Kurtturuusu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kurtturuusu
Rosa rugosa SZ28.png
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Alaheimo: Rosoideae
Suku: Ruusut Rosa
Laji: rugosa
Kaksiosainen nimi
Rosa rugosa
Thunb., 1784
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kurtturuusu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kurtturuusu Commonsissa

Kurtturuusu (Rosa rugosa), joka tunnetaan myös nimellä kurttulehtiruusu, on alun perin Japanista kotoisin oleva ruusukasveihin kuuluva ruusulaji. Määritelmä rugosa tulee latinan kielen sanasta rugosus, joka tarkoittaa kurttuista ja jolla viitataan lehtien kurttuiseen pintaan.[1]

Ulkonäkö ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtturuusun kukat voivat olla punaisen eri sävyjä. Harvemmin ne voivat olla myös valkoisia tai jopa keltaisia.

Kurtturuusu on monivuotinen pensas. Siitä tulee tiheäkasvuinen ja yleensä 1–1,5 metriä korkea.[2] Lehdet ovat yksi lajin parhaista tuntomerkeistä. Ne ovat kiiltäviä, kurttuisia, karheita ja väriltään tummahkon vihreitä. Syksyisin vihreä väri vaihtuu keltaiseksi.[3] Oksat ovat paksuja ja niissä on piikkejä tiheässä, tiheämmin kuin monilla muilla ruusulajeilla.

Kurtturuusu kukkii tummanpunaisin, vaaleanpunaisin tai valkoisin kukin heinä-elokuussa. Alkuperäisissä luonnossa kasvavissa pensaissa kukat ovat yleensä vaaleanpunaisia.[4] Kukkia on pensaissa paljon, mutta ne eivät ole pitkäikäisiä. Uusia kukkia avautuu kuitenkin aina myöhäissyksyyn asti.[5] Harva ruusulaji kukkii yhtä hyvin.[4] Kukat ovat leveydeltään yleensä 6–9 cm, keltaheteisiä ja voimakastuoksuisia.[2] Terälehtiä on peruskurtturuusun kukissa yleensä viisi ja monilla jalostetuilla lajikkeilla on enemmän. Myös muilla ruusulajeilla terälehtien määrä vaihtelee lajista tai lajikkeesta riippuen. Kukat tulevat aina uusiin versoihin. Kiulukat ovat suuria ja punaisia, tomaatin muotoisia. Orjanruusu muistuttaa ulkonäöltään paljon kurtturuusua, mutta sillä on vähemmän piikkejä eikä se leviä juurivesoista.[6]

Kurtturuusu on erittäin kestävä laji: se kestää paahdetta, kuivuutta, suurempiakin lumimääriä, ja voimakasta leikkausta.[3] Myöskään sade ja pakkanen eivät ole sille ongelma[5] eivätkä kova tuuli ja tiesuola. Monilla muilla ruusuilla erityisesti talvenkestävyys on huono ja ne ovat usein muutenkin olosuhdeherkempiä. Useimmille kasveille ei suositella merivedellä kastelua muutoin kuin hätätilanteessa, mutta kurtturuusu kestää merivettä hyvin.[7]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtturuusua käytetään usein puutarhoissa pensasaitana, koska siihen se sopii tuuheutensa ja pystykasvuisuutensa vuoksi.[2][8] Osa lajikkeista puolestaan sopii istutettavaksi erityisesti puistoihin ja taustaistutuksiin.[5] Alun perin kurtturuusua käytettiin rannikolla sitomassa hiekkaa.[5] Ainakin Suomessa lajia on istutettu paljon teiden varsille ja erityisesti moottoriteiden keskikaistoille juuri suolankestävyytensä takia.[6]

