Kilroy sen teki
| Kilroy sen teki | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Ilmari Unho |
| Käsikirjoittaja |
Lea Joutseno Ilmari Unho |
| Perustuu | Hilja Valtosen romaaniin Kilroy sen teki (1947) |
| Tuottaja | Risto Orko |
| Säveltäjä | George de Godzinsky |
| Kuvaaja | Uno Pihlström |
| Leikkaaja | Yrjö Haapanen |
| Lavastaja |
Erkki Siitonen Ville Hänninen |
| Pääosat |
Lea Joutseno Joel Rinne Ritva Arvelo Kullervo Kalske |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 12. maaliskuuta 1948 |
| Kesto | 90 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Kilroy sen teki (ruots. Kilroy var här) on Ilmari Unhon ohjaama vuonna 1948 valmistunut suomalainen romanttinen komedia. Pääosia näyttelevät Lea Joutseno ja Joel Rinne. Elokuva perustuu Hilja Valtosen samannimiseen romaaniin vuodelta 1947. Elokuva jäi Joutsenon viimeiseksi valkokangastyöksi.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Kreditoimattomat näyttelijät
|
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilroy sen teki oli seitsemäs Hilja Valtosen romaaneihin perustuva elokuva. Elokuvan nimi juontuu alkuperältään tuntemattomasta amerikkalaisesta sanonnasta Kilroy was here (Kilroy kävi täällä), jolla viitataan tuntemattomaan tekijään. Suomeen sanonta levisi todennäköisesti sarjakuvien kautta. Käsikirjoituksen tekivät ohjaaja Unho sekä naispääosan esittäjä Joutseno. He yksinkertaistivat sitä muun muassa lyhentämällä tuntuvasti päähenkilön matkaa tätinsä luo ja muuttivat lopun filmaattisempaan asuun.[1]
Kirjassa tapahtuma-ajankohta on kesä, elokuvassa talvi. Kuvaukset aloitettiin joulukuussa 1947 ja ensi-ilta oli seuraavassa maaliskuussa. Elokuvassa Ruushovia esitti Krogiuksen huvilan sivurakennus Helsingin Kuusisaaressa ja Portsillan kartanoa taas Gumbölen kartano Espoossa. Ulkojaksoja tehtiin myös Lohjan ja Herttoniemen rautateillä. Sisäkuvat otettiin pääasiassa Suomi-Filmin studioilla Helsingin Munkkisaaressa.[1]
Lea Joutseno teki tässä viimeisen elokuvaroolinsa, minkä jälkeen hän jatkoi kielenkääntäjän työtään.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muotipiirtäjä Ulla Järvinen on unilääkkeistä sekavassa mielentilassa: palattuaan Tukholmasta hän on saanut tietää sulhasensa Lassen kihlanneen sillä aikaa hänen työnantajansa, ompelimon johtajattaren Mirrin. Ulla saa ”Markulta” sähkösanoman, jossa ilmoitetaan hänen tätinsä kuolleen. Ullan huonetoveri Leila arvelee tämän olevan tädin suuren kartanon perijä ja julistaa asian myös ompelimossa, ryöpytettyään ensin Mirrin. Ulla selvittää välinsä työnantajansa kanssa Lassen ja Mirrin kihlajaisjuhlissa, jolloin myös Lasselle selviää, että Ulla on perijätär. Tämä herättää Lassen mielenkiinnon Ullaa kohtaan uudelleen, mutta tämä vastaa korvapuustilla.
Ulla matkustaa junalla tätinsä hautajaisiin. Häntä junalle saattava Lasse kertoo kihlanneensa Mirrin vain diplomaattiuransa vuoksi. Leila järjestää tuttavansa, agronomi Yrjö Haaran esittämään Ullan miesystävää Lassen edessä. Pienellä maaseutupysäkillä Ulla joutuu kylmissään ja nälissään odottelemaan kyytiä, joka lopulta järjestyy kuormareellä. Perillä Ulla tutustuu Portsillan kartanoon ja saa kotiapulaisilta kuulla tädin hautajaisten olleen jo toissa sunnuntaina. Ulla käyttäytyy kuin perijätär, mutta häntä kohdellaan kartanoa hoitavan agronomin uutena morsiamena. Illalla hän saa huoneeseensa kukkakimpun saatteena lappu: ”Kilroy oli täällä”.
