Magotti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Magotti
Portrait of a father.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Kädelliset Primates
Alalahko: Haplorrhini
Heimo: Vanhan maailman häntäapinat Cercopithecidae
Suku: Makakit Macaca
Laji: sylvanus
Kaksiosainen nimi
Macaca sylvanus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Magotin levinneisyysalue
Magotin levinneisyysalue
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Magotti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Magotti Commonsissa

Magotti eli berberiapina (Macaca sylvanus) on Pohjois-Afrikassa ja Gibraltarilla elävä apinalaji. Se on Euroopan ainoa apinalaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magotti on noin 70-senttinen ja 8–10 kilon painoinen. Magotin häntä on lähes näkymätön, 1–2 sentin nypykkä. Turkki antaa vantteran olemuksen, vaikka se on melko lyhytkarvainen. Lajin raajat ovat tanakat ja sen pää on iso. Magotilla on isot pakarat, jotka ovat voimakkaanväriset lisääntymisaikana. Turkki on väriltään ruskehtava, selän ja raajojen turkki on kellertävänruskea tai ruskehtavanharmaa. Pää on tummempi ja vatsapuoli on vaalea.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magotteja elää Pohjois-Afrikan Marokossa ja Algeriassa, joissa elää yhteensä noin 10 000 yksilöä, eniten Marokossa. Lisäksi Espanjan eteläpuolella Gibraltarin niemellä elää noin 200 puolivillin yksikön kanta[2]. Magotteja on aikoinaan elänyt Euroopassa myös pohjoisemmassa, jopa Keski-Saksassa ja Irlannissa saakka [2].

Ennen magotteja eli myös Libyassa ja Egyptissä. Mahdollisesti levinneisyys on ulottunut myös Aasiaan asti.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magotit elävät Pohjois-Afrikassa enimmäkseen Atlasvuoriston mänty-, tammi-, ja setrimetsissä 2 100 metrin korkeuteen asti. Alueella sataa joka vuosi lunta. Laji elää myös pensaikko- ja kalliomailla. Koska muutamia yhteisöjä elää myös alavilla mailla, on ajateltu että magotit elivät ennen tasangoillakin. Lisääntyvän asutuksen takia ne olisivat säilyneet lähinnä vuorilla. Gibraltarin apinat elävät kahdenlaisessa ympäristössä, merenrantakallioilla ja kaupunkiympäristössä.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magotit elävät 7–40 yksilön laumoina. Naaraat pysyvät synnyinlaumassa koko ikänsä, mutta koiraat lähtevät etsimään aikuistuttuaan uutta laumaa. Magotit ovat hyvin sosiaalisia ja rauhallisia apinoita. Naaraat antavat usein turvallisiksi tuntevansa uroksen hoitaa poikastaan ja koiraat käyttävät niitä joskus puskureina muita uroksia vastaan. Laumassa on tarkka arvojärjestys. Magotit tyytyvät varsin vähään ja syövät jopa puun kaarnaa. Tavallisempaa ravintoa ovat kuitenkin siemenet, hedelmät ja lehdet. Eläinravintoa ne syövät harvoin, mutta pitävät erityisesti muurahaisen munista. Poikaset syntyvät heinä-elokuussa vajaan puolen vuoden kantoajan jälkeen. Poikasia tulee yksi kerrallaan. Magotit voivat elää yli 20 vuotta.

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magottien elintila on vuosisatojen aikana kaventunut metsien hakkuun ja metsästyksen vuoksi. Alueen metsiä on hakattu jo Rooman valtakunnan ajoilta asti ja maanviljely ja karjanhoito alueella on aloitettu heti arabien tulon jälkeen. Karja estää usein puiden taimien kasvun jos niitä on suurina määrinä.

Nykyään magottien suurin uhka on laiton kauppa. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kanta on puolittunut ja laji on uhanalainen. Vuosittain noin 300 apinanpoikasta myydään laittomasti lemmikeiksi ja sirkuksiin. Niitä käytetään hyväksi myös turistikohteissa, missä niitä kuvautetaan maksusta turistin kanssa[2].

1950-luvulla Gibraltarilla lajia oli joskus jopa liikaakin. Toisen maailmansodan aikana Winston Churchill määräsi, että apinoita on tuotava Afrikasta lisää, koska vanhan tarun mukaan englantilaiset joutuvat luopumaan Gibraltarista, jos magotit häviävät.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahti, S., Heikkilä, M. & Räsänen, S.: Zoo Suuri Eläinkirja - Osa 1: Nisäkkäät. WSOY, 1977. ISBN 951-0-08246-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Butynski, T.M., Cortes, J., Waters, S., Fa, J., Hobbelink, M.E., van Lavieren, E., Belbachir, F., Cuzin, F., de Smet, K., Mouna, M., de Iongh, H., Menard, N. & Camperio-Ciani, A.: Macaca sylvanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  2. a b c Kaisa Läärä: Kahdeksan berberiä maksaa yli 100 000 euroa. Aamulehti, 28.6.2013, s. A09.