Romanian parlamenttitalo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 44°25′39.05″N, 26°5′14.82″E

Parlamenttitalo elokuussa 2012.

Romanian parlamenttitalo (romaniaksi Palatul Parlamentului), alkuperäiseltä nimeltään Kansan talo (Casa Poporului), joskus myös tasavallan palatsi (Casa Republicii), on Romanian entisen diktaattori Nicolae Ceaușescun aikana rakennettu talo Bukarestissa. Se on eräs maailman suurimmista rakennuksista.

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennustyöt aloitettiin 1984. Rakennus sijoitettiin entisen kukkulan paikalle Centrul Civicin ja Unirii-bulevardin länsipäähän. Suurella koollaan se jakaa kaupungin keskustan käytännössä kahtia. Rakennuksesta oli alun perin tarkoitus tulla Nicolae Ceaușescun uudistussuunnitelman kohokohta, palatsi, johon keskittyisivät kaikki sosialistisen valtion johtoelimet ja jossa hän suunnitteli myös asuvansa. Palatsi oli juuri valmistumassa 1989, kun Ceaușescut syrjäytettiin ja teloitettiin.[1]

Mitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennus on kooltaan 270 m kertaa 240 m ja 86 m korkea ja ulottuu 92 m maan alle. Sen lattiapinta-ala on 330 000 neliömetriä, siellä on 1 100 huonetta, 12 maanpäällistä kerrosta ja kuusi kellarikerrosta. Guinnessin ennätysten kirja laskee sen maailman toiseksi suurimmaksi rakennukseksiselvennä Pentagonin jälkeen ja tilavuudeltaan kolmanneksi. Sitä suurempia pinta-alaltaan ovat kuitenkin Willis Tower ja Cœur Défense.lähde?

Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parlamenttitalo on sisustettu ylellisesti. Rakennukseen käytettiin 3 500 tonnia kristallia mm. 480 kattokruunuun. Sisukseen on käytetty puuta, terästä ja pronssia. Romanian parlamentti muutti rakennukseen 1994 ja senaatti 2004 oltuaan aiemmin entisessä kommunistisen puolueen keskuskomitean rakennuksessa. Rakennuksessa on myös lukuisia eri tarkoituksiin käytettyjä luentosaleja ja näyttelytiloja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Palace of Parliament Bucharest Life.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Romanian parlamenttitalo.