Kauniit ja rohkeat

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kauniit ja rohkeat
The Bold and the Beautiful
Sarjan tunnus vuodesta 2004
Sarjan tunnus vuodesta 2004
Tyyli Saippuasarja
Kestoaika n.22 minuuttia
Tekijä William J. Bell
Lee Phillip Bell
Alkuperämaa Yhdysvallat
Verkko Suomi MTV3 (Suomessa)
Yhdysvallat CBS (Yhdysvalloissa)
Esitetty 1987jatkuu edelleen-2012
Jaksoja 5000+
Aiheesta muualla
IMDb
Sarjan alkuperäinen tunnus vuosina 1987–2004.

Kauniit ja rohkeat (The Bold and the Beautiful) on yhdysvaltalainen saippuasarja, jonka ensimmäinen jakso näytettiin kotimaassaan 23. maaliskuuta 1987. Sen luojat ja alkuperäiset tuottajat olivat William J. Bell ja Lee Philip Bell, joiden työtä on myös toinen suosittu saippuasarja Tunteita ja tuoksuja (The Young and the Restless). Sarjaa tuottaa televisioyhtiö CBS ja siitä nähdään yksi, noin 20 minuutin jakso joka arkipäivä. Suomessa sarjan ensiesitys tapahtui Kolmoskanavalla 20. tammikuuta 1992 ja sarja siirtyi kanavauudistuksen jälkeen MTV3-kanavalle 1993. Kyseessä oli ensimmäinen Suomessa nähty päivittäinen saippuaooppera, ja se keräsi parhaimpina 1990-luvun vuosinaan enemmän katsojia kuin mikään muu televisio-ohjelma. Se oli pitkään MTV3:n lippulaiva ja katsojamagneetti, minkä aseman se myöhemmin menetti Salatuille elämille.

Sarjan esittäminen aloitettiin Suomessa alusta asti, ja sitä lähetettiin aluksi tunnin mittaisina jaksoina, joihin oli yhdistetty kaksi alkuperäistä jaksoa. Tällä tavalla sarja kiri lopulta kiinni ne viisi vuotta, jotka se alun perin oli yhdysvaltalaisia jaksoja jäljessä, ja MTV3 alkoi esittää alkuperäisiä puolen tunnin jaksoja.

Sarjalla on yli 300 miljoonaa katsojaa yli 100 maassa. Italiassa sitä lähetetään nimellä Beautiful, Ranskassa nimellä Amour, gloire et beauté, Belgiassa, Sveitsissä, Luxemburgissa ja Marokossa nimellä Top Models, Quebecissa Top Modèles ja Ruotsissa Glamour sekä USA:ssa espanjaksi Belleza y poder. Sarjan visuaaliselle ilmeelle ovat tyypillisiä erikoislähikuvat ihmisten kasvoista.

Sarjan tunnussävelen soittaa yhdysvaltalainen saksofonisti Eric Marienthal.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hahmot

[muokkaa] Eric Forrester

Forresterin perheen isähahmo, Stephanien aviomies. Ericillä on kuusi lasta: Ridge, Thorne, Kristen, Felicia, Rick ja Bridget. Tosin Ridge ei ole hänen biologinen lapsensa, mutta Eric on hänet kasvattanut ja hän pitää Ericiä isänään. (Hänellä oli myös tytär Angela, joka on kuollut.)

Eric on lahjakas muotisuunnittelija, joka on perustanut Stephanien kanssa Forrester Creationsin. Hän on päättäväinen ja vahva persoona, jolle perheen yhtenäisyys ja lapset ovat tärkeimmät.

[muokkaa] Stephanie Forrester (o.s. Douglas)

Forresterin matriarkka, Ericin vaimo. Stephaniella on neljä lasta: Ridge, Thorne, Kristen ja Felicia. Hänellä oli myös tytär Angela, joka on kuollut.