Kiinassa ja Japanissa lajia on viljelty hajuveden raaka-aineeksi,[2] käytetty teen hajustamiseen ja erilaisiin lääkintätarkoituksiin.[4] Myös kiulukoita voidaan käyttää hyödyksi, koska ne ovat ravitsevia ja vitamiinipitoisia.[2] Lisäksi niitä on helppo perata.[5] Sopivia käyttötarkoituksia kiulukoille on esimerkiksi tee.[9] Pensaat ovat tiheytensä takia hyviä pesäpaikkoja linnuille.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisiä kasvuympäristöjä kurtturuusulle ovat hiekkaisten merenrantojen lisäksi esimerkiksi rannikkojen vuorenrinteet.[10] Luonnonvaraisena kurtturuusu kasvaa Japanissa, Kiinassa, Koreassa ja Venäjän Kaukoidässä. Kiinan maakunnista Jilinissä, Liaoningissä ja Shandongissa laji kasvaa luonnonvaraisena, muualla maassa lajia tavataan viljeltynä.[10] Eri puolilla maailmaa kurtturuusu on villiytynyt istutuksista luontoon lähinnä viileillä ja lauhkeilla ilmastovyöhykkeillä.[4]

Syötäväksi kelpaavat kiulukat punertuvat syksyllä.

Kurtturuusun peruslajia ja sen valkoista muunnosta voi kasvattaa koko Suomessa (vyöhykkeet I-VIII[2]) koristepensaana.[11] Suomen luonnossa laji on lähtenyt leviämään voimakkaasti merenrannoilla ja saaristoissa, etelärannikon lisäksi jo Oulun korkeudella.[6] Hiekkarannoilla se voi levittäytyä pahimmillaan jopa hehtaarien kokoisiksi tiheiköiksi ja siten syrjäyttää alkuperäistä rantakasvillisuutta ja aiheuttaa haittaa virkistyskäytölle.[6] Myös teiden varsilla leviäminen on ollut hallitsematonta.

Elinympäristö ja kasvutapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaiten kurtturuusut viihtyvät rannikolla, mutta selviävät kuitenkin melkein missä vain.[2] Alkuperäisellä levinneisyysaluellaan se kasvaa hiekkaisilla ja soraisilla rannikoilla.[6]

Kasvupaikan pitää mieluiten olla aurinkoinen tai puolivarjoinen.[3] Maaperäksi sopii tavallinen multamaa,[3] mutta laji menestyy myös kuivassa hiekkamaassa. Laji on vahvakasvuinen ja tilaa vievä, joten se ei sovi pieniin puutarhoihin, varsinkin kun pensaat voivat levitessään tukahduttaa muun kasvillisuuden.[5] Laji leviää tehokkaasti juurivesoilla,[3] joita tulee useimmiten taimimyymälöistä hankittuihin omajuurisiin taimiin.[4] Kauemmas lajia levittävät ilmeisesti linnut.[6] Muista ruusuista poiketen myös vesilevintä onnistuu kurtturuusuilta erittäin hyvin: kiulukat ja siemenet kelluvat vedessä ja siten voivat ajelehtia veden mukana.[6]

Rannikolla viihtyvä kasvi on jo ainakin Tanskassa onnistunut valtaamaan rantoja kestävyytensä ja leviämistapansa vuoksi hehtaarien kokoisiksi "ruusupelloiksi". Kurtturuusu on tuhonnut alkuperäiskasvillisuutta ja tehnyt rantojen virkistyskäytön mahdottomaksi. Suomen ympäristökeskus luokittelee kasvin haitalliseksi vieraslajiksi, jonka hävittäminen ainakin rannikon seudulta on välttämätöntä. Suomen Luonnonsuojelulaki (LSL 43§) kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon, jos on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta. Hiekkarannat ja merenrantaniityt ovat luonnonsuojelulain mukaan suojeltuja luontotyyppejä, joten kurtturuusu uhkaa jopa kokonaisia eliöyhteisöjä rannikkoseudulla.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtturuusu on yleisesti hyvin helppohoitoinen laji. Paljasjuuriset taimet voidaan istuttaa joko keväällä tai syksyllä. Aidanteeksi taimet istutetaan puolen metrin välein, muuten metrin välein. Isommille alueille pensaita haluttaessa ne voidaan myös istuttaa siemeninä syksyllä, varsinkaan jos lajikkeella ja samanlaatuisuudella ei ole väliä.[4] Maan ojituksesta pitäisi huolehtia, koska jatkuva märkyys on lajille ongelma.[4] Monivuotiset rikkaruohot pitää poimia pensaiden juurilta vuosittain pois, koska edes kurtturuusu ei kestä voimakaskasvuisia rikkaruohoja omasta voimakaskasvuisuudestaan huolimatta.[4]