Seuraavana aamuna agronomi osoittautuu Ullan Helsingin asemalla tapaamaksi Yrjö Haaraksi. Agronomi esittelee Ullalle kartanoa ja vakuuttaa tilan asioiden olevan kunnossa. Yrjöä havitteleva apteekkarin tytär Inkeri saapuu tutustumaan Portsillan ”nuoreen emäntään”, ja lähtee Ullan käytöksestä hämmentyneenä. Lopulta Ullalle valkenee, että on tapahtunut väärinkäsitys; hänen tätinsä on myynyt kartanon jo vuosia sitten agronomi Haaran juuri edesmenneelle tädille. Samalla selviää, ettei Ullan täti olekaan kuollut vaan asuu Ruushovin huvilassa parin kilometrin päässä. Ulla karkaa talosta ikkunan kautta jättäen peiliin viestin: ”Kilroy oli täällä”. Ruushovissa hän kuulee apulaiselta, että täti on matkustanut tuntemattomaan paikkaan.
Ullan tädin perintöä kärkkyy yksi ja toinen, muun muassa entinen sulhanen. Kun Lasse saapuu kartanoon tapaamaan ”talon emäntää”, Yrjö ohjaa hänet Ruushoviin. Ullan ja Vilho Markun sekavasta puhelinkeskustelusta myös keskusneiti saa sen käsityksen, että Martta-täti on kuollut ja pyrkii huoneenvuokralautakuntaan vedoten varaamaan huvilan poikansa perheen asunnoksi. Oiva Kettunen saapuu tuomaan kukkatervehdyksen Martalle ja antaa ymmärtää heidän olleen aikoinaan salakihloissa. Lähinnä hänen mielenkiintonsa kuitenkin näyttää kohdistuvan tädin omistamaan arvokkaaseen tonttiin. Lasse aikoo jäädä yöksi Ruushoviin, mutta Ulla ajaa hänet majataloon. Yrjö ja Ulla yrittävät tavata toisiaan, mutta heidän tiensä menevät ristiin.
Ruushovi on jatkuvan mielenkiinnon kohteena; muun muassa eräs kyläläinen käy suunnittelemassa huvilan uutta sisustusta. Paikalle saapuvat myös Leila ja Ullalle yhä rakkauttaan vakuuttava Lasse, samoin Vilho Markku, joka osoittautuu toiseksi Markuksi kuin sähkeen lähettäjä. Ulla erehtyy käännyttämään ovelta kotiin palaavan Martta-tädin, ennen kuin mittava väärinkäsitys selviää; Ullan kanssa Ruushovissa asuu toinenkin neiti Järvinen, jolla myös on Martta-niminen täti. Vanhat rakastavaiset Martta ja Vilho Markku löytävät jälleen toisensa, löylyttäen samalla taloon uudestaan poikenneen Kettusen.
Yrjö saa kuulla, että Ulla on lähtenyt suin päin iltapäiväjunalla Helsinkiin. Hän ei tavoita junaa ajoissa, mutta ajaa sitä takaa autollaan ja pakottaa pysähtymään tasoristeyksen kohdalle. Yrjö tempaa Ullan vaunusta, suutelee häntä autossa ja tokaisee edesvastuulla uhkaavalle konduktöörille: ”Kilroy sen teki!”.
Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikalaisarvioissa elokuva ja ohjaus saivat kahdenlaista kritiikkiä. Filmin ansioiksi luonnehdittiin ”pirteä vauhdikkuus ja nasevat repliikit”. Toisen arvostelijan mukaan ”hiljavaltosmainen” komedia sisältää iloisia, ylimielisiä rasavillityttöjä, piippua polttavia nuoria agronomeja, mielisteleviä kaupunkilaisnuorukaisia ja suulaita kotiapulaisia. Juonta sen sijaan kuvailtiin yleensä teennäiseksi ja mitättömäksi, mutta kiitosta toi tyylikkään komediallisen sävyn säilyminen. Myös naispäähenkilöiden muotipiireissä liikkuvaa pukeutumista arvosteltiin. Yleensä näyttelijöiden katsottiin suoriutuneen hyvin rooleissaan,[2] joskin Lea Joutsenoa ja Joel Rinnettä pidettiin lapsekkaaseen ilonpitoon liian vanhoina. Helsingin Sanomissa todettiin, että ilman Lea Joutsenoa koko Kilroy-tarina olisi tuskin elänyt ensinkään.[3]
Myöhemmin eräs televisioajan kriitikko on pitänyt elokuvaa paperinohuena komediana, joka koostuu sattumanvaraisista väärinkäsityksistä.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Kilroy sen teki Elonet. Taustaa, viitattu 26.2.2014
- ↑ Kilroy sen teki Elonet. Lehdistöarviot, viitattu 11.2.2022
- ↑ Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta, s. 256. Majakka, 2008.
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 17/2012 sivu 29
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||