Stephanie on perustanut Ericin kanssa Forrester Creationsin ja itsekin työskennellyt yhtiössä. Hän on äiti, joka puolustaa lapsiaan ja sitä mikä hänen mielestään on heille parasta, ja osaa olla hyvin itsepäinen, mikä on huomattu Brooken ja Stephanien pikkutaistoissa. Nyt on selvinnyt, että Stephanie onkin Forresterin laillinen omistaja, ja hän onkin jo erottanut Ericin ja Brooken yhtiön palveluksesta. Mutta myöhemmin hän lahjoitti puolet yhtiön osakkeista Brookelle.

[muokkaa] Ridge Forrester

Ridge on Massimon ja Stephanien vanhin poika. Hänen biologinen isänsä on Massimo, mutta hän on tottunut pitämään Ericiä isänään. Ridge on ollut naimisissa mm. Brooken ja Taylorin kanssa. Hänellä on neljä lasta: Thomas, Steffy ja Phoebe Taylorin kanssa ja Ridge Junior eli RJ Brooken kanssa.

Ridge on erittäin lahjakas ja tunnettu muotisuunnittelija, joka on suurimman osan urastaan työskennellyt Forrester Creationsissa. Hän on päättäväinen ja temperamenttinen luonne, joka usein tuntuu pitävän itseään muita parempana.

[muokkaa] Brooke Logan (ent. Forrester, Chambers ja Jones)

Brooke oli Ridgen vaimo. Brooke on ollut myös Ericin ja Thornen vaimo, mistä Stephanie ei pidä lainkaan... Brookella on muutenkin ollut paljon miessuhteita. Hänellä on neljä lasta: Rick, Bridget, Hope ja Ridge Junior eli RJ.

Brooke on koulutukseltaan kemisti, mutta hän on toiminut mm. Forrester Creationsin toimitusjohtajana. Brooke on nainen, joka toimii niin kuin hänen sydämensä sanoo. Kyseinen asia kismittää suuresti Stephanieta.

Nyt Brooke on naimaton purettuaan kihlauksensa Ridgen kanssa, miehen lyötyä Brooken poikaa, Rickiä. Brooke tavoittelee Nickiä, joka on kihloissa Taylorin kanssa.

[muokkaa] Dr. Taylor Hayes (ent. Forrester)

Taylor Forrester on hyväsydäminen ja lämmin ihminen, joka oli naimisissa Ridgen kanssa. Heillä on kolme lasta: Steffy, Phoebe ja Thomas.

Taylor melkein kuoli Matt Carterin ampumaan luotiin yrittäessään pelastaa Brookea. Myöhemmin kuitenkin selvisi että hautajaisissa arkussa esiintynyt Taylor olikin vain vahanukke, jonka prinssi Omarin työntekijät olivat valmistaneet hämätäkseen surevia omaisia. Omar oli maksanut Tayloria hoitavalle lääkärille kuolemantodistuksen kirjoittamisesta, ja oli vienyt Taylorin linnaansa hoidettavaksi. Monen vuoden jälkeen Taylor oli herännyt koomasta ja lähtenyt takaisin perheensä luo Los Angelesiin.

Nyt Taylor toimii taas psykiatrina, tosin Stephanie kaavailee hänelle töitä Forresterilla.

Taylorilla on ollut Ridgestä eroamisen jälkeen alkoholiongelmia ja siksi tämä ajoi humalassa Darla Forresterin yli. Taylorilla on kovia omantunnontuskia, mutta mukana ollut Hector, joka on palavasti rakastunut Tayloriin, kielsi häntä tunnustamasta vankilan uhalla. Taylor oli pari kuukauta Thornen eli Darlan miehen kanssa yhdessä mutta Taylor paljasti olevansa osallinen Darlan auto - onnettomuuteen. Taylor tunnusti myös poliisille ja nyt häntä odottaa oikeudenkäynti. Pian Thorne sai selville että kyseessä oli puhdas onnettomuus.

