Mies vailla menneisyyttä

Mies vailla menneisyyttä
Ohjaaja	Aki Kaurismäki
Käsikirjoittaja	Aki Kaurismäki
Tuottaja	Aki Kaurismäki
Kuvaaja	Timo Salminen
Leikkaaja	Timo Linnasalo
Lavastaja	Markku Pätilä Jukka Salmi
Pääosat	Markku Peltola Kati Outinen Juhani Niemelä Sakari Kuosmanen Esko Nikkari
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi, Saksa
Tuotantoyhtiö	Sputnik Oy
Ensi-ilta	1. maaliskuuta 2002
Kesto	97 minuuttia
Alkuperäiskieli	suomi
Ikäraja
Budjetti	8 000 000 mk
Katsojat	142 026 (suomessa)
Edeltäjä	Kauas pilvet karkaavat
Seuraaja	Laitakaupungin valot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Mies vailla menneisyyttä on Aki Kaurismäen ohjaama elokuva ja hänen Suomi-trilogiansa toinen osa, joka sai ensi-iltansa 2002. Elokuva kertoo muistinsa menettävästä miehestä, joka rakentaa elämäänsä uudestaan köyhälistön parissa. Miespääosaa esittää Markku Peltola ja naispääosaa Kati Outinen. Elokuvan ennakkotuotanto oli talvella 2000–2001 ja keväällä 2001, kuvaukset kesällä 2001 ja jälkituotanto syksyllä-alkutalvella 2001.

Mies vailla menneisyyttä on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia elokuvia. Se oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana elokuvasta vuonna 2002, jolloin Kaurismäki boikotoi Oscar-gaalaa ja Yhdysvaltoja Irakin sodan takia. Samana vuonna elokuva sai Cannesin elokuvafestivaaleilla Grand Prix -palkinnon, ja Outinen palkittiin parhaasta naispääosasta. Mies vailla menneisyyttä on kolmas suomalainen elokuva, joka on päässyt Cannesin pääkilpasarjaan.

Käsikirjoitus

Elokuvan käsikirjoituksen on kirjoittanut Aki Kaurismäki. Käsikirjoitus sai parhaan käsikirjoituksen European Film Awards ja Jussi-palkinnot sekä parhaan käsikirjoituksen palkinnon Bangkokin elokuvajuhlilla.

Haavoittunut enkeli

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan alkupuolella on kohtaus, jossa satamakontissa asuvan perheen pojat löytävät rannalta pahoinpidellyn miehen kantaessaan korennolla vesikanisteria. Kohtaus on viittaus Hugo Simbergin maalaukseen Haavoittunut enkeli. Kuten maalaus, elokuvakin kuvaa auttajan heikkoutta; se joka auttaa toisia, on lopulta yhtä paljon autettava kuin auttaja. Avun saaneista tulee puolestaan toisten auttajia. Näin elokuva luo ideaalisen kuvauksen heikko-osaisten solidaarisuudesta.

Tarinan voi nähdä viittaavan myös Raamatun kertomukseen laupiaasta samarialaisesta. Hyvyyden instituutiot, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja oikeuslaitos pettävät ja ihmisten on turvauduttava ainoastaan toisiinsa.

Tapansa mukaan Kaurismäki leikittelee ajallisesti ristiriitaisilla elementeillä: vanhoilla autoilla, vaatteilla ja musiikilla. Tässä elokuvassa kyse ei ole pelkästä tyylikeinosta, vaan elokuva on kuin kirpputori, joka näyttää suomalaisen yhteiskunnan ajallisen kerrostuneisuuden. Kaikki kansalaiset eivät suinkaan elä laajakaistan ja kännyköiden aikaa. Hyvinvointi- ja tietoyhteiskunta koskettaa vain osaa ihmisten todellisuudesta.

Juoni

Mies (Markku Peltola) saapuu junalla öiseen Helsinkiin ja nukahtaa puistonpenkille, jolloin kolme rikollista pahoinpitelee hänet. Mies viedään koomassa sairaalaan ja julistetaan jo kuolleeksi, mutta lääkärien poistuttua hän nousee pystyyn ja kävelee siteissään ulos sairaalasta. Hylätyssä satamakontissa asuva Niemisen perhe (vanhempina Juhani Niemelä ja Kaija Pakarinen) löytää hänet aamulla meren rannalta makaamasta, ottaa luokseen asumaan ja hoitaa kuntoon. Mies on kuitenkin menettänyt muistinsa eikä muista edes omaa nimeään.

