuustuotanto ja kasvanut valvonta [muokkaa]
Romania panosti raskaaseen teollisuuteen, mutta kevyempi teollisuus oli pahoin alimitoitettua. Romanialaisten piti jonottaa kolme vuotta pesukonetta, 2–3 vuotta väri-tv:tä ja 7–10 vuotta autoa. Tuotteet olivat teknisesti jälkeenjääneitä. Puhelinverkko oli yksi Euroopan huonoimmin toimivista ja 23 miljoonaan asukkaan Romaniassa oli vuonna 1989 ainoastaan 700 000 puhelinliittymää. TV-lähetykset oli rajoitettu kahteen tuntiin päivässä, ja nekin koostuivat poliittisesta propagandasta. Romanialaiset pyrkivätkin katsomaan naapurimaiden televisiolähetyksiä käyttäen laittomia antenneja ja pienoissatelliittilautasia.
Kauden ongelmana olivat myös ympäristötuhot, jotka olivat Itä-Euroopan kommunistimaidenkin mittapuulla harvinaisen vaikeat. Esimerkkeinä ovat Copsa Mican kaupunki hiilivoimaloineen, joka 1980-luvun satelliittikuvissa oli paksun mustan pilven peittämä, ja vuoden 1989 suunnitelma kuivattaa Tonavan ainutlaatuinen suistoalue (nykyinen Unescon maailmanperintökohde) maatalousmaaksi.[2][10]
Valvonta kävi yhä tiukemmaksi, ja Itä-Saksan tyyppinen puhelinkuuntelujärjestelmä rakennettiin. Securitate värväsi lisää ilmiantajia, laajensi sensuuria ja piti rekisteriä koko väestöstä. 1980-luvun alussa joka kolmaskymmenes romanialainen antoi tietoja Securitatelle.[11] Securitaten toimia tutkineen komitean mukaan joka kolmas romanialainen oli vuonna 1989 Securitaten ilmiantaja.
Syrjäyttäminen [muokkaa]
Toisin kuin Neuvostoliitossa, Romaniassa ei syntynyt suurta, etuoikeutettua puolue-eliittiä. Ceaușescun suvun ulkopuolisia puoluevirkailijoita kierrätettiin tehtävästä ja paikasta toiseen, jotta valtaklikkejä ei syntyisi. Tämä ehkäisi Gorbatšov-tyyppisen uudistuspolitiikan syntymisen. Toisin kuin Puolassa, Ceaușescun hallinto reagoi lakkoihin pelkästään kiristämällä valvontaa. Niitä, jotka yrittivät varoittaa tällaisesta politiikasta, kohdeltiin rikollisina. Romania oli viimeisiä kaatuneita Euroopan kommunistihallintoja ja sen kaatuminen oli siihen saakka väkivaltaisin.
Romanian vallankumouksena tunnetut protestit ja mellakat alkoivat Timișoarassa 17. joulukuuta 1989. Sotilaat avasivat tulen protestoijia kohtaan ja surmasivat noin 100 ihmistä. Iranin vierailunsa keskeyttänyt Ceaușescu piti TV-puheen 20. joulukuuta, jossa hän tuomitsi Timișoaran tapahtumat ja sanoi niitä ulkovaltojen tiedustelupalveluiden järjestämiksi. Timișoaran kansannousu levisi Sibiuun, Bukarestiin ja muualle. Lopulta Ceaușescu joutui pakenemaan helikopterilla väkijoukon vallatessa hallintorakennusta. Hän päätyi Târgovișteen, jossa hänet tuomittiin vaimoineen sotaoikeudessa kuolemaan rikoksista valtiota vastaan, kansanmurhasta ja kansallisen talouden vaarantamisesta ja teloitettiin.[1]
Ruumiit haudattiin Ghencean sotilashautausmaalle Bukarestiin salaa yöllä ja haudoille pystytettiin ristit väärillä nimillä. Ceaușescun sukulaiset ovat kuitenkin epäilleet, että ruumiit on haudattu muualle. 21.7.2010 ruumiit kaivettiin ylös DNA-testejä varten.[12] DNA-testit osoittivat myöhemmin, että vainajat todella olivat Ceaușescut. [13]
Vallankumouksen taustat ovat monin osin edelleen hämärän peitossa.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Steven Kreis: Nicolae Ceaușescu 2001-2004. Historyguide. Viitattu 23.1.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Stanley D.: Post World War II History of Romania ("Eastern Europe on a Shoestring", 2nd Edition, Lonely Planet Publications. ISBN 0-86442-116-8)
- ↑ Bucharest Metro Bucharest in your Pocket
- ↑ Anton L. Abortion and the making of the socialist mother during Communist Romania Demographic and Social Change in Eastern Europe
- ↑ Ceaucescus Orphans Time 1996
- ↑ Romania's lost children NY Times 1990
- ↑ a b McCollum Is Communism dead in Eastern Europe? 1998 The University of Alabama in Huntsville
- ↑ 23 Years of Ceausescu Romania--Tight Rule of a 'Deity' LA Times 1988
- ↑ Overplanned Parenthood: Ceausescu's cruel law Newsweek, Jan. 22, 1990, p. 35. (Ceausecu.org)
- ↑ New UN atlas reveals environmental devastation UNEP Energy Bulletin 2005
- ↑ Romania Securitate legacy 20 years after revolution BBC 10.12.2009
- ↑ Aamulehti sivu A11, 22.7.2010
- ↑ http://www.rferl.org/content/Reports_DNA_Tests_Confirm_Ceausescus_Remains/2209569.html
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Nicolae Ceaușescu, Diktaattoripörssi
- (englanniksi) Nicolae Ceaușescu – Romania's Dark Age under Communism)]
- (ranskaksi) Maroumanie.com: Nicolae Ceaușescu
- YLE Elävä arkisto - Ceausescu syöstään pois vallasta (1989)
- YLE Elävä arkisto - Ceausescu teloitetaan (1989)
 |
Romanian presidentit (virka perustettiin 1974) |
| Nicolae Ceaușescu (29.3.1974–22.12.1989) | Ion Iliescu (22.12.1989–29.11.1996) | Emil Constantinescu (29.11.1996–20.12.2004) | Ion Iliescu (22.12.2000–20.12.2004) | Traian Băsescu (20.12.2004–) |
