Lenin-museo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lenin-museo.
Lenin-museum 1.JPG
Leninin reliefi ja muistolaatta.

Lenin-museo Tampereella on vuonna 1946 perustettu museo, joka esittelee Vladimir Iljitš Leninin toimintaa ja ajattelua. Se oli ensimmäinen Neuvostoliiton ulkopuolelle perustettu Lenin-museo.

Museo sijaitsee Tampereen työväentalon vanhimmassa rakennusosassa, jossa Lenin ja Josif Stalin vuonna 1905 ensimmäistä kertaa tapasivat toisensa. Museon omisti vuoteen 2013 Suomi–Venäjä-Seura ja sen pitkäaikainen johtaja eläkkeelle jäämiseensä asti vuoden 2013 lopussa oli Aimo Minkkinen. Lenin-aiheisen perusnäyttelyn lisäksi museossa oli myös vaihtuvia Neuvostoliittoon ja Venäjään liittyviä näyttelyitä. Museon katuosoite on Hämeenpuisto 28.

Vuoden 2014 alusta Lenin-museo yhdistettiin Työväenmuseo Werstaaseen hallinnollisesti ja sen vastuulle. Lenin-museon vuodelta 1982 peräisin oleva näyttely uudistetaan täysin, sillä aiempi Moskovassa suunniteltu näyttely edustaa Werstaan mukaan brežneviläistä historiantulkintaa.[1] Yhdistäminen todennäköisesti pelasti rahavaikeuksissa olleen museon. Museo menee remonttiin 2015 ja avataan jälleen 2016.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Lenin-museo avattiin 20. tammikuuta 1946, päivää ennen V. I. Leninin kuoleman 22. muistopäivää. Museo sijaitsee Tampereen työväentalossa samassa salissa, jossa vuosina 1905 ja 1906 pidettiin Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen salaiset kokoukset. Ensimmäisessä näistä kokouksista Lenin tapasi ensimmäisen kerran Josif Stalinin, ja toisessa hän lupasi tamperelaisille isännilleen tukevansa Suomen itsenäistymishankkeita. Salin ottamista museokäyttöön oli ehdotettu jo 1920-luvulla, mutta vasta toisen maailmansodan jälkeen poliittinen ilmapiiri oli hankkeelle suotuisa. Vuonna 1965 museon ulkoseinässä paljastettiin Tapio Tapiovaaran veistämä Leninin reliefi ja muistolaatta, jonka teksti kuului: V.I. Lenin on ilmaissut tässä talossa v. 1905 ja 1906 pidetyissä historiallisissa kokouksissa myötämielisyytensä kansamme itsenäisyystahtoa kohtaan.

Useimmista Lenin-museoista poiketen Tampereen museo ei ollut kommunistisen puolueen ylläpitämä, vaan sen omisti Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Sen pitkäaikainen tukija oli Moskovan Lenin-keskusmuseo, jolta se sai sekä taloudellista apua että esineistöä. Ensimmäiset neuvostoturistit vierailivat museossa 1955, ja se kuului vuosikymmenten ajan Suomessa vierailleiden neuvostoliittolaisten pakolliseen ohjelmistoon. Vuonna 1986 museo teki kävijäennätyksensä: yli 27 000 vierasta, joista noin 20 000 neuvostoliittolaisia. Vuodesta 1976 museo ylläpiti myös Lenin-muistohuonetta Helsingin Hakaniemessä. Muistohuone sijaitsi miliisipäällikkö Kustaa Rovion entisessä asunnossa, jossa Lenin piileskeli kesällä 1917 matkalla Pietariin.

Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistö myönsi Lenin-museolle Kansojen ystävyyden kunniamerkin työstä, jota Lenin-museo oli tehnyt tutustuttaakseen suomalaisia kansalaispiirejä V. I. Leninin elämään ja työhön. Lenin-museo täytti tuolloin 40 vuotta. Kunniakirjan ensimmäinen allekirjoittaja oli puhemiehistön puheenjohtaja Andrei Gromyko.

Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa Leninin patsaita kaadettiin ja Lenin-museoita lakkautettiin ympäri Eurooppaa. Venäjällä alkoi kiistely siitä, pitäisikö Leninin palsamoitu ruumis haudata vai ei. Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen vitsaili 1993, että museo voisi ottaa Leninin ruumiin kokoelmiinsa. Vitsi levisi maailmalle uutistoimisto Reutersin kautta.[3] Moskovan Lenin-keskusmuseon suljettua ovensa 1993 Tampereen museo jäi maailman viimeiseksi säännöllisesti toimivaksi Lenin-museoksi. Myös Tampereen museon kävijämäärät romahtivat ja se joutui lakkautusuhan alle; Helsingin Lenin-muistohuone suljettiin 1995. Samalla Neuvostoliitosta johdetun Lenin-kultin romahtaminen kuitenkin myös vapautti museon toimintaa, ja se saattoi suhtautua näyttelyissään kriittisesti Leniniin ja Neuvostoliittoon. 1990-luvun lopulta lähtien museo jälleen kasvatti kävijämääriään ja saavutti kansainvälistä kuuluisuutta ”maailman ainoana Lenin-museona”. Museon omistaja oli Werstaasen liittämiseen saakka Suomi-Neuvostoliitto-Seuran työn jatkaja Suomi–Venäjä-Seura. Museon johtaja oli vuoden 2013 loppuun asti filosofian tohtori Aimo Minkkinen[4][2].

Museon ulkoseinässä oleva Lenin-reliefi on joutunut pari kertaa vandalisoinnin kohteeksi. Vuonna 1977 kolme äärioikeistolaisen puolueen aktivistia töhri reliefin punaisella maalilla; myöhemmin miehet kertoivat suunnitelleensa alun perin koko museon räjäyttämistä.[5] Museon 50-vuotisjuhlien alla 1996 reliefi varastettiin ja se löytyi puoli vuotta myöhemmin tärveltynä.[6]

Karjalan palauttamista vaativa[7] Pro Karelia ry halusi 2009 muuttaa museon nimen Totalitarismin uhrien museoksi, ja museon toimialaksi yhdistys halusi neuvostototalitarismin esittelyn.[8][9]

Muita Lenin-museoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä Leninille omistettuja museoita toimii mm. Moskovassa,[10] Samarassa[11] ja Uljanovskissa.[12]

Johtajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lenin-museo yhdistetään Työväenmuseo Westaaseen
  2. a b Anna-Sofia Berner: Lenin ei lähde Tampereelta. Helsingin Sanomat 6.7.2014 s. C10-11
  3. Silander, Maria: Leninin kainalossa Aviisi. 8/2004. Viitattu 10.2.2011.
  4. Minkkinen, Aimo: Minä ja Lenin-museo Tiedonantaja. 9.3.2010. Viitattu 10.2.2011.
  5. Lenin-museo: Museon historia 1976–1985
  6. Lenin-museo: Museon historia 1996–2000.
  7. http://prokarelia.net/fi/index.php?x=prokarelia
  8. Pro Karelia: [1]
  9. Harju, Jukka: Ehdotus: Lenin-museosta Totalitarismin uhrien museo Helsingin sanomat. 20.4.2009. Viitattu 10.2.2011.
  10. Muzei Rossii: Muzei V.I. Lenina Viitattu 19.2.2010. (venäjäksi)
  11. Muzei Rossii: Dom-muzei V. I. Lenina Viitattu 19.2.2010. (venäjäksi)
  12. Muzei Rossii: Muzei-memorial V. I. Lenina Viitattu 19.2.2010. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 61°29′45″N, 23°45′06″E