Sataman köyhät asukkaat ja laitapuolen kulkijat auttavat miehen uuden elämän alkuun. Karski satamavartija Anttila (Sakari Kuosmanen), joka tekee bisnestä "vuokraamalla" tyhjiä satamakontteja asunnoiksi, järjestää miehelle oman kontin. Mies yrittää hakea töitä, mutta koska hän ei tiedä nimeään, hänet heitetään ulos työvoimatoimistosta. Mies tutustuu Pelastusarmeijan soppaa jakavaan Irmaan (Kati Outinen), ja tämä hankkii hänelle töitä Pelastusarmeijan kirpputorilta. Työnsä ohessa mies saa virsiä soittavan Pelastusarmeijan orkesterin (Marko Haavisto & Poutahaukat) ottamaan ohjelmistoonsa rytmimusiikkia ja Pelastusarmeijan johtajattaren (Annikki Tähti) ryhtymään heidän laulajakseen. Miehen ja Irman välille kehkeytyy romanssi.

Nähdessään hitsaajia telakalla mies muistaa olevansa ammatiltaan hitsaaja. Hänelle tarjotaan töitä, mutta telakan palkkakonttori määrää hänet avaamaan pankkitilin. Pankki ei kuitenkaan suostu avaamaan nimetöntä tiliä, ja kaiken lisäksi mies joutuu pankkiryöstön todistajaksi. Poliisi ei usko miehen tarinaa nimettömyydestä ja heittää hänet putkaan, mutta Pelastusarmeijan lakimies (Matti Wuori) hankkii hänet vapaaksi. Myöhemmin mies tapaa baarissa pankkiryöstäjän (Esko Nikkari), joka kertoo miehelle tarinansa: pankki on ajanut hänen maansiirtoyrityksensä konkurssiin ja hän teki ryöstön voidakseen maksaa pois velkansa entisille työntekijöilleen. Mies lupaa toimittaa rahat työntekijöille ja pankkiryöstäjä ampuu itsensä tämän lähdettyä.

Poliisi kertoo saaneensa selville miehen henkilöllisyyden: tämän vaimo Nurmeksesta on ottanut yhteyttä poliisiin nähtyään miehen kuvan lehdessä pankkiryöstöjutun yhteydessä. Järkyttynyt Irma katkaisee seurustelun ja mies lähtee apeana palaamaan kotiinsa. Nurmeksessa hän tapaa vaimonsa (Aino Seppo) ja saa selville, että he ovat eronneet miehen peliriippuvuuden takia. Mies päättää palata uuteen elämäänsä Helsingissä. Palatessaan satamaan hän törmää uudelleen hänet pahoinpidelleisiin kolmeen rikolliseen, mutta sataman asukkaat Anttilan johdolla saartavat ja pieksevät heidät. Lopussa mies ja Irma palaavat yhteen ja kävelevät kahdestaan sataman poikki kaukaisuuteen, Annikki Tähden laulaessa Muistatko Monrepos'n.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa

Markku Peltola	... Mies vailla menneisyyttä
Kati Outinen	... Irma
Juhani Niemelä	... herra Nieminen
Sakari Kuosmanen	... Anttila
Esko Nikkari	... pankkiryöstäjä

Aiheesta muualla

• Mies vailla menneisyyttä Aki Kaurismäki Orimattilan Kirjaston Esittelyssä -sivustolla
• YLE Elävä arkisto: Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla
• YLE Elävä arkisto: Aki ja Mika Kaurismäen haastettelu vuodelta 1982

Parhaan elokuvan Jussi -palkinnon voittaneet elokuvat

1992: Tuhlaajapoika | 1993: Onnen maa | 1994: Pidä huivistasi kiinni, Tatjana | 1995: Kivenpyörittäjän kylä | 1996: Kauas pilvet karkaavat | 1997: Sairaan kaunis maailma | 1998: Kuningasjätkä | 1999: Rukajärven tie | 2000: Seitsemän laulua tundralta | 2001: Joki | 2002: Mies vailla menneisyyttä | 2003: Nousukausi | 2004: Koirankynnen leikkaaja | 2005: Paha maa | 2006: Laitakaupungin valot | 2007: Musta jää | 2008: Niko – Lentäjän poika | 2009: Postia pappi Jaakobille | 2010: Napapiirin sankarit | 2011: Le Havre