Uusien versojen leikkaaminen virkistää kasvua ja kukintaa, mutta leikkaamista ei usein ole edes tarpeen tehdä.[5] Kuivuneet ja huonokuntoiset oksat voi poistaa kevättalvella, 5–10 vuoden välein kaikki oksat voidaan leikata 10–20 cm:n pituisiksi. Kurtturuusut ovat raudalle herkkiä, joten on vältettävä rautapitoisia nestemäisiä lannoitteita.[5] Keväisin voi lannoittaa vähän kompostilla tai pieniä määriä typpeä sisältävää lannoitetta.[4]

Kurtturuusu on yleensä melko terve kasvilaji,[5] joten siihen ei yleensä tule tauteja tai tuhohyönteisiä, mutta lajikekohtaisia eroja löytyy.[12] Erilaiset taudit, virukset ja tuhohyönteiset ovat kuitenkin mahdollisia, kuten muillakin ruusuilla.[13] Esimerkiksi kirvat, punkit ja eräs koppakuoriaislaji (Popillia japonica) ovat todennäköisimpiä tuhohyönteisiä.[13] Lisäksi mahdollisia ovat muutamat tyypilliset sienitaudit, yhtenä yleisimpänä mustia pilkkuja lehtiin aiheuttava mustalaikku.[13] Ruusuruostetta taas ei olla tavattu lajilla. [14]

Kurtturuusu haitallisena vieraslajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurtturuusun peittämiä hiekkadyynejä skotlantilaisella rannalla.

EU:n rahoittamassa hankkeessa kurtturuusu arvioitiin yhdeksi sadasta pahimmasta vieraslajista.[15] Yhdysvaltojen Connecticutin osavaltiossa se on listattu mahdollisesti haitalliseksi, eikä sen käyttöä ole rajoitettu.[16]

Suomessa kurtturuusu on kestävyytensä ja tehokkaan leviämisensä vuoksi luokiteltu erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Alueellisilla ympäristökeskuksilla on useita paikallisia ja/tai alueellisia projekteja, joissa haitallisten vieraslajien esiintymiä kartoitetaan ja pyritään hävittämään. Kurtturuusu on vuonna 2009 ilmestyneen Suomen kansallisen vieraslajistrategian mukaan luokiteltu kaikkein haitallisimpien lajien ryhmään. Sen hallitsematon leviäminen on välillinen uhkatekijä myös rantahietikoilla eläviile hyönteisille.[17]

Kurtturuusun leviäminen on ollut pahinta Suomen lounais- ja länsirannikolla, missä se on vallannut hiekkarantoja useiden hehtaarien laajuisina, läpitunkemattomina ryteikköinä. Sitä on istutettu myös tienvarsille ja moottoriteiden välikaistoille sen suolankestävyyden vuoksi, minkä vuoksi kurtturuusu leviää paikoin hallitsemattomasti myös tienvarsilla.[18][19]

Jos kurtturuusuja haluaa hävittää, se onnistuu helpoiten vetämällä taimia pois niiden ollessa pieniä, mutta laajojen kasvustojen hävittäminen onnistuu parhaiten traktorilla.[6] Yleensä hävittäminen ei onnistu kerralla, kun juurakon palasia jää usein vielä maaperään.[6] Myös torjunta-aineita on kokeiltu.[19]