Taylor on kihloissa Nick Maronen kanssa (10/2008).

[muokkaa] Thorne Forrester

Thorne on Ericin ja Stephanien poika. Hän on Darlan aviomies ja heillä on tytär Alexandria. Darlan kuoltua onnettomuudessa hän on saanut lohtua Taylorilta.

Thorne on työskennellyt useita vuosia Forrester Creationsissa ja tuntee muotialan hyvin. Pian hän siirtynee Forresterin toimitusjohtajaksi. Hän on ahkera ja tekee kovasti töitä osoittaakseen olevansa yhtä hyvä kuin isoveljensä Ridge, jonka varjoon hän on aina jäänyt.


Jackie johtaa Massimon hänelle antamaa muotialan yritystä Jackie M:ää. Hän on tyylikäs ja taitava liikenainen, jolle tärkeintä ovat hänen poikansa sekä rakkaat ihmiset.

[muokkaa] Dominick Marone (ennen Payne)

Nick on Massimon ja Jackien poika. Hän on rakastunut Brookeen, joka ei tosin halua seurustella hänen kanssaan tyttärensä Bridgetin vuoksi, koska Nick on naimisissa tämän kanssa ja heille on tulossa lapsi. Keskenmenon jälkeen Nick kuitenkin haki avioeroa yhdessä Bridgetin kanssa ja Nick nai Brooken. Tuoreella avioparilla on pieniä riitoja Nickin omistavan ja mustasukkaisen asenteen takia. Nick petti Brookea Bridgetin kanssa kerran, koska luuli Brooken pettäneen häntä.

Nick on merimies, joka rakastaa merta ja jopa asuu laivassa. Nykyään hän on töissä Marone Industriesissa. Hän on persoonallinen ja huumorintajuinen, mutta myös huolehtivainen ja mustasukkainen ihminen. Myöhemmin Nickin äiti joutui ikävään onnettomuuten. Jackie ja Stephanie tappelivat Ericin talossa ja Stephanie tönäisi porraskaiteesta Jackien marmorilattiaan. Donna Logan oli silminnäkijä ja Nick antoi Stephanielle kaksi vaihtoehtoa: hän joko myy Forresterin muotitalon hänelle tai joutuu vankilaan. Niinpä Nick sai muotitalon itselleen ja erotti Ericin, Ridgen ja muut ulos yhtiöstä.

[muokkaa] Bridget Forrester

Bridget on Ericin ja Brooken tytär. Hän oli naimisissa Nick Maronen kanssa. Bridget ja Nick menettivät lapsensa, joka oli ristitty Nicoleksi.

Bridget opiskelee yliopistossa lääkäriksi. Hän on suloinen tyttö ja iloinen luonne, joka yrittää toimia omatuntonsa mukaisesti oikein.

[muokkaa] Felicia Forrester

Felicia on Ericin ja Stephanien tytär. Hänellä on poika nimeltä Dominick, jota luultiin Nickin lapseksi mutta biologiseksi isäksi paljastuikin: Dante Damiano!

Felicia on asunut jo pitkään Euroopassa. Hänellä on erittäin ongelmalliset välit äitinsä kanssa. Sen lisäksi hän on sairastanut syövän.Syöpä uusiutui ja Felicia oli varma kuolemastaan.Felicia ei kuitenkaan kuollut vaan selvityi tohtori Ramirezin ansiosta.Felicia ja Dante olivat menossa naimisiin,mutta häät peruuntuivat koska Dantella oli yhä tunteita Felician sisarpuolta Bridgettiä kohtaan.Myöhemmin Dante ja Felicia palasivat yhteen,mutta erosivat Danten lähdettyä Los angelesista.

[muokkaa] Thomas Forrester

Thomas on Ridgen ja Taylorin poika. Hän oli naimisissa Gabyn kanssa, mutta varsinaisesti he ovat vain hyviä ystäviä ja rakastavaisia.

