Kellyn sankarit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kellyn sankarit
Kelly's Heroes
Kellyn sankarit elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Brian G Hutton
Käsikirjoittaja Troy Kennedy-Martin
Tuottaja Sidney Beckerman, Gabriel Katzka
Säveltäjä Lalo Schifrin
Kuvaaja Gabriel Figueroa
Leikkaaja John Jympson
Pääosat Clint Eastwood
Telly Savalas
Donald Sutherland
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö MGM
Ensi-ilta 1970
Kesto 147 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Kellyn sankarit tai Kellyn ”sankarit” (Kelly’s Heroes, 1970) on yhdysvaltalainen veijarihenkinen sotakomediaelokuva, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan. Elokuva kertoo johtoonsa kyllästyneistä amerikkalaissotilaista, jotka murtautuvat rintaman läpi ryöstääkseen pankin syvällä vihollislinjojen takana.

Elokuvan on ohjannut Brian G. Hutton ja pääosia esittävät Clint Eastwood, Donald Sutherland ja Telly Savalas. Sen käsikirjoitti brittielokuviin ja televisioon käsikirjoituksia tehnyt Troy Kennedy Martin. Musiikin sävelsi Lalo Schifrin.

Elokuva tehtiin Vietnamin sodan aikana ja sitä on usein verrattu suosittuun televisiosarjaan M*A*S*H.

Mainoslauseita olivat ”Never have so few taken so many for so much” (suom. Ei koskaan ole niin harva ottanut mukaansa niin monta niin paljoa varten) ja ”They set out to rob a bank… and damn near won a war instead!” (”He päättivät ryöstää pankin... ja sen sijaan melkein voittivat koko pirun sodan!”).

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kelly Clint Eastwood) oli luutnantti, kunnes hän joutui sotaoikeudessa syntipukiksi ja alennettiin sotamieheksi. Partioidessaan rintamalla Kelly onnistuu vangitsemaan saksalaisen tiedustelueverstin, jonka hän vie kuulusteltavaksi esimiehensä vääpeli ”Big Joen” (Telly Savalas) luo. Vääpeli kyselee vangilta vain tietoja huvittelumahdollisuuksista Nancyssa, sillä hänen joukkueensa on saamassa kauan odottamansa loman. Vääpeli lähtee, mutta Kelly kuulustelee vankia pitempään, sillä hän on huomannut tällä olevan kultaharkon. Kelly juottaa vangille konjakkia, jolta syvässä humalassa lipsahtaa kiinnostava tieto: vihollislinjojen takana Clermontissa olevassa pankissa on 14 000 kultaharkkoa, noin 16 miljoonaa dollaria.

Big Joen joukkue ei pääsekään Nancyyn viettämään vapaata viikonloppua, vaan komppanianpäällikkö Maitlandin (Hal Buckley) käskystä miesten täytyy tyytyä hylättyyn maatalonrähjään. Samalla komppanianpäällikkö itse matkustaa Lontooseen huolehdittuaan takavarikoimastaan huvipurresta, joka kuljetetaan armeijan kustannuksella hänen kotiinsa Yhdysvaltoihin.

Kaikki ovat väsyneitä ja pettyneitä, joten Kellyllä ei ole vaikeuksia värvätä joukkuetta mukaansa ryöstöretkelle. Ainoa hankala tapaus on Big Joe, joka lopulta päättää lähteä mukaan. Myös muita armeijan onnenonkijoita liittyy mukaan. Heitä ovat muun muassa omaa mustaa pörssiään pyörittävä ahne huoltokersantti Crapgame (Don Rickles) ja varhainen hippi-prototyyppi, panssarikersantti ”Oddball” (Donald Sutherland).

Sekalainen ryhmä murtautuu linjojen läpi ja kohtaa matkalla erilaisia haasteita vihollispartioiden, miinakenttien ja omien hävittäjäpommikoneiden muodossa. Amerikkalaiset pommittajat tuhoavat myös sillan, jota rosvoryhmän piti käyttää. Oddball soittaakin eräästä kahvilasta pioneeritutulleen ja värvää tämän rakentamaan siltaa joen yli. Kun tieto kulta-aarteesta leviää, rintaman koko amerikkalaislohko innostuu hyökkäämään omin päin Kellyn joukon perään saadakseen osuutensa saaliista. Kun sotahullu kenraalimajuri Colt (Carroll O’Connor) saa tiedon joukkojensa itsenäisestä liikehdinnästä hän tulkitsee sen osoitukseksi kunnon patrioottisten sotilaiden improvisoimasta hyökkäyksestä ja rientää innoissaan ohjaamaan läpimurtoa.

Kellyn miehet kiiruhtavat Clermontiin ehtiäkseen ennen muita. Kaupungissa on kuitenkin kolme pelättyä Tiger-panssarivaunua jalkaväkitukijoukkoineen. Hurjan taistelun jälkeen amerikkalaiset onnistuvat hoitamaan muut viholliset, mutta yksi Tiikereistä linnottautuu juuri pankin edustalle. Oddballin ehdotuksesta miehet pyytävät tulitaukoa ja neuvottelevat vaununjohtajan (Karl-Otto Alberty) kanssa tarjoten saksalaisillekin osuutta kullasta. Näiden suostuessa aarretta ruvetaan lastaamaan. Työn lähestyessä loppuaan Kelly kuulee, että perässä seurannut armeija on ehtinyt jo kaupungin laidalle. Big Joe keksii kertoa clermontlaisille, että vapautusarmeija lähestyy mukanaan kansallissankari kenraali Charles de Gaulle. Nämä luulevat kenraalimajuri Coltia de Gaulleksi, vaikka Colt hämmästelee, ettei koko mies ole edes mukana sodassa. Kun joukot ehtivät keskustaan, on pankki tyhjä. Seinään on maalattu teksti ”Kilroy oli täällä”.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellyn sankarit kuvattiin Jugoslavian sosialistisessa tasavallassa alueella, jossa nyt sijaitsevat Kroatia, Serbia, Bosnia ja Herzegovina. Koska aikaisempien maassa näytettyjen elokuvien tuottoa ei saanut tuolloisten säädösten takia kuljettaa maasta ulos, päätettiin tuotot käyttää uuden elokuvan kuvauksiin.

Yhdysvaltain joukoilla on 35. jalkaväkidivisioonan tunnus. Kyseinen divisioona todellakin taisteli Nancyn alueella Ranskassa syyskuussa 1944. Elokuvassa käytetään aitoja sodanaikaisia M4 Sherman -panssarivaunuja, kun useissa samaan aikaan tehdyissä sotaelokuvissa käytetään vasta sodan jälkeen valmistettuja M48 Patton -vaunuja. Elokuva on muutenkin hyvin autenttinen sotilasvarustuksen suhteen. Ulkonäöllisestä samankaltaisuudesta huolimatta saksalaisten Tiger-panssarivaunut ovat kuitenkin muutettuja T-34-panssarivaunuja. Muutokset oli tehty jo aiemmin Jugoslavian armeijan toimesta elokuvaa Neretvan taistelu varten.

Vuosia elokuvan julkaisun jälkeen Eastwood kertoi haastattelussa, että tuotantoyhtiö MGM teki useita leikkauksia Huttonin leikkaamaan versioon. Eastwoodin mukaan leikkausten mukana poistui henkilöhahmoille rakennettu syvyys ja sai hahmot näyttämään joukolta pölvästejä toisessa maailmansodassa. Elokuvan lopussa on tyylillinen kunnianosoitus Eastwoodin spagettiwesterneille ja kohtaus muistuttaa hetken ajan Sergio Leonen ohjaaman Hyvien, pahojen ja rumien loppua aina Ennio Morriconen tyyliseen musiikkiin asti.

John Landis työskenteli kuvauksissa kuvausavustajana. Hän myös näytteli taka-alalla olevaa nunnaa eräässä kohtauksessa. Kuvausten aikana Landis teki ensimmäisen luonnoksen käsikirjoitukseen, josta hän myöhemmin kuvasi menestyneen kauhukomedian Ihmissusi Lontoossa.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.