Kurtturuusun sijaan kannattaakin vakavasti harkita istutettavaksi jotakin muuta ruusulajia, esimerkiksi hansaruusua, joka ei siemennä lainkaan.[19] Helppohoitoisuutensa takia kurtturuusua istutetaan usein kohteille, joilla sitä ei erityisesti hoideta. Tällöin se pääsee myös helposti leviämään luontoon.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinassa ja Japanissa kurtturuusua on kasvatettu eri tarkoituksiin ainakin jo 1000-luvulta asti,[2] mahdollisesti aikaisemminkin. Kiinalaisia maalauksia, joissa laji esiintyy, on säilynyt juuri 1000-luvulta.[4] Carl von Linnén oppilas Carl Peter Thunberg toi ensimmäiset kurtturuusut Ruotsiin vuonna 1784[2] Japanista, mutta ei tiedetä, että toiko hän näytteiden lisäksi myös taimia tai siemeniä.[5] Tosin laji on saattanut löytää tiensä Eurooppaan myös merimiesten mukana. Englantilaisen Lee & Kennedy -taimitarhan valikoimassa kurtturuusu oli vuonna 1794, mutta kesti kuitenkin melkein sata vuotta, ennen kuin lajista tuli suosittu.[5] Syynä saattoi olla se, ettei laji sopinut kukkakimppuihin, ja myös villiruusumainen ulkonäkö.[5] Britanniassa asiaan saattoi vaikuttaa se, että siellä selviää leudossa mereisessä ilmastossa arempiakin jaloruusuja ja siksi siellä huonoksi tuomittua kurtturuusua ei huolittu yleiseen käyttöön.[4] 1800-luvulla laji alkoi yleistyä Euroopassa koristeistutuksissa.[6] Vanhimmat Euroopassa kauppoihin tulleet kurtturuusut olivat mahdollisesti luonnonkannoista valittuja.[4] Vuonna 1887 laji otettiin Ranskassa mukaan jalostustyöhön.[11] 1900-luvun alussa jalostustyötä tehtiin myös Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.[4] Ruotsissa kurtturuusuja löydettiin 1920-luvulla luonnosta villiintyneinä ja sen jälkeen laji on levinnyt niin, että siellä se lasketaan jo kuuluvaksi paikalliseen lajistoon.[1] Siellä on myös yritetty vaatia lajin istutusten rajoittamista.[4] Suomessa laji alkoi levitä 1900-luvun alkupuolella, ja leviäminen nopeutui tienvarsille tehtyjen istutusten takia.[6]

Tarhakurtturuusut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosa Rugosa -ryhmään eli tarhakurtturuusuihin kuuluu useita kurtturuusun muunnoksia ja risteymiä. Kurtturuusua risteytettiin kauniimpana pidettyjen ruusujen kanssa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, tarkoituksena oli hyödyntää lajin parhaita puolia ja päästä eroon huonommista ominaisuuksista.[4] Tuloksena oli koko kesän kukkivia ruusuja, mutta useista lajikkeista tuli myös kylmänarkoja eli ne vaativat huolellisempaa hoitoa.[4] Yhteensä ryhmään kuuluvia lajikkeita on useita kymmeniä.[4] Monet kestävät pakkasta, mutta niiden kukat eivät siltikään pidä viileydestä ja sateesta.[20] Osaa lajikkeista ei siis suositella Pohjois-Suomeen, osan kestävyydestä taas ei ole tarkkaa tietoa, mutta ne saattavat pärjätä pohjoisessakin.[21] Omajuuriset taimet kestävät paremmin suolaa kuin vartetut.[20] Monet lajikkeet, esimerkiksi 'Hansa', on kuitenkin vartettu toisen ruusun perusrunkoon.[4]