Thomas opiskelee muotialaa ja on tällä hetkellä töissä Spectralla.

[muokkaa] Stephanie "Steffy" ja Phoebe Forrester

Kaksoissiskokset Steffy ja Phoebe ovat Ridgen ja Taylorin lapsia. Heidän elämässään tapahtui vähän aikaa sitten suuri muutos, kun he saivat äitinsä Taylorin takaisin.

Steffy ja Phoebe ovat reippaita ja iloisia opiskelijatyttöjä. Phoebe seurustelee Brooken pojan Rickin kanssa.

[muokkaa] Hector Ramirez

Hector on Samanthan entinen avomies ja hänellä on tytär Caitlin sekä adoptoitu poika Jimmy. Nykyään Hector on ihastunut Tayloriin.

Hector on palomies. Hän on hyvä työssään ja mukava ihminen, jolle tärkeintä on Caitlin ja jolle hän on ehkä liiankin ylihuolehtiva isä.

Tulipalossa jossa oli mukana myös Taylor hän sokeutui ja asuu nyt muualla.

[muokkaa] Dante Damiano

Dante on italialainen taiteilija, Maronen suvun perhetuttu, joka auttoi muun muassa Tayloria pakenemisessa Omarin hovista Los Angelesiin. Hänellä on ollut ensikohtaamisesta lämpimiä tunteita ja kuvitelmia Bridgettiä kohtaan. Saatuaan tietää Dominickin (Felician pojan) olevan hänen poikansa hän päätti pyytää Bridgetiä tulemaan luokseen ja kasvattamaan pojan yhdessä hänen kanssaan. Felicialla oli syöpä ja siksi lapsi annettiin Dantelle ja Bridgetin kasvatettavaksi. Aluksi tämä sujui. Mutta yhtäkkiä Felicia koki ihmeparantumisen, Dante erosi Bridgetistä ja muodosti pikku perheen Felician ja heidän pikkupoikansa kanssa.

Viime aikoina Dante on mm. auttanut vaatesuunnittelussa Forresterilla. Hän on päättäväinen ja huolehtivainen sekä temperamenttinen luonne. Hän on erittäin komea ja on rakastunut korviaan myöten Bridgetiin.

[muokkaa] Näyttelijät

[muokkaa] Mukana olevat (aakkosjärjestyksessä) Suomen jaksojen mukaan

Näyttelijä Rooli Roolin kesto
Eileen Davidson Ashley Abbott 2007-
Lesley-Anne Down Jacqueline Payne Marone 2003-
Susan Flannery Stephanie Douglas Forrester 1987-
Jennifer Gareis Donna Logan Forrester 2006-
Winsor Harmon Thorne Forrester 1996-
Ashley Jones Dr. Bridget Forrester 2004-
Lesli Kay Felicia Forrester 2005-
Katherine Kelly Lang Brooke Logan 1987-
Kyle Lowder Rick Forrester 2007-
MacKenzie Mauzy Phoebe Forrester 2006-
John McCook Eric Forrester 1987-
Ronn Moss Ridge Forrester 1987-
Hunter Tylo Dr. Taylor Hayes Marone 1990-2002, 2005-
Jack Wagner Dominick "Nick" Marone 2003-

[muokkaa] Harvemmin esiintyvät näyttelijät

Näyttelijä Rooli
Drew Tyler Bell Thomas Forrester
Harley Graham Alexandria Forrester
Daniel McVicar Clarke Garrison
Amanda and Rachel Pace Hope Logan
Ridge Perkett Ridge Forrester, Jr.

John McCook (Eric Forrester), Susan Flannery (Stephanie Forrester), Ronn Moss (Ridge Forrester) ja Katherine Kelly Lang (Brooke Logan) ovat olleet mukana sarjan alusta asti.

[muokkaa] Poistuneet henkilöt

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut