Brandon Beemer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brandon Beemer
Brandon Beemer.jpg
Syntymäaika 27. helmikuuta 1980 (ikä 33)
Syntymäpaikka Eugene, Oregon, Yhdysvallat
Aktiivisena 2001–
Oikea nimi Brandon Richard Beemer
Ammatti näyttelijä, malli
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Brandon Richard Beemer (s. 27. helmikuuta 1980) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli.

Sisällysluettelo

Lapsuus[muokkaa]

Beemer syntyi Eugenessa, Oregonissa. Hänen sukujuuret ovat Saksasta ja Irlannista. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli kuljettaja paikallisella Coca-Cola pullotuksessa. Kun lukio päättyi, hän muutti New Yorkiin ja oli lyhyen aikaan mallina. Siellä hän alkoi näytellä, ja pian päätti siirtyä Los Angelesiin jatkamaan näyttelemistä.

Ura[muokkaa]

Beemer näytteli Shawn-Douglas Bradyä yhdysvaltalaisessa saippuasarjassa Päivien viemää, ja hänen debyyttinsä sarjassa oli 29. syyskuuta 2006. Hän korvasi näyttelijä Jason Cookin, joka oli näytellyt Shawnin roolia lokakuusta 1999. 21. tammikuuta 2008 raportoitiin, että Beemer ja hänen kolleegansa Martha Madison oli erotettu sarjasta. Heidän viimeinen vetonsa sarjassa oli 24. maaliskuuta 2008. Toukokuussa 2008 kerrottiin, että Beemer liittyisi osaksi Kauniit ja rohkeat -saippuasarjaa. Beemer teki debyyttinsä Kauniissa ja rohkeissa 2. heinäkuuta 2008.

Yksityiselämä[muokkaa]

Brandon Beemer seurustelee tällä hetkellä näyttelijä Nadia Bjorlinin kanssa.

Elokuvat[muokkaa]

Televisio[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brandon Beemer.