Lajike 'Hansa' eli hansaruusu on todella yleinen ja sillä on karmiininpunaiset kerrannaiset kukat.[11] Venäjältä kotoisin oleva 'Kaiserin des Nordens', josta käytetään myös nimeä 'Tsaritsa Severa' eli 'Pohjolan kuningatar',[22] muistuttaa hansaruusua muuten, mutta kukat ovat vain pienemmät.[11] Lajike 'Fru Dagmar Hastrup' on kotoisin Tanskasta, ja sillä on yksinkertaiset vaaleanpunaiset kukat.[11] Monien tarhakurtturuusujen kukat ovat tuttuun tapaan erilaisia punaisia tai valkoisia. Parin lajikkeen kukat ovat keltaiset,[5] joka ei ole yleinen ruusujen väri. Jalostetut lajikkeet kasvavat usein korkeammiksi kuin tavalliset kurtturuusut.[5]

Myöskään tarhakurtturuusut eivät ole herkkiä sairauksille.[20] Tarhakurtturuusut tarvitsevat jokavuotista leikkausta, ettei niistä tule liian pusikkomaisia.[20] Kaikenlaiset pikkueläimet ja mehiläiset viihtyvät pensaissa,[20] samoin kirvoja syövät ampiaiset.[23] Isoruusukirvat ovatkin yleisiä tuholaisia monissa lajikkeissa.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arne Anderberg: Vresros, Rosa Rugosa Thunb. Den virtuella floran. 8.11.2005. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.8.2007. (ruotsiksi)
  2. a b c d e f g h i Lennart Mellbye: Suomen ja Pohjolan ruusut, s. 132. WSOY, 1995.
  3. a b c d e Kurtturuusu Kekkilä. Viitattu 22.11.2013.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel: Suomalainen ruusukirja, s. 139-143. Tammi, 2002.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o Gudrun Manell ja Bertil K. Johanson: Ruusut, s. 62-63. Otava, 1998.
  6. a b c d e f g h i j k Terhi Ryttäri: Kurtturuusu Suomen ympäristökeskus. Viitattu 22.11.2013.
  7. Jenni Sirviö (toim.): Viheralueiden kasvualustat, s. 126. Viherympäristöliitto, 2004.
  8. Gudrun Manell ja Bertil K. Johanson: Ruusut, s. 28. Otava, 1998.
  9. Waddell School: Rosa rugosa / Wrinkled Rose Viitattu 25.8.2007. (englanniksi)
  10. a b Rosa rugosa in Flora of China efloras.org. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  11. a b c d e Pentti Alanko ja Pirkko Kahila: Palavarakkaus ja särkynytsydän sekä muut perinteiset koristekasvit, s. 50-51. Tammi, 1998.
  12. Virginia I. Lohr ja Caroline H. Pearson-Mims: Water-conserving Landscape Plants: Rosa rugosa Description 5.7.2007. Viitattu 22.11.2013. (englanniksi)
  13. a b c Rugosa rose Ohio Department of Natural Resources, Ohio Trees -sivusto. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
  14. Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel: Suomalainen ruusukirja, s. 89. Tammi, 2002.
  15. 100 of The Worst DAISIES - Delivering Alien Invasive Species Inventories for Europe. Viitattu 1.6.2014.
  16. Federal and State Noxious Weeds (Potentially invasive, not banned) USDA. Viitattu 1.6.2014.
  17. Kansallinen vieraslajistrategia (s. 24 ja 87) Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 1.6.2014.
  18. Kurtturuusu tappaa niittykasvit tienvarsilta 2012. YLE Häme. Viitattu 2.6.2014.
  19. a b c uutarhan haitalliset vieraslajit Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 2.6.2014.
  20. a b c d e Andrea Rausch: Handbok om rosor, s. 169. Globeförlaget, 2006. (ruotsiksi)
  21. Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila ja Satu Tegel: Suomalainen ruusukirja, s. 43. Tammi, 2002.
  22. Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko, Peter M.A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio, s. 222. Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet r.y., 1992.
  23. Andrea Rausch: Handbok om rosor, s. 255. Globeförlaget, 2006. (ruotsiksi)
  24. Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel: Suomalainen ruusukirja, s. 93. Tammi, 2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]