Marjatta Tapiola
Marjatta Tapiola (s. 30. huhtikuuta 1951 Sysmä) on suomalainen kuvataiteilija.
Tapiola valmistui Suomen Taideakatemian koulusta 1974, ja debyytti oli Jyväskylässä 1973. Hän teki läpimurtonsa 1980-luvun alussa ja on siitä pitäen kuulunut suomalaisten kuvataiteilijoiden kärkeen. Hän on maalannut lukuisia muotokuvia tunnetuista suomalaisista eri alojen vaikuttajista, mm. pankinjohtaja Sirkka Hämäläisestä 1998 ja kirjailija Eeva Joenpellosta 1990.
Tapiolan teoksia on Amos Andersonin, Helsingin kaupungin ja Sara Hildénin taidemuseossa sekä Ateneumin kokoelmissa. Hän oli maalaustaiteen vt. lehtorina Kuvataideakatemiassa 1994-95.
Tapiolan vanhemmat ovat maanviljelijä Olli Tapiola ja emäntä Kerttu Tapiola, o.s. Peltola. Lapset Aina Bergroth, s. 1975, Zaida Bergroth, s. 1977. Tapiola asuu Sysmässä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Näyttelyt ja kokoelma
[muokkaa] Palkinnot
- Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset 1981
- Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinto 1980
- Suomen Kulttuurirahaston palkinto 2004
- Pro Finlandia 2004
- Hämäläis-Osakunnan kunniamerkki 2005
- Kuvataiteen valtionpalkinto 2006
[muokkaa] Kuvia teoksista
[muokkaa] Lähteet
1962 kapellimestari Jorma Panula | 1963 ohjaaja Ralf Långbacka | 1964 säveltäjä Kari Rydman | 1965 kirjailija Eino Säisä | 1966 ohjaaja Risto Jarva | 1967 ohjaaja Kalle Holmberg ja lavastaja Kari Liila | 1968 kuvataiteilija Kimmo Pyykkö | 1969 ohjaaja Timo Bergholm | 1970 ohjaaja Jouko Turkka | 1971 Iso mies ja keijukainen -levytyöryhmä | 1972 kuvaaja, ohjaaja Lasse Naukkarinen | 1973 säveltäjä Ilpo Saastamoinen | 1974 kuvataiteilija Riitta Nelimarkka | 1975 ohjaaja Pekka Milonoff | 1976 tanssija Ulrika Hallberg | 1977 ohjaaja Timo Linnasalo | 1978 ohjaaja Arto af Hällström | 1979 Eurooppalainen Odysseia -kuunnelmatyöryhmä | 1980 valokuvaaja Pentti Sammallahti | 1981 kuvataiteilija Marjatta Tapiola | 1982 säveltäjä Jouni Kaipainen | 1983 näyttelijä Kari Väänänen | 1984 kirjailija Olli Jalonen | 1985 kuvataiteilija Maaria Wirkkala | 1986 klarinetisti Kari Kriikku | 1987 äänisuunnittelija, muusikko Juhani Liimatainen | 1988 kuvataiteilija Mox Mäkelä | 1989 kuvittaja Sami Toivonen | 1990 Rahkonen-radioteostyöryhmä | 1991 kuvataiteilija Marjatta Oja | 1992 kuvataiteilija Julia Vuori | 1993 tanssiryhmä Suomussalmi | 1994 näyttelijä Martti Suosalo | 1995 kirjailija Juha Lehtola | 1996 ohjaaja-käsikirjoittajat Susanna Helke & Virpi Suutari | 1997 kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen | 1998 urkuri Håkan Wikman | 1999 säveltäjä Tuomas Kantelinen | 2000 kuvataiteilija Sándor Vály | 2001 runoilija Johanna Venho | 2002 kuvataiteilija Salla Tykkä | 2003 jazzyhtye U-Street All Stars | 2004 sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen | 2005 säveltäjä, muusikko Taito Hoffrén | 2006 näytelmäkirjailija, dramaturgi Anna Krogerus | 2007 ohjaaja-käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff | 2008 tanssija-koreografi Eeva Muilu | 2009 elokuvaohjaaja Jukka-Pekka Valkeapää | 2010 runoilija Timo Harju | 2011 nukketeatteriohjaaja Merja Pöyhönen
Tätä sivua ei ole