Komealupiini
| Komealupiini | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Hernekasvit Fabaceae |
| Suku: | Lupiinit Lupinus |
| Alasuku: | Platycarpos |
| Laji: | polyphyllus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lupinus polyphyllus |
|
| Katso myös | |
Komealupiini (Lupinus polyphyllus), arkikielessä usein pelkkä lupiini, on hernekasveihin kuuluva monivuotinen kasvi, jonka luontainen levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Amerikassa Alaskasta Wyomingiin ja Kaliforniaan. Eurooppaan komealupiini tuotiin 1800-luvulla koriste- ja rehukasviksi. Ruotsissa on kirjattu komealupiinin esiintyminen villiintyneenä luonnossa ensi kerran jo vuonna 1870 Skånessa.[2]
Komealupiini lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla. Sen on myös havaittu olevan haitallinen useille hyönteislajeille. Komealupiini on määritelty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa haitalliseksi vieraslajiksi[3]. Luettelossa Euroopan unionin kannalta haitallisista vieraslajeista komealupiinia ei kuitenkaan mainita.
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komealupiini on 50–150 senttimetriä korkea kasvi, jonka varsi on yleensä haaraton. Sillä on pitkä terttumainen kukinto, jonka väritys voi olla sinisen, vaaleanpunaisen tai valkoisen kirjava. Kukkien väri vaihtelee myös samassa yksilössä. Kukkimisaika on kesäkuusta elokuulle.[4] Kasvin hedelmässä on palko, jossa on 5–9 siementä. Se on myös karvainen ja kypsänä ruskea.[5]
Komealupiini lehdet ovat varressa kierteisesti. Lehtilapa on sormilehdykkäinen, ja sen ruoti on pitkä. Lehdessä on 9–15 lehdykkää, jotka ovat suippoja ja ehytlaitaisia.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnollinen levinneisyysalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komealupiinin luonnollinen levinneisyysalue ulottuu Kanadan länsiosista Yhdysvaltain luoteis- ja lounaisosiin. Sitä kasvaa kosteilla ja yleensä hyvin vettä läpäisevässä maaperässä. Komealupiineja tavataan tuoreilla vuoristometsissä, niityillä, mäntymetsissä ja jokivarsilla.[1]
Esiintyminen Pohjoismaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa komealupiinia esiintyy koristekasvina puutarhoissa ja sieltä karanneena etenkin tienpientareilla ja ratapenkereillä sekä tienvarsiniityillä. Karkulaisena komealupiini on vallannut paikoin suuria aloja maan eteläosissa. Oulun pohjoispuolella ei juuri esiinny tiheän lupiinikasvuston valtaamia suuria alueita, koska ankarampi talvi ja lyhyempi kasvukausi estävät tehokkaasti siemenistä lisääntymistä. Kesällä kasvaneet hentojuuriset taimet eivät yleensä selviä talvesta, mutta syvälle juurtuneet isommaksi varttuneet yksilöt talvehtivat hyvin myös maan pohjoisimmissa osissa. Ruotsissa komealupiini esiintyy vastaavasti luonnossa etelästä maan keskiosiin asti teiden varsilla.
Haitallisena vieraslajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Komealupiini on Suomessa määritelty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi eikä sitä saa päästää ympäristöön, tuoda Suomeen, pitää hallussa, kasvattaa eikä luovuttaa. Se on luokiteltu haitalliseksi myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa. Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti komealupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska komealupiini on luonnossa esiintyviä alkuperäisiä lajeja syrjäyttävä haitallinen vieraslaji. Komealupiini lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla typpeä ilmasta juurinystyröidensä bakteerien avulla, kuten monet muutkin hernekasvit, esimerkiksi Suomessa alkuperäinen hiirenvirna. Maaperän koostumuksen muutos heikentää alkuperäisten, köyhässä maaperässä esiintyvien niittykasvien elinmahdollisuutta.
Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi, lupaniini, voi myös haitata kimalaisten lisääntymistä. Kasvi vaikuttaa myös päiväperhosiin, koska se ei kelpaa niille ravintokasviksi, ja sen on havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan haitallisesti erityisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin.[3]
Komealupiinin hävittämiseen voi hakea rahoitusta ELY-keskuksilta. Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus pyysivät vuonna 2023 kansalaisilta havaintoja Varsinais-Suomen ja Satakunnan lupiinihavainnoista saadakseen koostettua paikkatietoa esiintymistä.[6]
Lupiinit ravinto- ja maanparannuskasveina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Villi lupiini sisältää myrkyllisiä ja kitkeriä alkaloideja, mutta siitä on jalostettu vähäalkaloidisia makealupiiniksi kutsuttuja lajikkeita. Makealupiinin siemenet sisältävät runsaasti proteiinia ja sen juuret sitovat ilmakehän typpeä maaperään. Makealupiinia voidaan käyttää maaperän typpipitoisuuden nostamiseen. Sen vahva pylväsmäinen pääjuuri parantaa myös maaperän rakennetta fysikaalisesti. Siten lupiini sopii hyvin vuorottelukasviksi tavallisten viljojen välillä. Makealupiini ja keltalupiini (Lupinus luteus) ovat potentiaalisia rehukasveja myös alueilla, joilla soija ei kasva.[7]
Ihmisetkin voivat syödä makealupiinin siemeniä, mutta lupiinit voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Lupiinit kuuluvat maapähkinän kanssa hernekasvien heimoon, ja niiden välillä on ristiallergiaa. Lupiineille voi olla kuitenkin allerginen myös, vaikka ei saisi maapähkinästä oireita.[8]
Australia tuottaa 80 prosenttia maailman lupiinituotannosta. Siellä se on saanut jalansijaa huokeana valkuaislähteenä sikojen rehussa.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Classification of lupins (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Onko komealupiini rikkakasvi vai viljelykasvi?
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Planchuelo, A.M.: Lupinus polyphyllus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-2. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Den virtuella floran: Blonsterlupin (Lupinus polyphyllus) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 5.11.2006. (ruotsiksi)
- ↑ a b Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Vieraslajit.fi. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 26.6.2023.
- ↑ Komealupiini (Lupinus polyphyllus) Allergia.fi. 14.5.2020. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry. Viitattu 14.3.2024.
- ↑ a b Komealupiini LuontoPortti. Viitattu 14.3.2024.
- ↑ Näitkö tien laidalla lupiineita? Ilmoita havainto vieraslajista uuteen karttapalveluun Yleisradio. Viitattu 26.6.2023.
- ↑ a b Hansen, Christian Fink: "Lupiner til grise". Hyologisk nr 10, lokakuu 2010, s. 34–35 (tanskaksi)
- ↑ What is a Lupin Allergy? 28.9.2020. American Academy of Allergy, Asthma & Immunology. Viitattu 14.3.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Komealupiini Wikimedia Commonsissa
- Suomen Lajitietokeskus: Komealupiini (Lupinus polyphyllus)
- Kasviatlas 2020: Komealupiinin (Lupinus polyphyllus) levinneisyys Suomessa
- Valokki – nettikasvio: Komealupiini (Lupinus polyphyllus)
- Global Biodiversity Information Facility (GBIF): Lupinus polyphyllus (englanniksi)
- ITIS: Lupinus polyphyllus (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Lupinus polyphyllus (englanniksi)
- Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Lupinus polyphyllus (garden lupin) (englanniksi)
- Pherobase: Floral volatiles of Lupinus polyphyllus (englanniksi)
- Uusi viljelyskasvi tulossa Suomeen, Suomen Kuvalehti, 17.09.1938, nro 37, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
|