Jozef Tiso

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jozef Tiso (1936)
Jozef Tison synnyinkoti

Jozef Tiso (13. lokakuuta 188718. huhtikuuta 1947) oli katolinen pappi, Tšekkoslovakian hallituksen jäsen ja viimein toisen maailmansodan aikaisen Saksan suojeluksessa olleen Slovakian tasavallan presidentti arvonimellä Vodca, johtaja. Hänet tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin sodan jälkeen.[1]

Tiso syntyi Veľká Bytčassa Itävalta-Unkarissa (nyk. Bytča) ja valmistui 1910 papiksi Wienistä. Hän työskenteli useissa kaupungeissa, opetti slovakiaa, järjesti teatteriesityksiä ja teki kulttuurityötä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli sotilaspappina. Vuonna 1915 hänestä tuli Nitran seminaarin johtaja ja opettaja saman kaupungin gymnaasissa. Myöhemmin hän työskenteli piispan sihteerinä ja Bánovce nad Bebravoun seurakuntapappina.

Tisosta tuli myös yksi Slovakkien kansanpuolueen (Slovenská ľudová strana, SĽS, myöh. HSĽS) johtajista. Isä Andrej Hlinka oli perustanut puolueen 1913 Itävalta-Unkarin aikaan. Se pyrki Slovakian itsehallintoon sodan jälkeisessä Tšekkoslovakiassa ja oli 1923 maan suurin puolue. Kun Hlinka kuoli 1938, Tiso nousi puolueen johtoon. Virallisesti hän toimi vain varajohtajana vuodesta 1930 1. lokakuuta 1939 saakka. Tiso pääsi 1925 Tšekkoslovakian parlamenttiin ja 1927–1929 hän oli terveys- ja urheiluministerinä ja muutaman kuukauden 1939 slovakkien asioiden ministerinä.

Länsivaltojen suostumuksella natsi-Saksa liitti itseensä sudeettialueet Tšekissä ja maan presidentti Edvard Beneš pakeni maasta lokakuussa 1938. Seuranneen kaaoksen aikana slovakit julistivat autonomian, ja Tisosta tuli autonomisen Slovakian pääministeri.[1] Münchenin sopimuksen seurauksena myös puolalaisenemmistöinen Teschenin alue liitettiin lokakuussa 1938 Puolaan ja Slovakian yli 80 %:sesti unkarilaisenemmistöiset etelä- ja itäosat Unkariin marraskuussa 1938 ja maaliskuussa 1939. Tämä jälkeen kaikki Slovakian puolueet (paitsi kommunistit) yhdistyivät yhdeksi Hlinka Slovakkien kansanpuolueeksi - Slovakkien kansallisen yhtenäisyyden puolueeksi. Tammikuussa 1939 muut puolueet kuin se ja saksalainen ja yhdistynyt unkarilainen puolue kiellettiin.

Helmikuusta 1939 Saksan edustajat alkoivat suunnitella lopun Tšekin valtaamista ja alkoivat suostutella Slovakiaa julistamaan itsenäisyyden. 9. maaliskuuta 1939 Tšekin joukot miehittivät Slovakian ja syrjäyttivät Tison. 13. maaliskuuta Adolf Hitler kutsui Tison Berliinin ja määräsi hänet julistamaan itsenäisyyden Saksan suojeluksessa, tai Saksa antaisi Unkarin ja Puolan jakaa Slovakian jäljelle jäänyt osuus. Tiso puhui puhelimessa Tšekkoslovakian presidentti Emil Háchalle ja Slovakian pääministeri Karol Sidorille ja he suostuivat kokoamaan Slovakian parlamentin seuraavaksi päiväksi. Parlamentti päätti yksimielisesti julistaa maan itsenäiseksi ja 15. maaliskuuta Saksa valloitti Tšekin maat.

Tiso toimi itsenäisen Slovakian pääministerinä 14. maaliskuuta 1939 – 26. lokakuuta 1939, jonka jälkeen hänestä tuli presidentti. 1. lokakuuta hänestä tuli myös virallisesti puoluejohtaja. Vuodesta 1942 eteenpäin häntä kutsuttiin arvonimellä Vodca (johtaja, vrt. Führer).

Hlinkan slovakkien kansanpuolue Tison johdolla taipui saksalaisten vaatimuksiin muun muassa juutalaislakien osalta. Juutalaiset eivät saaneet Slovakiassa omistaa kiinteistöjä tai ylellisyystavaroita, heitä ei hyväksytty valtion tai vapaisiin ammatteihin, ei otettu urheilu- tai kulttuuritapahtumiin, kiellettiin pääsemästä jatkokoulutukseen tai yliopistoihin ja velvoitettiin kantamaan keltaista Daavidin tähteä vaatteissaan. Tisolla itsellään oli antisemiittisiä näkemyksiä, kuten monilla muillakin keskieurooppalaisilla, mutta pappina hän vastusti väkivaltaa. Juutalaisten siirrot Slovakiasta aloitettiin maaliskuussa 1942, Vatikaanin vastustuksesta huolimatta, mutta keskeytettiin lokakuussa 1942 Saksan vastustuksesta huolimatta, kun ilmeni Saksan käyttäneen juutalaista työvoimaa väärin ja surmanneen heitä leireillä. Slovakia oli ensimmäinen Saksan satelliiteista joka keskeytti kuljetukset, mutta siihen mennessä jo 58 000 juutalaista (75 %) oli siirretty, enimmäkseen Auschwitziin, josta vain 300 palasi. Tiso kuitenkin armahti 2 000 kastettua juutalaista siirroista leireille. Hitler taas ylisti Slovakian juutalaispolitiikkaa tapaamisessa Klassheimin linnassa Salzburgissa 22. huhtikuuta 1943.

Juutalaisten siirrot jatkuivat lokakuussa 1944, kun puna-armeija saapui Slovakian rajalle ja maassa alkoi kansannousu. Saksa päätti tällöin miehittää maan ja se menetti itsenäisyytensä. Tiso menetti asemansa huhtikuussa 1945 ja pakeni länteen. Hänet saatiin kiinni ja asetettiin syytteeseen maanpetoksesta, petoksesta kansannousua vastaan ja yhteistyöstä natsien kanssa. Presidentti Benešillä oli mahdollisuus armahtaa hänet, mistä hän kieltäytyi, kuten myös parlamentti.

Tiso hirtettiin Bratislavassa 18. huhtikuuta 1947.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jozef Tiso Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.4.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]