Luhtaorvokki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luhtaorvokki
Viola uliginosa Sturm53.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Orvokkikasvit Violaceae
Suku: Orvokit Viola
Laji: uliginosa
Kaksiosainen nimi
Viola uliginosa
Besser
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Luhtaorvokki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Luhtaorvokki Commonsissa

Luhtaorvokki (Viola uliginosa) on pääasiassa Itä- ja Keski-Euroopassa tavattava orvokkikasvi. Suomessa laji on uhanalainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtaorvokki.

Luhtaorvokki kasvaa 8–16 senttimetriä korkeaksi. Kasvin juurakko on pitkä, suikerteleva ja usein myös rönsyllinen. Lehdet ja kukkaperät kasvavat suoraan juurakosta. Luhtaorvokin vaaleanvihreät, kaljut lehdet ovat puikean herttamaisia ja selväkärkisiä. Siniset tai sinipunaiset kukat ovat lehdettömän vanan latvassa. Kukkien terälehdet ovat selvästi lanttokärkisiä. Luhtaorvokki kukkii Suomessa touko-kesäkuussa.[2][3]

Muista Suomessa tavattavista orvokeista luhtaorvokkia muistuttaa lähinnä korpiorvokin (V. epipsila) ja suo-orvokin (V. palustris) risteytys viitaorvokki (V. x ruprechtiana). Luhtaorvokki risteytyy aho-orvokin kanssa.[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luhtaorvokki on mantereinen, itäeurooppalainen kasvilaji. Sen päälevinnäisyysalue ulottuu Länsi-Ukrainasta Länsi-Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Luhtaorvokkia tavataan myös Keski-Euroopan itäosissa, Balkanilla sekä Itämeren piirissä Suomessa, Ruotsissa, kaikissa Baltian maissa ja Tanskassa Bornholmin saarella.[4][5]

Suomessa luhtaorvokkia on tavattu vain noin 20 kasvupaikalta Etelä-Suomessa. Näistä esiintymistä jäljellä on noin puolet. Suurin osa nykyisistä esiintymistä on hyvin pieniä. Suomen suurimmat luhtaorvokin esiintymät ovat Hangossa.[4]

Kasvuympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisiä luhtaorvokin esiintymispaikkoja ovat puronvarret, tervaleppäluhdit ja tulvarannat. Laji vaatii menestyäkseen kasvupaikoillaan säännöllisesti toistuvia tulvia. Luhtaorvokin taantumisen syinä Suomessa ja muualla ovat kasvupaikkojen ojitus, purojen perkaus, pellonraivaus ja rakentaminen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siitonen, Mikko: Luhtaorvokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 271–272.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 21.4.2009.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 160.
  3. Siitonen 1997, s. 271–272.
  4. a b c d Siitonen 1997, s. 272.
  5. Den virtuella floran: Sumpviol (ruots.) Viitattu 21.4.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]