Sirkka Sipilä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vappu Sirkka Cecilia Sipilä (1. toukokuuta 1920 Jurva29. joulukuuta 1964 Imatra) oli suomalainen näyttelijä. Hän tuli tunnetuksi 1930- ja 40-luvun elokuvanäyttelijättärenä ja oli ohjaaja Jorma Nortimon luottonäyttelijä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirkka Sipilä oli haaveillut filmitähden urasta jo lapsena, jolloin hän esiintyi koulunsa raittiusjuhlan näytelmässä. Ennen muuttoa Helsinkiin Sipilä suoritti kansakoulun Kristiinankaupungissa.[1] Hän lähetti koulun seitsemännellä luokalla hakemuksen Suomen Filmiteollisuuden perustamaan "filmikouluun", joka etsi lupaavia uusia näyttelijöitä esiintymään Toivo Särkän johtaman yhtiön elokuvissa. Sipilä sai Kristiinankaupunkiin tiedon tulleensa valituksi filmikoulun ensimmäiselle kurssille. Jurvan ja Kristiinankaupungin pieniin ympyröihin tottunut nuori pohjalaistyttö muutti vuonna 1938 Helsinkiin, jossa oli kansainvälinen ympäristö ja Suomen elokuvateollisuuden keskus. Filmikouluun päässeille opetettiin lähinnä kameranäyttelemistä, ja pian filmikoulun alkamisen jälkeen Sipilä aloittikin yhteistyön Jorma Nortimon kanssa. 22 elokuvaroolia käsittäneen uransa aikana Sipilä näytteli enimmäkseen komediafilmeissä.

Sirkka Sipilä teki ensimmäiset elokuvaroolinsa 18-vuotiaana, jolloin hän oli lupaava uusi löytö SF:n filmikoulusta. Toivo Särkkä oli tyytyväinen löydökseensä, ja Sipilän ura valkokankailla alkoi pienillä avustustehtävillä Jorma Nortimon ja Wilho Ilmarin filmauksissa.[1]

Sipilä näytteli myöhemmin naispääosaa useissa suomalaisissa elokuvissa, kuten Takki ja liivit pois! (1939), Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1940), Poikamies-pappa (1941), Perheen musta lammas (1941), Matkalla seikkailuun (1945) ja Keittiökavaljeerit (1949). Hänet muistetaan kuitenkin parhaiten Suomisen Olli -elokuvien Elina Suomisena, tosin kahdessa elokuvassa Elinan roolissa nähtiin Toini Vartiainen. Sipilä oli lahjakas komedienne, ja hänen kuvallinen kauneutensa sekä keveän ilotteleva mutta varma roolitulkintansa vakuutti aikalaisarvostelijat hänen kyvyistään.

Sipilä osasi taidokkaasti muuntautua feminiinistä maskuliiniin, kuten Perheen mustassa lampaassa, jossa Sipilä hauskuttaa esiintymällä uskottavasti poikana. Sipilän voimistelu alastomana elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin taas herätti paheksuntaa, mutta myös innostusta. Toivo Särkän menestyskomediassa Onnellinen ministeri (1941) Sipilällä oli sivuosa mainosvirkailijana, jossa hän sai käyttää edukseen myös laulutaitoaan. Sankarittaren roolista Sisulla ja sydämellä -elokuvassa Sipilä sai suorastaan ylistäviä arvioita. Häntä luonnehdittiin ”älykkääksi ja suorasukaisen reippaaksi”. Erään kriitikon mukaan hän oli ”oikein miellyttävä ja sievä nuorena ylioppilasneitosena, puhui ja liikehti kauniisti ja luonnollisesti.”

Useiden pääroolien ohella Sipilä teki vielä monta sivuosaa elokuvissa, joista merkittävimpinä muun muassa aatelisneito Ingeborgin rooli elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Sen jälkeen hän lähti Suomen Filmiteollisuudesta ja siirtyi Fenno-Filmin palvelukseen. Lisäksi hänellä oli Sirkan osa Karhu-Filmin tuottamassa kummitusfarssissa Mikä yö! vuonna 1945.

Sipilän elokuvaura päättyi 1950-luvun vaihteessa. Hän oli naimisissa Niilo Mineurin kanssa vuosina 1943–1949, ja liitosta syntyi yksi tytär. Elokuvauran jälkeen Sipilä työskenteli jonkin aikaa muun muassa myyjättärenä Helsingissä ja kuului Ruusu-Risti -yhdistykseen. Hän muutti 1960-luvun alussa Imatralle, jossa toimi teatterinäyttelijänä vuoteen 1964 asti, jolloin hän kuoli syöpään vain 44-vuotiaana.[1] Hänet on haudattu synnyinpaikkakuntansa Jurvan hautausmaalle.[2]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.